Kaarlo.jpg

Kemijärveläinen entinen puistotyöntekijä ja pitkäaikainen työväenliikkeen aktiivi Kaarlo Nurmikumpu menehtyi sunnuntaiaamuna 27.11.2016 Kemijärvellä Sairaala Lapponiassa, kaksi päivää oppi-isiinsä kuuluneen Fidel Castron jälkeen. Kaarlo oli syntynyt talvisodan evakkoretkellä Kemijärven Soppelan kansakoululla 5.5.1940, eli hän oli kuollessaan 76 vuoden ikäinen.

Kaarlon vanhemmat Altti ja Iida Nurmikumpu olivat asuneet vanhan Sallan Sovakylässä, mistä lähtivät evakkoretkelle. Kaarlo syntyi yksitoistalapsisen perheen nuorimmaisena. Isä menehtyi talvisodan nostomiehenä tapaturmassa saamien vammojensa seurauksiin Kaarlon ollessa alle viiden kuukauden ikäinen. Äiti muodostui Kaarlolle läheiseksi, ja vielä vanhoilla päivillään hän muisteli tätä liikuttuneena.

Kaarlo varttui Sallassa ja jo nuorukaisena hän asui töiden vuoksi eri puolilla Lappia ja Pohjois-Pohjanmaata. Hän opiskeli Sirola-opistossa järjestötyön kurssin 1966-67 sekä Moskovassa Komsomol-koulussa 1967-68 ja Marxismi-leninismin instituutissa 1971-73. Kaarlo toimi vähän aikaa SKDL:n järjestötehtävissä, mutta ura kariutui puolueen hajaannukseen. Etupäässä Kaarlo työskenteli metsätöissä, tietyömailla ja rakennustöissä, sitten Kemijärven kaupungilla puistotöissä sekä lopulta vielä sairaseläkeläisenä viimeiset elinvuodet myös elämäntoveri Leenan omaishoitajana.

Monet muistavat Kaarlon ennen kaikkea ”kommunismin matkasaarnaajana”, joka ei Neuvostoliiton hajottuakaan luopunut aatteestaan. Nuoruudessaan hän olikin haaveillut lestadiolaissaarnaajan urasta, mutta päätyi sitten toisenlaisen katsantokannan palvelukseen. Vuonna hän oli 1988 perustamassa Kommunistista Työväenpuoluetta, jonka toiminnassa hän oli aktiivisesti mukana. Kemijärvellä Kaarlo jakoi säässä kuin säässä liki 25 vuoden ajan vapaahetkinään puolueensa lehteä ja kävi keskusteluja lukemattomien ihmisten kanssa. Monikohan paikkakuntalainen ei häntä tuntenut?

Pian Kemijärvelle muutettuaan vuonna 1984 Kaarlo keikautti Kemijärven kunnallispolitiikan ylösalaisin ampumalla lähtölaukaukset tuolloin Kemijärveä hallinneen Ryhmä 18:n hajottamiseen. SKP:n keskikaupungin osasto päätti Kaarlon ehdotuksesta irrottautua valtuuston enemmistön sinipunakoalitiosta ja liittoutua Keskustan kanssa, joka sai näin yhden paikan enemmistön. Tämän seurauksena mm. Timo E. Korvasta tuli kaupunginjohtaja.

Kaarlo otti aatteensa vakavasti, mutta hänellä oli myös räiskyvä huumorintaju ja hän opetti kanssaihmisilleen, että on tärkeää osata nauraa itselleenkin. Kerran Kaarlolle oli joku mennyt sanomaan, että ”kaikki kommunistit pitäisi ampua.” – Siihen Kaarlo oli vastannut, että ”ei minuun kyllä kannata luodin hintaa tuhlata, kun luonto hoitaa saman asian kohta muutenkin.”

Minulla oli kunnia pitää Kaarloa ystävänäni, vaikka edustimmekin hyvin erilaisia maailmankatsomuksia. Yhteistyömme ylitti ideologiset rajat ja uskallan väittää oppineeni häneltä paljon, vaikkemme omista vakaumuksistamme antaneetkaan periksi! Muutama vuosi sitten Kaarlo kirjoitti värikkään elämäkertansa, joka jäi pöytälaatikkoon. Viime kesänä aloimme työstää luonnosta yhdessä julkaisukuntoon, ja Kaarlo ehti viimeisinä viikkoinaan iloita kirjan valmistumisesta. Kirjoista pieni osa lahjoitetaan Kaarlon sukulaisille ja kirjastoon Kaarlon tahdon mukaisesti. Loppujen myyntituotto käytetään kotiseututyön hyväksi.

Kaarlo hoiti elämäntoveriaan uhrautuvasti pitkän aikaa, kunnes elokuun alussa sai vaikean sydänkohtauksen. Siitä hän ei jaksanut enää toipua, vaikka vitsaili vielä sairaalassakin: ”Minulla on sairaan hyvä olo!” Tosin viimeisimpien tapaamistemme aikana hän tokaisi: ”Enköhän minä ole ollut täällä jo tarpeeksi.”

Kiitos Kaarlo hyvästä yhteistyöstä ja ystävyydestäsi! Vaikka Kaarlon sairaus olikin vakava, niin elättelin silti toivoa, että hän vielä toipuisi. Itsekin hän haaveili palveluasuntoon tai vanhainkotiin pääsystä. Sairaalassa hän nostelikin käsipainoja ja pääsi autettuna hieman liikkumaan. Sydän oli kuitenkin lopussa eikä kolme vuotta sitten suoritettu ohitusleikkaus auttanut toivotulla tavalla.

Vietin itse viime viikonlopun Moskovassa ja ostin sieltä venäjänkielisen kuvakirjan, joka sisälsi paljon kuvia Moskovasta eri puolilta. Tarkoitukseni oli viedä kirja Kaarlolle tuliaisiksi, että hän voisi sairasvuoteeltaan katsella kuvia nuoruutensa tapahtumapaikoista. Se jäi nyt ainiaaksi.

Moni muistaa Kaarlon myös ns. ufo-havainnoista, joista hän raportoi aktiivisesti 1990-luvun alussa. Kun olin lapsi, niin Kemijärvellä puhuttiin paljon ”Nurmikummun ufoista”. Ollaanpa niistä mitä mieltä tahansa, niin väriä hän ainakin loi pieneen kaupunkiimme.

Kaarlo kertoi avoimesti julkisuuteen myös raitistumisestaan. Hän tähdensi minullekin raittiin elämän merkitystä, ja harmitteli kovasti, että oli aikaisemmin käyttänyt paljonkin alkoholia. Vuodesta 1997 lähtien oli täysin raitis. Tupakoinnin hän oli lopettanut jo aikaisemmin. Kaarlo ei pitänyt moraalisaarnoja aiheesta, mutta esitti hartaana toiveena, että nuorempi polvi ei alkaisi kokeillakaan näiden aineiden käyttöä.

Ihmisenä Kaarlo oli ystävällinen – hänellä oli voimakkaat mielipiteet, mutta hänen kanssaan pystyi silti keskustelemaan vapaasti. Hän oli luonteeltaan myös hyvin huolehtivainen ja auttavainen.

Kaarlon empaattisesta luonteesta kertoo sekin, että hän teho-osastolla maatessaankin kyseli minulta erään tuttavansa voinnista ja minustakin hän samassa yhteydessä totesi, että ”kunpa sinulle ei tulisi enää niitä kovia migreenikohtauksia”. – Sekä minä että Kaarlo olimme kerran samassa paikallislehden numerossa, eri kohdissa kylläkin, kuvattuina aurinkolasit päässä. Kirkas valo kun on ollut meille molemmille ongelmallista; minulle se aiheuttaa helposti migreenin. Joku neropatti oli kirjoittanut nimimerkin Soikiopää takana Internetissä meille yhteiset terveiset: Mokomakin Sairaat tyypit ehdolle.Terveitä sinne tarvitaan eikä mitään valon arkoja sairata.” (suora lainaus)

Yli ideologisten rajojen teen kunniaa Kaarlon muistolle!

Kaarlon%20luona.jpg

Kuva on otettu Kaarlon luona 26.7.2016, jolloin kävimme vielä läpi eräitä kohtia Kaarlon elämäkertaa varten. Viikkoa myöhemmin Kaarlo sai sydänkohtauksen, josta ei enää selvinnyt. Me molemmat raittiusmiehinä joimme tietysti Vichy-vettä!