Puheeni Kemijärven kotiseutumuseolla juhannusjuhlassa

Hyvä juhannusjuhlaväki!

Ohjelmaan on merkitty Kemijärven seurakunnan tervehdys, jonka minä kirkkovaltuuston puheenjohtajana tällä kertaa koetan esittää.

Joku voi kysyä, mitä tekemistä seurakunnan tervehdyksellä on kotiseutuyhdistyksen juhannusjuhlassa?

Vaikkei juhannusta mielletäkään samalla tavoin kristilliseksi juhlaksi kuin joulua tai pääsiäistä, niin juhannuksellakin on silti vahvat kristilliset juuret.

Alkujaan pakanalliseen keskikesän juhlaan tuotiin kristillinen sanoma, kun Johannes Kastajan juhlaa alettiin viettää kesäkuun 24. päivänä. Täälläkin on varmasti mukana paljon ihmisiä, jotka muistavat, kuinka juhannusta juhlittiin aina samana päivämääränä, kesäkuun 24. päivänä. Tämä katolisen kirkon valitsema päivämäärä kesti uskonpuhdistuksenkin ajat Suomessa aina vuoteen 1954 saakka. Tuohon asti juhannus oli siis aina tuolloin, viikonpäivästä riippumatta. Vuodesta 1954 lähtien juhannusta on alettu viettää nykyisen järjestelmän mukaisesti, eli että se on aina lauantaipäivänä kesäkuun loppupuolelle määritellyllä viikolla.

Pohjois-Euroopassa ovat kesät valoisia, varsinkin mitä pohjoisemmaksi mennään. Luonnosta eläneille ihmisille vuodenaikojen ja säätilojen seuraaminen oli keskeinen osa elämää. Niinpä ajankohta, jolloin päivä oli pisimmillään, oli suuri merkkipäivä. Sen jälkeen aurinko alkoi jälleen ihmeellisesti näyttäytyä vähemmän ja lähdettiin kulkemaan elonkerjuuta ja syksyä kohti.

Muinaisajan ihmisille päivä tuntui tietysti taianomaiselta. Erilaisten henkien ja haamujen uskottiin liikkuvan juhannusyönä. Joissakin perinteissä henkiä piti lepytellä, joissakin karkoittaa ja joissakin niiltä pyydettiin erilaisia asioita, kuten hyvää kalaonnea, viljasatoa tai puolisoa. Tähän liittynee monet edelleen tunnetut perinteet juhannustaioista.

Suomessa juhannuksenviettoon kuuluivat varhain kylänväen yhteiset kokoontuminen ja kovaääninen juhlanvietto. Tällä uskottiin peloteltavan pahoja henkiä. Monin paikoin vanhassa maaseutuyhteisössä juhannusjuhliin kuului myös runsas alkoholinkäyttö. Usein sellaisetkin henkilöt, jotka eivät muutoin käyttäneet alkoholia, ottivat sitä runsaasti juhannusjuhlissa. Uskottiin jopa, että mitä enemmän juopuneina kylänväki on juhannuksena, sitä parempi on tulevan syksyn sato.

Tämä on perinne, jota ei toivoisi enää seurattavan, mutta joka on surullista todellisuutta edelleen monissa perheissä. Tänäkin juhannuksena monen juhannuksenvietto, varsinkin monien lasten, pilataan juopottelulla.

Sanoin jo, että Juhannus on myös Johannes Kastajan juhla. Valintaan katolinen kirkko päätyi ymmärtääkseni sen johdosta, että Jeesuksen syntymää juhlittiin joulukuun 24. päivänä ja Johannes Kastajan juhlaa haluttiin viettää kuusi kuukautta aikaisemmin. Luukkaan evankeliumin ensimmäinen lukuhan kertoo, kuinka Maria tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä samoihin aikoihin kuin hänen sukulaisensa Elisabet oli kuudennella kuukaudella raskaana odottaen Johannes Kastajaa. Näin ollen juhannuksen ja joulun välinen kuuden kuukauden ero viittaa Vapahtajamme ja hänen sukulaisensa Johannes Kastajan, ikäeroon. Mariaa ja Elisabetia on joskus mainittu serkuksiksi. Ymmärtääkseni Raamatussa ei kuitenkaan sanota tarkkaan, mikä tämä sukulaisuus oli, mutta jos he olivat serkuksia, niin sitten Vapahtaja ja Johannes Kastaja olisivat olleet pikkuserkkuja.

Joskus on arvosteltu sitä, että kristinusko on ominut itselleen pakanataustaisia juhlia. Kuitenkin – kun pakanuuden yö Suomessa päättyi ja kristinuskon aamu alkoi, kansan keskuudessa omaksuttiin varsin luontevasti se, että uudet kristilliset juhlat seurasivat vuodenaikojen vaihtelun keskeisiä tapahtumia. Nämä juhlapyhät ovat säilyttäneet vahvasti paikkansa edelleen vuodenkierrossamme.

Myös sana ”Juhannus” tulee edelleen Johannes Kastajan nimestä.

Keskustelu yhteiskunnan ja kristinuskon välisestä suhteesta on käynyt Suomessa jälleen vilkkaana. On keskusteltu suvivirren sallittavuudesta, koulujen joulujuhlien ja aamunavausten kristillisestä sanomasta. Viimeisimmällä kirkolliskokouksen istuntoviikolla toukokuussa puhutti kovasti Puolustusvoimien hengellisen työn asema.

Luterilaisuuteen kuuluu kahden regimentin oppi – maallinen ja hengellinen valta ovat kaksi eri asiaa. Silti kristillisen arvopohjan tulee näkyä yhteiskunnassa ja valtiollisessa toiminnassa.

Maailmalta löytyy kyllä esimerkkejä maista, joissa kristillisyys on haluttu hävittää kaikesta julkisesta elämästä – tällaisia ovat olleet vaikkapa vallankumousajan Ranska, Stalinin Neuvostoliitto, Hitlerin Saksa tai tämän päivän Pohjois-Korea.

Kristinuskon vaikutus länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen arvoihin ja kulttuuriin on niin syvällinen, ettei sitä voi hävittää julkisesta elämästä ilman, että koko läntisen kulttuurin pohja murtuisi.

Kristillisellä arvopohjalla on varmasti ollut suuri ja voittopuolisesti myönteinen vaikutus myös sellaisten ihmisten elämään, jotka eivät itse ole erityisen uskonnollisia. Se on taannut ja takaa yhtä ihmisoikeuksienkin perusteet, myös uskonnonvapauden.

Tuntuupa, että myös meidän aikamme tarvitsisi uusia ”johanneskastajia”, jotka rohkenevat kohottaa äänensä yhteiskunnan maallistumiskehitystä vastaan. Johannes Kastajahan oli niin sanotusti ”huutavan ääni korvessa” – mies, joka julisti suorasukaisesti Taivaan valtakunnan tulemista ja vaatimusta parannuksen tekoon.

Paitsi keskikesän juhla, juhannus on myös Suomen lipun juhla. Siniristilippummekin muistuttaa yhteiskuntamme arvopohjasta. Risti viittaa myös ajallisen elämämme päätökseen ja meidän kaikkien elämän tärkeimpään kysymykseen – miten suhtaudumme Golgatan ristin tapahtumiin. Kun kaikki muu murtuu, yksin risti kestää. Ristillä on sovitettu ihmiskunnan synnit. Jokainen meistä voi ottaa vastaan Jumalan rakkauden Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä. Jokainen voi ottaa armon vastaan tai torjua sen. Meille käy uskomme mukaan.

Juhannussää ei ole meillä erityisen lämmin, joten tuntuu luontevalta lopettaa puheenvuoro siteeraamalla Siionin matkalaulujen tuttua kesälaulua numero 214, kolmas ja kuudes säkeistö:

Pohjan mailla kylmä tuuli
suvi täällä lyhkäinen.
Siksi toivoo pikkupeippo
maahan ikikeväimen.
Siksi vartoo pääsky pieni,
milloin siivet kasvavat,
että saisi taakse jättää
murheen laaksot matalat.

Laulakaa te Luojan linnut,
vaikk’ on lyhyt kesä tää!
Kohta päästään pohjolasta,
kohta taistot taakse jää.
Silloin kyllä käskemättä
rinta ratkee kiittämään,
suvisäähän lämpimähän,
poikki maan kun lennetään.

Kemijärven seurakunnan puolesta toivotan kaikille onnellista ja siunattua juhannusaikaa!