tiistai, 11. kesäkuu 2024

EU-vaalien jälkeen

Kun vaalitulos sunnuntai-iltana varmistui, kirjoitin lähtiessäni Katrin vaalivalvojaisista Torniosta, autossani parkkipaikalla someen tuoreeltaan lyhyen kommentin some-tileilleni. Tämä kommentti oli seuraavanlainen:

"Saimme oman mepin ja jokaisesta äänestä täytyy olla hurjan kiitollinen. Katrilla on upea tukiryhmä ympäri maata ja jos Korkein suo, niin Katrin valtiollisen uran parhaat hetket ovat vielä edessä!

Keskustan kannatus yleisesti ottaen putosi edelleen edellisvaaleista, olemme hävinneet nyt monet vaalit peräkkäin. Toki on iloinen asia, että saimme kaksi meppiä kovilla henkilökohtaisilla äänimäärillä ja asemamme europarlamentissa ei siis pienentynyt. Ja jos oikein katsoin, niin Lapissa Keskusta sai edellisiin eurovaaleihin verrattuna plussaa, kaikissa muissa vaalipiirissä miinusta. Ehkä me siis jotain teimme nyt oikein. Mutta toki Li A. sai enemmän ääniä kuin koko Keskusta. Tulee mieleen Hertta Kuusisen muinaiset hurjat ääniennätykset. Vaalien suurin häviäjä oli PS, jonka kannattaa miettiä vakavasti, tuleeko äänestäjien luottamus peesaamalla kovaa oikeistopolitiikkaa ja haukkumalla jatkuvasti Kepua. Kokoomus sai hyvän kannatuksen, sillä matalan prosentin vaalit suosivat Kokoomusta ja toisaalta hallituksen politiikka on hyvin kokoomuslaista, joten heidän kannattajille on syytäkin olla tyytyväisiä."

Nukuttuani yön yli kirjoittelin vielä jonkin ajatuksen lisää.

Vaalitulos kertoo myös siitä, että nykyihmiset sitoutuvat yhä heikommin puolueisiin. Puolueita vaihdetaan helposti äänestettäessä ja seurauksena kannatukset heittelevät suuresti. Keskustan tuloksessa oli hyvää se, että saimme edelleen kaksi meppiä. Uskon, että molemmat todella sitoutuvat työhönsä. Äänijakauna kertoo toki siitä, että ehdokaslistallamme olisi pitänyt olla enemmän tunnettuja nimiä ja eduskuntaryhmässä olisi saanut tämän suhteen olla enemmän uhrimieltä. Tosin luultavasti sekään ei olisi meille kolmatta paikkaa tuonut.

Saamme iloita siitä, että saimme kaksi hyvää meppiä Keskustan listalta. Tulos olisi voinut olla huonompikin. Mutta ei meidän pidä pettää itseään sanomalla, että tämä oli hyvä tulos. Ei se ollut. Taas tuli miinusta, taas putosi kannatus. En ymmärrä, miten puolueen merkittäviltä paikoilta voidaan sanoa, että tulokseen olla tyytyväisiä. Kuinka huono tulos pitäisi olla, että ei olla tyytyväisiä? Tottakai saamme tsempata toisiamme ja löytää vaalituloksesta rohkaisevia, myönteisiä tulevaisuudennäkymiä, mutta totuus on kuitenkin se, että edellisiin EU-vaaleihin nähden kannatuksemme putosi 1,8 %-yksikköä.

Erityisen tärkeä huomio on se, että vaikka Perussuomalaiset saivatkin murskaavan vaalitappion - "sitä saat, mitä tilaat" - niin ei ne persuihin pettyneet äänestäjät meille tulleet. Itsestään nousumme ei siis tapahdu.

Toivottavasti ensi viikonloppuna puoluekokouksessa kyetään rehelliseen puheeseen ja itsekritiikkiin, vaikka ihmismieli on usein sellaista vastaan. Keskustan on kyettävä irrottautumaan menneen virheistä, ja on käsitettävä, että vaalitappiokehitys on usean vaalikauden tapahtumien seurausta. Ei suinkaan vain viime vaalikauden. Uusi aika vaatii myös uusia tekijöitä ja puoluejohtoon on tehtävä laaja uudistus. Itse en tule puoluekokoukseen, koska menen enoni hautajaisiin tuolloin.

Huomioimisen arvoista on, että Katri oli ääniharava Lapissa ja Oulun vaalipiirissä, Elsi Katainen oli ääniharava Savo-Karjalan vaalipiirissä, mutta muualla Suomessa ääniharava oli Li Andersson, paitsi Vaasan vaalipiirissä RKP:n Henriksson.

Tarvitsemme vahvoja "kellokkaita" ja kun katsoo em. keskustalaisten naisten painotuksia, niin voinee myös todeta, että vahva perinteisen aluepolitiikan ja kotimaisen ruoan ja alkutuotannon puolustaminen ja yleensäkin kansallisen edun vahva puolustaminen on edelleen se linja, joka meille tuo edelleen ääniä. Tällaisia ehdokkaita, joilla on laaja tukiverkko ja pitkäjänteisellä työllä syntynyt luottamus, olisi pitänyt löytyä enemmän. Ja samalla on tietysti todettava, että kannatuksemme suurissa kaupungeissa on luvattoman huono. Liian monelta ystävältä sain viestiä Helsingistä, että Keskustan teltta tai koju puuttui, kun muut puolueet pienpuolueita myöten olivat toreilla. Kaupunkikannatuksemme haaste on otettava vakavasti. Mutta toivon, että ratkaisuksi ei haeta sitä, että puolue pitää brändätä punavihreäksi. Se tie ei ole Keskustalle voittojen tie. Oman aatteemme perustalta pärjäämme 2020-luvullakin. Mutta tarvitsemme myös suurkaupunkeihin keskustavaikuttajia, jotka rakentavat omalle alueelleen hyvät verkostot ja joilla on keskustalaisuudesta urbaaniin ympäristöön sovellettu sanoma.

* * *

Ja niin, omalta kohdaltani vielä. Katrin valinta Euroopan parlamenttiin tarkoittaa sitä, että Mika Riipi nousee Lapin vaalipiiristä eduskuntaan ja minä nousen pykälän ylöspäin ensimmäiselle varasijalle, "varakansanedustajaksi". Oikeasti tällaista virallista titteliä ei ole, mutta viime aikoina ensimmäisenä rannalle jääneistä on alettu käyttää tällaista nimitystä. Lohdutuspalkinto sekin. Tai no ei se oikeastaan niin uusi käytäntö. Kun isoukkini serkku K. V. Kalliosalmi Kemijärveltä tuli 1907 eduskuntavaaleissa varasijalle, käytettiin hänestä joissakin sanomalehdessä arvonimeä "valtiopäivämies-varaedustaja". (Luusereita sukupolvesta toiseen joku voisi sanoa...)

Viime eduskuntavaaleissa tulin siis Keskustan listalla 4. sijalle, sain 499 ääntä vähemmän kuin Mika Riipi. Jos olisin saanut 500 ääntä enemmän, niin nousisin nyt eduskuntaan. Toisaalta oli parempi, että näin ei ollut, koska silloin jotkut olisi päässeet huutamaan, että sen takia Janne työntää Katria Brysseliin, että pääsee itse eduskuntaan. Mutta voi pohtia, jos olisin tiennyt tulevat tapahtumat etukäteen, niin olisinko tehnyt enemmän vaalityötä? Vaikka tuskinpa niillä taloudellisilla ja muilla resursseilla, mitä minulla oli keväällä 2023 käytettävissä, ja niissä poliittisissa olosuhteissa, olisi ollut mahdollista saavuttaa parempaa tulosta. Tukiryhmäni teki kyllä parhaansa ja olen heille todella kiitollinen.

Haluan kuitenkin yhden asian tähän liittyen todeta. Olen saanut palautetta, että jos Kemijärvi ja Itä-Lappi olisi tukenut minua yhtenäisemmin, niin nousisin nyt eduskuntaan ja seutukunnaltamme tulisi tauon jälkeeen taas oma kansanedustaja. Ja on kysytty, miksi Itä-Lapista asetettiin Keskustan listalle viime eduskuntavaaleihin kolme ehdokasta, kun yleensä on asetettu vain kaksi? Hajottiko tämä ratkaisevat äänet minulta?

Tottakai on tilastojen valossa selvä, että jos kotiseudultani olisin saanut hieman yhtenäisemmin ääniä, niin nousisin nyt eduskuntaan. Toivon silti, että ketään muuta vaaleissa ollutta ehdokasta tai niitä itälappilaisia keskustalaisia, jotka eivät haluneet minua tukea, ei alettaisi syyllistää. Ensiksikin ehdokasasettelun tausta oli sellainen, että Keskustan oli vaikeuksia yleensä saada listaa täyteen. Jäsenvaaliakaan ei voitu käydä. Muita ehdokkaita ei ollut kuin ne, jotka sitten ehdokkaaksi asetettiiin.

Toiseksi, ei äänten vähäisyyteen kannata hakea syitä sivuilta vaan peilistä. Muistan nuoruudestani eräät eduskuntavaalit, joissa rannalle jäänyt paikallinen ehdokas haukkui silloisen asuinpaikkansa keskustalaiset, kun kaikki eivät tukeneet häntä. Samaa katkeruutta hän kuuluu purkaneen vielä vuosien jälkeen. Mutta ei demokratiassa kenelläkään ole velvollisuutta äänestää jotain tiettyä ihmistä siksi, että hän sattuu asumaan jossakin. Peilistä tämäkin ehdokas saa hakea syyt kannatukseensa ja niin saan minäkin. Jos kotiseutuni ihmiset eivät luottaneet minuun riittävästi, vaan halusivat äänestää monia eri ehdokkaita eivätkä keskittäneet ääniä minulle, niin demokratia sen mahdollistaa. Ei siitä auta purnata eikä syytellä muita kuin itseään.

Olen toki ollut keräämässä moniin vaaleihin ehdokkaita Keskustan listalle tietoisena siitä, että nämä ehdokkaat voivat hajottaa myös omia ääniä. Kaikki äänet kuitenkin menevät yhteiseen pottiin. Tämä tulisi olla ehdokashankinnassa aina ykkösasia. Sellaistakin kun on vuosien varrella nähty, että hyviä ehdokkaita yritetään blokata listata, jotta oma läpimeno varmistuu. Tällainen menettely on alhaista ja puolueen edun vastaista. 

Demokratiassa vaalit ovat aina edessäpäin. Katse siis ensi kevään alue- ja kuntavaaleja kohti! En ole itse ehdokkaana, mutta omalta vähäiseltä osaltani yritän parhaani hyvien keskustalaisten ehdokaslistojen rakentamiseksi.

maanantai, 3. kesäkuu 2024

Eurovaaleista kuulumisia

Katrin kampanja on edennyt hyvin ja monet ihmiset ympäri maata ovat kertoneet käyneensä äänestämässä 113. Tämä on hyvä. Kuitenkin yleinen äänestysprosentti on jäämässä ennakkoäänestyksen alun perusteella jälleen varsin alhaiseksi. Minäkin olen kuullut monen sanovan, että en ole milloinkaan äänestänyt eurovaaleissa. Meillä jokaisella on paljon läheisiä, tuttavia, sukulaisia, työkavereita tms., jotka tarvitsevat kannustusta ja muistutusta, että näissäkin vaaleissa kannattaa äänestää. Niin monta Suomelle ja suomalaisille tärkeää asiaa, etenkin metsätalouden alalla, päätetään Brysselissä.
Muistutetaan ystäviä, että tarvitsemme suomalaisten edunvalvontaa tinkimättömästi hoitavia meppejä. Laaja kielitaito ja kyky luoda verkostoja kansainvälisessä, hektisessä ympäristössä on myös todella tärkeää. Eikä aivan kylmiltään sinne kannata ketään heittää - Katrilla on yli 9 v. kokemus parlamenttityöstä kotimaassa ja lisäksi kokemus monista kansainvälisistä luottamustehtävistä, mm. Pohjoismaiden Neuvostossa.
Jonkun verran on tullut kyselyjä, miten Katri pärjäisi meppinä, kun on 2 v. tyttö ennestään ja toinen vauva tulossa kohtapuolin. Itse ajattelen, että on hyvä näyttää esimerkkiä, että lapsia voi hankkia ja tehdä työuraa samanaikaisesti, meillä on historiallisen alhainen syntyvyys, mikä on todella suuri uhka meille kansakuntana. Sen takia ei pidä jättää äänestämättä naista, että hän saa lapsia. Katri on kertonut julkisesti, että jos hän tulisi valituksi, niin koko perhe muuttaisi Brysseliin, onhan lapsilla myös isä (vieläpä lappilainen juristikollegani) ja että hänellä on muutenkin hyvä tukiverkko läheisistä. Tietysti äitiyslomaan on kaikilla oikeus, mutta Katri on kertonut osallistuvansa tärkeimpiin kokouksiin myös silloin.
Edellä mainitun johdosta haluan tuoda kaksi asiaa esiin. Ensinnäkin uusi vaalikausi ei ala heti vaaleja seuraavana päivänä. Entiset mepit jatkavat tehtävissään vielä reilun kuukauden. Eli ihan heti ei lähdetä istuntoon, vaan uusi kausi alkaa vasta 16. heinäkuuta. Lisäksi rohkenen arvioida, yli 15 v aika tiiviisti asiaa seuranneena, että Katrin työtahti ja tapa omistautua luottamustehtävilleen on hyvin sitkeää, joskus jopa epäinhimillistä. Hän ei varmasti halua, että kukaan pääsisi sanomaan, että siellä vaan olit simpukkaöatojen äärellä. Siitä ei tarvitse siis kenenkään pelätä, että hän ei siellä töitä tekisi, vaikka muksuja tuleekin maailmaan. (Maria Teresia sai 16 lasta ja ehti siinä sivussa piirtää varsin syvät jäljet Euroopan historiaan...)
Toinen asia, mistä jotkut ovat kyselleet, että ottaako Katri mepin paikan vastaan, jos tulee valituksi? Tämä on Katrin kohdalla mieletön kysymys! Käymme satojen ihmisten voimin kampanjaa tosissaan ympäri maata. Ei tätä siksi tehdä, että kerätään vaan Kepulle ääniä! Tätä tehdään siksi, että saadaan kielitaitoinen, kokenut ja oman alueen puolen pitämiseen tottunut edustaja Brysseliin Suomen etujen valvojaksi. Jotkut ovat sanoneet, etteivät tiedä/kerro, ottavatko paikan vastaan, mutta Katri ei kuulu heihin!
Kolmanneksi - korjatkaa ystävät vääriä käsityksiä, joita yhä liikkuu! Eurovaaleissa ei ole vaalipiirejä Suomen sisällä. Ehdokaslistat ovat samat koko maassa. Katria saa äänestää siis muuallakin kuin Lapissa. Toki lappilaisten ja kaikkien pohjoissuomalaisten tulisi keskittää äänet Katrille, sillä viimeksi ei vanhojen Lapin ja Oulun läänien alueelta valittu ketään edustajaa. Nololta näyttää, jos puolen Suomen kartta on tältä osin ilman meppiä, mutta ei Katri ole vain pohjoisen edustaja, hänellä on laajaa kannatusta muuallakin Suomessa, myös pk-seudulla. Kaikkialla saa siis äänestää 113 tällä kertaa ja se on koko Suomen etu, että meillä on ehdokas, joka osaa puolustaa pohjoista - koko Suomi on pohjoista Brysselistä katsottuna!

torstai, 23. toukokuu 2024

Tauno Hiltulan muistolle

Tauno.jpg
 
Tauno-eno nukkui eilen pois vaikeiden sairauksien murtamana kotipitäjässään Ranualla. Tauno oli oikeastaan isoenoni, mummin veli, mutta hän tuntui minusta läheiseltä ja kutsuin häntä Tauno-enoksi. Muista Ranuan enoista minulle ei jäänyt juuri muistoja, kun kolme heistä meni nelikymppisinä, Tauno jäi veljeksistä viimeiseksi ja jaksoi yli kahdeksaankymmeneen ikävuoteen.
Tauno Kalervo Hiltula syntyi sahayrittäjä Eevert Hiltulan ja tämän vaimon Annin yhdeksänlapsiseen perheeseen Ranuan Kuhan Kuusijärvellä, minne hänen isoisänsä oli perustanut maatilan. Isoisä, Heikki-pappa, oli jämeränä vanhan ajan miehenä hänelle tärkeä esikuva ja miehen malli, jota Tauno muisteli usein vielä vanhana, vaikka menettikin papan 10-vuotiaana.
Tauno oli nuorempana töissä mm. vanginvartijana, mutta pääasiallisen elämäntyönsä hän teki sahurina. Hän piti myös hevostilaa vanhalla kotitilallaan, jonka erinäisten vaiheiden jälkeen hankki omistukseensa. Avioliitosta Liisan kanssa syntyi kaksi lasta. Taunon ja Liisan kotiin olivat sukulaiset aina tervetulleita ja vastaanotto oli lämmin.
Tauno toimi useaan otteeseen Ranuan kunnallispolitiikassa, mm. kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen jäsenenä sekä monissa eri lautakunnissa. Hän oli kolme kautta myös käräjäoikeuden lautamiehenä. Taunolla oli selvät ja suorat mielipiteet, jotka nousivat isänmaallisesta, maaseutuhenkisestä elämänkatsomuksesta ja perinteisestä arvomaailmasta. Arkijärjestä vieraantunutta byrokratiaa hän kohtasi usein ja sitä myös jaksoi vastustaa. Vieläkin kuulen mielessäni hänen sanovan painokkaasti: "TämäHI asia on aivan älytön!"
Minua Tauno kannusti jo varhain niin juridiikan kuin politiikan pariin. Hänen mielipiteensä ja elämänkokemuksensa vaikuttivat paljon nuoruusvuosinani ajatusmaailmaani. Monella tavalla hän oli ryhdikkään, rehellisen, kaikin puolin miehekkään suomalaisen maaseudun miehen esikuva. Esikuva, jota itse toki käsitän huomattavasti heikommin heijastavani.
Joitakin aikoja sitten Tauno näki unen, jossa Heikki-pappa ilmoitti tulevansa pian hakemaan hänet kotiin.
Olen kuullut sanottavan, että iän myötä kuolema ei tunnu enää niin pahalta, kun monta läheistä on jo mennyt rajan taakse. Vuosi vuodelta käsitän tämän selkeämmin.
Tauno-eno jätti valoisan, velvoittavan muiston miehestä, joka kynti sarkansa kunnialla. "Nukkuos jälkeen päivätyön pitkän, nukkuos lämmin on helma Suomen." Osanottoni lähiomaisille.

maanantai, 20. toukokuu 2024

Äänestä Katri Kulmunia EU-vaaleissa, numero 113

Olen tehnyt Katri Kulmunin kanssa yhteistyötä pian 15 vuoden ajan.

Jossakin lehtihaastattelussa vuosia sitten sanoin, että Katri on niin omistautunut työlleen politiikassa, ettei hänellä ole oikeastaan mitään harrastuksia. Ja jos hän ei jotain asiaa osaa, niin hän valvoo yön ja lukee paperit siten, että hän sen asian varmasti aamulla osaa.

Se oli ehkä hieman mustavalkoinen tulkinta. Ainakin perheen perustamisen ja äitiyden myötä arkeen on tullut muutakin vipinää. Ja onhan Katri vähän ehtinyt harrastaa, ainakin käydä lenkillä ja marjassa, sillä omasta kunnosta huolehtiminen on hänelle tärkeää.

Mutta kyllä Katri on todella omistautunut niille luottamustehtäville, joihin hän on vaaleissa saanut valtakirjan.

Moni poliitikko on korkealta pudottuaan menettänyt motivaationsa ja vaihtanut maisemaa. Moni on siirtynyt suuryritysten, etujärjestöjen ja lobbareiden palvelukseen. Moni on tainnut saada paremman palkankin kuin kansanedustajana.

Katri ei ole ”seireeninlauluihin” tarttunut. Katri on taistelija.

Kun hän menetti ministerin ja puoluejohtajan paikan kesällä 2020, ei hän hetkeäkään ajatellut, että hän jäisi pois politiikasta. Hän tunsi äänestäjiensä tahdon velvoittavuuden ja jatkoi sinnikkäästi työtään rivikansanedustajana. Vaalipiirin äänestäjien luottamusta ei saanut pettää.

Jotkut ovat moittineet Katria siitä, että vaikka hän on nuorehko nainen, niin jossain mielessä hän on vanhan ajan ”siltarumpupoliitikko”, joka yrittää ”pekkaroida” varoja ja resursseja omaan vaalipiiriinsä.

Mutta eikö jokaisen tulekin omiensa puolta pitää? Ja eikö tällaista edustajaa juuri nyt tarvittaisi Suomesta EU-pöytiin?

Suuri osa EU-toimielinten päätöksistä ja keskusteluista käännetään toki tulkkien toimesta, mutta paljon etenkin epävirallisista keskusteluista käydään ilman tulkkeja. Katri puhuu sujuvasti viittä kieltä (suomi, ruotsi, englanti, ranska ja venäjä) ja opettelee parhailllaan kuudetta (saksa). Tälläinen osaaminen mepin työssä olisi todella arvokasta.

Kielitaidolle ja kansainvälisten suhteiden ymmärrykselle Katrille syntyi vahva perusta jo siinä, että hän varttui Suomen ja Ruotsin rajalla. Peruskoulunkin Katri kävi Ruotsin puolella, Tornion ja Haaparannan yhteisessä kielikoulussa. Sittemmin hän on hoitanut monia kansainvälisiä suhteita käsitteleviä tehtäviä, niin järjestöpuolella kuin kansanedustajana. Erityisesti Pohjoismaiden yhteistyö on Katrille tärkeää.

Nuoruusvuosieni perustalta rohkenen antaa myös yhden tärkeän arvion. Moni nuori poliitikko tulee toimintaan mukaan tukka hulmuten vailla itsekritiikkiä. Katri halusi kasvaa tehtäviinsä. Hän tunnisti myös omat puutteensa ja kokemattomuuden. Keskustan teltoille hän ei keskustanuorena laskeutunut kuin suuri tähti, vaan oli alusta saakka pystyttämässä ja purkamassa telttoja, keittämässä kahveja ja kantamassa termospulloja. Maaseudun tyttären reippaudella ja työmoraalilla. Niitäkin oli, jotka laskeutuivat paikalle vasta kun tilaisuus alkoi, hymyilivät kuvissa, ja lähtivät, kun tilaisuus oli ohitse.

En ole aina ollut kaikesta Katrin kanssa samaa mieltä. Joskus on sanottu tiukastikin. Ideologinen peruslinja on kuitenkin yhteinen — ja se yhdistää varmasti suurta osaa, ei vain keskustalaisia, vaan kaikkia suomalaisia.

Se peruslinja nousee lähipalveluiden ja lähidemokratian puolustamisesta keskittämistä vastaan. Kotimaisen ruoan käytön edistämisestä (olipa se lihaa, kalaa tai kasviksia) ja kotimaisen maa- ja metsätalouden edistämisestä.

Ja siitä, että Suomi ei saa eristäytyä maailmasta, vaan pieni vientivetoinen kansantalous tarvitsee hyvät suhteet maailmalle, mutta että EU-pöydissä täytyy silti muistaa kansallinen etu Urho Kekkosen sanoin: ”Jos emme itse puhalla puurolusikkaamme, niin kukaan muu ei sitä tee, ja silloin suu voi palaa.”

Ja siitä suuren Alkion ajatuksesta, että elämän tulisi olla jatkuvaa oppimista ja ihmisenä kasvua. Päähuomio ei ole yhteiskunnan rakenteissa tai omaisuuden jakautumisessa, vaan ihmisessä. Kun yksilö voi hyvin, niin hyvin voi myös yhteiskunta. Elämän sisältö ei löydy vain jatkuvasta talouskasvusta ja kuluttamisesta, vaan yhteisöllisyydestä, toisista ihmisistä, kulttuurista, omista sukujuurista ja isänmaasta, ja sieltä nousevista arvoista.

Tälle linjalle on tilausta myös suomalaisten edunvalvonnassa Euroopassa.

Aikanaan syntymäpäivilläni Katri piti juhlapuheen, jonka rakensi vanhan benediktiiniläismunkkien elämänohjeen varaan: Ora et labora. Rukoile ja tee työtä.

Tämän ohjeen haluan antaa toivotukseksi myös Katrin matkalle Brysseliin.

keskiviikko, 15. toukokuu 2024

Kirkolliskokouksesta

Neljäs kirkolliskokouskauteni Suomen ev. lut. kirkossa alkoi Turussa. Valiokunnat järjestäytyivät eilen ja tulin edelleen valituksi kirkon lakivaliokuntaan, mikä olikin oma toiveeni. Olen ollut kirkon lakivaliokunnan jäsen nyt 12 vuotta. Kaikki muut jäsenet ovat tänä aikana tainneet vaihtua. Jakautuminen liberaaleihin/konservatiiveihin on nyt alkavalla kirkolliskokouskaudella paljon näkyvämpää kuin aiemmin. Ei kai sille mitään voi. Muistakaa työtämme esirukoksin.

Jäljessä kaksi puhetta, jotka pidin tänään. Toinen on avioliittoasiasta, jota mediassa taas kovasti seurataan, vaikka kirkolliskokouksessa käsittellään niin paljoa muutakin. Toinen on Kirkkokäsikirjan 3. osan eli Kirkollisten toimitusten kirjan uudistamista koskevasta lähetekeskustelusta.

* * *

Arvoisa puheenjohtaja. Hyvät sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa.

Käytän nyt neljännen kirkolliskokouskauteni aluksi puheenvuoron aiheesta, joka on kovasti leimannut ja polarisoinut työskentelyämme ainakin niillä kolmella edellisellä kaudella, jotka olen saanut olla täällä mukana, kenties hieman jo sitä edeltävilläkin kausilla.

Mietin, että jospa tämä kaikki energia olisi käytetty Suomen kansan evankelioimiseen, niin missähän lie olisimme?

Ymmärrän tämän esityksen taustalla olevan hyvän ja vilpittömän tavoitteen kirkon yhtenäisyyden vaalimiseksi. Mutta itse en tehtyä esitystä voi kuitenkaan kannattaa.

Aina maailmanhistoriassa on erilaisia perhe- ja parisuhdemuotoja ollut. Kaikkien ihmisten tulee tulla tervetulleiksi kirkkoon. Mutta tämä ei tarkoita sitä, että kristillisen kirkon tulisi muuttaa Jeesuksen selvää opetusta avioliittokäsityksestä.

Minä ymmärrän toki sen, että Raamatussa on monia kohtia, jotka on tulkittava oman aikansa kontekstissa. Mutta Vapahtajamme ei ole vain jonakin aikana historiassa toiminut ihmiskunnan suuri opettaja, vaan Elävä Jumala, joka on sama eilen, tänään ja ikuisesti. Täällä on paljon puhuttu syrjinnästä, mutta Jeesuksen opetus ei ole syrjintää.

Muuten, mitä Vapahtajan Raamatussa kerrottuihin opetuksiin tulee, niin yhdyn siihen, mitä edustaja Pauli Niemelä äsken sanoi, joten en toista niitä enää. Omalta kohdaltani haluan vain lyhyesti lisäksi todeta, että – ja sanon tämän nyt aivan avoimesti omana henkilökohtaisena tuntonani, en minkään järjestön tai seurakunnan edustajana – että jos voisin ajatella, että tässä olisi kyse yksinomaan avioliittoasiasta, olisin kenties valmiimpi myönnytyksiin. Mutta koen, että tämä on vain yksi osa sitä kehitystä, jolla liberaaliteologia saa yhä suuremman vaikutusvallan kirkossa, myös muissa kysymyksissä.

Tämän asian taustalla on tietysti yleinen arvojen liberalisoituminen Suomessa, ja käsitän sen muodostaman paineen kansankirkkoa kohtaan, johon edelleen kuuluu yli puolet kansastamme. Mutta tämä kirkko on myös kuluneina vuosina linjannut avioliittokäsityksensä niin monta kertaa, että en jaksa uskoa löytyvän raamatullisia perusteita sen muuttamiseksi.

* * *

Arvoisa puheenjohtaja! Veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa!

Arvelen, että nämä käsikirjoja ja virsikirjoja ynnä muita koskevat esitykset eivät ole täällä kirkolliskokouksessa herättäneet sellaista huomiota ja intohimoja kuin moni muu asia, vaikka juuri nämä toimitukset ovat niitä tilanteita, joissa keskivertosuomalainen kohtaa kirkon jos yleensä kohtaa. Siis ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa – ja nykyään etupäässä viime mainituissa. Tosin uskonnottomien hautajaistenkin määrä lisääntyy, mutta edelleenkin hyvin suuri osa suomalaisista vainajista siunataan edelleen kirkollisesti hautaan.

Olemme siis kristinuskon sanoman levittämisen ja tavoittamisen kannalta erittäin tärkeän asian äärellä. Etenkin aikana, jolloin tieto kristinuskon perusasioista on entistä ohuempaa kansamme keskuudessa.

Viime istuntokaudella hyväksyimme täällä kirkollisten toimitusten uusia kollehtarukouksia. Prosessin aikana käsikirjavaliokunta teki rukouksiin monia teologisesti selkeyttäviä muutoksia, joita avattiin myös meille kirkolliskokousedustajille. Lopputulos oli mielestäni hyvä.

Hyvät kokousedustajat! Vaikka kieli elää ajassa, niin liturgia nojaa vuosisataiseen perinteeseen. Selkeyden ja nykykielisyyden lisäksi kirkon kielessä on muitakin arvoja.

Vuonna 1926 tuolloin 14-vuotias koulutyttö Armi Airaksinen kirjoitti päiväkirjaansa: ”On vain yksi velvollisuus – kauneus.”

Kirkon kielessä on oma merkityksensä myös traditiosta nousevalla estetiikalla. Toivon, että myös tämä näkökulma on uudistamistyössä esillä.

Kollehtarukouksia viimeksi käsiteltäessä silloinen edustaja Marjaana Toiviainen käytti 9.5.2023 hyvän puheenvuoron tästä asiasta. Vaikka olin varmaan monesta asiasta eri mieltä mainitun edustajakollegan kanssa, niin annan suuren arvon tälle puheenvuorolle ja kannustan tämän asian valmistelijoita sen lukemaan. Se löytyy vanhoista pöytäkirjoista.

Tuon äsken mainitsemani, kauneudesta kirjoittaneen koulutytön jälkimaailma tuntee nimellä Armi Ratia. Ja vaikka yhteiskuntamme maallistuu, niin ehkäpä moni ihminen silti edelleen tuntee, kuten Armi Ratia eräässä haastattelussa lausui: ”jonkun suojelukseen suuressa ihmisen yksinäisyydessäni turvaan.”

Kristuksen kirkolla on onneksi evankeliumin aarre ja tieto siitä, mihin me voimme turvata. Toivottavasti evankeliumin sanoma läpäisee kirkkaasti myös uudistetun Kirkollisten toimitusten kirjan.