esi%C3%A4idit.jpg

Naistenpäivänä teen kunnia esiäideilleni. Tässä kuvassa ovat kaikki neljä isomummiani. Näiden naisten kautta puolet geeneistäni on tullut. Ja heidän kauttaan kulkeva verenperimän ketju johtaa aina ihmiskunnan alkuhämäriin ja kantaäiti Eevaan saakka. Heidän perillisiään ovat myös kaikki minun lähimmät sukulaiseni.

He olivat hyvin erilaisia ihmisiä, mutta kova työ ja monin tavoin kova elämä yhdisti heitä kaikkia. Mutta kaikilla oli vahva luonne, ja vaikka sanotaan, että ennen naiset olivat miehille alisteisia, niin eipä yksikään isomummoistani ollut hiljainen tai alistettu nainen. Kaikki veivät perheitään lujin ottein eteenpäin, ja osasivat käyttää terävää sanansäilää. En usko, että heitä miehet alistivat, tuskin uskalsivat isommin edes yrittää. Mainittakoon, että kaikilla näillä naisilla oli myös jonkinlaista yhteiskunnallista kiinnostusta, ja kaikilla hieman erilaisen poliittisen näkökannan kautta.

Pyhimyksenä en halua ketään heistä kuvailla. Jokainen meistä on vajavainen ihminen. Mutta virren sanoin luotan heidän kohdallaan: ” Täällä kylväin kyyneleitä / murheen teitä / kilvoitellen kulkivat, / siellä nyt he kanneltansa / riemuissansa / Karitsalle soittavat.”

Hulda Huttunen o.s. Mylläri (1905-90) oli kotoisin Rovaniemen kirkonkylästä, mutta asui myös Ivalossa, Sodankylässä ja pitkään Kemijärvellä. Hän oli köyhän työläisperheen tytär ja lähti 17-vuotiaana Akselin matkaan – siitä alkoi ”viisikymmenvuotinen sota” sangen värikkään ja monenlaisiin seikkailuin taipuvaisen elämänkumppanin rinnalla. He saivat kuusi lasta. Hulda piti jonkinlaista kahvilaa tukkilaisille nuorempana, mutta oli muuten pääasiassa kotiäitinä. Nuoruudesta saakka sydänsairaudet vaivasivat, mutta sai elää kuitenkin pitkän elämän. Suorapuheinen, omanarvontuntoinen kansannainen. Oli mukana asuinalueensa SKDL:n naisten toiminnassa. Kuoli 84-vuotiaana Rovaniemellä keskussairaalassa muutama päivä aiemmin kotonaan saamansa aivoverenvuodon seurauksena.

Hilda Kaisanlahti o.s. Javarus (1900-73) varttui Kemijärven syrjäisellä erämaa-alueella, Javaruksen kylän Kemilän talossa. Hän päätyi Rovalan maa- ja porotilan emännäksi Rovajärvelle, mentyään naimisiin Johan Kaisanlahden kanssa. Tilalla pidettiin myös kyläkauppaa ja ruokalaa työmiehille. Pariskunnalle syntyi neljätoista lasta, joista melko nuorena leskeksi jäänyt Hilda ehti haudata neljä, ja kokea monenlaisia muitakin kärsimyksiä elämässään. Navettapolulla hän usein lauloi kyynelten lävitse: ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se…” Hän asui viimeiset elinvuotensa pääkaupunkiseudulla, mutta kaipasi Lapin maaseudulle. Poliittisesti hän oli oikeistolainen. Sai lähteä 72-vuotiaana suorilta jaloiltaan marjametsästä tultuaan, sydänhalvauksen kohtaamana Rovalan kuistille mustikkaämpärin viereen.

Hulda Kaisamatti o.s. Kostamovaara (1915-2009) syntyi Kemijärven Kostamon Laurilassa ja polveutui Kemijärven vanhimmista uudisraivaajasuvuista. Hän meni nuorena naimisiin Levärannan Kiherin isännän Janne Kaisamatin kanssa, ja he saivat kuusi lasta. Hulda oli vanhan kansan uuttera työihminen, jonka perusarvot olivat koti, kristillinen usko ja isänmaa. Hän oli mukana Lotta Svärdin ja kotirintamanaisten toiminnassa, kaksi veljeä kaatui sodassa. Lapsenlapset muistavat, kuinka hän kutoi monet sukat ja leipoi tortut. Hulda oli poliittiselta kannaltaan vahvasti maalaisliittolainen ja puolueen jäsen. Kuoli Kemijärvellä vanhainkodilla henkisesti vireänä, mutta vaikean sydäntaudin murtamana 94-vuotiaana.

Anni Hiltula o.s. Hiltunen (1907-92) oli kotoisin Pudasjärveltä polveutuen vanhoista Pohjois-Pohjanmaan talonpoikaissuvuista. Hän eli pitkään neiti-ihmisenä ja oli palkkatyössä, kunnes lähes 30-vuotiaana avioitui Pudasjärvellä työreissuilla kulkeneen Eevert Hiltulan kanssa. Ehti saada silti kymmenen lasta. Asuivat aviomiehen sukutilalla Ranuan Kuhassa, jossa maanviljelyksen lisäksi elantoa saatiin sahayrityksen kautta. Anni oli juureva maalaisnainen, jonka elämää työ ja ahkeruus leimasivat. Hän seurasi aktiivisesti politiikkaa, ollen itsekin mukana SMP:n toiminnassa ja paikallisessa koululautakunnassa. Kuoli Ranuan terveyskeskuksessa 85-vuotiaana keuhkokuumeeseen.

* * *

Kun ajattelen näitä esiäitejäni, niin voin yhtyä poliittisen esikuvani, opetusneuvos Kerttu Saalasti, oman aikansa monia lasikattoja rikkoneen naisen, kehotukseen: ”Kuulee usein emäntien itsensä väheksyvän omaa työtään siitä huolimatta, että maaseutukodissa maatalousnaisen työpanos on kiistämättömän merkityksellinen ja monitahoinen. Jos me pyrimme todella suomalaisen emännän työnarvon kohottamiseen sekä omakohtaisesti, että järjestön puitteissa, niin meidän pitäisi vapautua sellaisesta sanonnasta, kuin "olen vain emäntä", sillä suomalaiselle emännälle, suomalaiselle naiselle on uskottu sekä kotona että yhteiskunnassa niin paljon vastattavaa, ettei kenenkään sovi väheksyä asemaansa.”

Politiikassa minulla on ollut etuoikeus saada olla tukemassa monia upeita naisia. Olen tehnyt työuraani kahden lappilaisen naispoliitikon avustajana, ja ollut nostamassa naisia eri tehtäviin, mm. ensimmäiseksi kaupunginvaltuuston ja kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi kotiseudullani, ensimmäistä itälappilaista naiskansanedustajaa. Jotain ansioita luulen omaavani myös siihen, että muuan naishenkilö johtaa tänään Keskustapuoluetta. Olen tästä saanut osakseni myös pilkkaa ja halveksuntaa, niin miehiltä kuin myös naisilta. Usein naisten kampanjoita tehdessäni kovimpia kampittajia ovat olleet toiset, saman puolueen naiset. Siinä olisi vielä paljon opittavaa.

En tarkoita tällä sitä, että naisten pitäisi aina tukea naisia. Ei tietenkään. Mutta se vimma ja raivo, millä monet sinällään ihan fiksut naiset joskus lähtevät työhön toisia naispoliitikkoja vastaan, se on ollut raskasta seurattavaa. Mutta elämään kai sekin kuuluu.

Joku voi kysyä, mitä väliä sukupuolella on yhteiskunnallisissa tehtävissä? Radikaaleimmathan vaativat jopa poliittisten naisjärjestöjen lopettamista. Elämmehän nyt aikaa, jolloin biologisten sukupuolten olemassaolo ja niistä seuraavat tosiasiat halutaan maalaisjärjen vastaisesti häivyttää. Itse uskon, että sukupuolet ovat erilaisia, miehet ja naiset ovat lähtökohtaisesti erilaisia, ei vain kulttuuristen rakenteiden, vaan biologisten tosiasioiden vuoksi. Ja juurikin siksi on tärkeää, että molemmat ovat mukana myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa.

Tähänkin sopivat Kerttu Saalastin sanat, hänen puhuessaan Keskustanaisten valtuuskunnalle 22.10.1970: ”On turha kiistellä miesten ja naisten näkemysten eroavuudesta. Se on olemassa, mutta oikea tapa suhtautua siihen on ymmärtää asia yhteistyötuloksen onnistumiseen vaikuttavana tekijänä.”

Hyvää Kansainvälistä Naistenpäivää!