maanantai, 13. marraskuu 2017

Kirjoja myynnissä

kirjojani.jpg

On kyselty paljon Levärannan kyläkirjasta. Se on painossa, toivottavasti tulee parin viikon sisällä. Painatamme niitä vain 200 kpl, joten "nopeat syövät hitaat". Sama pätee myös aiempiin kirjoihin, jos jollakulla ei vielä niitä ole. Minulta saa edelleen tilata ainakin runoteosta "Runokuvia Suomesta", Kemijärven historiasta kertovaa Kaikuja 2-kirjaa sekä valtiopäivämies Iisakki Hoikan elämäkertaa "Lapin ja isänmaan asialla".

Myös esimieheni, kansanedustaja Eeva-Maria Maijalan kirjoja "Väärän akan lampaat söivät" sekä metsälappalaista kulttuuria käsittelevää "Kemin-Lappi elää!" teosta saa tilata minulta.

Seuraava kirja, jonka teen, on toivottavasti väitöskirja. Lopetan siis ainakin toistaiseksi muiden kirjojen kirjoittelemisen. Aika ei vain kaikkeen riitä. Näitä em. kirjojen loppueriä on kuitenkin vielä mahdollista tilata minulta, sopivat hyvin myös joululahjoiksi! Ottakaa yhteyttä!

keskiviikko, 8. marraskuu 2017

Puheenvuoroni kirkolliskokouksessa

Olen käyttänyt tällä istuntoviikolla neljä puheenvuoroa. Kaikki puheenvuorot kirjoitetaan ylös ja julkaistaan pöytäkirjan mukana. Liitän tähän mukaan omat puheenvuoroni.

* * *

Keskusteltaessa suunnitelmasta kirkolliskokouksen hyväksymien tulevaisuustoimeksiantojen eteenpäin viemisestä sekä raportista asiaan liittyvästä seurakuntien ja hiippakuntien kuulemisesta puhuin seuraavasti:

Arvoisa puheenjohtaja. Haluan kiinnittää huomiota ainoastaan tähän tehtyyn, seurakunnille ja muille tahoille lähetettyyn kyselyyn. Omassa seurakunnassani Rovaniemellä hieman ihmeteltiin tätä väittämää "Hiippakuntavaltuustojen lakkauttamista koskeva uudistus selkeyttäisi ja yksinkertaistaisi hiippakuntahallintoa". Tähän piti vastata kyllä tai ei. Tämä oli monien mielestä hyvin johdatteleva kysymys. Tässähän ei kysytty, että pitäisikö hiippakuntavaltuustot lakkauttaa, vaan että selkeyttäisikö ja yksinkertaistaisiko se. Voihan selkeyttämistä ja yksinkertaistamista olla monikin asia. Jos koko Suomessa olisi yksi seurakunta, niin sekin selkeyttäsi hyvin paljon, mutta onko se hyvä asia, on sitten toinen juttu. Toivon, että tämä kysymyksenasettelun sanamuoto muistetaan silloin kun vastauksista tehdään johtopäätöksiä.

Puheessa viittasin seurakunnille tehtyyn kyselyyn tulevaisuustoimeksiantojen pohjalta. Mielestäni kysely oli johdatteleva. Vastauksena tähän sanottiin, että kirkolliskokoushan oli päättänyt lakkauttaa hiippakuntavaltuustot, ja sen takia sen lopettamisesta kysyttiin niin kuin kysyttiin. Kuitenkin siitä olisi voinut kysyä vähemmän asenteellisesti, jos aidosti haluttiin kartoittaa seurakuntien mielipiteitä. Luultavasti monessakaan seurakunnassa ei hiippakuntavaltuustojen rooli ole auennut. Nyt kirkolliskokouksessa useissa puheenvuoroissa pohdittiin, tehtiinkö väärä päätös, kun linjattiin hiippakuntavaltuustojen lopettamisesta. Itsehän varoittelin siitä jo tuolloin. Maallikkojen edustusta siinä vain heikennetään. Päin vastoin, hiippakuntavaltuustojen roolia tulee kehittää. Niiden lopettaminen on melko vähäinen askel hallinnon keventämisessä, päätösvallan keskittämisessä sen sijaan isompi.

* * *

Selvityksestä avioliittoon vihkioikeudesta luopumisesta puhuin seuraavaa:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvä kokousväki. Edellisen puhujan ajatuksiin voin täysin yhtyä, mutta keskityn tässä nyt puheenjohtajan ohjeistuksen mukaisesti vain muutamaan kohtaan. Olen samaa mieltä, että kirkon tulee säilyttää vihkioikeutensa. Se koetaan tärkeäksi palveluksi ja kirkolliset toimitukset ovat valitettavan monelle ihmiselle ainoa kosketus kirkon toimintaan, ei vain toimituksen kohteena oleville henkilöille vaan häiden, ristiäisten, hautajaisten osallistujille, siis tälle juhlaväelle. Mutta kun piispainkokous tässä lausuu, etteivät näkemyserot avioliittoasiasta saisi muodostua kirkkoa jakavaksi asiaksi, niin kaunis toivehan se on, mutta sehän on jo sellaiseksi muodostunut. Tämä selvityksessä tehty kompromissiesitys ei ole mikään ratkaisu kirkon koossa pysymiseen. Se merkitsisi kirkon luopumista Raamatullisesta avioliittokäsityksestä ja sen seuraukset tulisivat olemaan kansankirkolle kohtalokkaat. Minä toivon, että kirkon päättäjät voisivat todeta selvästi sen, mikä on jo lukemattomien aloitteiden pohjalta täällä todettu, kirkolliskokousistuntokausi toisensa jälkeen, mikä on kirkon ja Raamatun avioliittokanta ja käyttää voimia jatkossa muihin kysymyksiin. Erityisesti minä toivon, että kirkkomme papit ja piispat muistaisivat mitä ovat tehtävän vastaanottaessaan luvanneet. Kiitos.

* * *

Seurakuntavaaleja koskevien säädösten muuttamisesta puhuin seuraavaa:

Arvoisa puheenjohtaja. Olen ymmärtänyt, että seurakuntavaalien varsinainen vaalipäivä haluttiin siirtää pois isäinpäivältä, koska ajateltiin, että päällekäisyys isäinpäivän kanssa laskee äänestysprosenttia. Lakivaliokunta on tähän yhtynytkin ja esittää tosiaan siirrettäväksi vaalipäivää eteenpäin. On tietysti hieno asia, että isäinpäivän merkitys koetaan kirkossa tärkeäksi. Kyllä sitä kannattaakin juhlia, isyys on itseisarvo. Mutta epäilen kuitenkin, että muutos sinällään tuskin tulee äänestysaktiivisuuteen kovin paljon vaikuttamaan. Ne joilla kiinnostaa, äänestäisivät kyllä isäinpäivänäkin ja ennakkoäänestysmahdollisuus on kuitenkin olemassa. Mutta on mielenkiintoista nähdä miten nyt tätä uutta ennakkoäänestyspäivää lauantaita tullaan käyttämään. Luulen, että hyvin toteutettuna äänestyspaikkojen osalta se voi aktiivisuutta lisätäkin. Joustavuus äänestyspaikkojen suhteen on joka tapauksessa kannatettava asia.

Entisessä kotiseurakunnassani Kemijärvellä äänestysaktiivisuus nousi aikanaan - muistan kun olin vaalilautakunnassa silloin - 14,6 %:sta 23,5 %:iin, ja syynä tähän oli mielestäni ennakkoäänestyspaikkojen kattava sijoittaminen, esimerkiksi paikallisiin ostoskeskuksiin, yksittäisten ehdokkaiden aktiivinen jalkatyö kampanjassaan sekä paikkakunnalla käyty julkinen
keskustelu seurakunnallisista kysymyksistä.

Tämän äänestysaktiivisuuden, joka tässä on kuitenkin nyt tämän esityksen taustalla, näin ymmärrän, tämä matala äänestysaktiivisuus, haluan todeta tässä yhteydessä vain sen, että näissä kirkon valtakunnallisissa seurakuntavaalikampanjoissa on viime kertoina kehotettu ihmisiä tekemään kirkosta itsensä näköisiä, uskomaan hyviin tekoihin ja osoitettu sympatiaa tietyille kirkkopoliittisille linjauksille. Äänestysaktiivisuutta nämä kampanjat eivät ole nostaneet, vaikka rahaa niissä on varmasti palanut. Minä toivon, että näistä opitaan, näistä aikaisemmista kampanjoista, ja niiden mahdollisista virheistä, ja jos johonkin sanomaan keskitytään niin kirkon ydinsanomaa ja seurakunnan ydinsanomaan ja seurakunnan tarjoamien palveluiden ympärille.

Ymmärrän tuon edustaja Palmusen huolen, joka on varsinkin pienemmissä seurakunnissa aivan aiheellinen. Ehdokkaiden läheisistä muodostuu monesti aika suurikin piiri, kun se tiukasti katsotaan, mutta tämä on kuitenkin se linjaus, joka valtakunnallisesti on omaksuttu sen takia, että vaalit näyttävät myös puolueettomilta ja riippumattomilta. Minä olen ollut itse aikanaan tilanteessa, että olin vaalilautakunnan jäsenenä ja olin ehdokkaana. Ja olin siellä ostoskeskuksessa ja kaikki muutkin siellä olleet, sitä yhtä vaaliavustajaa lukuun ottamatta, olivat ehdokkaita. Yllättäen me olimme se TOP5, suurin piirtein se porukka, eli itsemme mainoksina istuttiin siellä K-kaupan aulassa. Oli se mukavaa meille, mutta ei se oikein hyvältä näyttänyt ja tuli muutama ruma palautekin. Tämä nyt ainakin poistuu ja vaikka se vaalilautakunnan jäsenistä voi olla kurjaa, niin ehkä se on kuitenkin hyvä uudistus.

* * *

Kirkon nelivuotiskertomuksesta tulevaisuusvaliokunta oli antanut mietintönsä, jonka johdosta puhuin seuraavaa:

Arvoisa puheenjohtaja. Kiitän tulevaisuusvaliokuntaa hyvästä mietinnöstä. Se sisältää monia tärkeitä huomioita ja soisinpa seurakuntakentällä tämän asiakirjan tulevan luetuksi. Erityisen tärkeää on mielestäni kodin roolin ymmärtäminen ja vahvistaminen kristillisen uskon ja arvojen siirtämisessä sukupolvelta toiselle. Kun kodeissa on jo lapsena saanut oppia iltarukouksen ja luottamuksen Jumalan johdatukseen, on se antanut monen ihmisen elämälle tässäkin maassa kestävän perustan. Kotien kristillistä kasvatusta vahvistamalla vahvistamme myös kirkon tulevaisuutta tässä maassa. Ja tämä kasteen merkityksen korostaminen, johon tässä on viitattukin, on äärimmäisen tärkeä.

Mietinnön havainnot uskonnonvapauden yksipuolisesta ulottuvuudesta yhteiskunnassamme ja julkisessa keskustelussa ovat myös paikallaan. Kirkon on käytettävä tässä rohkeasti ääntään. Kristillisiä käsitteitä, arvoja ja perinteitä ei saa häivyttää suomalaisesta yhteiskunnasta.

Mietinnössä viitataan myös kirkon edustajien käymään yhteiskunnalliseen keskusteluun ja esitetään, että seuraavassa tulevaisuusselonteossa on tarkasteltava kirkon roolia yhteiskunnallisessa keskustelussa. Maailmalla kirkko on eri aikoina usein ollut aktiivinenkin poliittinen toimija, ja tuloksia siitä on monenlaisia. Esimerkiksi edesmenneen paavin, Johannes Paavali II:n, ansioita ateistisen marxilaisen järjestelmän kaatamiseksi Itä-Euroopassa muistellaan yhä lämpimästi.

Kirkon on tietysti kannettava huolta yhteiskunnallisten epäkohtien korjaamisesta. Sanoihan jo Jeesus, että köyhät teillä on aina keskuudessanne. Samalla meidän täytyy muistaa, että kristityilläkin voi olla keskenään eriäviä käsityksiä yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja etenkin siitä, miten niihin tulisi parhaiten puuttua. Jo kirkon jäsenkehityksen kannalta voi olla vaarallista, jos kirkon äänellä esitetään ratkaisuehdotuksia yksittäisiin poliittisiin kiistakysymyksiin. Perusteltuja yhteiskunnallisia näkemyksiä kun voi todella olla monenlaisia. Esimerkiksi ihminen, joka vastustaa verojen korottamista, ei välttämättä ole silti vähäosaisten peruspalveluiden vastustaja. Tai ihminen, joka kannattaa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja kantaa huolta islamin nousun seurauksista Euroopassa, ei silti välttämättä ole rasisti.

Kansankirkossa on varmasti mukana kaikkien puolueiden kannattajia ja kirkon on varottava, ettei se leimaudu jonkin yksittäisen suuntauksen äänitorveksi. Mutta on kuitenkin selvää, että kirkon tulee pitää heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilannetta esillä ja ennen kaikkea puolustaa ihmiselämän pyhyyttä kohdusta luonnolliseen kuolemaan saakka.

maanantai, 6. marraskuu 2017

Arkkipiispan vaalista

IMG_8180.jpg

Yllä olevassa kuvassa ovat kirkolliskokousedustajat Marianna Parpala, Ville Auvinen sekä minä. Ville Auvinen on asetettu ehdokkaaksi arkkipiispanvaalissa. Kun Auvista on ehkä joissakin arvioissa voitu nimittää "vanhoillisten" ehdokkaaksi, niin kuitenkin Marianna kirkolliskokouksen nuorimpana edustajana ja minä 3. nuorimpana edustajana nyt olemme mukana Auvisen valitsijayhdistyksessä.

Kirkolliskokousedustajana olen oikeutettu osallistumaan ehdokkaiden asettamiseen arkkipiispanvaaliin. Pidin tärkeänä, että perinteistä kristillistä raamatuntulkintaa ja herätysliikekenttää edustava ehdokas on mukana kisassa. Näin annetaan jo parempi kuva kirkkomme tämänhetkisestä elävästä todellisuudesta.

Kun presidentti Mauno Koivisto oli soittanut Paavo Väyryselle viimeisen kerran, eivät miehet olleet puhuneet toisilleen mitään 15 vuoteen. Koivisto oli aloittanut puhelun sanomalla: "Kyllä kai sää Paavo ymmärrät, miten korkean kynnyksen yli mun piti kömpiä ottaessani sinuun yhteyden." - Myös minulla on kieltämättä ollut korkea kynnys lähteä asettamaan ehdokkaaksi ehdokasta, jonka tausta on SLEY:ssä ja evankelisessa herätysliikkeessä. Moni muu herätysliike olisi minulle tutumpi ja läheisempi. SLEY:n kanssa minulla on monia painotuseroja ja tässä matkan varrella en ole ihan ilman yhteenottojakaan selvinnyt.

Kuitenkin nyt on kyse siitä, että arkkipiispanvaalia tullaan seuraamaan julkisuudessa varmasti tarkasti. Arkkipiispa Kari Mäkisellä on ollut korkea julkinen profiili ja monesti hänen yksityiset mielipiteensä on ymmärretty koko kirkon kannaksi. Edustan arkkipiispa Mäkisen kanssa hyvin erilaista teologista katsantokantaa, mutta syvällisen jäljen hän epäilemättä on Suomen kirkon historiaan piirtänyt.

Moni meistä odotti Mikkelin piispa Seppo Häkkisen tai Kuopion piispa Jari Jolkkosen lähtevän arkkipiispanvaaliin. Kun näin ei käynyt, olivat tunnelmat hämmentyneitä. Mitä nyt tehdään?

Nyt olisi aika tärkeää arkkipiispa, joka puolustaa väkevästi Raamattua ja perinteistä kristillistä oppia, joka on ollut ja on Suomen kansan turva ajan myrskyissä vuosisatojen ajan. Ville Auvinen on koulutukseltaan teologian tohtori, ja hän toiminut myös henkilökohtaisesti lähetystyöntekijänä Afrikassa. Kirkkomme myllerryksissä on turva haettava Raamatun kestävältä perustalta. Nyt tämä perusta on häivytetty monenlaisten muiden asioiden - osin hyvienkin asioiden - alle, ja se on vaarallista.

Myös pastori Aino Vesti, jota kannatin aikanaan Turun piispaksi, on Ville Auvisen tukijoukoissa.

Arkkipiispan vaalin ensimmäinen kierros käydään torstaina 8.2.2018. Mikäli kukaan ehdokkaista ei saa yli puolta annetuista äänistä, toinen äänestyskierros käydään kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan välillä torstaina 1.3.2018.

sunnuntai, 5. marraskuu 2017

Terveisiä Turusta

Tänään Turussa vietettiin uskonpuhdistuksen, jota jotkut kutsuvat reformaatioksi, 500-vuotisjuhlavuoden pääjuhlaa. Aamulla ohjelmassa oli juhlamessu Turun tuomiokirkon historiallisessa miljöössä. Iltapäivällä pääjuhla pidettiin Logomon suuressa salissa. Kirkolliskokousedustajan minulla oli tilaisuus osallistua kumpaankin tapahtumaan, huomenna alkaa kirkolliskokous täällä Turussa sitten.

Pääjuhlassa oli monenlaisia esityksiä, vaikuttavimpana tietysti musiikkiesitykset, joissa yleisökin osin yhtyi tuttuihin virsiin monin tavoin modernissa ympäristössä. Lauluperinne on luterilaisuudessa keskeistä ja sen vaikutus suomalaiseen kulttuuriimme mitä mittavin. Pitkä matka on kuljettu vuodesta 1517. Nyt luterilaista maailmaa kohtaavat toisenlaiset kriisit, maallistuminen ja kristillisen opin hämärtäminen jopa kirkkojen sisällä. Paluu juurille, "aitovierille", olisi tämänkin regimentin osalta tarpeellista.

Valtiovallan tervehdyksen juhlaan toi itse tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Presidentin saapuminen juhlaan luo tietysti aivan omalaisensa arvokkuuden. Puheessaan presidentti mm. siteerasi Jean Sibeliusta: ”En käsitä, kuinka ihminen voi elää ilman uskontoa. Elämä on täynnä mysteerioita. Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä selvemmäksi käy, miten tavattoman vähän oikeastaan tiedämme. Mysteeriot kasvavat yhä suuremmiksi.”

Kirkolliskokous kestää maanantaista torstaihin. Pyydän toiminnalleni täällä esirukouksia.

IMG_8170.jpgIMG_8174.jpg

* * *

Maanantaina, 6.11., alkavat myös Osuuspankin vaalit. Olen ehdokkaana Rovaniemen äänestysalueella, numerolla 81. Jos et ole äänioikeuttu, niin voit tukea minua kuitenkin kertomalla ehdokkuudestani Rovaniemellä asuville osuuspankkilaisille. Äänestäminen tapahtuu verkkopankin kautta Internetissä tai postitse.

op%20vaalit%202017.jpg

lauantai, 4. marraskuu 2017

Mannerheimin tyttäristä

Monessa mediassa on tänä viikonloppuna nostettu otsikoita siitä "paljastuksesta", että Suomen Marsalkka Mannerheimin tyttäret Sophie ja Anastasia päätyivät kumpikin asumaan naisten kanssa myöhemmässä elämänvaiheessaan. Kyseinen asia on ollut kyllä yleisesti tiedossa ja julkaistu moneen kertaan. Toisen tyttären osalta on kyllä epävarmaa, oliko kyse edes paljon muusta kuin kämppäkaveruudesta. Mutta olipa mistä tahansa, niin en tiedä, mitä arvoa on tehdä valtakunnalliseen mediaan lööppiotsikoita 40-50 vuotta sitten kuolleiden yksityishenkilöiden elämästä. Levätköön rauhassa. Kumpikin tyttäristä, samoin kuin Mannerheimin vaimo, asuivat pääosan elämästään muualla kuin Suomessa eivätkä he juurikaan olleet esillä julkisuudessa.
 
Paljon tärkeämpiä ovat nämä Sophie Mannerheimin sanat, jotka hän itse toivoi julkisuuteen talvisodan aikaan julkaistussa videossa: "Olen iloinen voidessani kiittääni isäni nimissä kaikkia niitä jalomielisiä kansoja, jotka ovat auttaneet maatani. Isäni sotilaat eivät taistele ainoastaan kotiensa, maansa ja uskonnon puolesta, vaan koko sivistyneen maailman puolesta. He ovat ihmeellisen rohkeita, ja meitä on ainoastaan 3,8 miljoonaa 180 miljoonaa vastaan."
 
Myös Marsalkka Mannerheimin yksityiselämästä on pyritty nostattamaan kohuja ja niillä on joskus tuntunut olevan tavoitteena objektiivisen historiantutkimuksen sijasta vain hänen muistonsa lokaaminen. Pyhimys hän ei ollutkaan, mutta perusteeton parjaaminen ja kohujuttujen keksiminen on ollut ikävää seurattavaa. Niin yksityisenä henkilönä kuin sotilaana ja valtiomiehenä hän epäilemättä teki virheitäkin. Mutta hänen elämäntyönsä, jonka kautta Suomen itsenäisyys pelastui - ei ainoastaan kerran, vaan - kolmesti, ansaitsee suomalaisten ikuisen kiitoksen ja kunnioituksen osoituksen. Näin pienelle maalle Mannerheimin kaltaisen suurmiehen muisto on korvaamaton aarre.