perjantai, 19. tammikuu 2018

Kemijärvi 100 vuotta sitten

Ensi torstaina 25.1. Kemijärven kansalaisopisto järjestää tilaisuuden, jossa pidän luennon tapahtumista Kemijärvellä 100 vuotta sitten. Jos et syksyllä päässyt kuuntelemaan luentoa, niin nyt on vielä mahdollista osallistua. Tervetuloa! Tilaisuus on maksuton, mutta toivomus on, että ilmoittauduttaisiin etukäteen esim. Kansalaisopiston sivujen kautta: https://www.opistopalvelut.fi/kemijarvi/course.php?l=fi&t=4837

1918.jpg

tiistai, 16. tammikuu 2018

Muistoja ehdokkaista

ehdokkaat%202018.jpg

Ennakkoäänestys alkaa huomenna. Aina kannattaa äänestää. Jotkut ovat kysyneet, että onko minulla henkilökohtaisia tuntemuksia ehdokkaana olevista henkilöistä. Valitettavasti olen niin mitätön tekijä Suomen politiikassa, ettei minulla tietenkään ole takana yhteistyötä useimpienkaan ehdokkaiden kanssa. Joitain muistoja tässä nyt kuitenkin jaan. Toisten kertomia juttuja ja juoruja toki olen kuullut, mutta jääköön ne levittämättä eteenpäin.

* * *

Presidentti Sauli Niinistön puhetta olen pari kertaa käynyt yleisötilaisuudessa kuuntelemassa, mutta emme ole koskaan sanoja vaihtaneet. Jenni Haukiota olen kerran kätellyt Rovaniemellä, kun eräs kokoomuspoliitikko esitteli meidät.

Matti Vanhasen olen tietysti Keskustan tilaisuuksissa tavannut lukuisia kertoja, mutta en ole sen kummempaa yhteistyötä hänen kanssaan tehnyt. Muistan, kun Anneli Jäätteenmäki joutui eroamaan pääministerin paikalta ja Matti Vanhanen tuli tilalle. Pahalta tuntui, koin että Anneli jätettiin Keskustassa yksin. Jotkut lohduttivat minua, että "onhan se Matti sentään raittiusmies niin kuin sinäkin." - Julkisuuden kautta Matista syntyi kuva harmaasta änkyttäjästä, joten yllätyin ensimmäistä kertaa Keskustan eräässä järjestötapahtumassa, miten terävän ja innostavan puheen hän piti. - Mainittakoon Matin kunniaksi, että hän aina kohdatessa tervehtii minua, toisin kuin moni muu keskustavaikuttaja.

Tuula Haataisen kanssa satuin kerran Kuntaliiton seminaarissa samaan ryhmätyöryhmään, jossa suunniteltiin tulevaisuuden kuntaa. Minulle jäi ihan ystävällinen kuva hänestä henkilönä tuon kohtaamisen perusteella.

Merja Kyllösen, Pekka Haavisto, Laura Huhtasaaren ja Nils Torvaldsin kanssa minulla ei ole ollut kontakteja.

Paavo Väyrysen kanssa olen tehnyt yhteistyötä yli 10 vuotta politiikan ja teatteritaiteen parissa. Tapasin hänet ensimmäisen kerran vuonna 1996, 12-vuotiaana. Jo ukkini isä oli häntä ollut tukemassa vuoden 1970 vaaleissa. Puoluepoliittisesti tiemme ovat eronneet, ystävyys silti säilyy. Paavosta voisin kirjoittaa kirjan, on mahdotonta tiivistää tähän muistoja. Siksi kerron vain yhden häneen liittyvän kokemuksen. Eräässä puoluekokouksessa seurasin vierestä, kun eräs mummo tuli juttelemaan Vuokko Väyrysen, nyt pian 50 vuotta Paavon kanssa yhteistä elämää jakaneen naisen kanssa. He keskustelivat ajankohtaisista asioista ja sitten tämä mummo kysyi Vuokolta: "Mitä sinä oikein syötät tuolla Paavolle, kun se jaksaa noin paljon ja on niin virtaa täynnä?" Vuokko vastasi: "Rakkautta, rakkautta vain."

lauantai, 13. tammikuu 2018

Suomen presidentinvaalit 2018

Suomen presidenttiä valitaan nyt 21. kertaa. Suoran kansanvaalin aikana presidenttiä valitaan viidennen kerran. Ainoastaan kerran aikaisemmin suoralla kansanvaalilla istuva presidentti on pyrkinyt jatkoon. Tuolloin, vuonna 2006, Tarja Halonen valittiin melko täpärästi toiselle kaudelleen, vastaehdokkaana oli kuusi vuotta myöhemmin presidentiksi valittu Sauli Niinistö.

 

Uskon, että ihmiset osaavat itse äänestää ehdokkaitaan ilman minun ohjeitani. Mutta kirjoitan tässä kuitenkin tavallisena kansalaisena joitakin havaintojani ja pohdintojani pian alkavista vaaleista.

 

Kun istuva presidentti pyrkii jatkokaudelle, on tietysti keskeinen kysymys, halutaanko hänen jatkavan vaiko ei? Ollakseen uskottavia haastajia muiden ehdokkaiden on voitava osoittaa, millä tavoin erilaisia presidenttejä he olisivat – ja ennen kaikkea, miten heidän ulkopoliittinen linjansa eroaa istuvan presidentin linjasta. Sillä presidentinvaaleissa on ensi sijassa kyse ulkopolitiikasta, kuten presidentti Urho Kekkonenkin aikanaan muistutti.

 

Presidentti Niinistön ensimmäisestä kaudesta

 

Sauli Niinistöä koskevia kommentteja löytyy molemmista äärilaidoista. Yhtäältä häntä ylistetään ja kehutaan ilman mitään varauksia ja pidetään ylivertaisena hahmona, joka poistaisi kaiken kurjuuden maasta, jos presidentillä vaan olisi vielä Kekkosen valtaoikeudet. Toisaalta häntä voidaan syyttää kaikesta mahdollisesta Suomessa tapahtuneesta ja netissä levitetään epäilemättä kunnianloukkauksen kriteerit täyttäviä törkykirjoituksia hänestä. Molemmat suhtautumistavat minua ärsyttävät.

 

Minä en äänestänyt vuonna 2006 Sauli Niinistöä presidentiksi. Pidin häntä liian Nato-myönteisenä ehdokkaana, puolueensa Nato-kannan mukaisesti. Vaikka Tarja Halosen arvomaailma on monin tavoin kaukana omastani, hoiti hän Suomen ulkopolitiikan hyvin, etenkin suhteessa suureen itäiseen naapuriimme.

 

Muistissani oli myös se, ettei Sauli Niinistö suostunut julkisesti tukemaan Keskustan Esko Ahoa presidentiksi vuoden 2000 presidentinvaalien toisella kierroksella. Erittäin suosittuna kokoomuspoliitikkona Niinistö olisi voinut vahvalla roolillaan muuttaa vaalien lopputuloksen. Kaikki hienot kokoomuslaisrouvat, jotka nyrpistelivät ”torimuijaksi” haukuttua Tarja Halosta presidenttinä, saavat kiittää Halosen valinnasta ensi sijaisesti Sauli Niinistön toimintaa talvella 2000. Sitten kuitenkin kokoomuslaiset pitivät kuin itsestäänselvyytenä, että kaikki kepulaiset tulevat Niinistön tueksi vuoden 2006 presidentinvaaleissa.

 

Vuoden 2012 presidentinvaalien toisella kierroksella tuin julkisesti Sauli Niinistön valintaa. Vastaehdokkaana oli Vihreiden Pekka Haavisto. Vaalien toinen kierros herätti kovasti tunteita, paitsi oman ehdokkaan puolesta, niin myös toista ehdokasta vastaan. Minäkin muistan kysyneeni Facebook-päivityksessä: ”Kummanko valitsemme armeijan ylipäälliköksi – varatuomari, reservin kapteeni Sauli Niinistön vai ylioppilas, siviilipalvelusmies Pekka Haaviston?” Tällaisia intohimoja ja jännitteitä ei näissä vaaleissa tunnu olevan nyt kansalaisten keskuudessa.

 

Presidenttinä Sauli Niinistön kannatus on noussut suureksi, muuallakin kuin hänen oman puolueensa, Kokoomuksen, parissa. Moni kokee, että hän on kasvanut Kokoomuksen puoluepoliitikosta koko kansan presidentiksi. Hänen vastaehdokkaillaan on kova työ haastaa Niinistö uskottavasti. Suomen 100-vuotisjuhlavuosi toi Niinistölle paljon julkisuutta ”maan isänä”, tapaamassa suomalaisia eri maakunnissa sekä ottamassa vastaan ulkomaisia valtionpäämiehiä. Tämä ilmainen mainos varmasti harmittaa hänen vastaehdokkaitaan.

 

Uutinen iloisesta perhetapahtumasta tuonee myös sympatiaa ja ehkä ääniäkin presidentille, vaikkei asia tietenkään suoranaisesti hänen viranhoitoonsa liitykään.

 

Mutta ei sitä voi kieltää, etteikö Niinistö olisi hoitanut presidentin tärkeimmät tehtävät, Suomen ulkopolitiikan ja suhteet vieraisiin valtoihin, pääasiassa hyvin. Moni kokee, että hän on jopa pitänyt aisoissa oman puolueensa kovimpia Nato-intoilijoita. Erityisesti mainittakoon, että näinä vaikeina aikoinakin hän on ylläpitänyt yhteyksiä Venäjään ja presidentti Putiniin sen sijaan, että olisi piiloutunut vain EU:n yhteisen ulkopolitiikan taakse. Niinistöllä oli ilmeisiä ansioita myös siinä, että holtiton vyöry Venäjän rajan yli saatiin pysäytettyä, kun asiasta neuvoteltiin itäisen naapurin kanssa. Arvojohtajana presidentti on kannustanut ihmisiä vastuulliseen kansalaisuuteen ja yrittäjyyteen. Etenkin hänen kunnioittava suhtautumisensa lottiin ja sotaveteraaneihin on näkynyt monin tavoin.

 

Niinistön ajassa presidenttinä on kuitenkin myös sellaista, jota en itse kannata. Isäntämaasopimus ja sotilasharjoitukset Nato-maiden kanssa, samoin kuin EU-maiden yhteisen puolustuksen kehittämisaikeet vievät meitä koko ajan kohti sotilaallista liittoutumista. Joku voi kokea sen turvallisuutemme paranemisena. Itse kuitenkin katson Paasikiven-Kekkosen linjan mukaisesti, että Suomen turvallisuuden paras tae on pysytteleminen sotilasliittojen ja suurvaltakonfliktien ulkopuolella, vahva itsenäinen puolustus ja taitava, rauhantahtoinen ulkopolitiikka.

 

Toinen asia, jossa en ole ollut presidenttiin täysin tyytyväinen, on toiminta kesän 2017 hallituskriisin yhteydessä. Vaikka Perussuomalaiset eivät ymmärtääkseni vaatineet muutoksia hallitusohjelmaan, heidät heitettiin ulos hallituksesta tohtori Jussi Halla-Ahon tultua valituksi puolueen uudeksi puheenjohtajaksi. Oli yllättävää, että presidentti asettui arvovallallaan tukemaan tätä operaatiota. Luulen, että Perussuomalaiset olisivat olleet valmiita tukemaan Niinistön jatkoa presidenttinä ilman tätä toimenpidettä. Tosin itsekin olisin hallituskriisin yhteydessä ollut taipuvaisempi presidentin tulkintaan, että hallituksen olisi kannattanut erota niin oleellisen hallituspohjamuutoksen tapahtuessa kuin viime kesänä kävi, ja olisi muodostettu uusi hallitus. Toisin kuitenkin kävi.

 

Vaalikampanjassa monia ovat ihmetyttäneet presidentin ympäripyöreät vaalikonevastaukset ja esim. vaalipaneelissa annettu lausunto, jossa osoitettiin hyväksyntää laittomasti maassa olevien, hylätyn turvapaikkapäätöksen saaneiden piilottelua kohtaan.

 

Mielenkiintoinen piirre vaaleissa on, etteivät Kristillisdemokraatit asettaneet omaa ehdokasta, vaan päättivät tukea Sauli Niinistöä, vaikka puolueen entinen puheenjohtaja Päivi Räsänen olisi ilmeisesti ollut käytettävissä ehdokkaaksi. Niinistö on kuitenkin arvokysymyksissä osoittanut ainakin vaalikonevastauksissaan melko liberaalia arvomaailmaa. KD puolestaan tunnetaan hyvin arvokonservatiivisena puolueena, joka mm. vastustaa homoavioliittoja, koska haluaa puolustaa voimakkaasti lapsen oikeutta molempiin vanhempiin, äitiin ja isään. Ymmärtääkseni ainoastaan ehdokkaat Huhtasaari ja Väyrynen ovat tällä samalla kannalla. Niinistö ei ole arvokonservatiivi. Haluaakohan KD saada Kokoomuksen kiitollisuudenvelkaan ja päästä sen seurauksena aikanaan hallitukseen?

 

Jotkut ennustavat matalaa äänestysprosenttia, koska moni jättää äänestämättä ajatellen sitä turhaksi – ”Saulihan valitaan nyt kuitenkin!” Tällainen on väärä ajattelutapa demokratiassa. Sekä niiden, jotka kannattavat Niinistön uudelleenvalintaa, että niiden, jota haluavat hänelle vaihtoehtoja, täytyy käydä äänestämässä. Se on kansalaisvelvollisuus tässä maassa. Oikeus äänestää on kalliilla hinnalla lunastettu oikeus.

 

Haavisto-ilmiö ei toistune

 

Gallupeissa toisella sijalla on ainakin tähän saakka ollut Vihreiden ehdokas Pekka Haavisto. Hän sai hyvän kannatuksen vuoden 2012 vaaleissa ja nousi toiselle kierrokselle. Suomi halusi todistaa suvaitsevaisuuttaan. Mitään oleellisia eroja Haaviston ja Niinistön poliittisista linjoista ei löytynyt. Tällä kertaa Haaviston kampanja on vaisu ja saanee vahvinta tukea lähinnä kovimpien punavihreiden parista. Mitään voimakasta istuvan presidentin haastamista ei ole nähty. Olen ihmetellyt, että kun Haavisto sai niin suuren suosion vuoden 2012 vaaleissa, niin miksi hän ei hyödyntänyt sitä mitenkään, vaan katosi lähes olemattomiin presidentinvaalien jälkeen.

 

Moni voi kokea kiusausta äänestää Haavistoa jonkinlaisena näpäytyksenä Niinistöä ja Suomen liiallista oikeistolaistumista vastaan. Haluan kuitenkin muistuttaa, että presidentinvaalissa on kyse ennen kaikkea ulkopolitiikasta. Pekka Haavisto on asennoitunut erittäin kielteisesti itäistä suurta naapuriamme vastaan, mikä on näkynyt mm. hänen vaalipaneeliesiintymisissään.

 

Venäjä on sellainen maa kuin on. Historiastamme tiedämme, että sen naapurissa ei ole aina helppoa. Kiitos veteraaneille, että taistelitte. Mutta Venäjä on tuossa ja pysyy. Suomen presidentin tärkeimpiä tehtäviä on idänsuhteiden hoitaminen. Paasikivi ja Kekkonen pitivät meille kovat oppitunnit aiheesta.

 

Pekka Haavisto ilmoitti tällä viikolla vaalipaneelissa, ettei hän kannata rautatieyhteyttä Venäjälle, kun Paavo Väyrynen otti esiin, miten tärkeää on saada Salla-Kantalahti ratayhteys ja sitä kautta pääsy Murmanskiin ja Jäämerelle. Toivottavasti kotiseudultani Itä-Lapista ei Haavistolle tipu kovin monta ääntä. Pekka Haavisto on kertonut myös vastustavansa kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä, jos Natoon joskus päätettäisiin mennä. Tämäkin kannattaa muistaa.

 

Matti Vanhasen ehdokkuudesta

 

Keskustan ehdokkaaksi valittiin entinen pääministeri Matti Vanhanen jo kesäkuussa 2016. Pitkä kampanja-aika ei ole ainakaan toistaiseksi nostanut Matti Vanhasen kannatusta sille tasolle, millä Keskustan ehdokkailla kannatus aikaisemmissa presidentinvaaleissa on ollut. Tällä viikolla Matti Vanhanen sanoi televisiohaastattelussa jotain siihen suuntaan, että jos hänen kannatuksensa jää pieneksi, niin syy on ehdokkaassa. Uskallan olla eri mieltä. Matti Vanhanen on hyvä ehdokas. Syyt ovat toisaalla.

 

Matti Vanhasella on mittava poliittinen kokemus ja hänen ulkopoliittinen ajattelunsa on saanut kehuja jopa SDP:n pitkäaikaisen ulkoministeri Erkki Tuomiojan kirjablogissa. Ulkopolitiikan ja myös aluepolitiikan osalta Matti Vanhanen on pitänyt presidenttiehdokkaana esillä hyviä, keskustalaisen aatteen mukaisia teemoja. Voi kuitenkin kysyä – jos kannatus jäisi laimeaksi – että kokevatko äänestäjät, etteivät nämä painotukset ole näkyneet riittävästi hallituksen poliittisessa linjassa?

 

Joukon jatkona

 

SDP:n Tuula Haatainen, Vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja RKP:n Nils Torvalds tuskin ovat pakanneet laukkujaan Mäntyniemeä varten, mutta jokainen saa tulevia vaaleja varten myönteistä julkisuutta. Presidenttiehdokkuus on kenties suurin kunnia, minkä puolue voi poliitikolle antaa. Jokainen ehdokas tekee myös palveluksen demokratialle. Asettaa itsensä likoon, kiertää ympäri Suomea itsensä väsyksiin asti, ja saa usein palkaksi kasan haukkuja vihaisilta ihmisiltä vaaliteltoilla ja sähköpostinsa törkyä täyteen.

 

Persujen nouseva tähti

 

Vasemmistopuolueiden ja RKP:n ehdokkaiden sijaan aktiivisesti ja ärhäkästi presidentti Niinistöä haastavat Perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen.

 

Laura Huhtasaari täyttää sitä tarvetta, joka Suomessa on ollut pitkään. Avoimesti jyrkän konservatiivisen, nuoren naispoliitikon aukkoa. Suomen Sarah Palin. Maahanmuuttopolitiikan epäkohdat Euroopassa nostavat populistisia poliitikkoja ja liikkeitä, jos luottamus perinteisiin valtiohoitajapuolueisiin ihmisten turvallisuuden ja länsimaisten arvojen puolustajana horjuu. Toki sitäkin voi joku kysyä, että kuinka luottavaisin mielin ensimmäisen kauden kansanedustajan vailla ulkopoliittista kokemusta voisi lähettää neuvottelemaan Putinin kanssa Suomen asioista? Mutta luulen, että tulemme kuulemaan hänestä vielä usein.

 

Se, että Huhtasaari on uskovainen ja uskoo Raamatun luomiskertomukseen, on ollut julkisuudessa suuren riepottelun kohde. Onko tässä ainakin ennen kristityssä maassa nykyään punavihreässä mediassa todella valtiolliseen tehtävään epäpätevyyden merkki, jos uskoo Jumalan luoneen tämän maailman? Onhan meillä ollut ennenkin uskovaisia presidenttejä. Se on ollut maalle siunaukseksi. Kun talvisota syttyi, Kyösti Kallio kehotti kansaa rukoilemaan. Selvisimme. Kotiseudullani Itä-Lapissa on kahdenkin Suomen kohtalon ratkaisseen taistelun muistomerkissä sanat ”TÄSSÄ AUTTOI HERRA”.

 

Presidenttipelin jokerikortti – Paavo

 

Keskustapuolue painatti aikanaan varainkeruutuotteeksi pelikortit, jossa oli useiden keskustalaisten poliitikkojen kuvat. Korttipakassa Paavo Väyrynen oli ristikuninkaana. Kysyin tuolloin, että olisikohan Paavo pitänyt sittenkin pistää korttipakan jokeriksi? Hänhän on aina yllätyksiä täynnä.

 

Paavo Väyrysen irrottautumista Keskustan toiminnasta ja uuden puolueen perustamista olen käsitellyt useissa blogikirjoituksissani jo aikaisemmin. Ei niihin ole mitään lisättävää omasta puolestani. Olen tehnyt Paavo Väyrysen kanssa yhteistyötä niin useiden vaalikampanjoiden kuin teatteriproduktioiden parissa. Paavon lähtö Keskustasta on ollut minulle kova paikka. Itse olen päättänyt jäädä Keskustaan, vaikka helppo tie sekään ei ole. Ymmärrän ne perusteet ja sen kritiikin, jota hän on puoluetta kohtaan osoittanut. Haluan kuitenkin itse uskoa, että puoluetta voi muuttaa sisältä päin ja isänmaan asioita hoitaa sitä kautta.

 

Moni ei uskonut, että Paavo Väyrynen saa kerättyä 20.000 kannattajakorttia ja pääsee näin ehdokkaaksi. Hän kuitenkin jälleen kerran yllätti poliittiset kommentaattorit. Paavon kannattajajoukot ovat kirjavaa väkeä. Kriittinen suhde Euroopan Unioniin ja ylikansalliseen päätöksentekoon lienee keskeisin yhteinen nimittäjä.

 

Paavo Väyrynen mittava ja monivaiheinen ura on ainutlaatuinen Suomen historiassa. Hänen keskeinen tavoitteensa on Suomen pitäminen sotilasliittojen ulkopuolella ja Paasikiven-Kekkosen linjan vaaliminen. Eväät tälle toiminnalle hän on saanut jo yhteistyöstä presidentti Urho Kekkosen kanssa. Myös ihmiskuntapolitiikka ja globaalit kysymykset ovat hänen mielenkiintonsa kohteena.

 

Ehdokkaiden ansioluetteloiden vertailua

 

Kuten USA:n viime presidentinvaalit osoittivat, presidentiksi voi nousta sopivassa tilanteessa ilman minkäänlaista poliittista kokemusta. Suomessa tällainen ei ole tapana. Ainoastaan Martti Ahtisaari tuli presidentiksi ilman valtiollisten poliittisten tehtävien aiempaa hoitamista, mutta hänelläkin oli toki pitkä diplomaatin ura takanaan.

 

Presidentin tehtävien hoitamisesta kokemusta on tietysti vain yhdellä, eli Sauli Niinistöllä, joka on toiminut presidenttinä nyt kuusi vuotta. Aikaisemmin hän toimi vajaan vuoden oikeusministerinä ja reilut seitsemän vuotta valtiovarainministerinä. Pääministerinä ehdokkaista on toiminut ainoastaan Matti Vanhanen, joka hoiti tehtävää seitsemän vuoden ajan 2003-10. Tätä ennen hän toimi pari kuukautta puolustusministerinä.

 

Ulkopolitiikan alalta ministerikokemusta on eniten Paavo Väyrysellä, joka on toiminut ulkoministerinä yli kymmenen vuotta kolmeen eri otteeseen ja lisäksi ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä vuosina 2007-11. Näitä ennen hän toimi lyhyen aikaa myös opetusministerin ja työministerin tehtävissä 1970-luvulla.

 

Tuula Haatainen toimi ensin opetusministerinä ja sitten sosiaali- ja terveysministerinä neljän vuoden ajan vaalikaudella 2003-07. Pekka Haavisto toimi neljä vuotta ympäristö- ja kehitysyhteistyöministerinä Lipposen I hallituksessa 1995-99 sekä vajaan vuoden ajan kehitysministerinä 2013-14, kun Heidi Hautala erosi ministerin paikalta estettyään rikosilmoituksen tekemisen jäämurtajille tunkeutuneita Greenpeacen mellakoitsijoita vastaan.

 

Parlamentaarikkoina ehdokkaat ovat toimineet seuraavasti (pyöristettynä vuoden tarkkuuteen):

 

Paavo Väyrynen eduskunnassa 29 vuotta ja Euroopan parlamentissa 16 vuotta, yhteensä 45 vuotta.

Matti Vanhanen eduskunnassa 22 vuotta.

Sauli Niinistö eduskunnassa 20 vuotta.

Pekka Haavisto eduskunnassa 19 vuotta.

Tuula Haatainen eduskunnassa 14 vuotta.

Merja Kyllönen eduskunnassa 7 vuotta ja Euroopan parlamentissa 4 vuotta, yhteensä 11 vuotta.

Nils Torvalds Euroopan parlamentissa 6 vuotta.

Laura Huhtasaari eduskunnassa 3 vuotta.

 

Oppiarvoja tarkasteltaessa havaitaan, että Paavo Väyrynen on ehdokasjoukon ainoa tohtori (valtiotiede). Sauli Niinistö on oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari. Tuula Haatainen ja Matti Vanhanen ovat valtiotieteen maistereita. Laura Huhtasaari on kasvatustieteen maisteri ja luokanopettaja. Pekka Haavisto ja Nils Torvalds ovat ylioppilaita. Myös Merja Kyllösellä on ylioppilastutkinto sekä bioanalyytikon tutkinto ammattikorkeakoulusta. Jokaisella ehdokkaalla on monipuolista elämänkokemusta.

 

* * *

 

Ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17.1. ja päättyy tiistaina 23.1. – Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 28.1.

 

 

 

tiistai, 9. tammikuu 2018

Puheeni Eeva-Maria Maijalan syntymäpäivillä

26112470_10155942804167114_3496548837706

Kansanedustaja Eeva-Maria Maijala täytti 50 vuotta 23.12.2017. Hänen syntymäpäiviään juhlittiin 29.12. Sodankylässä. Syntymäpäiväjuhlien "rääppiäiset" pidetään Kemijärvellä keskiviikkona 17.1.2018 klo 18. Tervetuloa kaikki Kemijärven VPK:n talolle tuolloin!

Pidin Maijalan syntymäpäivillä pienen puheen, jonka julkaisen myös tässä:

* * *

Hyvä juhlaväki!

Ensiksi haluan onnitella esimiestäni Eeva-Maria Maijalaa ja toivottaa hänelle onnea ja elävän Jumalan siunausta 50-vuotissyntymäpäivän johdosta.

Haluan kiittää, paitsi Sinua Eeva-Maria, niin myös kaikkia niitä ihmisiä, jotka hänet äänestivät hänet eduskuntaan. Tehän mahdollistitte myös sen, että olen sanaut työskennellä yli kuusi vuotta huikealla näköalapaikalla, kansanedustajan avustajana.

Toki olemme olleet monista asioista myös eri mieltä, mutta luullakseni niissä asioissa, joiden vuoksi useimmat ihmiset ovat Eeva-Marian Eduskuntaan äänestäneet, niissä asioissa meillä on samanlainen linja. Ne asiat ovat Lapin elämän peruskysymykset - maa-, metsä- ja porotalouden kehittäminen, Lapin elinkeinoelämän sekä liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien kehittäminen, metsästys, kalastus, marjastus ja petopolitiikka.

Ja voin vakuuttaa, että näiden asioiden parissa Eeva-Maria on todella valtavasti tehnyt työtä. Jopa itsensä ja terveytensä kustannuksella, kuten muutama vuosi sitten nähtiin. Toivottavasti tälle työmäärälle osaamme antaa arvoa.

Uskon, että pysyt Eduskunnassa, kun pidät mielessäsi Lapille-laulun sanat, jotka sopivat todella hyvin meidän aikaamme:

Jos vallan saapi taas vieras henki, jos pilkka kauneutees kajoaa
Et ole orja, et toisen renki, ei outo ohjata meitä saa
Tuhkasta nousivat kodit kerran, taas tuuli tunturiin puhaltaa
Sa itsees luota ja voimaan Herran, meidän maamme on Lapinmaa

Näin avustajana voin kertoa, että meillä on lappilainen tapa puhua suoraan ja kaunistelematta. Etelän ihmisiä se voi joskus kauhistuttaakin. Kun tuo Eeva-Marian ensimmäinen kirja julkaistiin, niin sain palautetta, että kirjan nimi on sopimaton - "Väärän akan lampat söivät". Ei kuulemma saisi sanoa, että "akka"! - Mutta me lappilaisethan puhumme "ukoista" ja "akoista" emmekä tämän ajan mielensäpahoittamiskulttuurin paineessakaan siitä toivottavasti luovu.

Osalle teistä olen ehkä kertonutkin, kun soitin työasiaa Eeva-Marialle eräänä perjantai-iltana yhdeksän aikaan. Hän kuunteli aikansa ja sanoi sitten: "Eikö sinun ikäisen miehen pitäisi olla tähän aikaan juoksemassa tytärten perässä eikä soitella vanhalle akalle!"

Kun Eeva-Maria tätä sanaa siis käyttää, niin minäkin rohkenen sanoa, että pitäkää tuo akka Eduskunnassa! Niin minäkään en joudu sitten työttömäksi, kun vielä on aika paljon asuntolainaa maksamatta. Kiitos!

sunnuntai, 24. joulukuu 2017

Hyvää Joulua!

Harvoin tässä elämässä olen kokenut aidosti hyvää tekeväni. Eilen tuli kuitenkin hyvä mieli, kun saatoin ensin kuljettaa sukulaistätiä katsomassa hoitokodissa asuvaa, vakavasti sairasta miestään. Sitten kävin vanhainkodilla tervehtimässä erästä vanhaa ihmistä, jonka tunsin jo lapsena ja joka asui kotikylässämme. Vaikka muisti ei oikein toimisikaan, niin ehkäpä he silti ilahtuvat käynneistämme.

Laskeudun nyt hetkeksi joulun viettoon. Monenlaista mahtuu kuluneeseen vuoteen. Iloa ja surua, arkea ja juhlaa. Raskastakin on ollut, en kaikkia asioita julkisesti täällä avaa. Mutta paljosta on myös syytä kiitokseen. Olkoon kaikki koettu opiksi ja vahvistukseksi. Kiitos kaikki ystävät, jotka olette minua tukeneet ja kannustaneet. Ystävät ovat perhe, jonka valitsemme itse.

Haaveeni on, että jos saisin kaikilta muilta töiltäni edes pienen muutaman päivän loman, niin kirjoittaisin nyt valmiiksi erään historiallisen romaanin. En sitä ole ainakaan toistaiseksi aikeissa julkaista, vain yksi luottokriitikkoni saa sen lukea. Mutta olisi mukavaa ja rentouttavaa kirjoittaa proosaa kerrankin.

Nyt kuitenkin joulunpyhien äärelle. Joulun sanoma - Jumala tuli maailmaan ihmiseksi, avaamaan sen yhteyden, joka syntiinlankeemuksessa rikkoutui. Betlehemin lapsi, siinä on maailman toivo! Kaikki on armoa.