helena.jpg

IN MEMORIAM: HELENA POIKOLAINEN 2.4.1948 - 10.12.2020

Syvällä surulla olen ottanut vastaan tiedon Kemijärven kotiseutumuseon entisen museoemännän, hyvän yhteistyötoverini ja ystäväni Helena Poikolaisen poismenosta. Helena kuoli eilen 10.12.2020 iltapäivällä Kemijärvellä joitakin päiviä aiemmin saamansa sairaskohtauksen seurauksena.

Helena eli värikkään ja monivaiheisen elämän, jossa vahvat ilot ja surut sekoittuivat. Hän syntyi Pieksämäellä 2.4.1948 Eemeli ja Marjatta Poikolaisen ainoana lapsena ja vietti varhaisvuotensa Hankasalmella isän kotitilalla Niemisjärven kylässä. Helena oli 2-vuotias isän kuollessa. Äiti avioitui myöhemmin rakennusmestari Olavi Kärnän kanssa ja perhe muutti Kemijärvelle Helenan ollessa 6-vuotias. Isäpuoltaan Helena muisteli usein suurella lämmöllä.

Helena valmistui kauppateknikoksi ja työskenteli Kemijärven Pukimossa 18 vuotta. 1980-luvulla hän asui toimi muutamia vuosia osastopäällikkönä ensin Nurmeksessa ja sitten Kemissä tavarataloissa. Tämän jälkeen hän toteutti suuren haaveensa ja perusti oman muotiliikkeen, nimeltään Iita, joka oli erikoistunut kookkaampien naisten muotiin. Liike meni nurin lama-aikana valuuttalainojen korkojen nousun myötä ja Helena jäi suuriin velkoihin. Kokemus oli rankka. Helena muutti Ylä-Lappiin ja teki parhaimmillaan kolmea, neljää työtä yhtä aikaa saadakseen lainat maksettua. Yli 15 vuoden työrupeaman jälkeen kaikki velat tulivat hoidetuksi. Helena palasi Kemijärvelle miehensä kanssa vuonna 1998.

Helena oli nuorempana aktiivinen partiolainen ja toimi myös lippukunnanjohtajana. Helena vaikutti myös kaksi kautta kirkkovaltuutettuna Kemijärven seurakunnassa. Sotaveteraanin tyttärenä ja ammattisotilaan vaimona isänmaalliset arvot olivat Helenalle tärkeitä. Helena oli myös kiinnostunut vieraista kulttuureista ja teki aikanaan useita ulkomaanmatkoja, mm. Kreikkaan, Espanjaan, Italiaan ja Israeliin. Malta oli kuitenkin mieluisin matkakohde, siellä hän kävi useita kertoja.

Kemijärveläiset muistanevat Helenan kuitenkin ennen kaikkea kotiseutumuseon museoemäntänä. Hänen myöhempien vuosiensa suuri intohimo oli kemijärveläisen kulttuurin vaaliminen ja Kemijärven matkailun kehittäminen. Helena ideoi Kemijärven perinteeseen perustuvia tapahtumia ja kehitti museota koko kaupungin olohuoneeksi ja mukavan yhdessäolon paikaksi. Yksi hänen suosikkinumeroistaan oli menneiden aikakausien vaatteiden muotinäytösten pitäminen yleisötapahtumissa. Helena toimi myös ”Taivaan tulet” tv-sarjan kiertoajelun oppaana. – ”Tämä paikkakunta on tunteella ja rakkaudella iskostunut syvälle sydämeen, ilman järjen hiventäkään”, Helena sanoi.

Kotiseututoimissaan Helena sai runsaasti julkisuutta ja kiitosta, mikä herätti toisissa myös kateutta. Helena koki usein, että monet kemijärveläiset eivät pitäneet siitä, että hän, muualta muuttanut, tonki paikkakunnan historiaa. Uskon, että Kemijärven kaupungin kulttuuripalkinto 2014 sekä hopeinen Kemijärvi-mitali 2019 kertoivat kuitenkin paikkakuntalaisten kiitollisuudesta ja tunnustuksesta hänen työtään kohtaan. Suunnitelmissa oli myös kotiseutuneuvoksen arvonimen hakeminen, mikä ei ehtinyt toteutua.

Minulla oli kunnia tehdä Helenan kanssa yhteistyötä vuosien ajan. Kirjoitimme yhdessä kaksi kirjaa, Kaikuja Kemijärveltä, osat 1 ja 2. Toimitin myös hänen muistelmakirjansa ”Elämä nauroi minulle ja minä nauroin elämälle.” – Vaikka Helena kärsi viimeisinä vuosinaan monista sairauksista, säilyi hänen uteliaisuutensa ja mielenkiintonsa elämää kohtaan loppuun saakka.

Persoonana Helena oli temperamenttinen ja suorapuheinen. Hänellä oli vahvat mielipiteet ja oma tapansa hoitaa asioita. Mihin tehtäviin hän lähti mukaan, heittäytyi hän niihin vahvalla tunteella. Yhteistyötovereitaan hän ei päästänyt aina helpolla.

Helenalla oli kuitenkin myös herkempi puoli. Hän auttoi ja muisti lähimmäisiään ja teki lahjoituksia hyväntekeväisyyteen asiasta ääntä pitämättä. Helena ei pitänyt itseään uskovaisena sanan tiukassa mielessä, mutta kertoi uskovansa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen ja rukoilevansa joka ilta iltarukouksen. Usein Helena sanoi: ”Jumalan kämmenellä on hyvä olla. Siellä olet turvassa iloinesi ja suruinesi.”

Helenaa jäävät kaipaamaan lähinnä aviomies Markku ja suuri ystävien joukko. Helenan toivomus oli, ettei ruumiinsiunaus tapahtuu hiljaisuudessa eikä kukkia tai adresseja laitettaisi hänen muistokseen. Helena piti kynttilää rukouksen vertauskuvana ja sanoi: Jos haluatte muistaa minua kuoltuani, niin sytyttäkää kynttilä kotonanne!