Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


tiistai, 15. syyskuu 2020

Lakipalvelu

lakipalvelukuva.jpg

Teen jälleen erilaisia lakitöitä. Paperit, etenkin testamentit ja edunvalvontavaltuutukset, kannattaa hoitaa ajoissa kuntoon! Myös joitakin kirjojani on vielä minulla myynnissä!

Muiden tehtävieni vuoksi voin ottaa töitä toistaiseksi vain rajoitetusti vastaan.

lauantai, 5. syyskuu 2020

Puoluekokous on ohi

Keskustan puoluekokous on valinnut tänään uuden puoluejohdon, puheenjohtajan, kolme varapuheenjohtajaa ja puoluesihteerin sekä tehnyt myös monia muita päätöksiä. Toivon voimia ja viisautta valituille vastuulliseen tehtävään! Edessänne on kova työ.
 
Kuten kaikki minut tuntevat tietävät, olisin toivonut Katrin jatkoa puheenjohtajana. Se linja, jota Katri edustaa, nousee mielestäni Keskustan perusarvoista, ennen kaikkea vahvasta aluepolitiikasta. Toivon, että Katrilla on myös seuraavien eduskuntavaalien tullessa halua ja voimia jatkaa työtään lappilaisena kansanedustajana, mihin tehtävään hänet on jo kahdesti ääniharavana valittu.
 
Demokraattista äänestystulosta on kunnioitettava. Mutta vaalitulosta on voitava myös arvioida. Kun Johannes Virolainen piti sen kuuluisan puheensa ”pulinat pois”, hänkin samassa puheessa esitteli varsin teräväsanaisen arvionsa vaalituloksen syistä. Viime viikkoina puheet puolue-eliitistä ovat ilmeisesti joitakin loukanneet, mutta tosiasia on kuitenkin se, että erinäiset puolueen vallankäyttäjäpiirit eivät milloinkaan kunnolla hyväksyneet Kouvolan puoluekokouksen tulosta. Katria ei tuettu, ja oli ihmisiä, jotka eivät halunneet hänen onnistuvan. Katrin puheenjohtajuuden aikaan sattui vielä ensin Rinteen hallituksen ero ja sitten koronakriisi, jotka kumpikaan eivät olleet Katrin syytä, mutta joiden aiheuttamat haasteet puoluetyölle laitettiin monen mielissä Katrin piikkiin.
 
Kun Katri joutui kesäkuussa koulutuspalvelumaksuihin liittyneen, jonkun muun kuin itsensä keittämän sotkun keskelle, mistä hän kantoi ryhdikkäästi vastuun eroamalla ministerin paikalta, käytettiin tämä tilaisuus häikäilemättömästi hyväksi, sen sijaan, että olisi puolueena edetty tilanteesta yhtenäisinä. Tämähän oli keskeinen argumentti Katrin kaatamiseksi – puolueen puheenjohtajan täytyy olla ministeri. Myös vuosia jatkuneet Keskustan ongelmat ja kehno gallupkannatus pistettiin Katrin syyksi, vaikka hänen johdollaan ei ollut vielä käyty yksiäkään vaaleja. Monet Katrista esitetyt väitteet ovat olleet todella raadollisia ja sydämettömiä. Mutta sekin kuuluu poliittiseen elämään.
 
Jotain tästä puolueesta kertoo myös se, että jo kolmannen kerran naispuheenjohtajan puheenjohtajuus päätettiin yhteen kauteen. Ja jääneekö tämäkään viimeiseksi kerraksi.
 
Oma lukunsa ovat sitten vielä nämä muutamat lappilaiset puuhastelijat, jotka tekivät parhaansa saadakseen lappilaisen puheenjohtajan kaadetuksi. Jokaisella on tietysti oikeus tukea, ketä haluaa. Mutta oliko kyse aidosti puolueen ja kotimaakunnan edusta, vai joistakin muista intresseistä, sitä minullakin on lupa mielessäni pohtia.
 
Omalta osaltani katson kuitenkin rauhallisin mielin taaksepäin kuluneita vuosia. Olen saanut tehdä kovasti työtä Katrin eri vaalikampanjoissa yli kymmenen vuoden ajan. Ne ovat olleet upeita kokemuksia, jotka on jaettu monien hyvien aateystävien kanssa, eikä niitä voi kukaan ottaa minulta pois. Pohjimmiltaan kyse ei ole tietenkään ollut Katrista henkilönä. Kyse on ollut puolueesta ja isänmaasta. En ole ollut aina kaikesta Katrin kanssa samaa mieltä, mutta hänen edustamansa linja ja toimintatavat ovat mielestäni olleet sitä, mitä tämä kansanliike tarvitsee. Katrin sinnikkyys ja alttius taistella meille tärkeiden arvojen ja tavoitteiden puolesta itseään säästämättä on ollut ihailtavaa. Siitä, että olen saanut olla tukemassa tätä työtä, olen todella ylpeä ja tyytyväinen.
 
Mutta politiikan maailmassa on myös paljon sellaista, josta en pidä, vaikka on suorastaan pelottavaa, miten helposti siihen turtuu. Kaikki se kaksinaamaisuus, diilaaminen ja pelaaminen. Asioista saa olla erimieltä. Kunnioitan suuresti monia rehellisiä ihmisiä, jotka ovat lähes kaikesta eri mieltä kuin minä. Mutta he ovat sitä suoraan ja ryhdikkäästi. Valitettavasti niin moni puhuu yhdelle yhtä ja toiselle toista. Minun luonteeni on liian suora, että jaksaisin tekohymyillä tällaisille ihmisille, teeskennellä kaveria ja sanoa, että heh heh ja asiat asioina. Ehkä minun paikkani ei ole politiikassa.
 
Joka tapauksessa luulen, että omassa elämässäni on nyt aika keskittyä enemmän niihin asioihin, jotka ovat jääneet elämäni vuodesta toiseen täyttäneiden poliittisten rientojen vuoksi taka-alalle. Tietysti hoidan puoluevaltuustopestin niin hyvin kuin suinkin vain osaan ja jatkan pienen kotikyläni paikallisosaston sihteerinä. Mutta muuten elämässäni on näiden monien vuosien jälkeen hyvä olla muutakin kuin politiikkaa. Siksipä nyt odotankin uteliain mielin, mitähän annettavaa politiikan ulkopuolisella elämällä voisi minulle olla? Jos elinpäiviä suodaan, niin kenties ehtisin tehdä vielä jotain aivan muutakin? Ehkäpä minulla on nyt aikaa keskittyä väitöskirjaan, töihini lakimiehenä, ja kirjoittaa vielä muutama romaani…? :)
 
Erityisesti haluan vielä kohdistaa kiitolliset ajatukseni Katrin upeaan ydintiimiin ja etenkin kampanjapäällikkönä kaikissa eduskunta- ja puoluekokousvaaleissa toimineeseen Tuija Palosaareen, jonka tarmokkuus ja positiivinen elämänusko ovat antaneet minulle ja varmasti monille muillekin voimaa kovissa paikoissa. Annan todella suuren arvon yhteistyölle! Kiitos teille kaikille!

torstai, 3. syyskuu 2020

Katri jatkoon!

katri%20kantalahti.jpg

Keskustan puoluekokous käydään ensi viikonloppuna – poikkeuksellisesti hajautettuna eri puolille Suomea, jotta koronaepidemian leviämisen riskiä voidaan näin pienentää.

Epäilemättä kokouksen mielenkiintoisin kysymys on puolueen puheenjohtajavaali. Minä en näe syytä puheenjohtajan vaihtamiseen.

Kulunut vuosi on ollut poikkeuksellista aikaa. Keskusta meni raskaan vaalitappion jälkeen hallitukseen. Katri suhtautui tähän kriittisesti, mutta hyväksyi päätöksen, kun Keskusta oli saanut kynnyskysymyksensä hallitusohjelmaan. Katri on tinkimättä puolustanut Keskustan tavoitteita. Maanvaivaksikin on kuulemma kutsuttu, mutta näissä olosuhteissa se on hänelle kunniaksi. Jos meillä on vain yhteistyökykyä ja muilla on tahtoa, niin miten keskustalaisille tavoitteille silloin käy?

Viime syksynä koettiin hallituskriisi, joka johti Rinteen hallitukseen eroon. Kevättalvella maahamme saapui koronaepidemia. Olemme eläneet todella poikkeuksellisia aikoja. On henkistä laiskuutta ja suorastaan epä-älyllistä, jos Keskustan alavireinen kannatus laitetaan tällaisen vuoden jälkeen uuden puheenjohtajan viaksi. Keskusta on hävinnyt nyt peräkkäin neljät vaalit – mutta Katri ei ollut puheenjohtaja niistä yhdessäkään. Syyt kumpuavat pitkältä ajalta.

Valtamedia on toki tehnyt kantansa selväksi. Jo kesäkuussa iltapäivälehtien ja Ylen ”puolueettomien” toimittajien suosikki kävi hyvin selväksi. Se ei ole Katri Kulmuni. Muutama päivä sitten tuli uutinen, jonka mukaan demareiden piirijohtajat toivovat Katrin kaatamista Keskustan puheenjohtajan paikalta.

Tämä tuskin ketään yllätti. Mutta kysymys kuuluu – kannattaako meidän ottaa neuvoja vastaan sellaisilta tahoilta, jotka eivät ole ennenkään toivoneet meille menestystä?

Puheenjohtajavaalin ympärillä on käyty muutenkin hyvin omituista keskustelua. On höpisty kaikenlaista tähtipölystä ja lavasäteilystä. On haluttu esittää, että Keskustan puheenjohtajavaali olisi ensisijaisesti henkilövaali. Eli että kuka on kivoin? Mutta asia ei ole niin – ennen kaikkea tämä vaali on linjavaali.

Korostan, että minulla ei ole mitään puolueemme istuvan puheenjohtajan haastanutta Annika Saarikkoa vastaan ihmisenä. Olen tuntenut hänet pitkään, olen kahdesti äänestänyt ja julkisesti tukenut häntä Keskustan varapuheenjohtajaksi. Ne kirjoitukset, joissa olen monia Annikan hyviä ominaisuuksia kuvaillut, löytyvät yhä blogistani, eikä minulla ole niistä mitään pois otettavaa. Olen ainakin kolme kertaa takavuosina järjestänyt Annikalle puhujakierroksen eri puolille Lappia. Keskusta kyllä tarvitsee Annikaa jatkossakin.

Nyt on kuitenkin tarkasteltava valintatilannetta kokonaisuutena. Millaisen puheenjohtajan juuri tässä ajassa, tällaisessa hallitusyhteistyössä toimiva ja tällaisessa Suomessa luottamuksen palautumiseen pyrkivä keskustalainen kansanliike tarvitsee?

Minä tunnen Katri Kulmunin lähes 13 vuoden ajalta, ja olemme tehneet erittäin tiivistä yhteistyötä pitkään. Tunnen hänet varmasti paremmin kuin yksikään niistä ihmisistä, jotka häntä arvostelevat.

Jotkut ovat kuulemma sanoneet, että Katri on ylpeä luonteeltaan. No kieltämättä Katrilla – kuten minullakin – on joskus aika toinen perusilme, joka voi antaa tällaisen väärän vaikutelman. Ja kun Katri on aito ihminen eikä hän ole kauhean hyvä teeskentelemään, niin kasvonilmeetkin joskus syviä tuntoja kuvastavat.

Kuten moni muukin, niin Katri osaa toki olla myös sydämellinen, mutta hän osaa olla myös hyvin tiukka asioiden niin vaatiessa. Katri on vaativa johtaja, joka vaatii itseltään ja myös muilta paljon. Valtiollisia vaikuttajia ei tulekaan valita ensisijaisesti sillä perusteella, että hän on mukava ihminen. Tuleeko meillä ensimmäisenä mieleen vaikkapa Mannerheimista, Paasikivestä tai Kekkosesta, että olipa siinä sitten mukavia setiä? Mukavat ihmiset harvoin maailmaa muuttavat.

Jos Katrin persoonaa minun pitäisi jotenkin kuvata, niin hän on tavattoman sinnikäs ja ahkera. Puolueen puheenjohtajana hän on kiertänyt ympäri maata todella esimerkillisesti, ja on luvannut tehdä niin jatkossakin. Tämä on etenkin kuntavaalien menestymistä tarkastellen voimavara, jota meillä ei ole varaa jättää käyttämättä.

Katri sai ensimmäisissä kunnallisvaaleissaan 39 ääntä, ei päässyt edes varavaltuutetuksi. Moni olisi jättänyt hommat siihen. Katri ei jättänyt. Sitkeällä työllä hänestä tuli lopulta oman vaalipiirinsä eduskuntavaalien ääniharava, kahteenkin kertaan. Annetaan, hyvät ihmiset, hänen tehdä se sama myös tälle puolueelle – yhteistyössä meidän kaikkien kanssa.

Mutta kuten sanottua, tämä vaali on nyt ennen kaikkea linjavaali.

Katrin poliittisen linjan perustana on vahva aluepolitiikka, realistinen luontosuhde ja ymmärrys Keskustasta sivistysliikkeenä. Hän on mm. erittäin ansiokkaissa kahdessa julkaisussaan, pamfletissaan ja investointiohjelmassaan, osoittanut olevansa myös vahva talouspoliitikko ja hän ymmärtää ulkopolitiikan merkityksen. Hänen kielitaitoaan on ihailtu jopa kansainvälisessä mediassa.

Meillä ei ole nyt varaa ottaa tarpeettomia riskejä eikä perustaa päätöksiä mielikuvapolitiikan varaan. Puolueen istuvan puheenjohtajan vaihtaminen on raskas teko, joka vaatii kovat perusteet.

Katri kunnioittaa myös järjestöväkeämme. Toisin kuin moni muu tämän puolueen johtohahmo, niin Katri on aina johdonmukaisesti vastustanut sääntömuutosesityksiä, joilla on haluttu kaventaa järjestödemokratiaa, viemällä puoluesihteerin valinnan pois puoluekokoukselta. Moni Keskustan johtohahmo on näin halunnut toimia, Katri ei. Katri luottaa puoluekokousedustajiin eikä halua kaventaa heidän valtaansa. Katrille Keskusta on kansanliike, ei samanmielisten kaverikerho! Aito vuorovaikutus Keskustan jäsenistön kanssa ylipäätään on Katrin puheenjohtajuuden kivijalka.

Lopuksi haluan sanoa vielä jotain. Vaikka minua on neuvottu, että ei saisi perustella Katrin valintaa sanomalla, että työ on kesken. Koska aina pitää valita paras. Ja niin pitääkin. Mutta jouduin aika läheltä seuraamaan viime kesänä sitä, miten Katri joutui ilman omaa syytään koulutuspalvelulaskuista joutuneen kohun keskelle.

Jottei Keskusta joutuisi mediaryöpytyksen kohteeksi, Katri erosi ministerin tehtävästä. Vieläpä hän maksoi omista rahoistaan, henkilökohtaisella pankkilainalla, tuon koulutuksen summan ministeriöille, vaikka mitään juridista pakkoa tähän ei olisi ollut – ja vaikka Keskustan puoluesihteeri tarjosi mahdollisuutta, että puolue olisi tuon summan hänen puolestaan maksanut. Kuinka moni muu poliitikko olisi näin tehnyt? Uhrannut itsensä, oman asemansa puolueen, meidän kaikkien puolesta.

Ja jos sitä, että Katri joutui tällaisen sotkun kohteeksi, käytetään nyt verukkeena hänen syrjäyttämisekseen Keskustan puheenjohtajan paikalta – sen sijaan, että puolustamme omaa puheenjohtajaamme – niin mitä se kertoo meistä puolueena ja ihmisinä? Onko sellainen menettely omiaan esim. houkuttelemaan uusia ja nuoria ihmisiä mukaan poliittiseen toimintaan?

Nyt ei ole vaihdon aika. Nyt on Keskustan yhtenäisyyden ja uuden nousun rakentamisen aika. Puheenjohtaja ei ole ihmeidentekijä emmekä tarvitse henkilökultteja. Mutta tarvitsemme puheenjohtajan, jolla on vahvaa aatteellisuutta ja lujaa luonnetta, ja jolla on mahdollisuus nyt omistautua ennen kaikkea kuntavaaleihin valmistautumiseen, koska seuraavat kuntavaalit ovat Keskustan kohtalonvaalit.

Katri jatkoon.

keskiviikko, 2. syyskuu 2020

Katrilla töissä?

Minua on huvittanut, kun viime päivinä Keskustan puheenjohtajavaalin tuoksinassa jotkut vihjailevat, että tuen Katria siksi, että olen hänen palkollisensa. En ole Katrilla töissä. Olen tuntenut hänet 13 vuotta ja tästä ajasta olen ollut yhden reilun 4 kk pestin ministeriössä hänen avustajana, määräaikaisessa virassa. Kaiken muun työn olen ilmaiseksi, omalla kustannuksellani tehnyt, kolmet eduskuntavaalit ja neljät puoluekokousvaalit ennen tätä.

Missään tapauksessa en lähtisi enää Helsinkiin johonkin avustajantehtävään, en Katrille enkä kenellekään muullekaan. Elämäni on Lapissa. En ole myöskään taloudellisesti riippuvainen mistään puolueen suojatyöpaikoista, minulla on lakimiehen koulutus eikä Keskusta ole minulle joku oma työllistymisprojekti tai kaverikerho, vaan kansanliike. Ja puheenjohtajavaali on ennen kaikkea linjavaali.

torstai, 27. elokuu 2020

Puheenvuoroni kirkolliskokouksessa

Ensimmäisen varapuheenjohtajan vaali kaudeksi 1.5.2020 - 30.4.2024

Arvoisa puheenjohtaja. Omalta osaltani haluaisin korostaa sitä, että varapuheenjohtajien tärkein tehtävä on huolehtia kirkolliskokouksen asianmukaisesta toimimisesta. Arvostettu edustajakollegamme, lääkäri Seija Kuikka on toiminut viime istuntokaudella varapuheenjohtajana. Hän on hoitanut työnsä hyvin, siitä ei varmasti kenelläkään meistä ole erimielisyyttä. Aikaisemmin kirkolliskokouksen historian aikana meillä on ollut hyvinkin pitkäaikaisia varapuheenjohtajia, joille on syntynyt varmuus ja kokemus tehtävän hoitamiseen. Minä en näe mitään syytä, että yhden kauden jälkeen vaihtaisimme hyvän varapuheenjohtajan. Kiitos.

(Seija tuli äänestyksen jälkeen valittua varapuheenjohtajaksi.)

* * *

Aloite avioliittoon vihkimisen ehtojen muuttamisesta kirkkojärjestyksessä

Arvoisa puheenjohtaja. Minä ymmärrän tämän aloitteen monet kauniit tavoitteet ja sen, että se kumpuaa varmasti siitä elävästä elämästä ja todellisuudesta, miten tämä meidänkin kirkkomme ympärillämme oleva maailma ja suomalainen yhteiskunta on muuttunut. Mutta muutaman kriittisen huomion rohkenen kuitenkin esittää tämän varsinaisen tekstiosan luettuani. Tätä esitystä on perusteltu muun muassa sillä, että koska nykyään on niin monenlaisia kristillisiä yhteisöjä, niin papin voi olla vaikea tulkita kuuluuko vihittävä kristilliseen järjestöön vai ei. Mutta jos yksittäisen papin onkin tällaista vaikea selvittää, niin kyllä kai kirkko tässä auttaa. Täytyyhän meillä, hyvänen aika, kirkkona olla jonkinlainen käsitys, mitä yhteisöjä pidämme kristillisenä ja mitä emme. Ja jos sitä ei ole, sitten ovat asiat kyllä aika heikosti.

Esitystä on perusteltu kirkon uskontodialogin sitoutumisella. Uskontodialogi on tietysti tärkeää, mutta sen tavoitteet ovat ymmärtääkseni aika toisenlaiset kuin vaikkapa ekumeniassa kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen kesken. Ja eivät kai vuoropuhelut muiden, ei-kristillisten uskontokuntien kanssa voi olla syynä sille, että me muutamme omien pyhien toimitustemme perustaa. Eikö mahdollisten muutosten, jos niihin nähdään tarvetta, tule ensisijaisesti nousta omasta opillisesta perustastamme? En ole teologi, mutta yksinkertaisena maallikkona tällaista pohdin. Kiitos.

(Aloitteessa, joka oli lähinnä kirkolliskokouksen liberaaleimman väen tekemä esitettiin, että kirkossa avioliittoon vihittävien ei tarvitsisi enää kuulua välttämättä mihinkään kristilliseen uskontokuntaan.)

* * *

Aloite tilastoinnin vähentämiseksi kirkossa

Arvoisa puheenjohtaja. On varmasti hyvä todeta, että miltä osin kirkon tilastointi on tarpeellista ja miltä osin ei. Uskoakseni on tärkeää saada tietää ainakin suuntaa siitä, kuinka kirkon työntekijät tavoittavat ja kohtaavat ihmisiä. Tilastoja voinee myös paikallisseurakuntien työn suunnittelussa ja kehittämisessä hyödyntää, aivan kuten piispa Häkkinen tuossa perustelussa puheenvuorossaan kuvaili. Mutta miksi pyysin tämän puheenvuoron, niin liittyy tähän aloitteen huomioon, että määrä ei korvaa laatua. Se on ihan totta, tuossa taidettiin viitata esim. tilanteeseen, jossa samaa kastepuhetta käytetään monta kertaa, eikä se vaadi sen kummempaa valmistelua. Itselleni tuli mieleen eräät tapaukset, joissa lyhyen ajan sisällä kuolleiden läheisten hautajaisissa omaiset saivat nauttia kutakuinkin sanasta sanaan samasta hautajaispuheesta, vaikka kyse oli kahdesta eri vainajasta, joiden elämänhistoriakin oli kovin toisenlainen. Eli tottakai on hyvä muistaa, että tilastot tarjoavat yhden näkökulman kirkon työhön eivät tietenkään koko totuutta. Mutta emme kai tilastoilta sellaista odotakaan. Mitä käsittelyyn tulee niin myös osaltani kannatan tuota edustaja Auvisen esitystä.

* * *

Kirkkojärjestyksen 2. luvun 9 § ja 10 § muuttaminen

Arvoisa puheenjohtaja. Kun tässä puhutaan virkakäsityksestä, minä kannatan kirkon nykyistä virkakäsitystä. Olen aikanaan tukenut muun muassa erään naispapin valintaa Turun piispaksi. Iloiten otan naispuoliselta papilta ehtoollisen vastaan. Mutta pelkäämmekö me tätä nykytilanteen moninaisuutta niin paljon, että siitä ei uskallettaisi edes keskustella, eikä näitä asioita ja asiakokonaisuuksia, mitä esimerkiksi ehtoollisen viettoon tässä Suomen siionissa liittyy, että niitä ei voisi edes tutkia? Kirkolliskokouksessa alkaa kyllä nyt aika hurja uusi aika ja käytäntö, jos me alamme jo tässä lähetekeskusteluvaiheessa estää meille mahdollisesti epämieluisien asioiden käsittelyä. Onko se sitä paljon peräänkuulutettua kunnioittavaa keskustelua?

(Asiaa koskevassa keskustelussa tuli esiin kirkossa olevien ns. vanhauskoisten asema ja heidän mahdollisuutensa viettää ehtoollista oman virkakäsityksensä mukaan.)

* * *

Tulevaisuustoimeksianto: hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen

Arvoisa puheenjohtaja. Tämä hiippakuntavaltuustojen lopettaminen kumpusi mielestäni siitä tuskasta, mikä joidenkin sieluissa syntyi silloin aikanaan, kun tämä seurakuntien pakkoyhtymämalli kaadettiin. Haluttiin, että tehdään edes jotain, että näytämme, että olemme tehokkaita ja kykeneviä hallinnollisiin uudistuksiin. Keksiä paukastiin, että lopetetaanpa hiippakuntavaltuustot ilman asian perusteellisempaa harkintaa ja sitä, mitä siitä olisi esimerkiksi juridisesti seurannut. Sen takia tässä nyt ollaan. Henkilökohtaisesti olen iloinen, että hiippakuntavaltuustojen merkitys on tunnustettu ja näitä toimielimiä, ainakin tuon kirkkohallituksen tahdonilmaisun mukaan, halutaan kehittää lopettamisen sijaan. En ole omalla asiallani, en ole minkään hiippakuntavaltuuston jäsen, en ole edes koskaan ollut edes ehdokkaana sellaiseen. Toivon, että kun mahdollisia uusia hallinnonrakenneuudistuksia tehdään, niin emme heikentäisi maallikkojen asemaa, kuten tässä väistämättä olisi käynyt. Kun resurssit vähenevät tässä siionissa, niin maallikoiden vastuunkantoa tulisi nimenomaan vahvistaa eikä heikentää.

(Hiippakuntavaltuustojen lakkauttaminen, jota aikanaan vastustin, mutta jota enemmistö ilman asian perusteellisempaa pohdintaa kannatti, jouduttiin kirkkohallituksen toimesta peruuttamaan, kun se huomattiin seurauksiltaan liian hankalaksi.)

* * *

Kenttäpiispan asema

Arvoisa puheenjohtaja, tässä aloitteessa vaaditaan kenttäpiispan aseman kriittistä tarkastelua. Kenttäpiispan asemaa muutettiin viimeksi vuonna 2014 kirkon keskushallintouudistuksen yhteydessä. Tuolloin kenttäpiispa pudotettiin pois piispainkokouksen varsinaisten jäsenten joukosta. Päätös syntyi niukasti äänin 51-48, kokousviikon lopulla ja voi olla, että jos muutama kokouksesta ennen päättymistä poistumaan joutunut henkilö olisi voinut istua kokousviikon loppuun, niin äänestysnumerot olivat menneet toisin päin.

Jätin asiasta sen valmistelussa aikanaan lakivaliokunnassa eriävän mielipiteen. Kenttäpiispa on erityistapaus, jota on tarkasteltava - ei ainoastaan virkateologian kautta - vaan myös kirkkomme ja puolustusvoimien ainutlaatuinen asema maassamme huomioiden. Monissa muissa maailman maissa ei ole kansankirkkoa eikä yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa maanpuolustusta. Suomessa edelleen enemmistö suomalaisista kuuluu kirkkoon ja enemmistö nuorista miehistämme ja myös monet vapaaehtoiset naiset suorittavat asepalveluksen. Tämä muodostaa ainutlaatuisen suhteen kirkkomme ja puolustusvoimien välille. Kenttäpiispa on tämän erityissuhteen näkyvä merkki, eikä ainakaan kirkon puolelta pitäisi olla tahi etsiä mitään syytä minkäänlaisille toimille tämän suhteen heikentämiseksi.

Puolustusvoimien hengellisen työn johtaja, sotarovasti, nimettiin kenttäpiispaksi kesällä 1941 asiassa vaikutti vahvasti maamme historian merkittävin valtiomies ja sotapäällikkö, Suomen marsalkka Mannerheim. Nimityksen teki presidentti Risto Ryti. Kyse ei ollut vain arvonimen muutoksesta vaan kyse oli siitä, että viranhaltijalle haluttiin eräitä piispalle kuuluvia tehtäviä.

Jumalan avulla Suomi selvisi vaikeista sotavuosista, rintamilla taisteltiin ja rukoiltiin Suomen, kansa rukoili. Tulevasta emme tiedä, mutta se on varmaa, että korkeaa maanpuolustustahtoa ja rukousta tarvitaan tässä maassa jatkossakin. Puolustusvoimien hengellistä työtäkin tarvitaan, eikä meidän tule tehdä kirkossa mitään sellaista joka voitaisiin katsoa asenteen muuttumiseksi meidän puoleltamme.

Kenttäpiispan aseman heikentämisessä ollaan tällä aloitteella ottamassa nyt seuraavaa askelta. Minä haluaisin kysyä mitä vahinkoa kenttäpiispuudesta on Suomelle ja luterilaiselle kirkolle koskaan ollut. Mikä on se tarve tai todellinen syy, josta tämä aloite kumpuaa. Aloitteessa lukee, että "on syytä pohtia, miksi valtion yhden hallinnonalan edustajalla on tällainen asema kirkon sisäisessä päätöksenteossa", mutta ei kerrota miksi tätä olisi juuri nyt pohti.

Keväällä 2014 käytin tässä salissa kenttäpiispa asiasta puheen, jota pidän kahdeksanvuotisen kirkolliskokous historiani parhaana puheena. Siitä todisteena, että se sai tasaisesti paheksuntaa osakseen niin liberaalien kuin konservatiivien puolella. Päätin tämän puheeni sanoihin, minkä Mannerheim on nimittänyt, sitä älköön kirkolliskokous erottako. Enkä minä reservin korpraalina aio edelleenkään olla sellaisessa mukana.

(Taustalla oli kirkolliskokouksen liberaalien tekemä aloite, jossa vaadittiin kenttäpiispan aseman kriittistä tarkastelua.)