En ole koskaan ollut mikään suuri koirienystävä enkä ole eläimiä isommasti elämääni kaivannutkaan. Lapsuuskodissani oli 18 vuotta kissa, johon toki kiinnyin, mutta joka sekin kuoli jo vuosia sitten. Tässä elämäntilanteessa en voisi lemmikkieläimiä pitääkään, liikun monen paikan väliä enkä voisi antaa aina eläintä hoidettavaksi jollekin.

Minulle onkin riittänyt hyvin se, että minulla on mopsikaveri, jota voin silloin tällöin käydä tapaamassa. Matti-mopsi on Rovaniemellä asuvan ystäväni ja aatetoverini, rouva Susanna Junttilan mopsi. Tämä varsin hauskannäköinen kaveri on hyvin luonteikas ja oman arvonsa voimakkaasti tunteva yksilö. Tutustuimme hillareissulla vuosia sitten ja vaikka astuin vahingossa taakseni hiipineen mopsiparan tassun päälle, niin meistä tuli kaverit syötettyäni mopsille hilloja.

Olen sittemmin käyttänyt mopsin kanssa ottamaani valokuvaa jopa käyntikorteissani ja joissakin vaalimainoksissa.

Mopseilla on kieltämättä rauhoittava ja jopa terapeuttinen vaikutus.

* * *

mopsin%20kanssa.jpg