(kuva Niinistön facebook-sivuilta)

Vaalit on käyty. Tulosta on kunnioitettava. Arvoilmasto, joka tähän maahan on luotu ja jota media on nostattanut, satoi nyt Haaviston laariin. Tuntuu pahalta ajatella, että maaseutuhenkiselle elämänkatsomukselle, joka nojaa kestäviin ja terveisiin perusarvoihin, ei tunnu olevan enää elintilaa. Se lohtu tuloksessa toki on, että Keskustan perinteinen väki on palannut ruotuun - ja osoittanut, millainen linja todella vetää, jos puolue halutaan ylöspäin.

Minua on haukuttu kovasti, mm. viime syksyn televisioesiintymisestä, kun olen sanonut, että puolue on mennyt liian city-liberaaleille linjoille. Väyrysen tulos osoittaa väitteeni todeksi. Perinteinen linja kerää peruskannatuksemme, mutta keinotekoinen metropoliväen kosiskelu ääriliberalismilla höystettynä murtaa Keskustan. Tämä terveisenä kaikille niille, jotka olivat tekemässä Lahden puoluekokouksessa "Uutta Alkua".

Erittäin syvästi pettyneenä vaalitulokseen haluan kuitenkin ottaa kantaa vaalien toiselle kierrokselle.

Vuonna 2006 äänestin Tarja Halosta, sillä arvoeroista huolimatta hänen ulkopoliittinen linjansa oli mielestäni luotettava. Myös mm. Paavo Väyrynen äänesti tuolloin Halosta.

Nyt vastakkain on kaksi ehdokasta, joiden ulkopoliittiset linjat ovat melko lähellä toisiaan. Kummankaan heidän äänestäminen tuntuu todella vastenmieliseltä. Molemmat ovat suurkaupunkilaisia keskittämispolitiikan kannattajia ja sitä paitsi arvoliberaaleja. Molemmat ovat EU-federalisteja, liittovaltiointoilijoita ja siten ollen nykyisen surkean EU-politiikan kannattajia.

Moni sanoo kenties, että koska kokoomuslaiset taktikoivat ja äänestivät osin Haavistoa estääkseen Väyrysen nousun toiselle kierrokselle, niin nyt kostoksi ei äänestetä Kokoomuksen ehdokasta.

Tässä väitteessä on kyllä paljon perää. Mutta meidän ei pidä olla yhtä halpamaisia kuin nämä kokoomuslaiset. Hehän eivät vuonna 2000 tulleet tukemaan Esko Ahoa 2. kierroksella, mutta pitivät itsestään selvänä tukeamme Niinistölle vuonna 2006. Minua monet oikeistolaiset kohtelivat todella epäasiallisesti, kun en suostunut tukemaan Niinistöä.

Nyt äänestän toisella kierroksella Sauli Niinistöä.

Minulla on paljon kokoomuslaisia ystäviä. Heidän ei kannata kiitellä minun antaamani tukea. Tuon julki, että äänestän Niinistöä todella syvästi pahoillani ja hampaat irvessä.

Koska ehdokkaiden ulkopoliittiset linjat ja arvomaailmat ovat kovin samankaltaisia, on valinta tehtävä suomalaista sanontaa käyttäen periaatteella "pienempi paha".

Sauli Niinistö on koulutukseltaan varatuomari, Pekka Haavisto ei ole onnistunut suorittamaan ylioppilastutkinnon lisäksi mitään loppututkintoa, vaikka onkin käyttänyt professorin arvonimeä ansioluettelossaan varsin kyseenalaisin perustein. Niinistö on toiminut pidempään ja vastuullisemmissa tehtävissä valtiollisessa elämässä kuin Pekka Haavisto, jonka ansioita ulkomailla on sanoinko aika vahvasti ylikorostettu. Niinistön johtamistyyli ei ole kieltämättä kehuja eduskunnassa kerännyt, mutta myönnän, että minuakin on hykerryttänyt, kun hän pisti rahahanoja kiinni ja puuttui ylettömään tuhlaamiseen. Ehkä se oli populismia, mutta kansahan tykkää, kun herrojen etuihin puututaan, eikö totta?

Pekka Haavistoa on väitetty ulkopolitiikan asiantuntijaksi sillä perusteella, että hän on työskennellyt YK-tehtävissä ulkomailla. Ei kuitenkaan se, että on ollut töissä ulkomailla, pätevöitä vielä sinällään ulkopolitiikan johtoon. Haavisto on varmasti hoitanut hyvin ne tehtävät, joita hänelle on uskottu. Mutta ei hän mikään Ahtisaaren veroinen rauhanneuvottelija valitettavasti ole, vaikka vaalipropaganda koettaa sellaista rummuttaa. Sauli Niinistö on puolestaan toiminut pitkään ministerinä ja eduskunnan puhemiehenä - ja on niissä tehtävissä varmasti oppinut paljon valtiollisen elämän toiminnasta.

Maakuntien äänestäjiin tullaan varmasti vetoamaan kuntauudistuskysymyksellä. Siihen voin vain sanoa, olisitte äänestäneet Väyrystä. Jokainen, joka äänesti jotakin muuta ehdokasta täällä pohjoisessa, sahasi todella pahasti omaa oksaansa. En voi kun ihmetellä heitä. Jos minulla olisi lapsia, niin olisin kyllä tehnyt pahoin heitä kohtaan edistämällä keskittämispuolueiden ehdokkaiden valintaa presidentiksi, kun tarjolla oli kerran maakunnallemme hyvä vaihtoehto. Mutta nyt vastakkain on kaksi keskittämispuolueen ehdokasta. Pekka Haavisto on ilmoittanut vaalikoneessa, ettei hän hyväksy kuntien pakkoliitoksia ja Sauli Niinistö ne hyväksyy. Mutta miten Pekka Haavisto kuvittelee nykyisen hallituksen voivan toteuttaa haaveensa sadasta kunnasta ilman pakkoa? Se on mahdotonta. Maakuntaväki älköön sentään tähän halpaan menkö. Molempien poliittinen linja on meille vahingollinen - mutta Sauli Niinistö on sentään rehellinen!

En tiedä, millainen on Sauli Niinistön hengellinen vakaumus, mutta Pekka Haavisto on vaalitentissä ilmoittanut, ettei hän usko kristinuskon Jumalaan. Uskonnon ja politiikan "sekoittamisesta" saa kuulla kyllästymiseen asti, mutta minusta kuitenkin on hyvä, että presidentti luottaa ja turvaa Korkeimman johdatukseen. Sauli Niinistö kuuluu kirkkoon. Pekka Haavisto on eronnut kirkosta, mutta on kertonut olevansa valmis liittymään kirkkoon, jos homopareja alettaisiin vihkiä. Tämä olisi kuitenkin vastoin kirkon omaa oppia. Jokaisella uskontokunnalla pitäisi olla oikeus itse määritellä, mihin se uskoo ja miten se toimii. Ei kirkon tule luopua ikuisista arvoistaa Pekka Haaviston tämäkin kannanotto kertoo, millainen on hänen arvomaailmansa. Olisipa hauska tietää, uskaltaisiko hän esittää muslimeille mielipiteen, että imaamien täytyisi alkaa vihkiä moskeijoissa homopareja. Tuntuu hassulta, miten monikulttuurisuutta sokeasti ihannoivat Vihreät haluavat maahamme niin paljon islamin uskoa tunnustavia ja korostavat heidän oikeuttaan kulttuuriinsa - ja samalla arvostelevat voimakkaasti niitä kristittyjä, jotka haluavat muslimien tavoin pitää kiinni oman uskontonsa opeista.

Lisäksi olen sitä mieltä, että Pekka Haaviston sarjakuvakampanja Internetissä, jossa viitataan alatyylisesti sukupuolielämään, on ollut todella mauton. Sellainen ei sovi tulevan presidentin arvovallalle.

Presidentti-instituutio on arvokas ja sillä on pitkät perinteet. Presidentti on Suomen käyntikortti maailmalla. Presidentti on valtionpäämies.

Sauli Niinistön aviovaimosta Jenni Haukiosta saamme edustavan ja arvokkaan Maan Äidin. Hän on osoittanut kykynsä myös kirjalliseen tuotokseen ja edustaisi varmasti maatamme ulkomailla kunniakkaasti.

Lisäksi on muistettava valinnan vaikutus sisäpolitiikkaan. Vihreiden painoarvo kasvaisi räjähdysmäisesti, jos heistä tulisi presidenttipuolue. Mitä se merkitsisi Lapille? Millainen on ollut Vihreiden linja ylisuojelun, Lapin museoimisen suhteen? Millaista petopolitiikkaa Suomessa on Vihreiden yllyttämänä harjoitettu? Vetoan erityisesti kaikkiin lappilaisesta alkutuotannosta huolta kantaviin - älkää erehtykö äänestämään Vihreiden ehdokasta! Ei Kokoomuksenkaan linja kovin hyvä Lapille ole, mutta Kokoomus kuitenkin kannattaa yrittäjyyttä ja uskoakseni suhtautuu myönteisesti myös siihen, että porotalousyrittäjien toimintaedellytykset säilytetään yltiösuojelun sijaan. Varsinkin kaikki te poromiehet, miettikää mitä Vihreä politiikka on tehnyt teidän elinkeinollenne! Se onneton linja vahvistuu tässä maassa entisestään, jos presidentiksi valitaan Vihreiden edustaja.

Näistä perusteista joku voi olla kanssani eri mieltä. Mutta näin ajattelen minä ja minulla on oikeus antaa oma ääneni kenelle haluan. Pohdin myös sitä vaihtoehtoa, että en äänestäisi ketään tai että kirjoittaisin äänestyslappuun Väyrysen ensimmäisen kierroksen ehdokasnumeron. Miksi en näin tee? Peruste on varsin tunnepitoinen. Mietin, millaisin uhrauksin oikeus äänestää on meille lunastettu. Isoukkini Akseli Huttunen taisteli vapaus-, talvi- ja jatkosodissa sen puolesta, että meillä on oikeus valita itse omat päättäjämme, taisteli Suomen vapauden, kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta, ja vammautui vuosikymmeniksi vihollisen kranaatinsirpaleista.

Siksi minä en voi jättää äänestämättä tai antaa ääntä pilailumielessä. Niin kallis asia on demokratia. Sittenkin, vaikka se tuottaisi itselle mitä epämiellyttävimpiä lopputuloksia.

Minä haluan Suomelle presidentin ja armeijalle ylipäällikön, jonka mielestä tämä maa on puolustamisen arvoinen. Niin kallis, että sitä on tarvittaessa puolustettava vaikka asein vihollisen hyökkäystä vastaan. Minun isoukkini eli koko elämänsä aineellisesti köyhyydessä, mutta hänet tunteneet ovat kertoneet, että hän oli poliittisesti etupäässä kokoomuslainen. Ehkäpä sitten minäkin, jonka taloudelliset asiat ovat ainakin vähän paremmin, voin tämän yhden ja ainoan kerran mennä Kokoomuksen ehdokkaan taakse.

Eihän kumpikaan ehdokkaista ole Paavo Väyrysen veroinen, ei kokemuksen, koulutuksen eikä ideologian puolesta. Mutta kansa äänesti niin kuin äänesti. Olen ajatellut Väyrysen valinnasta nyt - se olisikin ollut vähän liian hyvää ollakseen totta.

Mutta vaalityö on nyt tehty ja elämä jatkuu. Minä olen todella paljon uhrannut elämästäni tämän puolueen ja aatteen hyväksi. Moni politiikassa paistatteleva toimii vain silloin, kun on itse ehdokkaana ja siis hyötyy itse henkilökohtaisesti. Vaaliteltoilla tätä poliitikkotyyppiä ei näe, jos hän ei ole keräämässä ääniä itselleen. Minua voi monesta syyttää perustellusti, mutta ei tästä. Lähes puolitoista vuotta olen käytännössä elänyt puolueelle. Siihen mahtuu paljon iloa ja onnistumisen hetkiä, paljon ystäviä, mutta myös paljon pettymyksiä. Valitettavan usein olen saanut kokea myös sitä, että moni, moni työ, johon olen odottanut tukea ja yhteistyötä muilta, on jäänyt käytännössä sitten kuitenkin minun hoidettavakseni. Ei pitäisi muistella menneitä, mutta ihminen minäkin vain olen eikä ole aina mukavaa tuntea sitä, että silloin on haluttu ja muistettu, kun asianomainen voi hyötyä jotakin. Paavo Väyrynen onkin sanonut, että politiikassa ystävyyssuhteet muuttuvat usein hyväksikäyttösuhteiksi. Politiikan myrskyissä luottamuksen säilyminen ihmisten välillä on joskus todella haastavaa.

Samalla on toki sanottava, että onhan tämä ajanjakso paljon antanut. Opettanut ja kasvattanut. En ole yhteiskunnallisessa toiminnassa saanut aikaan vielä paljon mitään (paitsi ulkovessa Honkakankaan hautausmaalle), mutta vaikka se tähän iltaan loppuisi, niin voisin kirjoittaa kaikesta kokemastani paksun muistelmateoksen! Tänä iltana, vaalituloksen ratkettua, minulle muuten soitti eräs eteläsuomalainen keskustanuori. Annoin tulla täyslaidallisen painokelvotonta tekstiä mielipiteenäni vaalituloksesta. Hän kuunteli ja rauhoitteli, puhui ystävänä eikä poliitikkona. Ystävystyin hänen kanssaan, kun aikanaan jouduin todella vaikeaan tilanteeseen enkä nähnyt ulospääsyä. Hän sanoi minulle suoraan, miten minun kannattaa toimia ja näin tein. Joskus ulkopuolinen näkee elämäntilanteet paremmin. Ymmärsin, että vaikka en olisi mukana jatkossa yhtä paljon poliittisessa toiminnassa, niin hän olisi silti ystäväni. Tällaiset voitot, saada oikeita ystäviä, ovat henkilökohtaisesti paljon suurempia kuin mitkään vaalitulokset voisivat antaa.

Joskus on aika pohtia, mitä muuta tässä elämässä voisi tehdä. Minusta tuntuu, että minulla on nyt sen pohtimisen aika.