Suomen ulkopolitiikasta on käyty mielenkiintoista keskustelua valtion ylintä johtoa myöden. Suomenmaan, siis Keskustan pää-äänenkannattajan, päätoimittaja Juha Mauno käsitteli 21.9. kirjoituksessaan viime aikojen tapahtumia. Kirjoituksessa puidaan Kokoomuksen Nato-intoa ja Keskustan osalta todetaan mm. seuraavaa: "Urho Kekkosen viisas perintö nauttii yhä laajaa kannatusta keskustaa äänestävien parissa. Siihen väkeen ei kokoomuksen ulkopolitikointi uppoa. Ja tätä väkeä on keskustalaisten ylivoimainen enemmistö. Sitä paitsi edessä on konkreettinen lukko: keskustalla on puoluekokouspäätös, jossa sotilaallista liittoutumista ei pidetä ajankohtaisena."

Ja kirjoituksessa todetaan myös jotain, joka kuulostaa varsin mielenkiintoiselta: "Niinpä jo nyt moni Niinistöä äänestänyt keskustalainen ajattelee, että olipa Luojan lykky, että Niinistöstä ei sittenkään tullut presidenttiä. Tarja Halosta äänestäneet keskustalaiset ovat puolestaan entistä tyytyväisempiä valintaansa."

Mitäpä jos presidentiksi olisi viime vuonna todella valittu Sauli Niinistö? Mitä jos Keskustan kenttä olisi kokonaisuudessaan seurannut puoluejohdon kehoituksia? Mitä jos kaikki olisivat uskoneet niitä kenttäväenkin keskuudessa levitettyjä typeriä väitteitä, että olemme luvanneet äänestää Niinistöä ja petämme puoluejohdon, jos toimimme toisin? Tuolloin Kokoomuksella voisi olla ulko- ja turvallisuuspoliittinen värisuora: presidentti ja samalla puolustusvoimain ylipäällikkö, ulkoministeri ja puolustusministeri. Pelottava ajatus. Oli suuri onni, että Keskustan kenttäväen parissa oli mm. sellaisia viisaita ajattelijoita kuin entinen puolustusministeri Taisto Tähkämaa, joka uskalsi muistuttaa ulkopoliittisista realiteeteista ja myös Keskustan puoluekokouspäätöksistä sotilaallisen liittoutumattomuuden suhteen. Huomattava on myös tohtori Paavo Väyrysen hieman ennen presidentinvaaleja julkaistu kirjoitus koskien Niinistön ulkopoliittista linjaa.

Mielissä kannattaa pitää myös se, että vuonna 2000 Niinistö ei tehnyt elettäkään tukeakseen "porvarillista ehdokasta" Esko Ahoa toisella kierroksella. Elän ja kuolen siinä uskossa, että Niinistö ratkaisi vuonna 2000 Tarja Halosen valinnan presidentiksi. Tästä huolimatta Esko Aho sekä Keskustan puoluejohto asettui näkyvästi Niinistön tueksi vuoden 2006 presidentinvaalien toisella kierroksella. Niin olisin tehnyt minäkin, jos olisin pitänyt hänen ulkopoliittista linjaansa parempana. Minkään epämääräisen "porvarillisen aatepohjan" vuoksi en halunnut tukea presidentiksi miestä, jonka ulkopoliittinen linja on räikeässä ristiriidassa oman puolueeni hyvän puoluekokouspäätöksen kanssa ja ihmettelen, muistivatko kaikki keskustalaiset, mistä presidentinvaaleissa todellisuudessa on kyse: ensisijaisesti Suomen ulkopoliittisesta linjasta!

Mielellään isänmaallisuuttaan korostava sinivalkoinen Kokoomus antoi Suomelle maamme historian merkittävimpiin kuuluvan miehen, viisalla ulkopolitiikallaan Suomen itsenäisyyden pelastaneen J.K.Paasikiven. Mutta siihen on tämän puolueen herraonni ainakin ulkosuhteiden osalta loppunut. Aika muuttuu, tekijät vaihtuvat, mutta maa pysyy ja Suomen erikoisasema suuren Venäjän kyljessä ei katoa, halusimme tai emme. Jos Suomen ulkopolitiikan suurimmat haasteet olisivatkin "Venäjä, Venäjä ja Venäjä", niin järkevän ulkopolitiikan toteuttamisen kannalta suurimmat haasteet ovat myös pysyneet samana sitten Kekkosen päivien - ne ovat: Kokoomus, Kokoomus ja Kokoomus.

Sinällään en halua tällä kirjoituksella vähätellä isommassa määrin Kokoomusta ja Sauli Niinistöä. On melkoinen saavutus, että suurpääoman intressejä edustavan puolueen kiistaton keulahahmo onnistui voittamaan tuulipukukansan sydämen. Sauli Niinistöllä on paikkansa tässä yhteiskunnassa nyt ja varmasti niin kauan kuin hän itse haluaa olla mukana julkisessa elämässä. Historiankirjoihin hän tulee jäämään yhtenä vuosituhannen vaihteen suurista poliitikoista ja kansakunta palkitsee hänet aikanaan luultavasti valtioneuvoksen arvonimellä. Jos presidentti Halonen jäisi auton alle tai yksinkertaisesti kyllästyneenä jatkuvaan oikeiston räksytykseen sanoisi Paasikiven sanoin, että pitäkää paska virka, niin Niinistö luultavasti valittaisiin presidentiksi. Mutta seuraaviin vaaleihin on vielä aikaa ja tilanne voi olla jo sitten kovasti toisenlainen. En usko, että häntä koskaan valitaan presidentiksi, vaikka hän avasikin jo kampanjansa viime viikolla ilmoittamalla, että pitää ehdokkuuttaan epätodennäköisenä. Näinhän hän teki eduskuntavaalienkin suhteen.

p.s. En malta olla mainitsematta vielä kuuluisaa Kemijärven kouluverkkoasiaa. Äidilleni, kuten kai muillekin valtuutetuille, on kuulemma tullut kutsu Hillatien "koulurakennuksen" harjannostajaisiin. Kutsussa ei oltu mainittu, että yhtenäisperuskoulun, saati että entisen lukiorakennuksen juhlista on kyse. Eihän sitä tiedä, mikä siitä lopulta tulee. Valtuuston päätös ei ole edelleenkään lainvoimainen, liekö vielä aikoihin? Ennen viime toukokuun valtuuston kokousta kirkkain silmin kuin pyhäkoulupojat luvattiin, että koulua remontoidaan lukion ja perusopetuksen yläluokkien kouluksi. Mikä sitten on totuus? Ainakin Lapin Kansan mukaan valtuuston kokouksessa eräs sivistyslautakunnan jäsen oli lipsauttanut, että koko ajanhan sitä on oikeasti yhtenäisperuskouluksi valmisteltukin. En tiedä, onko asia näin, mutta en sitä yhtään ihmettelisi. Vaan huomennapa saa kuitenkin pitää juhlia ne, jotka haluavat. Toivottavasti harjannostajaisiin osallistuu koko kahdeksantoista kopla katsomaan työvoittonsa tulosta. Kunniavieraana tietysti takinkääntäjävaltuutettu, laakeriseppelöitynä kiitokseksi viisaasta ja rohkeasta ratkaisusta.