Voidaan pohtia, miten Venäjän kehitys olisi mennyt, jos keisari olisi saanut elää pidempään. Hän oli lakkauttanut Venäjän suuren häpeän, maaorjuuden, ja edistänyt rauhaa Euroopan kanssa. Itsevaltiudestaan hän ei silti tinkinyt, minkä Puolan kansa saikin karvaasti kokea. Tultaessa 1880-luvulle alkoi keisari silti vakuuttua, että valtavaa Venäjänmaata on kehitettävä suuntaan, jossa kansalla on sanan sijaa omiin asioihinsa. Mutta muutos valtavassa maassa, jossa on itsevaltiuden pitkä perinne, ei tapahdu helposti. Ensimmäinen askel perustuslaillista monarkiaa päätettiin kuitenkin ottaa. Maaliskuussa 1881 keisari allekirjoitti työhuoneessaan lakiesityksen vaaleilla valittavan kansanedustuslaitoksen perustamisesta. Sen piti olla ensi askel pitkälle kehitykselle. Muutamaa tuntia myöhemmin keisari räjäytettiin hengiltä. Pommi-isku tehtiin keisarin saattuetta vastaan Pietarin keskustassa. Ensimmäinen pommi ei osunut häneen, mutta pakoon lähtemisen sijaan keisari tuli ulos vaunustaan ja luonteenomaisella tavallaan kumartui auttamaan erästä haavoittunutta ja pyysi sidetarvikkeita. Silloin toinen pommi heitettiin hänen päälleen. Aleksanteri II:n poika tultuaan uudeksi keisariksi repi ensi töikseen isänsä työpöydälle jääneen paperin. Uudet hallitsijat estivät kaikin voimin muutoksia, kunnes tulivat vallankumoukset ja Lenin.

Äänestyslippu on ase, jota diktaattorit pelkäävät enemmän kuin tankkeja ja ohjuksia. Aleksanteri II oli valmis luopumaan omasta yksinvallastaan suuremman yhteisen asian, kansojen vapauden, rauhan ja ihmiskunnan kehityksen hyväksi.