Viime päivinä uutisissa on kerrottu runsaasti Keskustan kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrysen perustaman Kansalaispuolueen sisäisistä riidoista. Monia keskustalaisiakin asia kiinnostaa ja he ovat hämmentyneenä kysyneet minultakin, mistä tässä oikein on kysymys?

 

En pysty eikä minulla ole haluakaan ottaa julkisesti kantaa Kansalaispuolueen sisäisiin kysymyksiin. Arvioin kuitenkin, että puolueessa toimii monia isänmaallisia ihmisiä, jotka uskoakseni haluavat vilpittömästi hyvää tälle maalle. Toivon jo inhimillisyyden nimissä, että he saisivat asiansa kuntoon. Lukuisat esimerkit Suomesta menneiltä vuosilta ja vuosikymmeniltä osoittavat, että jos puolue joutuu päättämään toimivaltasuhteistaan käräjäsalissa, niin puolueen kohtalo on yleensä ollut huono – ja tällaiset oikeusprosessit ovat niihin osallistuneille olleet yleensä hyvin raskaita.

 

Tietysti olisin toivonut, että niin Paavo Väyrynen, Sami Kilpeläinen kuin Piia Katteluskin, joiden kaikkien poliittisesta linjasta minulla on ollut myönteinen kuva, olisivat voineet pysyä ja vaikuttaa Keskusta-liikkeen sisällä. Jokaisella on kuitenkin vapaus tehdä omia valintojaan.

 

Eivät nämä viime päivien tapahtumat ole olleet minullekaan mukavaa seurattavaa, vaikken olekaan riitojen osapuoli. Paavo Väyrysen merkitys omalle – ja monen, minua merkittävämmän keskustavaikuttajan – poliittiselle uralleni on ollut suuri. Sami Kilpeläisen ja Piia Katteluksen tunnen myös pitkältä ajalta eikä minulla ole heistä pahaa sanottavaa.

 

Jo lapsena, kun kiinnostukseni politiikkaa kohtaan heräsi, seurasin Paavo Väyrysen poliittisia toimia. Monet sukulaiseni ja ystäväni Lapissa ovat äänestäneet häntä vuosikymmenten ajan. Poliittisen ajatteluni kypsymiseen on vaikuttanut suuresti Paavo Väyrysen yhteiskunnallinen linja – henkisten, hengellisten ja yhteisöllisten arvojen korostaminen materialismia ja kuluttamista vastaan, pienyhteisöjen ja aluepolitiikan merkitys sekä vastuunkanto globaaleista kysymyksistä ihmiskuntapolitiikan keinoin.

 

Olen ollut mukana monissa Paavo Väyrysen vaalikampanjoissa. Ehkä parhaiten mieleeni on jäänyt vuoden 2014 EU-vaalit, joissa Paavo oli Keskustan ehdokkaana ja teki komean paluun EU-parlamenttiin. Olin mukana perustamassa Paavon valitsijayhdistystä Suomen linja ry:tä. Ystäväni Marja Engman toimi tuolloin Paavon kampanjapäällikkönä. Oli huikaiseva kokemus olla mukana tällaisessa valtakunnallisessa kampanjassa. Se opetti paljon.

 

Ilmoitin kuitenkin heti, kun Kansalaispuoluetta alettiin perustaa, että pysyn Keskustan jäsenenä. Vaikka en ole kaikessa ollut tyytyväinen puolueeni harjoittamaan politiikkaan, niin Keskustan aate on minun ideologinen vakaumukseni. Tämä on se kanava, jota kautta minä yritän vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Ehkei se ole helppo tie, mutta itse olen taisteluni valinnut. Jos olen joissakin vaaleissa ehdokkaana tulevaisuudessa, niin olen Keskustan ehdokkaana.

 

Tästä huolimatta ystävyys ja yhteydenpito yli puoluerajojen voi säilyä. Paavon rohkaisemana astuin mukavuusalueeni ulkopuolelle ja kokeilin harrastajanäyttelijän uraa kahdessa Paavon kirjoittamassa näytelmässä ”Urho ja hänen kisällinsä” esitin nuoren Paavo Väyrysen osaa Pohjanrannan kesäteatterissa. ”Manu ja minä 2.0” näytelmässä esitimme puolestaan toimittajia ystäväni Susannan kanssa.

 

Politiikassa täytyy olla paksu nahka eikä kaikista puheista kannata välittää. Tämä on raakaa leikkiä. Myönnän kuitenkin loukkaantuneeni puheista, joita minusta on levitetty. Minua saa arvostella, se ei haittaa, mutta valheita ei saisi kertoa. Niin Lapissa kuin Keskustan kansanedustajienkin keskuuteen on levitetty esim. väitettä, että olen mukana Kansalaispuolueen tehtävissä tai että olen palkattu Kansalaispuolueen tai Väyrysen kampanjan työntekijäksi, menossa Kansalaispuolueen ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin tms. täysin perätöntä puhetta. Vieläpä eräs mies kehtasi tulla piirijärjestön kokouksessa sanomaan minulle, että ”kaikkihan siitä puhuvat”, kun kysyin, että kuka moista roskaa levittää.

 

Koska minulta nämä puheiden levittäjät eivät ole vaivautuneet kysymään, miten asia todellisuudessa on, niin on vaikea uskoa, että kyse olisi muusta kuin tarkoituksellisesta mustamaalaamisesta. Yleensä eduskuntavaalien alla tätä on ilmennyt ennenkin, kun kuvitellaan, että minä olen pyrkimässä eduskuntaan ja ikään kuin ”varmuuden vuoksi” levitetään kaikenlaisia juttuja. No, en pyrkinyt vuosina 2007, 2011 enkä 2015, vaikka joka kerta sellaista arveltiin. En myöskään 2019.

 

Kansalaispuolueen toimintaan en ole osallistunut millään tavoin. Vuoden 2014 EU-vaalien jälkeen en ole ollut myöskään Väyrysen EU-vaalien tukiyhdistyksenä toimineen Suomen Linja ry:n toiminnassa mukana, ja pyysin, ettei minua valita enää yhdistyksen hallitukseen.

 

Toisin kuin on väitetty, niin en ole myöskään allekirjoittanut Kansalaispuolueen enkä muidenkaan puolueiden kannattajakortteja. Asian voi tarkistaa oikeusministeriöstä, jossa näitä kortteja ymmärtääkseni säilytetään.

 

Minun ajatukseni lähtee siitä, että olen jäsen ja toimin vain yhdessä puolueessa kerrallaan. Ja jos joskus Keskustan jättäisin, niin se näkyisi ja kuuluisi kauas. Sitä ei kenenkään tarvitsisi arvailla. En ole kuitenkaan löytänyt itselleni sopivampaa vaikutuskanavaa isänmaan asioihin kuin tämän jo esivanhempieni tukeman kansanliikkeen. Olen tehnyt yli 15 vuoden ajan puolueessa työtä ja uhrannut sen eteen paljon aikaani ja omia varojani. Tuskinpa monikaan arvostelijoista esim. on ollut kahta kuukautta ilman palkkaa päätoimisesti keskustalaisessa eduskuntavaalityössä, kuten minä olin keväällä 2011.

 

Ystäviä minulla kuitenkin on toivottavasti jatkossakin eri puolueissa, ja aion vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia jatkossakin. Jos joku pitää sitten jotenkin pahana asiana, niin sille en voi mitään.

 

Minuun myös saa aina olla suoraan yhteydessä ja kysyä miten asiat ovat.