Olen viettänyt kesääni pääosin Kemijärvellä tai Helsingissä. Koetan käyttää lomaviikkoni väitöskirjan tekemiseen ja sosiaalinen elämä on jäänyt vähäiseksi. 

Muutama viikko sitten ehdin käydä kuitenkin ystävän kanssa kulttuurimatkalla Tuusulanjärven rannalla, Juhani Ahon museossa hänen entisessä talossaan ja sitten itse Sibeliuksen jalanjäljillä Ainolassa. Ja toissapäivänä olin toisen ystävän kanssa Finlandia-talossa katsomassa arkkitehti Alvar Aallon ja hänen arkkitehtivaimojensa Aino ja Elissa Aallon elämäntyöstä kertovaa näyttelyä. 

Kun Armi Ratia perusti Marimekkoa, hän tiivisti liiketoimintansa perusajatuksen kuuluisassa laina-anomuksessaan: ”Marimekko on Männistön muorin Venlan ja Vuohenkalman Annan kinttupolun projisoitumista tämän muuttuvan maailman valtateille, kaduille, koteihin ja koko elinympäristöön.”

En tiedä, mitä Armi tarkalleen ottaen sillä tarkoitti, mutta olen ymmärtänyt sen käsittävän suomalaisen kulttuurin, elämänmenon, luonnon ja historian ottamista luovan työn lähteeksi. Tämähän näkyy myös Aallon arkkitehtuurissa samoin kuin vaikka Sibeliuksen musiikissa.

On ehkä helpompi hahmottaa, miten kirjailija kirjoittaa kirjan tai taidemaalari maalaa taulun suomalaisista aineksista. Mutta suomalaisuudesta nousevia elementtejä voi tuoda omaleimaisesti myös arkkitehtuurin ja taideteollisuuden alalle - ja tulla sillä maailmankuuluksi.

Pieni kansakuntamme on synnyttänyt monia neroja. Saamme olla siitä ylpeitä.

* * *

Joskus minulta kysytään, että miten ehdit tai jaksat jne. - Todellisuudessa tähän ikään mennessä perheettömänä ihmisenä olisi pitänyt ehtiä paljon enemmän. Usein soivatkin päässäni tämän päivän päivänsankarin, Tove Janssonin, Syyslaulun sanat: "Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan, miten vähän siitä aikaan mä sainkaan." 

Myönnän toki, että jotakin olen toki tullut värkkäilleeksi. Kirjallisista töistäni parhaimpina pidän muotikauppias Lyyli Perungan elämäkertaa, jota oli myös todella hauskaa kirjoittaa. (Olkoonkin, että eräs kotiseutuaktiivi huusi kerran puhelimessa ao. kirjasta, että ei niitä kukaan halua edes ostaa.) Sain sitten olla mukana tekemässä myös muutamaa näytelmää, jotka perustuivat Lyylin elämään. Ja onhan tässä parisenkymmentä muutakin kirjaa tullut tehtyä. Aiheet ovat toki paikallisia eikä niillä ole isommin menestystä Kemijärven ulkopuolella. Ainoa kirjani, joka on oikeasti myynyt hyvin, on rovasti Heikki Rosman elämäkerta, siihen tosin luultavasti oli syynä se, että kirja kertoi niin laajasti arvostetusta henkilöstä.

Mutta piti kirjoittaa ehtimisestä. Yksi asia, mikä on antanut minulle paljon lisätunteja kalenteriin on se, että käytän aika vähän omaa autoa, mutta paljon joukkoliikennettä. Toki Lapin kairoilla se ei ole aina mahdollista, mutta silloin kun on. Jos ei aja itse, voi keskittyä tekemään muuta. Monet kirjat, ja myös puheet tai muut kirjalliset työt mitä olen tehnyt - mukaan lukien myös monet poliittisena avustajana tekemäni kirjalliset työt - olen huomattavalta osin kirjoittanut lentokenttien ja rautatieasemien odotussaleissa, lentokoneissa, junissa, busseissa jne.

Joskus jos joku tuttu sattuu samaan bussiin, niin tietenkin on kohteliasta ja joskus hauskakin jutella, mutta usein olen aikatauluttanut päiväni niin, että käytän bussimatkan jonkun työn tekemiseen. Kun sellaisena päivänä joku tulee viereen istumaan ja sanoo, että onpa mukava jutella niin menee matka nopeammin, niin siitä ei aina ilahdu.

Meneillään olevaa väitöskirjatyötä jo viime kesänä ja myös tänä kesänä lomani aikana olen saanut vietyä eteenpäin niin, että minulla on muistiinpanovihko mukana aina bussimatkoilla. Tai kun menin aamulla kirkkoon bussilla ja sieltä palatessa Malmin hautausmaan kautta, luin bussimatkat tenttikirjaa. Tällaisista pienistä joutoajoista voi tulla yllättävän paljon lisäresurssia, kun ne vain käyttää tarkoin hyödykseen.

* * *

Kävin aamulla messussa Tuomiokirkossa. Messun päätteeksi soitettiin, kuten usein on tapana, lyhyt loppusoitto. Oikein komeasti urut pauhasivatkin. Loppusoitto kuunnellaan yleensä loppuun asti, sen jälkeen voi pappi käydä vielä kertomassa jotain tulevista tapahtumista tai kutsumassa kirkkokahveille tms. - Nyt kuitenkin muutama henkilö nousi ylös heti loppusoiton alkaessa ja käveli ulos kirkosta. Ehkä heillä oli kiire tai ehkä he olettivat, että soiton alkaminen merkitsee, että nyt voi poistua. Tämä ei tietenkään ole mikään suuri käytösrike.

Mutta tämän jälkeen huomasin, että yksi jos toinen alkoi pyöritellä päätään ja katsella, pitääkö lähteä pois ja lähtevätkö muutkin? Vähitellen ihmiset eri penkkiriveistä alkoivat nousta näiden ensin lähteneiden perään. Yksi vanha pappa yritti jäädä istumaan, mutta hänen vaimonsa alkoi kiskoa häntä sen näköisenä, että kyllä täältä muutkin lähtevät, lähdetään mekin. Loppusoiton päättyessä - minkä jälkeen papilla oli vielä jotain sanottavaa - arviolta ehkä puolet kirkkoväestä, jos sitäkään, istui enää penkeissä.

En tarkoita tällä nyt moittia niitä, jotka lähtivät ennen kuin koko ohjelma loppui. Mutta jotain tämä kertoo ehkä meistä ihmisistä. Ei ole ihme, että Vapahtaja vertaa meitä usein lampaisiin. Kun muutama lähtee päkättämään johonkin suuntaan - oli se väärä tai oikea - niin lauma seuraa helposti perässä. Sosiaalinen paine vaikuttaa ihmisiin niin monella eri tavalla. On usein helpompaa mennä joukon mukana. Varsinkin, jos se tie on lavea ja vielä tämän maailman menoon.

Luullakseni minua hieman tympäisi se, että ihmiset alkoivat lampsia ulos kirkosta kesken soiton. Ja mielessäni keskityin heidän paheksumiseensa niin, etten huomannut hirttä omassa silmässäni, tai ainakaan kirkon penkille laskemaani kännykkääni, jonka poissaolon huomasin vasta yliopiston kohdalla, kun aloin ottaa kuvaa kovassa tuulessa liehuvasta Suomen lipusta. Juoksin takaisin kirkkoon ja onneksi puhelin oli edelleen siellä penkillä. Olisi ollut toki syytä huolehtia enemmän omista asioistaan kuin kiinnittää huomio toisiin.

Vaikuttaminen tapahtuu sisältäpäin. Liity kirkkoon! 15.8. mennessä kirkon jäseneksi merkityt saavat äänestää syksyn seurakuntavaaleissa.

Moni on eronnut kirkosta erilaisten protestien takia. Ehkä jollekin se pieni kirkollisverokin on ollut syynä, vaikka kuten isoukkini Akseli Huttunen 1967 Yleisradion haastattelussa tokaisi: "Enpä mie ole nähnyt pilvenpiirtäjiä niilläkään, jotka muka verojen takia on eronneet".

Ymmärrän hyvin, että monet kokevat kirkon nykyisen kehityksen huonoksi. Ydintehtävä, evankeliumin julistaminen, jää liiaksi tähän maailmanaikaan keskittyvien tehtävien alle. Samalla moni meistä katsoo opillisen perustan hämärtyneen ja että kirkko tekee päätöksiä miellyttääkseen "tämän maailman menoa". Mutta samalla sekin on tunnistettava, että toisten mielestä kirkko on liian jäykkä, vanhanaikainen jne. - Kauanko kansankirkko kestää? Tähän asti erilaiset herätysliikkeet ym. ovat pääosin voineet toimia kansankirkon suuren katon alla. Moni kokee tilan käyneen jo ahtaaksi.

Pelastus ei ole kiinni kirkosta, vaan yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden. Silti uskonpuhdistuksesta alkaen Suomessa luterilainen kirkon vaikutus yhteiskuntaamme on ollut erittäin suuri. Sen kautta vuosisatojen ajan toteutui paikallishallinto ja kansansivistys. Vaikka nämä tehtävät ovat siirtyneetkin valtiolle, kirkko tekee edelleen paljon hyvää työtä. Se ylläpitää kirkkorakennuksia, hautausmaita, tekee kirkolliset toimitukset, tarjoaa lastenkerhoja, vanhusten toimintaa, auttaa diakonian kautta heikompiosaisia jne.

Jokainen kirkosta eroaminen heikentää myös tätä työtä. Ja ennen kaikkea juuri tätä - vaikka kuinka olisit halunnut protestoida jotakin kirkon johtohahmoa tai muuta tunnettua kristittyä vastaan.

Paikallisseurakuntien ja seurakuntayhtymien toiminnoista - ja välillisesti myös kokonaiskirkon suunnasta - päätetään tulevissa seurakuntavaaleissa.

Liity kirkkoon, jos olet siitä eronnut. Ja osallistu vaaleihin, äänestämällä tai ehdokkaana.

Kerroin joku aika sitten, että kävin siistimässä kaukaisen sukulaiseni K. V. Kalliosalmen perhehautaa, kun hauta näkyy olleen vuosikymmeniä hoitamatta, ja istutin sinne perennan. Kalliosalmi oli isoukkini serkku ja ensimmäinen kansanedustajaehdokas Kemijärveltä 1907 ja 1908 eduskuntavaaleissa. (Varasijalle jäi, kuten minäkin.) Tätä kuvassa oleva hauta ei liity sukuuni enkä ala sitä hoitaa, mutta sen verran tein nyt illalla, kun ei vielä väsyttänyt, että otin vapauden käydä pesemässä hautakiven pintaa vähän puhtaammaksi. Kyse on Kemijärven kunnallishallinnon merkkimiehestä, joka kuoli lapsettomana ja jonka hautaa ei kai kukaan ole ottanut hoitoonsa.

Kemijärvellä oli kerran valtuustossa yhtä aikaa kolme Matti Kulpakkoa, joiden nimet erotettiin alkukirjaimilla - M.A., M.E. ja M.U. - Merkittävimmän uran teki tämä M. U. Kulpakko.

En tiedä hänestä juurikaan perimätietoa, mutta muutamien hakuteosten ja aikansa lehtikirjoitusten mukaan Kulpakko oli vuostimolainen maanviljelijä ja poromies, joka toimi tulevan kansanedustaja M. O. Lahtelan kanssa myös Kemijärven ja Pelkosenniemen väliä kulkeneen höyrylaivan kapteenina ja laivayhtiön johtotehtävissä.

M. U. Kulpakosta sanottiin, että hän kantoi kunnan asioita selkärepussaan. Aikana, jolloin johtavia virkamiehiä ei ollut, "kunnan isät" hoitivat paljon sellaisia asioita, jotka nykyään ovat viranhaltijoiden toimenkuvaa. Kulpakko toimi mm. kunnallislautakunnan puheenjohtajana 1904-18 ja kun kunnallishallinto perustettiin 1919, niin hän istui vielä ensimmäisen kauden kunnanhallituksen johdossa. Kun vuosina 1907-15 toimi myös kunnankirjurina, niin kunnan asioiden ydin hoito oli todella tiiviisti yksissä käsissä. Hän oli perustamassa Kemijärvelle omaa Säästöpankkia toimien sen ensimmäisenä isännistön puheenjohtajana, ja myöhemmin hän toimi myös Osuuskassan hoitajana. Monesti hän oli mukana myös erilaisissa lähetystöissä kemijärveläisten edustajana.

Vuonna 1910 Kulpakko oli ehdokkaana myös eduskuntavaaleissa suomettarelaisten ehdokaslistalla. Maalaisliitto alkoi kuitenkin nousta jo valtapuolueeksi ja Kulpakon kannatus jäi näissä vaaleissa melko vähäiseksi. Kuntapolitiikassa sen sijaan ei ollut puoluelistoja vielä Kulpakon elinaikana.

M. U. Kulpakko oli kahdesti naimisissa, ensimmäinen vaimo Kaisa Maria o.s. Harju on haudattu hänen kanssaan samaan hautaan. Toinen vaimo oli viipurilainen rautatieläisen leski Alina Amalia Piippo. Molemmat avioliitot olivat lapsettomia.

Kulpakko tuli säilyneen muistitiedon mukaan myöhemmällä iällä uskoon. Sitten hän oli aktiivisesti mukana lestadiolaisessa uusheräyksessä ja toimi jonkin verran myös seurakunnan luottamustehtävissä. Kulpakko muisteli näitä aikoja Huutavan ääni -lehdessä 1.11.1929: "Nöyrässä rakkauden hengessä tehty työ vaikutti ihmisten sydämissä herätyksen armotyön ja antoi armon kääntymykseen suurille joukoille. Seuratilaisuudet muodostuivat liikuttaviksi hetkiksi, niin ettei eroittanut katuvaisten itkua ja armoitettujen ilonääniä toisistaan. Jumalaa ylistäen kuljettiin pitkiä seuramatkoja, jolloin taipaleiltakin saatiin kuulla kiitoslauluja. Silloin oli täällä erityisempi etsikkoaika Jumalalta, suuret kansanjoukot pysähtyivät kysymään, mitä heidän rauhaansa sopii."

Muistot Kulpakon persoonasta lienevät jo painuneet historian hämäriin. Muistokirjoitus Pohjolan Sanomissa kertoo, että viimeisiksi vuosikseen ennen niin toimelias mies "vetäytyi yksinäisyyteen". Kunnanvaltuustoon hän kuului jäsenenä kuitenkin kuolemaan saakka. Kulpakko kuoli kotonaan 11.5.1936, vaikea sydänsairaus varjosti viimeisiä elinaikoja.

Kuolinilmoituksessa olivat samat sanat, jotka on kirjoitettu hautakiveen: "Ei enää aurinkosi laske eikä kuusi pimene, sillä Jumala on oleva valonasi ja päättyneet ovat murheesi päivät."

Aamulla uutisoitiin pitkäaikaisen brittipoliitikon, entisen ministerin, kansanedustajan ja mepin Ann Widdecomben poismenosta. Vielä keskiviikkona hän esiintyi julkisuudessa arvostellen voimakkaasti haikailuja brexitin perumisesta. Monet, myös vanhat poliittiset vastustajat, lausuivat medioissa kauniita muistosanoja ja muistelivat tätä voimakasta persoonallisuutta. Mutta illalla haikeus muuttui järkytykseksi, kun poliisi tiedotti julkisuuteen, ettei kuolema ollut luonnollinen, vaan että tämä korkeaan ikään ehtinyt kunnioitettu valtionainen löytyi murhattuna omasta kodistaan.

Ann Widdecomb teki pitkän uran Lontoon yliopiston hallinnossa, kunnes nousi kolmannella yrittämällä parlamenttiin vuonna 1987 ja toimi 1990-luvulla John Majorin hallituksen ministerinä. Erityisesti hän veti tiukkaa linjaa taistelussa rikollisuutta vastaan. Pyrkimykset puoluejohtoon ja parlamentin puhemieheksi epäonnistuivat ja hän jäi eläkkeelle 2010. Britannian EU-ero toi hänet kuitenkin uudelleen politiikkaan ja vielä mepiksi Britannian viimeisellä kaudella EU-parlamentissa.

Katsoin monesti hänen pitämiään puheita, etenkin Brexitin yhteydessä. Muistan joskus suomentaneeni niitä myös edesmenneelle ukilleni, kun laitoin tv:n kautta näkyviin parlamenttipuheita. Neiti Widdecomb kuului niihin, jotka katsoivat, että Britannian on aika lähteä. Tällöin hän siirtyi myös itse konservatiivien riveistä Faragen joukkoihin.

Vaikka ei olisikaan ollut kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, saattoi ihailla hänen konstailematonta, maalaisjärkistä selväsanaisuuttaan ja uskollisuuttaan oikeaksi kokemilleen asioille. Suoraviivaisena luonteena hän jätti myös isiensä anglikaanisen kirkon ja siirtyi katoliseen kirkkoon, joka "ei tee kompromisseja yleisen mielipiteen vuoksi", kuten hän itse asian ilmaisi.

Näinä aikoina, jolloin yhtäältä sekulaarisuus ja toisaalta ei-kristillisten uskontojen asema vahvistuu Englannissa, Ann Widdecombe puolusti perinteisiä kristillisiä arvoja avoimesti ja horjumatta, ja tahtoi niiden näkyvän myös brittiläisessä yhteiskunnassa. Se toi varmasti myös maailman pilkkaa hänenkin osakseen. Toinen vahva asia hänen profiilissaan oli luonnonsuojelun eetos, ja hän teki paljon työtä eläinsuojelun parissa mm. koettaen saada Britanniassa suositun ketunmetsästyksen kielletyksi.

Ann Widdecombe pysytteli neiti-ihmisenä koko elämänsä, jonka omisti isänmaansa palvelemiselle. Eläkepäivinä hänestä tuli esiin kevyempikin puoli, hänen esiintyessään erilaisissa viihdeohjelmissa, tanssikilpailuissa ja jopa teatterilavalla.

Huomispäivää ei ole kenellekään meistä luvattu. Moni kristitty on kohdannut myös marttyyrikuoleman. Suru-uutisen kohdalla tulevat mieleen ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen sanat hänen kuolinhetkellään: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!"