Olen ollut muutaman päivän nyt Berliinissä käymässä. Kesäkuussa 1987 presidentti Reagan piti täällä kuuluisan puheensa: ”Mr. Gorbachev, tear down this wall!” Se vaikutti osaltaan Neuvostoliiton hajoamiseen ja kylmän sodan päättymiseen johtaneeseen kehitykseen. Alettiin uskoa liennytykseen ja luottamukseen lännen ja idän välillä. Maailmanpolitiikassa on sen jälkeen monta mannerlaattaa liikkunut.

Kotimaassa on tapahtunut paljon. Toissapäivänä Ison-Britannian pääministeri Johnson kävi Ruotsissa ja Suomessa lupaamassa turvatakuita. Eilen maamme poliittinen johto ilmoitti kantansa Suomen sotilaallisesta liittoutumisesta. Ilman Ukrainan sotaa tähän ei olisi tultu. Sota Euroopassa johti Suomen ja nähtävästi myös Ruotsin päätymään uusiin ratkaisuihin.

Ne perusteet, joita moni meistä on kuluneina vuosina esittänyt sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta eivät sinällään ole muuttuneet. Eikä ole syytä minkäänlaiseen juhlaan ja polkan hyppelyyn sen kunniaksi, että ”Suomi menee nyt länteen”. Ainahan me olemme siellä olleet. Mutta turvallisuuspoliittinen ympäristömme on tietenkin Euroopassa riehuvan seurauksena muuttunut eikä sitä kannata kieltää.

Sotilaallinen liittoutumattomuus ja viime sotien jälkeen omaksuttu ulkopoliittinen linja takasi rauhan meille 77 vuoden ajan. Siinä ei ole häpeämistä. Edistimme rauhaa ja diplomatiaa – samalla pidimme ruutimme kuivana. Nyt käsillä oleva päätös sotilaallisen liittoutumattomuuden ajanjakson päättymisestä on ymmärrettävä päätös tänä aikana, mutta edelleenkin maanpuolustuksemme perusta tulee olla itsenäisessä maanpuolustuksessa ja vahvassa maanpuolustustahdossa. Eikä niitä ihmisiä, jotka ovat esittäneet näkökohtia sotilaallisen liittoutumisen varjopuolista, pidä lähtökohtaisesti leimata ”putinisteiksi” tai epäisänmaallisiksi. Monilla heistä on vilpitön huoli siitä, minkälaisiin selkkauksiin Suomi voi joutua mukaan.

Kaikki sivistyneet ihmiset kautta maailman ovat järkyttyneitä Ukrainan sodan kammottavista tapahtumista. Mitkään oikeututkaan Venäjän turvallisuusintressit eivät voi millään tasolla oikeutta syttynyttä sotaa, saatika sen yhteydessä nähtyjä hirmutekoja. Kuitenkaan emme saa ryhtyä vihaamaan tavallisia venäläisiä. Myös Venäjän kansa on tämän sodan uhri. On ikävää nähdä, miten kaikkia venäläisiä on joskus leimattu ja jopa vihattu viime kuukausina. Toivon, että vielä kerran tulee aika, jolloin Venäjällä on hallinto, jonka kanssa voimme jälleen tehdä molemminpuoliseen luottamukseen perustuvaa yhteistyötä, niin kaupan, kulttuurin kuin monen muunkin sektorin saralla. Naapuri on tuossa rajan takana jatkossakin.

Kuluneet kuukaudet ovat opettaneet meille entistä kouriintuntuvammin myös huoltovarmuuden merkityksen. Tarvitsemme voimakkaita tekoja kotimaisen tuotannon ja maatalouden pelastamiseksi. Maaseudun ja kaupunkien välisen vastakkainasettelun luulisi viimeistään nyt jäävän historiaan.

Paasikivi lopetti viimeisen julkisen puheensa sanoihin: ”Jumala synnyinmaata varjelkoon.” – Sitä toivomusta ja rukousta on nytkin hyvä muistaa.