tiistai, 20. kesäkuu 2017

Amerikan matkalta

Kävin reilun viikon matkalla Yhdysvalloissa, New Yorkissa ja Los Angelesissa. Oli mukava matka, vaikka aikaero vähän päätä sekoittaakin. New Yorkiin on aika helppo matkustaa Helsingistä, kun pääsee suoralla lennolla, joka kestää vain kahdeksan tuntia. Los Angelesiin on siitä kuitenkin vielä kuuden tunnin lento ja kaikki selvittelyt suurella New Yorkin JFK:n lentokentällä vievät aikaa. Matkaani synkensi tieto siitä, ettei Matti-setäni ollut enää minua ottamassa vastaan Los Angelesissa. Oli kuitenkin mukavaa tavata hänen leskensä ja sedän ystäviä.

usa1.jpg

Kuvassa näkyy Trump Towerin sisäänkäynti. Suuren pilvenpiirtäjän tiloissa toimii nyttemmin presidentiksi valitun Donald Trumpin liiketoimintaa.

usa2.jpg

New Yorkissa terrori-iskuissa tuhottujen World Trade Centerin kaksoistornien paikalle rakennettu muistomerkki. Emme saa koskaan unohtaa!

usa3.jpg

Los Angelesissa, Griffith Parkin puistossa, korkealla kukkulalla sijaitsevan observatorion edustalla.

usa4.jpg

New Yorkissa, Jamaican kaupunginosassa kuluttelin aikaa puistossa odotellen paluulentoa Suomeen.

usa5.jpg

Toin Susannalle tuliaiseksi Donald Trumpin vaalikampanjalippiksen. Hyvä kesälakki!

keskiviikko, 14. kesäkuu 2017

Miksi en iloitse Persulan hajoamisesta?

Viime päivänä Suomen poliittisessa elämässä on tapahtunut paljon. Perussuomalainen puolue on käytännössä hajonnut, kun puolueen eduskuntaryhmän enemmistö loikkasi uuteen eduskuntaryhmään. Tätä edelsi Jussi Halla-Ahon valinta puolueen puheenjohtajaksi ja kahden muun hallituspuolueen puheenjohtajan ilmoitus, etteivät he tee hallitusyhteistyötä Halla-Ahon kanssa. Keskustan ja Kokoomuksen eduskuntaryhmät hyväksyivät nämä päätökset.

Olen viime aikoina ottanut sosiaalisessa mediassa useita kertoja kantaa sen puolesta, että nykyinen hallituspohja olisi jatkanut sellaisenaan. Olen kunnioittanut Perussuomalaisten puoluekokouksessa tekemää demokraattista päätöstä puoluejohdon valinnan osalta. En kannata oman puolueeni ja Kokoomuksen tekemiä linjauksia tämän asian osalta, jotka johtivat Perussuomalaisten hajoamiseen sekä ministeripaikkojen ja muiden valta-asemien perässä tapahtuneisiin ”seteliselkärankaisiin” puolueloikkauksiin.

Tästä olen saanut jonkun verran palautetta oman puolueeni riveistä. Pääosin se on ollut myönteistä. Moni on sanonut, että ajattelee samalla tavalla, mutta eivät syystä tai toisesta halua sanoa sitä ääneen. Muutama on toki sanonutkin. Sitten on tullut myös kielteistä palautetta – ryhdikkäimmiltä suoraan minulle ja ryhdittömiltä selän takana. Pitäisi tukea 100 % kulloisenkin puoluejohdon päätöksiä, ei saa ”keikuttaa venettä” jne. – Jotkut pitävät ratkaisua välttämättömänä, Halla-aholaisten joutumista oppositioon ”heille kuuluvana paikkana”. Halla-ahoa on haukuttu rasistiksi ja fasistiksi (haukkujien ilmeisesti edes tietämättä fasistin määritelmää). Etenkin Keskustanuorten parissa on iloittu, kuinka nyt osoitettiin, että arvot merkitsevät vielä politiikassa – rasistien kanssa ei tehdä yhteistyötä.

Miksi minä sitten olen ottanut tähän asiaan toisenlaisen kannan? Haluanko haastaa joitakin keskustalaisia jostain syystä? Olenko loikkaamassa halla-aholaisiin (tai väyrysläisiin)? Onko minulla rodullisia ennakkoluuloja (muitakin kuin savolaisia kohtaan)? Haluan kirjoittaa tästä muutaman ajatukseni.

* * *

Olen ollut Keskustan jäsen vuodesta 2001. Olen ajoittain ollut puolueen eräistä ratkaisuista eri mieltä. Silti olen tehnyt uskollisesti vaalityötä vaaleista toiseen lukemattomissa keskustalaisissa kampanjoissa, aikaani ja vaivojani säästämättä. Luultavasti enemmän kuin useat niistä henkilöistä, jotka minua arvostelevat. Puolueen aatepohjaa pidän ehdottoman oikeana. Ihmisyysaate, kodin, lähiyhteisöjen ja yhteisöllisyyden merkityksen korostaminen, maaseutuhenkisen elämänkatsomuksen ihanteet, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, elinikäinen oppiminen, vakaa ulkopolitiikka ja puolueen ymmärtäminen sivistysliikkeenä.

En ole ollut koskaan muiden puolueiden jäsen enkä ollut pyrkimässä muiden puolueiden ehdokaslistoille. Puolueloikkarit pääsevät joskus korkeisiinkin poliittisiin asemiin uusissa puolueissa. Onko siinä jotain uutuudenviehätystä? Yleensä puolueloikkareiden poliittisen uran kohtalo on kuitenkin onneton. En ole ollut loikkaamassa silloinkaan, kun hyvin toisenlaisten linjojen edustajat on valittu puoluejohtoon kuin mitä itse olen kannattanut. En ole Soinin tai Terhon kaltainen.

Tietenkin joskus puolueet voivat muuttua tai yhteiskunnallinen kehitys muuttuu niin, että puolueet jäävät jälkeen. Nykyhistorian tunnetuimpiin kuuluva konservatiivi ja Yhdysvaltain suuri presidentti Ronald Reagan oli nuoruudessaan Demokraattisen puolueen kannattaja. Kun hän vaihtoi puoluettaan – ennen varsinaisen poliittisen uransa alkua – Republikaaneihin, totesi hän: ”I didn’t leave the party. The party left me.” (Minä en jättänyt puoluetta. Puolue jätti minut.)

Nyt viime aikoina on puhuttu juuri Perussuomalaisten muuttumisesta. Joidenkin mielestä Perussuomalainen puolue ei ole enää sama kuin se oli kaksi vuotta sitten, kun Halla-Aho valittiin puheenjohtajaksi. Puolue on kuulemma luopunut SMP-läisestä perinnöstään.

Samoin voi tietysti kysyä, onko Keskusta sama puolue kuin ennen vaaleja. Ovatko nyt ajamamme hankkeet kaikki linjassa oman vaali- ja puolueohjelmamme kanssa? Ja kuinka paljon meillä on Maalaisliiton perintöä jäljellä? Tällaistakin kriittistä tarkastelua on terveessä demokraattisessa kansanliikkeessä voitava tehdä. Jos ne tukahdutetaan huudoilla, että kulloistakin puoluejohtoa on tuettava 100 %-sesti, niin asiat ovat hullusti. Näinhän kävi mm. historiallisen vuoden 2011 eduskuntavaalien murskatappion edellä tunnetuin seurauksin. Meitä, jotka varoittelimme, pidettiin veneenkeikuttajina.

No, palataan kuitenkin Persulaan.

Olen seurannut Perussuomalaisten toimintaa hyvin varhain. Muistaakseni jo 15-vuotiaana luin Perussuomalaisten lehteä. En tehnyt sitä valitakseni Perussuomalaiset. Minulle oli jo tuolloin selvää, että oma puoluevalintani on Keskusta. Liityin 15-vuotiaana Keskustan jäseneksi, 9.5.2000. Kuitenkin seurasin Perussuomalaisten toimintaa jo silloin, kun puolueen ainoa kansanedustaja oli Raimo Vistbacka. Perussuomalaisuus ilmiönä on aina kiinnostanut minua.

EU-kriittisyys ja isänmaallisten arvojen korostaminen on tietysti lähellä sydäntäni. Monien Perussuomalaisten kanssa olen monista asioista samaa mieltä. Populistinen tapa tehdä politiikkaa ja eräät ääri-ilmiöt, joita Perussuomalaisten lähistöllä liikkuu, eivät kuitenkaan minua miellytä.

Ehkä myös pieni ripaus SMP-juuria taustassani on lisännyt kiinnostusta Perussuomalaisten kehitystä kohtaan. Ranualla osa sukulaisistani oli aikanaan Vennamon tukijoita ja SMP-toimijoita.

Myös Timo Soinin suorapuheinen persoona tuntui pitkään virkistävältä poikkeukselta Suomen aika harmaassa ja tylsässä poliitikkomassassa. Olen lukenut Jussi Halla-Ahon blogia varmaan ainakin kymmenen vuoden ajan. Siis jo silloin, kun suuri yleisö ei tiennyt hänestä mitään. En muista, miten löysin blogin, sillä en liikkunut missään ”hommafoorumeilla”, liekö niitä silloin vielä olikaan? Ajattelin, että tästä miehestä vielä kuullaan. Pidin eräitä hänen kirjoitustensa sanamuotoja hyvin karkeina ja vastenmielisinä, mutta ihmisenä häntä hyvin terävä-älyisenä, ja niitä faktoja, joita hän maahanmuuton haittapuolista esitti ja niitä uhkakuvia, joita hän maalasi, en pystynyt kiistämään. Hänen valtava suosionsa EU-vaaleissa ja nyt Perussuomalaisten puoluekokouksessa osoittaa, että jostain syystä hänen edustamalleen ajattelulle on yhteiskunnallista tilausta.

* * *

Kun tohtori Jussi Halla-Aho valittiin Perussuomalaisten puheenjohtajaksi, olin lomamatkalla Yhdysvalloissa. Kirjoitin sieltä Facebook-päivityksen:

”Halla-Ahon demonisoinnin sijaan kannattaisi keskittyä pohtimaan, miksi näin kävi. Moni meistä keskustalaisistakin kantaa huolta terrorismin noususta ja naiiviudesta maahanmuuttopolitiikassa, vaikka ei kaikista Halla-Ahon ilmaisutavoista pitäisikään. Itse 17 v puolueen jäsenmaksut maksanut ja ilmaista vaalityötä vaaleista toiseen tehneenä totean, että pidän paljon parempana hallitusta Persujen kuin esim. Vihreiden kanssa, vaikka etenkin eräistä talouspoliittisista kysymyksistä olen hänen kanssaan paljolti eri mieltä. Jos Halla-Aho sitoutuu hallitusohjelmaan, kuten on sanonut, niin on häpeällistä alkaa kaataa hallitusta. Tilanne on haastava, mutta tärkeintä on nyt kansalaisten turvallisuus. Terrorismia ei voiteta lässyttämällä rakkaudesta tai kynttilöitä laskemalla. Tietysti on puututtava terrorismin sosiaalisiin syihin ja kasvualustaan. Mutta se ei yksin riitä.”

(Joku paheksui, että kehun itseäni puoluetyötäni mainostaessani. Ehkä sitten niin, mutta toin sen esiin avatakseni omaa taustaani.)

Halla-Ahon valinnan jälkeen nähtiin kuitenkin erikoinen näytelmä. Hänen johtamaansa puoluetta ei katsottu hallituskelpoiseksi, mutta ennen kuin porvarillinen enemmistöhallitus ehti erota, Perussuomalaisten eduskuntaryhmän enemmistö perusti Uusi Vaihtoehto -nimisen uuden eduskuntaryhmän ja loikkarit vannoivat tukea hallitukselle. Näin vältyttiin hallituskriisiltä.

Monen on ollut vaikea ymmärtää, miksi hallitusta ei olisi voitu jatkaa entisellä pohjalla, jos Halla-Aho ei vaatinut muutoksia hallitusohjelmaan. Kukaan ei ole ainakaan minun tietääkseni edes väittänyt, että hän olisi näin tehnyt. Jotkut vitsailevat, että ensimmäistä kertaa hallitus kaatuu siihen, että vaaditaan ohjelman noudattamista.

Jotkut – ja tämä näkyy useiden keskusta-aktiivien kommenteissa – painottavat sitä, että arvopohjat olivat liian erilaiset. Koska näitä ilonpurkauksia ei ole yleensä täsmennetty, niin on vaikeaa arvioida, missä tapauksissa arvopohjaerot olisivat estäneet hallitusyhteistyön. Jos Kokoomus ja Vasemmistoliitto ovat mahtuneet samaan hallitukseen, niin miten Perussuomalaisten kanssa yhteistyö ei onnistuisi?

Yleisin väite on tietysti se, että Halla-Aho olisi rasisti ja ihmisvihaajien kanssa ei hallitusta tehdä. Moni on yli puoluerajojen toistellut hurskaasti tätä väitettä ja korostanut näin omaa hyvyyttään. On ihanaa kiillottaa omaa sädekehää. Monesta kiillottajasta ja heidän moraalistaan voisin kertoa vähemmän kirkkaita tarinoita.

On selvää, että Jussi Halla-Ahon eräät kirjoitukset ovat paheksuttavia. Tapa, jolla hän on ilmaissut itseään maahanmuuttokysymyksissä, ei ole ollut kaikilta osin hyväksyttävissä. Kuitenkin on hurjan tekopyhää muistella jatkuvasti 12 vuotta vanhoja kirjoituksia ja tulkita niitä irrottamalla yksittäisiä lauseita tai kappaleita asiayhteyksistään.

Yhä laajemmin esitetään epäilyjä, että Persujen ryhmän loikkareiden suuri määrä osattiin ennakoida ja siksi Halla-Ahon kanssa oli helppo kieltäytyä yhteistyöstä. Jotkut väittävät, että asioista oli jopa sovittu etukäteen. En tiedä siitä mitään. Jokainen voi tehdä omat arvionsa.

En ole koskaan äänestänyt Halla-Ahoa enkä lukeudu hänen kannattajiinsa. Helsinkiläisenä tohtorina ja hyvin oikeistolaisen talouspoliittisen linjan kannattajana hänen maailmansa on minulle monin tavoin vieras. Mutta on todella inhottavaa nähdä se suoranainen noitavaino, jota häntä kohtaan on Suomessa osoitettu, jo vuosien ajan.

Todettakoon, että myös muiden hallituspuolueiden riveistä löytyy rikostuomion saaneita ihmisiä, korkeistakin asemista. Samoin henkilöitä, joiden taustalta löytyy yhteyksiä äärimmäisyysliikkeisiin. Joku voisi tutkia etenkin vasemmistoanarkistien yhteyksiä.

Mainittakoon myös, että samaan aikaan kuin Persut, RKP piti puoluekokouksensa. He valitsivat presidenttiehdokkaakseen europarlamentaarikko Nils Torvaldsin, joka on pitkäaikainen vasemmistolainen toimittaja. Aikanaan hän kuului vieläpä taistolaisiin, eli Suomen kommunistisen liikkeen kaikkein jyrkimpään, marxilaiseen siipeen. Kysyin hieman provosoivalla huumorilla Facebook-päivityksessäni, että ”Mielenkiintoista muuten jos jotkut pöljät kaavailee RKP:n ja KD:n ottamista Persujen tilalle hallitukseen. Marxilaisen linjan valinneet siis kelpaavat, mutta sympaattinen perheenisä Eirasta ei...?”

(Tuolloinhan nimittäin kaavailuissa oli esillä hallitus, jossa Perussuomalaisten sijaan tilalle otetaan RKP ja KD.)

Sanotaan, että Perussuomalaiset muuttuivat uuden puheenjohtajiston vaalin myötä. Tätä minun on vaikea ymmärtää. Kaikki puolueethan elävät ajan mukana ja jos joku on muuttunut, niin yhteiskunnallinen tilanne kaikissa länsimaissa. Halla-Ahon kaltaisten poliitikkojen nousu on yleisen poliittista järjestelmää kohtaan tunnetun luottamuspulan sekä radikaalin islamilaisen terrorismin nousun seurausta. Kuten myös Trumpin valinta USA:n presidentiksi, Marine Le Penin kasvanut suosio Ranskassa ja osittain myös esim. Britannian EU-ero.

Mutta kun katsoo loikkariryhmän ja Persulan jäänteiden koostumusta, niin missä ne eroavat? Maahanmuuttokysymyksissä Halla-Ahon vastaehdokkaat puheenjohtajavaalissa eivät osanneet sanoa, miten heidän linjansa eroaa Halla-Ahon linjasta. Heistä moni on nyt kuitenkin loikkareiden joukossa. Heidän kanssaan yhteistyön tekeminen ilmeisesti sopii näille hurskastelijoille, jotka höpöttävät siitä, että politiikassa on vielä arvoja ja siksi halla-aholaiset oppositioon. Huvittavinta on, että Sampo Terho otti taannoin esille kansanäänestyksen Suomen EU-jäsenyydestä, Halla-Aho taas vastusti kansanäänestystä. Mitenhän tämä on otettu huomioon ”kokonaisharkinnassa”, joka johti siihen, että EU-myönteisen hallituksen pirtaan ei yhteistyö Halla-Ahon kanssa sopinut?

* * *

Eräs ystäväni kysyi, että miksi sinä otat niin voimakkaasti Perussuomalaisten sisäisen asian? Olen sitä itsekin ihmetellyt. Olen nimittäin ollut todella surullinen ja pettynyt viime päivien tapahtumiin. Kaikkein vahvimpia sävyjä tulkinnoistani en halua edes kirjoittaa auki julkisesti.

En ole mikään erityisen hyvä tai onnistunut ihminen, saati poliitikko. Mutta väärin tekemistä, ihmisten demonisointia ja vihan lietsomista en voi sietää. Viime päivien tapahtumat ovat tuoneet mieleen koulukiusaajat, jotka valitsevat yhden uhrin. Kun yksi haukkuu, niin toinenkin haukkuu, saadakseen joukon suosion osakseen. Sosiaalinen paine käyttäytyä lauman mukana kasvaa, että on yksi ”hyvistä”.

On ollut myös hyvin surullista nähdä, miten porukan pettureita ja loikkareita nyt ylistetään toisissa puolueissa. Harvoin puolueloikkareiden kohtalo on ollut kehuttava. Mietin myös, mitä esim. omat puoluetoverini ajattelisivat oman puolueen hajottamisesta ministerinpaikkojen säilymisen perässä? Kehuisitteko sitäkin? Ja valitettavasti on sanottava, että usein ihminen edestään löytää. Niin se vain tässä maailmassa menee. Oman poliittisen urani alkutaipaleella parikymppisenä paikallispoliitikkona tuli muutama kompurointi. Kokemuksesta tiedän, että puhdas omatunto on paras päänalus.

Halla-aholaisten syrjintä, hallituskelvottomaksi julistaminen ja muutamien tahojen ilmaisut, että nytpä Keskusta pisti heidät oikeaan paikkaansa, tulevat ennemmin tai myöhemmin kostautumaan.

Halla-Ahon eräiden vanhojen kirjoitusten tuomitseminen on toki paikallaan. Niissä olevat ilmaisut ovat sopimattomia. Samoin Perussuomalaisia on hyvä varoittaa heidän liepeillään liikkuvista äärimmäisyysmielipiteiden kannattajista. Mutta onko halla-aholaisten eristäminen ja ylimielinen halveksunta, omaa paremmuutta korostava omahyväinen kommentointi, jota olen paljon sosiaalisesta mediasta saanut lukea, todella rakentavaa ja isänmaalle hyväksi? Johtaako se samaan kuin Ruotsidemokraattien eristäminen, jossa yhä suurempi osa ihmisistä – nähdessään isänmaansa muuttuvan toiseksi – kokee vain yhden puolueen todelliseksi vaihtoehdoksi?

Ruotsissa on kohta mahdotonta tehdä luonnollisia koalitiohallituksia, koska Ruotsidemokraatit kasvavat vaaleista toiseen. Jatketaanko eristämistä hiljaisella toivomuksella, että eivät ne sentään 50 % kannatusta saa? Mitä jos saavat? Haluatteko sitä Suomeen?

Pahimmassa tapauksessa Halla-Ahon puolueesta tulee kaikenmoisten ääriliikkeiden koti. Ja mitä jos ihmiset näkevät sen silti ainoana muutosvoimana? Mutta jos hän onnistuu pitämään ääriajattelijat ja eräät sirpalepuolueiden kiertolaiset pois puolueen riveistä, tulee Halla-Ahon puolue nousemaan vahvemmaksi ja kilpailijoilleen pelottavammaksi tekijäksi kuin vielä kukaan osaa kuvitella.

Soinin ryhmittymälle sen sijaan ennustan samanlaista kohtaloa kuin SMP:n loikkareille. Heitähän Soini on vuodesta toiseen haukkunut ”seteliselkärankaisiksi”. Kohtalo oli poliittinen tuhoutuminen. Vaikka tuolloin Vennamon diktatoorisissa otteissa olikin todella arvostelemista. Sen sijaan nyt tehty valinta oli demokraattinen puoluekokouspäätös, jota puolue-eliitti ei kestänyt.

* * *

Timo Soini kirjoitti blogissaan vähän aikaa sitten: "Ajatus siitä, että loikkaisin perustamastani puolueesta on mieletön. Se oli Juudas, en minä, joka meni ja hirtti itsensä."

Loikkariryhmän uusi puheenjohtaja Simon Elo kirjoitti vielä Halla-Ahon valinnan jälkeen: "Onnittelut valitulle puheenjohtajalle Jussi Halla-aholle. Yhdessä ja yhtenäisenä #Perussuomalaiset eteenpäin."

On ollut hämmentävää kuulla loikkareiden selittelyä viime päivinä. Halla-Ahoa vastaan esitettyjen väitteiden perusteet ovat viime päivinä osoittautuneet pitkälti keksityiksi ja naurettaviksi.

Susanne Päivärinnan haastattelussa IL-TV:ssä esim. uuden eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Tiina Elovaara paheksui sitä, että Halla-Ahon kannattajien puolelta on soitettu ihmisille ja ”masinoitu” valintaa. Hyvänen aika, sehän on normaalia kampanjointia! Esim. Keskustan puoluekokousvalintojen kampanjoissakin kontaktoidaan paljon ihmisiä. Sekö oli Halla-Ahon rikos, että hänellä oli parempi kampanjaväki? Kyllä muissakin puolueissa on useissakin puoluekokouksissa valittu puoluejohto yhtä puolueen sisällä olevaa linjaa edustaen. Oliko niissäkin kyse ”kaappauksesta”?

Samoin hän höpötti ”epäselvistä käsimerkeistä”, joihin viittasi A-Studiossa puoluekokouksessa tapahtuneen Halla-Ahoa leimaten, mutta tänään jo tarkensi, ettei kyse ole natsitervehdyksestä. Mitä nämä käsimerkit sitten ovat? Liftasiko joku kyytiä kotiin? Epämääräisiä syytöksiä ja vihjailuja esitetään, mutta huutoon ei olla valmiita vastaamaan. Tuntuu todella epäreilulta.

Em. Päivärinnan haastattelussa esiintyi myös Perussuomalainen -lehden puheenjohtaja Matias Turkkila. Hänellä on sama tulkinta kuin minulla Timo Soinin kirjoittamasta kahdesta kirjasta. Ensimmäisessä oli myönteinen joukkuepelaaja, toisessa puoluejohtaja haukkui ja halveksui omaa väkeä. Ei ihme, jos kenttä halusi muutosta. (Samassa ohjelmassa myös Soini pitkäaikaisena luottomiehenä tunnettu Jusula leikkasi poikki puolueen jäsenkorttinsa.)

Yhdeksi syyksi tapahtuneeseen on arvioitu sitä, että uusi puheenjohtajisto valittiin vanhan puoluejohdon tahdon vastaisesti. Mutta onko kukaan demokraattisessa maassa ja demokraattisessa puolueessa niin suuri herra ja hidalgo, että jos tulee toinen äänestystulos kuin itse haluaa, niin hävitetään koko entinen puolue? Tai jos jätetään pitämättä kiitospuhe ja kiitosjuhlat entiselle puheenjohtajalle, kuten jotkut ovat paheksuneet?

(Muistelen muuten Johannes Virolaisen väittäneen, että Vennamo lähti Maalaisliitosta suutuksissa, kun ei saanut kiitoksena kutsua Kekkosen voitonjuhliin presidentinvaalien 1956 vaalivoiton jälkeen. Mielenkiintoista historian ironiaa.)

* * *

Kun Persujen parissa on käytetty värikkäitä ja usein raamatullisiakin kielikuvia, niin minulle viime päivien tapahtumista on tullut mieleen Raamatun Simson. Hän oli suuri ja vahva soturi, joka otettiin lopulta vangiksi ja kahlittiin sokeana erääseen temppeliin. Viimeisinä hetkinään Simson kosti vangitsijoilleen ja kaatoi temppelin tukipylvään nurin sillä seurauksella että temppelin rakennelmat sortuivat ja kaikki sisällä olleet kuolivat, Simson heidän mukanaan.

Halusimme tai emme, tämän eilen kaadetun Persu-temppelin sortajat eivät kuitenkaan saaneet kaikkia poliittiseksi kuolleiksi, pikemminkin lähinnä oman poliittisen uransa. Jälkipyykki tulee olemaan tietysti ruma ja likainen. Pettureiden päitä tuskin silitellään ja ylilyöntejäkin jotkut kuumakallet voivat tehdä käyttäen tarpeettoman kovaa kieltä. Mediassa tähän varmasti tullaan tarttumaan.

Joka tapauksessa tuon johtajansa kaataman Persu-temppelin raunioista ovat jo lukemattomat perussuomalaiset alkaneet rakentaa taloaan uudeksi. Tarina ei ole päättynyt – aika näyttää onnistuvatko he tekemään kestävät perustat.

Keskeisimpinä rakentajina näen kaksi naista, porilaisen uskonnonopettajan ja hyvinkääläisen varatuomarin. Johtajanaan sympaattinen viiden lapsen tohtorisisä Helsingin Eirasta. Kakkosnelosia on alkanut jo pinoon kokoamaan muuan viitasaarelainen sahuri.

* * *

Miksi otan tähän näin voimakkaasti kantaa, vaikka tiedän saavani taas paljon kielteistä palautetta?

Siksi, että haluan puolustaa ihmistä ihmisenä – Jussi Halla-Ahoa ja hänen kannattajiaan vastenmielistä ihmisvihaa vastaan. Uskon siellä olevan tavallisia ihmisiä, perheenisiä ja -äitejä, autonkuljettajia, nakkikioskin myyjiä ja kansaneläkeläisiä, jotka eivät vihaa erivärisiä ihmisiä eivätkä halua sulkea Suomen rajoja kansainväliseltä kaupalta ja muulta yhteistyöltä, mutta jotka haluavat Suomen ja Euroopan ihmisten elävän jatkossakin länsimaisten arvojen mukaan ja ovat menettäneet luottamuksensa perinteisiin poliitikkoihin ja puolueisiin. Ja se ei ole Jussi Halla-Ahon vika. Se on meidän vikamme.

* * *

Ehkä olen liian suora luonne politiikkaan enkä osaa taipua kulloistenkin poliittisten suhdanteiden mukaan. Mutta minua viime päivien tapahtumat, joista olen lukemattomien puoluetovereitteni kanssa keskustellut, ovat todella ahdistaneet. Siksi tämä pitkä vuodatus tällä kertaa syntyi.

Haluan vielä lopuksi sanoa, että en kalastele tällä kirjoituksella persuhenkisten suosiota päästäkseni kansanedustajaksi. En ole ehdokkaana vuoden 2019 eduskuntavaaleissa, vaikka siitä jatkuvasti vihjaillaan. Tämä täysin riippumatta siitä, ketä muita henkilöitä Keskustan listalle Lapissa on lähdössä tai lähtemättä. En ole ehdokkaana myöskään halla-aholaisten tai väyrysläisten/Kansalaispuolueen listalla, vaikka Väyrystä älykkäänä poliittisena ideologina edelleen suuresti arvostankin.

Jätin myös kuntavaalit väliin tällä, tultuani kaksissa edellisissä vaaleissa valituksi. En kadu päätöstä. Kyllä tämä politiikka sellaista – Vennamoa lainatakseni – ”pelin politiikkaa” välissä on, että paskan maku siitä suuhun jää. Vaikka Vennamo toki myös sanoi, että sinne tulisi juuri siksi mennä, että ”paska pitää saada pois”.

lauantai, 3. kesäkuu 2017

Presidentinvaaleista

Suomessa presidentinvaalien äänestysvilkkaus on pysynyt korkealla, vaikka presidentin valtaoikeuksia on karsittu. Tämä on kulttuuriimme kuuluva piirre. Haluamme vahvan johtajan, isännän taloon.

Presidentinvaalit herättävät usein myös vahvoja tunteita. Sellaisissakin ihmisissä, jotka eivät ole itse muutoin poliittisesti aktiivisia. Ihminen samaistuu helpommin toiseen ihmiseen kuin puolueeseen tai aatteeseen, ihastuu ja vihastuu. Omallakin kohdalla olen tätä kokenut, kuinka joku sukulainen tai ystävä on voinut suuttua ja sanoa todella pahasti, kun olen kannattanut toista henkilöä presidentinvaaleissa, olipa kyse Suomen tai Amerikan vaaleista.

Siksi mietin vähän aikaa, kirjoitanko koko tätä blogia. Taas lähestyvät ne ajat, jolloin muutoin ihan mukavat ihmiset alkavat raivota toisilleen sen takia, että he tukevat eri ehdokasta kuin itse.

Muutama päivä sitten istuva presidentti Sauli Niinistö ilmoitti olevansa käytettävissä valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi. Tämä merkitsee, että päästäkseen ehdokkaaksi Niinistön on kerättävä vähintään 20.000 allekirjoitusta kansalaisilta. Hän ei suostunut siis lähtemään Kokoomuspuolueen ehdokkaaksi. Ratkaisu oli erikoinen, mutta taktisesti se saattoi olla hyvinkin nokkela veto.

En ole alkujaan ollut kovinkaan myönteinen suhteessa Niinistöön. En äänestänyt häntä vuoden 2006 presidentinvaaleissa, lukuisien keskustalaisten painostuksesta ja silloisen puoluejohdon erikoisesta Kokoomuksen johdon kanssa tekemästä tukisopimuksesta huolimatta. Presidentin ydintehtävä on ulkopolitiikka ja presidentti Tarja Halonen hoiti tämän tehtävän hyvin, etenkin suhteessa suureen itäiseen naapuriimme. Sauli Niinistö erottui tuolloin ennen kaikkea Nato-jäsenyyden kannattajien ehdokkaana.

Monissa arvo- ja aatekysymyksissä en ollut tietenkään Helsingin Kalliossa työväenliikkeen parissa varttuneen sosialidemokraatti Halosen linjalla. En kuitenkaan ole halunnut yhtyä Halosen vihaajien ja haukkujien kuoroon. Heitä on ollut ilman minuakin riittävästi. Eikä Niinistökään nyt varsinaisesti mikään arvokonservatiivi ole, ei ainakaan siinä määrässä kuin esim. Timo Soini tai Päivi Räsänen.

Vuoden 2006 vaaleissa minua myös närästi se, että kokoomuslaiset odottivat kuin itsestään selvänä, että keskustalaiset lähtevät toisella kierroksella tukemaan Sauli Niinistöä ja kaatamaan Halosta. Moni halusi unohtaa sen tosiasian, että pitkälti Sauli Niinistön ansiosta Tarja Halonen valittiin ylipäätään presidentiksi. Vuoden 2000 presidentinvaaleissa toisella kierroksella olivat vastakkain Esko Aho ja Tarja Halonen. Kokoomuksen tuki Aholle oli vaisua. Sauli Niinistö, joka jo tuolloin nautti suurta kansansuosiota, oli hiljaa vaalien toisen kierroksen ajan. Jos hän olisi tullut näyttävästi kampanjoimaan Ahon puolesta ja valjastanut Kokoomuksen siihen mukaan, olisi Aho uskoakseni valittu presidentiksi.

Enkä ole unohtanut sitäkään, että Sauli Niinistö vei Paavo Lipposen kanssa Suomen euroalueen jäseneksi ilman, että kansalta edes kysyttiin asiasta. Ruotsissa ja Tanskassa kansa äänesti eurojäsenyyttä vastaan. Moni on ollut varmasti siellä päätökseen tyytyväinen sen jälkeen, kun Kreikkaan alettiin lappaa euromaiden rahaa saksalaisten ja ranskalaisten pankkien pelastamiseksi.

Tultuaan presidentiksi Sauli Niinistö on kuitenkin kasvanut kokoomuspoliitikosta koko kansan presidentiksi. Jopa siinä määrin, että fanaattisimmat Nato-intoilijat syyttävät häntä petturiksi, kun Suomea ei vietykään sotilasliittoon. Niinistö on korostanut presidentin tärkeintä roolia, ulkopoliitikan johtamista, ja ylläpitänyt kahdenvälisiä suhteita maailman eri maihin. Vaikeassa kansainvälisessä tilanteessa erityisen tärkeä on suorat suhteet Venäjän johtoon. Meillä täytyy olla itsenäinen ulkopolitiikka ja suhteet, vaikka kuinka EU:ssa olisimme.

Arvojohtajana Niinistö on puolustanut suomalaisia arvoja, etenkin työtä ja yrittäjyyttä. Hänen esiintymisensä sotaveteraanien perinnön kunnioittajana ansaitsee kaikkien kansalaispiirien arvostuksen.

Niinistön suosio on korkealla ja suurin osa kansasta on tyytyväinen hänen toimintaansa presidenttinä. Perustellusti voi kysyä, kannattiko muiden ei-sosialististen puolueiden asettaa omia ehdokkaita? Henkilökohtaisesti olisin pitänyt viisaana, että Keskusta olisi odottanut istuvan presidentin ratkaisua ja selvittänyt laajan kansanrintaman mahdollisuutta. Olennaisia eroja Keskustan ulkopoliittisen linjan ja presidentin ulkopolitiikan välillä ei pitäisi olla. Toisaalta ymmärrän senkin ajattelutavan, että jokaisen puolueen on asetettava oma ehdokas, jotta syntyy laaja ulkopoliittinen keskustelu ja että demokratiassa pitää tarjota vaihtoehtoja. Puolueille presidentinvaali on myös ainutlaatuinen paikka saada näkyvyyttä.

Kunnioitan oman puolueeni ratkaisua presidentinvaaliasiassa. Vaikka olen ollut viime vuosina monissa asioissa eri mieltä oman puolueeni johdon kanssa, niin sen verran "uskollista puolueen soturia" minulla on vielä jäljellä, etten lähde heiluttamaan lippua barrikaadeille oman puolueen ehdokkaita vastaan. Kuitenkin olen sitä mieltä, ja puen sanoiksi uskoakseni lukuisien suomalaisten ajatukset, että Sauli Niinistön asettuminen ehdokkaaksi olisi myönteinen asia. Siksi on mielestäni luonnollista, jos Niinistön presidenttiyteen tyytyväiset allekirjoittavat valitsijayhdistyksen kannattajakortin. Kyseinen kortti ei tarkoita äänestyssitoutumista, vaan kannanottoa sen puolesta, että Sauli Niinistö voi päästä ehdokkaaksi presidentinvaaleihin.

Ulkopolitiikka on Suomen kaltaisessa maassa vakava asia. Jos istuva presidentti hoitaa ulkopolitiikkaa vakaasti ja luotettavasti, täytyy hänen vaihtamiseensa olla todella painavat perusteet.

keskiviikko, 24. toukokuu 2017

Manchesterin iskuista

Euroopassa tapahtuvat terrori-iskut ovat viimeisten parin vuoden aikana tulleet ilmeisesti säännöllisesti toistuviksi tapahtumiksi. Ison-Britannian Manchesterissä yli 20 henkeä vaatinut uusin isku lähinnä hätkähdytti sillä, että isku oli selkeästi kohdistettu lapsiin ja nuoriin. Mikään yllätys lienee kenellekään ei ollut se, että teko oli tälläkin kertaa radikaalin islamilaisen terrorismin inspiroimaa, vaikka monet tiedotusvälineet pyrkivätkin välttämään tämän asian korostamista.

Lehtitietojen mukaan tämä lasten ja nuorten murhaaja oli libyalaistaustainen muslimi, joka on huudellut islamilaisia rukouksia kadulla. Epäilemättä suurin osa muslimeista pitää hänen tekojaan yhtä kauheina kuin kuka tahansa. Tästä huolimatta meidän on vaadittava Euroopassa olevalta islamilaiselta yhteisöltä tiukempia toimia radikalisoitumista vastaan, kiellettävä vihasaarnaajien toiminta ja tehtävä kaikki terroristijärjestöihin yhteyksiä pitävät henkilöt vaarattomiksi. Kyse on kalliisti lunastetusta demokraattisen ja vapaan Euroopan turvallisuudesta, jota on puolustettava kaikin keinoin. Senkin uhalla, että esim. joudumme lisäämään valvontaa ja palauttamaan rajatarkastukset.

Jokaisen terrori-iskun jälkeen toistuvat puheet yksittäistapauksista ja "yksinäisistä susista" pitäisi nähdä myös oikeassa asiayhteydessä. Tulee mieleen Suomessa helmikuussa 1922 tapahtunut ministeri Heikki Ritavuoren murha. Hänet murhasi mielisairas aatelismies Ernst Tandefelt. Kyse oli monen mielestä yksittäistapauksesta. Kuitenkin tuon ajan äärioikeistolaiset piirit olivat levittäneet kirjoituksia, joissa vaadittiin Ritavuoren tappamista ja Tandefelt tuli niiden vaikuttamaksi. Ritavuorta syytettiin kommunistiksi ja Neuvosto-Venäjän kätyriksi, vaikka hän olikin porvari. Ilmeisesti myös eräät äärioikeistolaiset henkilöt olivat suoraan yllyttäneet Tandefeltia toimimaan ja väittäneet hänen olevan sankari, jos pistää Ritavuoren päiviltä. Nämä tahot olivat yhtä lailla vastuussa Ritavuoren murhasta, olipa laukauksen ampunut henkilö miten henkisesti epävakaa tahansa.

Poliitikot ympäri maailman ovat toistelleet samoja iskulauseita, joita on kuultu kaikkien iskujen jälkeen. Minun puolestani niitä samoja sanoja saa toki käyttää, jos haluaa, terroritekoja kommentoitaessa - mutta kovin moni tavallinen ihminen on kyllästynyt siihen, että sama kauhistelu ja samat "ei saa antaa pelolle valtaa" ilmaisut toistuvat jokaisen terrori-iskun jälkeen. Moni kokee, että itse tämän hirveän asian ehkäisemisen suhteen ei ole tehty tarpeeksi tai ehkäisykonsteina painotetaan liikaa toissijaisia asioita. Vieläpä samat ihmiset, jotka itse asuvat muurien ympäröiminä ja henkivartijoiden suojelemina, hurskastelevat, kuinka muureja ei saa rakentaa ja rajat auki.

Paljossa, paljossa Eurooppaa on itse tämän tilanteensa aiheuttanut sallimalla radikaalin islamin pesiä eurooppalaisessa maaperässä. Tärkeää on nyt antaa riittävät valtuudet poliiseille ja muille viranomaisille. ISIS-taistelijoiden paluu Eurooppaan elämään vapaina kansalaisina on voitava estää. Vihasaarnaajat on tehtävä vaarattomiksi. Tärkeää on myös yhteistyö islamilaisten yhteisöjen kanssa radikaalin aineksen kitkemiseksi.

Sinisilmäiset "rajat auki" huutelijat voivat myös miettiä omaa vastuutaan tästä tilanteessa, mihin Eurooppa on joutunut, ja siitä henkisestä ilmapiiristä, jolla rasistiksi leimautumisen pelossa karuista tosiasioista puhuminen on vaiennettu.

perjantai, 19. toukokuu 2017

Kemijärvi vuosina 1917-18

On kyselty, olemmeko minä ja Helena Poikolainen kirjoittamassa kirjaa Kemijärven tapahtumista itsenäistymisen ja vuoden 1918 sodan aikana? Sitähän on pitkään suunniteltu. Totuus Kemijärvellä tapahtuneista viiden punakaartilaisen teloituksesta ja sodan molempien osapuolten näkemykset asiaan kiinnostavat. Paikkakunnalla on tapahtuneesta edelleen traumoja ja katkeruutta, mutta myös vääriä tietoja esim. teloituksen olosuhteista, teloitettujen henkilöllisyydestä ja yleensä siitä, mitä noina kuukausina Kemijärvellä tapahtui.

Materiaalia on olemassa, mutta koska itse kustannamme kirjat, täytyy edelliset saada myydyksi. (Esim. Kemijärven veronmaksajien rahoista ei ole meidän kirjojemme painatuksia rahoitettu.) Vielä on n. 90 kpl myymättä Kaikuja 2 -kirjaa. Jos kaikki menee, niin sitten kirjoitetaan uusi kirja Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi.

Hankkikaa siis tämä Kaikuja 2 -kirja kokoelmiinne, tai lahjaksi, ja samalla tuette kulttuurityön jatkumista Kirjaa saa tilata meiltä ja ostaa Kemijärveltä myös Palvelupiste Sortteerista, hinta 25 euroa.

Myös kirjaani valtiopäivämies Iisakki Hoikasta "Lapin ja isänmaan asialla" on edelleen myytävänä. Sitä voi tilata suoraan minulta, ja kirjaa on myytävänä myös Rovaniemellä Ilopysäkki -kirjakaupassa, osoite Rovakatu 24.