hartaus.jpg
(kuva: Marjaana Perttula)

Keväällä 2012 tulin valituksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokoukseen neljän vuoden mittaiseksi kaudeksi. Kirkolliskokouksen lisäksi olen kuulunut kirkon lakivaliokuntaan, joka työskentelee kirkolliskokouksen käsiteltäväksi tulevien lainsäädäntökysymysten parissa. Lakivaliokunta on kokoontunut usein Helsingissä myös kaksi kertaa vuodessa pidettävien kirkolliskokousviikkojen ulkopuolella, ja kerran teimme kokousmatkan Ahvenanmaalle tutustumaan paikallisiin seurakunnallisiin oloihin.

Olen käyttänyt kirkolliskokouksissa yhteensä 31 puheenvuoroa, jotka lisäsin myös kotisivuilleni. (linkki: http://www.jannekaisanlahti.com/6190) Tiedän, ettei puheenvuorojen määrä kerro koko totuutta itse kunkin aktiivisuudesta siellä, vaikuttaa voi niin monella tavalla. Laskeskelin silti joutessani, että olen pitänyt 11. eniten puheenvuoroja, kaikkiaan 108 edustajasta. Ne ovat usein herättäneet huomiota, olen saanut kiitosta ja kauhistelua (niin liberaaleilta kuin konservatiiveilta).

Kauden raskain kokemus on ollut seurakuntien rakenneuudistus, jossa me, jotka olimme eri mieltä kirkkohallituksen esityksen kanssa, leimattiin häiriköiksi ja kaiken vastustajiksi. Äänestyksen jälkeen minulle jopa eräs kollega sanoi, että poliittinen urasi päättyi tähän. Puolustin kuitenkin edustamieni seurakuntien selkeää yksimielistä linjaa ja omatuntoni on siltä osin puhdas.

Tätä kautta on edessä vielä syysistuntoviikko marraskuussa. Sitten ensi talvena valitaan uusi kirkolliskokous. Olen pohtinut, pitäisikö minun asettua ehdokkaaksi vai ei? On ollut hieno kokemus saada tutustua monenlaisiin ihmisiin ja nähdä läpileikkaus kansankirkkomme todellisuudesta. Koen olleeni ihan motivoitunut tekemään työtä enkä ole jäänyt hiljaiseksi. Toisaalta, useimmissa äänestyksissä olen jäänyt häviävälle puolelle. Voisiko tähän kuluvan ajan ja voimavarat käyttää paremminkin kristikunnan työssä jossain muualla? Neuvot ja esirukoukset ovat tarpeen.