Esiinnyin Yleisradion haastattelussa muutamissa televisiolähetyksissä perjantaina 9.9. ja tietääkseni haastatteluani on julkaistu myös radiossa. Samana iltana Suomen Keskustan puoluehallitus päätti yksimielisesti esittää valtiotieteen tohtori Paavo Väyrystä Suomen Keskustan presidenttiehdokkaaksi.
 
Olen saanut runsaasti palautetta kyseisen haastattelun johdosta. Lapista saamani palaute on ollut kautta linjan positiivista.
 
Sen sijaan eräissä piireissä esiintymiseni on tuntunut herättävän kovastikin mielipahaa. Kun olen huomannut, että esitetty kielteinen palaute on pohjautunut osin vääriin tietoihin, niin oikaistakoon asiaa tältä osin.
 
En ollut aloitteellinen ko. haastattelun syntyyn eikä ollut oma ideani, että se ajetaan läpi presidentinvaaleja koskevan jutun jälkeen. Enkä ole vastuussa toimittajan tekemistä tulkinnoista ja kärkevistä otsikoista. Uskon sananvapauteen ja siihen, että toimittajilla on oikeus uutisoida asiat niin kuin parhaaksi näkevät.
 
Minulla ei ole tapana tunkea itseäni antamaan kommentteja joka asiaan, mutta en ole myöskään kieltäytynyt minulle tehdyistä haastattelupyynnöistä. Keskustan Lapin piiri on valinnut minut puoluevaltuustoon, piirikokouksessa ääniharavana, ja koen velvollisuudekseni käyttää ääntä lappilaisten keskustalaisten puolesta.
 
Kyseisessä haastattelussa Ylen toimittaja kyseli minulta monenlaisia kysymyksiä koskien mm. Keskustan nykyistä kannatusta ja tulevia presidentinvaaleja. Tästä pitkähköstä haastattelusta uutisjuttuun oli otettu pieni pätkä puhettani, jossa kerron näkemyksekseni, että Keskusta on liiaksi harjoittanut metropolipolitiikkaa ja että maaseutuväen äänen tulisi kuulua nykyistä enemmän kansanliikkeessä. Näissä mielipiteissäni ei ole mitään uutta, vaan olen ennenkin tuonut esiin nämä käsitykseni vaalitappion suurimmista syistä.
 
Haastattelussa kerroin myös uskovani, että Keskusta nousee tästä tilasta, sillä aatteemme on ainutlaatuinen ja että en voisi ajatellakaan minkään muun nykyisen puolueen jäsenyyttä. Minkään muun puolueen kautta maakuntien ääni ei nimittäin ole kuulunut yli sataan vuoteen niin hyvin kuin Maalaisliitto-Keskustan. Näitä kohtia haastattelustani ei ajettu ulos, ja sille minä en voi mitään.
 
Haastattelu oli muuten kuvattu mummolassani Kemijärvellä, ja kuvanauhalla vilahti myös isoukkini, vapaan isänmaan puolesta vapaus-, talvi- ja jatkosodissa taistelleen Akseli Huttusen valokuva.
 
Joillakin tuntuu olevan sellainen täysin omituinen käsitys, että olen tv-haastattelussa vaatinut nykyisen puoluejohdon välitöntä eroa tai toivonut joidenkin ihmisten eroa puolueesta. Tuntekoon piston sydämessään, joka tällaisia valhepuheita levittää!
 
Kyseisessä uutisjutussa tuotiin esiin tiettyjä painotuksia, joita pohjoisessa on. Puhuttiin linjasta. Kenenkään henkilön eroa ei vaadittu.

Se, joka mainitsi samaisessa uutisjutussa mahdollisuuden puoluejohdon vaihdoksesta ennen ensi kesän sääntömääräistä kokousta, oli Keskustan Lapin piirin varapuheenjohtaja Liisa Ansala. Eikä hänkään vaatinut puoluejohdon tai kenenkään muunkaan eroa, vaan kertoi vain olevansa valmis keskustelemaan puoluejohdon koostumuksesta. Kaikestahan on oltava valmiita keskustelemaan. Liisa Ansalan esiintyminen oli varsin asiallinen ja maltillinen.
 
Omalta osaltani olen toivonut, että maakuntahenkinen ja EU-kriittinen ääni kuuluisi puolueessamme enemmän. Omilla kannanotoillani haluan vedota erityisesti niihin ihmisiin, jotka ovat kenties viime vaaleissa äänestäneet Perussuomalaisia. Arvokonservatiivina ja todellisena EU-kriittisenä (mm. Lissabonin sopimusta vastustaneena) ymmärrän heitä kenties paremmin kuin moni muu. Joku voisi arvella, että tällaisen henkilön julkinen esiintyminen ja kertomus siitä, miksi kuitenkin juuri Keskusta eikä Perussuomalaiset, on se puolue, jonka kautta maakuntaväen ääni parhaiten kuuluu, voi edes pieneltä osin auttaa työssä Perussuomalaisia viime keväänä äänestäneiden perinteisten keskustalaisten luottamuksen palauttamiseksi.
 
Olen aina korostanut sitä, että poliittisissa järjestöissä vastuullisissa tehtävissä olevia henkilöitä on tuettava heidän tehtäviensä hoidossa niin kauan kuin he kutakin luottamuspaikkaa pitävät hallussaan.
 
En kannattanut Lahden puoluekokouksessa Mari Kiviniemeä Keskustan puheenjohtajaksi, mutta kun hänet puheenjohtajaksi valittiin, tein ilman palkkaa yli kaksi kuukautta vaalityötä kahden keskustalaisen naisehdokkaan, Katri Kulmunin ja Eeva Maria Maijalan, kampanjoissa. Sitä kautta olin keräämässä ääniä Keskustalle ja omalta osaltani työskentelemässä Mari Kiviniemen pääministeriyden ja kakkoshallituksen puolesta.
 
Elin kevään säästörahoillani ja niistäkin vähistä vielä tuin omalla pienellä panoksellani muutamien keskustalaisten ehdokkaiden kampanjoita. Omaisteni pyynnöistä ja osin käskyistä huolimatta en hakenut töitä, vaan uurastin aamusta iltaan, ajoittain hyvinkin vaikeissa olosuhteissa. Joskus sänkyni oli niin täynnä papereita, että menin patjalle nukkumaan kolmen-neljän aikaan aamuyöstä ja nousin yhdeksältä, kun Katri tai Eeva Maria, tai joku heidän kampanjaväestään soitti minulle, ja antoi uusia ohjeita ja käskyjä.
 
Uskoakseni tein vähintään yhtä paljon töitä puolueen hyväksi kuin moni minua nyt arvostellut.
 
Yleisesti totean vielä, että Keskustan vahvuus on aina ollut laaja kärki ja avoimesti, ajoin reippaastikin keskusteleva, omilla aivoillaan ajatteleva ja aatteensa pohjalta toimiva kenttäväki. Mutta jos keskustelu tyrehdytetään ja kritiikin esittäjät pyritään leimaamaan häiriköiksi, ei se palvele lopulta kenenkään etua. Esimerkiksi tässä kuuluisassa jätevesiasetuksen valmistelussa kentän äänen kuuleminen olisi voinut estää paljon vahinkoja.
 
Tuntuu surulliselta, että jotkut ovat käsittäneet esiintymiseni niin, että en toivo puolueemme toimivan suurkaupungeissa tai että liberaalimpaa arvomaailmaa omaavat ihmiset eivät olisi puolueeseen tervetulleita. Siitähän ei ollut kyse. Mutta minä koen, että määrätyt linjaukset ovat saaneet liikaa painotusta, ja tuolla maakunnissa on koettu, että meidän äänemme ei kuulu tarpeeksi. Minun on puhuttava niiden ihmisten äänillä, jotka ovat minut luottamuselimiin valinneet. Minusta on ikävää, että joku loukkaantuu puheistani, ihan oikeasti, olen niin monesti itse tullut loukatuksi politiikassa hyvinkin asiattomin menettelyin, mutta se palaute, jota tuolla maakunnissa saan, se on usein kovaa tekstiä. Meidän on otettava se todella vakavasti.
 
Esimerkkinä tästä arvostelemastani linjasta mainitsen Sipoon kunnan pilkkomisen kuntademokratian vastaisesti. Ministerit Pekkarinen ja Väyrynen vastustivat sitä. Tällaisia linjauksia ja harjoitettua politiikkaa olen arvostellut.
 
Sana "junttipuolue" ei ole oma keksintöni. Sitä käytti joku nuori naishenkilö Joensuun puoluekokouksessa. Hän kertoi olevansa pahoillaan, että Keskustasta on tulossa (Jarmo Korhosen puoluesihteeriyden myötä) junttipuolue. Minusta tämän ilmaisun voi käsittää myös myönteisesti.
 
Rapsakasta keskustelusta huolimatta olemme useista suurista kysymyksistä yhtä mieltä. Tuleva kuntauudistus on yksi tällainen esimerkki. Samoin Suomen ulkopolitiikka. Niissä menemme varmasti yhtenäisesti eteenpäin.
 
Mitä arvokysymyksiin tulee, olen suhtautunut pidättyvästi siihen, että ylipäätään yleispuolue ottaisi kantaa ns. omantunnon kysymyksiin. Jokainen yksittäinen toimija toki voi ottaa, ja pitääkin ottaa.
 
Ei ole salaisuus, ketä kannatin Lahden puoluekokouksessa ja myös Rovaniemen puoluekokouksessa tulen taas kampanjoimaan niiden henkilöiden puolesta, joiden linjaan parhaiten uskon. Ketä he ovat, sitä en vielä tiedä. Puoluekokouksen tulee olla kansanvallan juhlaa. Mutta vielä ei ole sen aika.
 
Nyt on aika keskittyä puolueen presidentinvaalityöhön.
 
Olen erittäin iloinen, että puoluehallitus valitsi yksimielisesti valtiotieteen tohtori Paavo Väyrysen ehdokkaaksemme. Paavolla jos kenellä on edellytykset palauttaa puolueeseen luottamuksensa menettäneiden tuki. Sotilasliitoista riippumattomuutta puolustavana ja idänsuhteista runsaasti kokemusta keränneenä hänellä on edellytykset saada runsaasti kannatusta myös poliittisen vasemmiston parista.
 
Vasemmallahan ei nyt nähtävästi ole muita, ainakaan vakavasti otettavia ehdokkaita kuin SDP:n Paavo Lipponen, jota voi pitää monin tavoin Paavo Väyrystä oikeistolaisempana.
 
Työ presidentinvaaleissa on meidän keskustalaisten tärkein tehtävä, terävän oppositiopolitiikan, pienet kunnat alas ajavan hallituksen aikeiden estämisen lisäksi. Mutta samalla on muistettava, että pelkkien keskustalaisten äänin ei vaaleissa pärjätä.
 
Laajaan rintamaan itsenäisen, sinivalkoisen Suomen puolesta, EU-liittovaltiokehitystä ja sotilasliittojen jäsenyyttä vastaan, siihen rintamaan on koottava kaikki ne voimat, jotka haluavat taata vakaan ja turvallisen ulkopoliittisen linjan maailman myrskyjen keskellä.
 
Vanha vaalilause kuului: Keskustapuolue - maaseudun ainoa turva. Siksi olen tässä mukana. Se ei estä sitä, että kannatuksemme kasvaa myös kaupungeissa. Sielläkin on väkeä, jotka eivät halua, että koko Suomi pakkautuu kasvukeskuksiin ja jotka haluavat syödä suomalaisella maaseudulla tuotettua puhdasta, terveellistä ruokaa.