Keskustan puoluekokous käydään tällä kertaa Kouvolassa, lauantaina, 7.9.2019. Kokous on ylimääräinen puoluekokous, jollaisia pidetään melko harvoin. Itse muistan vain kaksi ylimääräistä puoluekokousta oman puoluejäsenyyteni ajalta. Vuonna 2003 ylimääräinen puoluekokous pidettiin, kun Anneli Jäätteenmäki erosi kesken kautensa ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Matti Vanhanen. Vuonna 2011 ylimääräinen puoluekokous pidettiin presidentinvaalien takia, ja tuolloin Paavo Väyrynen valittiin Keskustan presidenttiehdokkaaksi.

Ylimääräinen puoluekokous pidetään tälläkin kertaa puheenjohtajavalinnan vuoksi. Sotkamon puoluekokouksessa viime kesänä neljännelle kaksivuotiskaudelleen puheenjohtajana valittu Juha Sipilä erosi kesken kauden, eduskuntavaalien murskatappion jälkeen. Uusi puheenjohtaja valitaan nyt päättyvän kauden loppuajaksi, mutta on paljon mahdollista, ainakin jos uusi puheenjohtaja onnistuu tehtävässään, että hänet tullaan valitsemaan uudelleen myös seuraavassa varsinaisessa puoluekokouksessa. Valinta on siis nyt äärimmäisen tärkeä.

Keskustan tilanne on nyt äärimmäisen vaikea. En ala tässä analysoimaan sitä tässä syvemmin kuin toteamalla, että keväällä 2018 kirjoittamani kirjan sisältö on entistäkin ajankohtaisempi. Tämä kirja Taisteluun desentralismin puolesta on luettavissa ilmaiseksi kotisivuiltani. Kotisivujeni etusivulta löytyy linkki kirjaani: https://www.jannekaisanlahti.com/

Vaisu puheenjohtajavaali?

On syytetty, että keskustelu on vaisua ja puheenjohtajavaali ei innosta ihmisiä. Tämä on varmaan totta. Historiamme kertoo esim. Virolaisen ja Väyrysen verisestä taistelusta Kepun puheenjohtajuudesta vuonna 1980. Presidentti Kekkonenkin hämmensi soppaa taustalla. Tuolloin väki lähti liikkeelle. Koettiin, että sillä on merkitystä, kuka Keskustaa johtaa.

Jos puheenjohtajakisaa syytetään nyt vaisuksi ja värittömäksi, niin se ei ole niinkään ehdolla olevien vika, vaan kertoo laajemminkin kansanliikkeemme kriisistä. Katri Kulmuni ja Antti Kaikkonen ovat kyllä kiertäneet uutterasti ympäri maata ja heidän kannattajansa ovat parhaansa mukaan "puhvanneet" ehdokastaan.

On hämmentävää, jos sanotaan, että vaalin vaisuus johtuu siitä, että puheenjohtajaehdokkaat ovat niin samanlaisia. Eivät he kyllä ole. Molemmat ovat toki keskustalaisen kansanliikkeen kasvattamia poliitikkoja, joiden yhteiskunnallinen taival on alkanut Keskustanuorten tehtävistä. Mutta muutoin he ovat persoonina hyvin erilaisia ja jos katsotaan niitä asioita, joihin he ovat ottaneet kantaa poliittisella urallaan ja jotka ovat heidän yhteiskunnallisen toimintansa ydintä, niin kyllä sieltäkin eroja löytyy.

Minulla ei ole mitään Antti Kaikkosta vastaan henkilökohtaisesti. Hän on aina ollut minulle ystävällinen, kun olemme tavanneet. (Mainittakoon, että kun olin eduskunnassa töissä, niin hän tervehti minua aina tavatessamme, samoin kuin Juha Rehula - kaikki keskustapoliitikot eivät totisesti suoneet tätä kunniaa...) Kaikkosella on pitkä ura keskustalaisessa kansanliikkeessä takanaan.

Miksi Katri?

Aloitin Katrin kanssa tiiviimmän yhteistyön suunnilleen vuonna 2009, jolloin valitsimme Katrin Suomen Keskustanuorten liittohallitukseen. Olen ollut mukana monissa hänen kampanjoissaan ja taisinpa olla vuoden 2011 eduskuntavaalien osalta ensimmäinen henkilö, joka lähti nostamaan Katria ehdokkaaksi vaaliin. Tiivis yhteistyö on sisältänyt monenlaisia vaiheita, joskus tiukkojakin tilanteita. Näinpä voin myös sanoa, ettei minulla ole illuusioita Katrista. Olen luultavasti riidellyt hänen kanssaan enemmän kuin yksikään toinen keskustalainen.

En kannata Katria siksi, että olemme molemmat syntyjämme lappilaisia. Tunnen monta lappilaista poliitikkoa, joita en kannattaisi vastaavassa tilanteessa.

En kannata Katria siksi, että hän on ystäväni. Luultavasti jos ajattelisin asiaa vain ystävänä, niin olisi alun perin kannustanut valitsemaan toisen elämänuran. Kyllä tämä niin raakaa leikkiä on.

Keskeisin syy siihen, miksi tuen Katria, on se, että hänen poliittisen toimintansa keskiössä ovat ne Keskusta-arvot ja tavoitteet, jotka ovat myös puolueemme alkiolaisen ja kekkoslaisen aatteen ydintä: vahva aluepolitiikka ja keskittämispolitiikan vastustaminen, köyhän asia eli sosiaalinen oikeudenmukaisuus sekä puolueen näkeminen ei vain vaaliorganisaationa, vaan sivistysliikkeenä.

Jos Keskustan poliittisten tavoitteiden ytimenä ovat keskustalaisesta aatteesta nousevat pääkysymykset, niin silloin puolue kestää paremmin myös sisäiset erimielisyydet. Meillä täytyy olla selkeä, yhdessä määritelty tavoite hyvästä yhteiskunnasta ja keinot, miten sinne päästään. On myös ymmärrettävä puolueen luonne kansanliikkeenä. Keskusta-aatteeseen kasvetaan, se ei rakennu ihmiseen hetkessä.

Luonnollisesti on monia muita hyviä syitä tukea Katria. Yksi näistä on se, että hän on suomalaisen maaseudun, vuosisatoja vanhan peräpohjolaisen sukutilan kasvatti ja pienyrittäjän tytär, jonka persoonassa vahvaan maaseututaustaan yhdistyy kansainvälinen kiinnostus ja kokemus. Viittä kieltä puhuva Katri on opiskellut niin Ruotsissa kuin Venäjällä ja hän on ollut mukana monenlaisessa kansainvälisessä toiminnassa, mm. Pohjoismaiden Neuvostossa, Suomen YK-Liiton puheenjohtajana, Pohjola-Nordenin puheenjohtajana, Suomi-Venäjä-Seuran puheenjohtajana jne. sekä toiminut arktisen yhteistyön parissa kansanedustajana.

Urho Kekkosen puolueella täytyy olla vahva kansainvälinen painotus. Keskustan tulee olla Suomen ulkopolitiikan johtava puolue, ei Kokoomuksen, kuten se viime vuosina on ollut.

Pitää myös muistaa, että Katri on kerännyt vaaleissa vahvaa kannatusta - silloinkin, kun Keskustalla on mennyt heikosti. Hän ollut mm. kahdesti oman vaalipiirinsä ääniharava eduskuntavaaleissa. Tätä kampanjaosaamista tarvitsemme nyt koko puolueena.

Ja jos joku väittää, että Katri on liian kokematon puheenjohtajaksi, niin hänelle sanon, että hän on kyllä paljon kokeneempi politiikasta ja Keskustan toiminnasta kuin vaikka Juha Sipilä tullessaan Keskustan puheenjohtajaksi. Keskusta on ennenkin sitä paitsi valinnut kolmekymppisiä puheenjohtajia, ainakin Otto Karhin, Kyösti Kallion, Paavo Väyrysen ja Esko Ahon.

Lisäksi Katrilla on hyvä "turnauskestävyys". Hän ollut mukana tai järjestänyt itse kuluneiden neljän vuoden kansanedustajuuden aikana yli 400 puhetilaisuutta. Hän haluaa tavata Keskustan kenttää ja ottaa sieltä palautetta, ei vain sanella ylhäältä päin. Keskustan varapuheenjohtajana Katri on puolustanut kenttäväen vaikutusmahdollisuuksia, mm. vastustamalla puoluehallituksen enemmistön huonoa esitystä viedä puoluesihteerin valinta puoluekokousväeltä pienelle piirille. Katrin edustama demokraattinen linja saikin Sotkamon puoluekokouksessa ylivoimaisen tuen taakseen.

Tiedän, että jotkut sanovat: Katrihan on ollut kansanedustajana ja puolueen puheenjohtajana ajamassa Keskustaa kohti vaalitappiota. Kritiikki on perusteltua. Niin Katri puolueen varapuheenjohtajana kuin Antti Kaikkonen Keskustan eduskuntaryhmän viime kauden puheenjohtajana kantavat omalta osaltaan vastuun viime kauden päätöksistä. Mutta ylintä valtaa ei kumpikaan käyttänyt. En malta olla toteamatta, että esim. tätä Keskustan vaalitappion symboliksi noussutta taksilakia Katri koetti alun perin vastustaa, kuten mm. tuolloisista lehtihaastatteluista käy ilmi, ja puolustaa Keskustan puoluekokouskantaa, mutta valitettavasti puolueen sisäisessä väännössä tämä kanta ei päässyt voitolle.

Millä perusteella valinta tehdään?

Puheenjohtajavaaliin voidaan ajatella liittyvän monia muitakin kysymyksiä. Esimerkiksi voidaan ajatella, että jos puheenjohtaja siirtyy jossain vaiheessa Kepun ykkösministeriksi eli valtiovarainministeriksi, niin tuolloin vapautuu jollekin ministerin paikka. Olen kuullut sanottava, että Antti Kaikkosta tulisi äänestää sen takia, että häneltä vapautuu puolustusministerin paikka Mikko Savolalle. Ja toisaalta, että Kaikkonen valituksi tultuaan jatkaisikin puolustusministerinä ja näin Mika Lintila pysyisi valtiovarainministerinä.

Kävisipä asiassa kummin tahansa, niin toivon, ettei kukaan tee valintojaan tällaisilla taktillisilla perusteilla. Keskustan kannatus on surkein sitten viime sotien. Keskustan selviäminen ei ole itsestäänselvyys.

Valintaa ei tule myöskään tehdä sillä perusteella, kumpi olisi heikompi vastus Annika Saarikolle, jos hän joskus lähtee ehdokkaaksi puheenjohtajakisaan. Tiedän, että Saarikolla on keskustaväen parissa paljon kannatusta, ja olen itsekin äänestänyt häntä Keskustan varapuheenjohtajaksi, mutta Saarikko ei ole tässä kisassa mukana. Nyt ei valita Vara-Annikaa. Nyt valitaan mahtavan, itsenäisen Keskusta-liikkeen johtajaa.

Niinpä valinta on tehtävä yksinomaan sillä perusteella, kenen johdolla uskoo Keskustan parhaiten palaavan vaalivoittojen tielle. Kenen johdolla kirjoitetaan uusi luku Maalaisliitto-Keskustan mahtavaan tarinaan? Kenen johdolla palautetaan ihmisten luottamus puolueeseemme? Vain tämä ja yksin tämä vaali saa olla valintamme motiivina.

Sen olemme kansanliikkeelle, sen mahtavalle historialle ja isänmaalle tehdylle korvaamattomalle sukupolvien työlle sekä puolueemme upealle kenttäväelle velkaa.

* * *

Yksin puheenjohtaja ei tietenkään puoluetta pelasta. Tällaista typerää ajattelua meille on pesiytynyt, että puheenjohtaja on joku ihmeidentekijä, joka ratkaisee kaikki puolueen ongelmat ja johon saa suhtautua vain ylistäen. Se ei sovi keskustalaisen kansanliikkeen perinteeseen. Me kaikki olemme vain ihmisiä. Mutta puheenjohtajan rooli on silti, etenkin nykyisen kaltaisen nopean tiedonkulun aikana, erittäin merkittävä.

Viime kesällä käytiin keskustelua siitä, tarvitsisiko puheenjohtajakisaan myös arvokonservatiivin, kun Kaikkonen ja Kulmuni ovat molemmat enemmän tai vähemmän arvoliberaaleja.

Minä olen konservatiivi ja edustan Keskusta-liikkeessä pitkälti samanlaista arvomaailmaa kuin esim. opetusneuvos Kerttu Saalasti aikanaan. Soisin sille olevan paljon enemmän tilaa kuin sillä nyt on. Perinteiset arvot, koti, kristillinen usko ja isänmaa, ovat edelleen Suomen kansan ja myös tämän kansanliikkeen murtumaton perusta.

Kuitenkaan ei kannata ylikorostaa arvokysymysten merkitystä puheenjohtajavaalissa. Meillä on nyt ollut puheenjohtajana hyvin perinteiseen herätysliikkeeseen kuuluva uskovainen mies. Hänen aikanaan keskustajohtoinen hallitus on kuitenkin hyväksynyt monia hyvin liberaaleja lakiesityksiä ja torjunut kristilliseltä pohjalta tehtyjä kansalaisaloitteita ilman, että puolueen puheenjohtaja olisi mitenkään käyttänyt auktoriteettiaan edistääkseen konservatiivisia linjoja arvokysymyksissä tai pitänyt edes sellaisia puheenvuoroja yhteiskunnallisessa keskustelussa. Niin että tuskinpa tässä asiassa isoja muutoksia on odotettavissa.

Sitä paitsi Katri on puolustanut tiukempaa rikoslakia ja kansanedustajana tehnyt työtä ankarampien rangaistusten puolesta. Hän on myös useissa yhteyksissä kertonut vastustavansa esityksiä aktiivisen eutanasian hyväksymiseksi. Eivät nämä ainakaan kovin liberaaleja esityksiä ole.

Siispä ystävät, lähdetään nyt Kouvolaan ja tehdään hyvä valinta. Olisiko Suomi parempi ilman Keskustaa? Oikeasti? Nyt lyövät kohtalon hetket.

vaalit.jpg