paasikivi.jpg

Piirsin joutessani kuvan presidentti Paasikivestä, olkoonpa se vaikka kunnianosoitukseni suurelle presidentillemme ja hänen elämäntyölleen vakaan ulkopoliittisen linjan puolesta. (Tunnustan käyttäväni ruutusuurennosta apuvälineenä, en muuten osaisi ihmisten muotokuvia piirtää.)

Suomen sisäpolitiikka on viime päivinä ja kuukausina myrskynnyt. Esim. yhteiskuntasopimuksen osalta ollaan vakavien asioiden äärellä. Paasikivi kuitenkin muistutti, että ulkopolitiikka käy aina sisäpolitiikan edelle. Niin se on tänäänkin. Emmekä saa uhrata koskaan kansallisia etujamme Euroopan Unionin liittovaltiokehityksen alttarille.

Soisin, että edelleen mahdollisimman moni suomalainen - etenkin poliittisessa toiminnassa mukana oleva - lukisi Paasikiven kirjoituksia. Erityisesti hänen kirjansa toiminnastaan Moskovassa vuosina 1939-41 on erittäin opettavainen teos tänäkin päivänä. Itäisen suurvallan nimi on vaihtunut, mutta se toimii edelleen oman logiikkansa mukaisesti. Venäjä on meille kulttuuriltaan vieras ja toiminnaltaan joskus vaikeasti ymmärrettävä maa. Mutta se on ja tulee olemaan meidän naapurinamme, ja siksi on kaikin tavoin edistettävä ystävyyttä Suomen ja Venäjän välillä.

Paasikivi oli mies, joka ymmärsi tarkasti dokumentoidun historiankirjoituksen merkityksen. Niinpä hän piti tarkasti päiväkirjaa poliittisesta toiminnastaan. Uskon, että hän halusi tulevien sukupolvien voivan ottaa oppia hänen valtiomiesteoistaan. Paasikiven tarkoitus oli käsittääkseni laatia muistelmateos presidenttikaudestaan, mutta hän varautui viisaasti siihen, ettei elonpäiviä riitäkään, ja hän kirjoitti päiväkirjansa tekstit kutakuinkin julkaisuvalmiiksi.

Presidentti Paasikivi osasi puhua erittäin hyvin venäjän kieltä, joten hän pystyi suoraan neuvottelemaan jopa Stalinin ja Molotovin kanssa. Hän oli ajautunut Suomen politiikassa aikanaan sivuraiteille, siirtynyt pankinjohtajaksi ja jäänyt lopulta eläkkeelle, kunnes isänmaa muuttuneessa tilanteessa jälleen tarvitsi hänen kykyjään. Jatkosodan jälkeen, vanhoilla päivillään, 74-vuotiaana, Paasikivi tuli ensin pääministeriksi ja pian presidentiksi.

Jälkimaailma muistaa Paasikiven raivokkaana luonteena, joka kiroili ja räyhäsi ihmisille. Tämä kuva on ihan totta. Mutta muistettakoon samalla se, että Paasikivi näki isänmaan edun oman henkilökohtaisen ajattelunsa yläpuolella. Tästä on mainio esimerkki, kun hänet vuonna 1950 valittiin toiselle kaudelle presidentiksi. Maalaisliitto ei tukenut Paasikiveä, vaan asetti omaksi ehdokkaakseen Urho Kekkosen. Kekkonen kävi aggressiivisen vaalikampanjan, jonka puitteissa Paasikiveä arvosteltiin hyvin henkilökohtaisesti, viitaten mm. hänen korkeaan ikäänsä. (Väitettiin mm., ettei pian 80-vuotias Paasikivi jaksaisi enää kuutta vuotta presidentti. Kuitenkin Paasikivi hoiti tehtävänsä hyvin vielä toisenkin kauden ja oli paljon paremmassa kunnossa kuin Urho Kekkonen aikanaan vastaavassa iässä.)

Kuitenkin, kun Paasikivi tuli toistamiseen presidentiksi, hän valitsi Urho Kekkosen pääministerikseen. Hänellä olisi ollut syytä varmasti loukkaantua presidentinvaaleista ja valita tilalle toinen mies. Mutta hän näki Kekkosen kyvyt ja alkoi kouluttaa hänestä seuraajaansa.

Kirjailija Raija Oranen on kuulemma kirjoittanut uuden romaanin, jonka päähenkilönä on presidentti Paasikivi. Tämä kirja kannattaa varmasti lukea.

Mitä Paasikivi sanoisi tämän päivän Venäjä-boikoteista? Mahdotontahan sitä on varmasti tietää, mutta perusteltuja arvailuja voi tehdä.

Syksyllä 1956 Paasikivi eleli eläkeläisenä Helsingissä viimeisiä elinkuukausiaan, hän oli sairastunut kesällä ja hänen voimansa olivat lopussa. Lokakuussa 1956 kuului Unkarista huolestuttavia uutisia. Kansa oli maltillisten kommunistien rinnalla vaatinut vapaita vaaleja ja neuvostojoukkojen vetämistä pois maasta. Tämä ei kelvannut Neuvostoliiton johdolle, joka lopulta kukisti kapinan verisesti. Suomessa ja kaikkialla länsimaissa tapahtumat herättivät syvää suuttumusta.

Noihin aikoihin Neuvostoliiton suurlähetystössä valmisteltiin eräitä illallisia, jonne oli kutsuttu paljon diplomaatteja ja muita vastuuhenkilöitä. Monet kutsutut päättivät boikotoida illallisia vastalauseena Neuvostoliiton toiminnalle Unkarissa. Paasikivi kauhistui kuullessaan tästä ja ilmoitti, että jos vieraat boikotoivat, niin silloin hän joutuu henkilökohtaisesti saapumaan paikalle. Entisen presidentin läsnäolo nostaisi tilaisuuden arvovaltaa niin paljon, että pikkuvirkailijoiden poisjääntiä ei huomattaisi ja Neuvostoliiton edustusto ei tulisi nolatuksi. Kun tiedettiin, miten huonossa kunnossa Paasikivi jo oli, niin monia tämä hänen vetoomuksensa liikutti ja valtaosa kutsutuista saapui paikalle.

Paasikivi oli oikeistolainen konservatiivi ja vieläpä henkilökohtaisesti uskova kristitty. Ei hän ihaillut sosialistista ja ateistista Neuvostoliittoa, vaan hyvin tietoinen sen monista hirmuteoista. Mutta hän ymmärsi myös sen, että poisjäännillä illallisilta eivät Unkarin ahdistetun kansan olot muuttuisi yhtään sen paremmiksi. Sen sijaan Suomen välit Neuvostoliittoon huonontuisivat ja mahdollisuudet vaikuttaa niin Neuvostoliiton kuin Unkarinkin asioihin heikkenisivät entisestään.

Nykyistä Ukrainan-kriisiä ei sitä paitsi voi kovin hyvin tuolloiseen Unkarin kansannousuun verrata, koska Ukrainassa käydään nyt lännen ja idän välistä etupiirikamppailua, jossa länsivaltojenkaan toiminnalle ei voi täysiä pisteitä jakaa.