sunnuntai, 11. elokuu 2019

Hääpuhe

h%C3%A4%C3%A4t1.jpg
 
Nuorin veljeni vihittiin avioliittoon eilen Rovaniemen kirkossa. Ilari Kinnunen oli vihkipappina. Häät olivat sotilashäät. Veljeni on kadettikoulun käynyt hävittäjälentäjä, isämme on kapteeni evp. ja veljeni morsiamen isä on kenraalimajuri evp ja ilmavoimien entinen komentaja. Paikalla oli runsaasti myös muita upseereita. Saimme kuulla siis monien korkea-arvoisten sotilashenkilöiden puheita, mutta minäkin reservin korpraalina koetin jotain sanoa. Pieni puheeni seuraa alla:
 
Veljeni Jukka ja veljeni vaimo Iina! Hyvä hääväki!
 
Tämän avioliiton myötä sukumme saa uuden jäsenen. Niinpä on luonnollista, että tämä päivä saa ajatukseni viivähtämään myös sukumme menneissä vaiheissa.
 
Olen tänään muistanut etenkin isomummiamme Huldaa, aikanaan Lotta Svärdiin kuulunutta talonpoikaisnaista, joka piti elämässä hyvin tärkeänä asiana hyvän aviopuolison löytämistä. Hän kantoi palavissa rukouksissaan tätä asiaa, että jälkeläiset onnistuisivat puolison valinnassaan ja saisivat hyvän, onnellisen perhe-elämän.
 
Olen siinä käsityksessä, että mummi kantoi erityistä huolta tämän asian suhteen minun ja Jussi-setämme osalta. Ja jos mummi jostain pilven reunalta on seurannut maailman menoa poismenonsa jälkeen, niin hän on joutunut toteamaan, ettei hänen huolensa ollut täysin aiheeton!
 
Mutta uskon, että tänään solmittuun avioliittoonne, Jukka ja Iina, mummi olisi ollut tyytyväinen.
 
Suvussamme ei ole ollut tapana liiaksi kiitosta ja sokerilla kuorrutettuja sanoja jakaa. Mutta tässä asiassa mieluusti annan Sinulle, Jukka, tunnustuksen, ja totean – hyvä pikkuveli – että huonomminkin olisit voinut valita!
 
Arvostan nimittäin suuresti sitä, että Sinä, Iina, ensimmäisestä tapaamisestamme lähtien olet osoittanut minua kohtaan ystävällistä, avointa, lämmintä ja vilpitöntä asennetta. Uskon, että kaikki muutkin Sinuun tutustuneet sukulaiseni ovat valmiita yhtymään tähän arvioon omalta kohdaltaan.
 
Avioliiton kautta Sinä Iina, tulet sidotuksi tähän vanhaan ja väkevään Kiherin-Kaisamatin sukuun, joka on vuosisatojen ajan työllään ja uhrauksillaan rakentanut tätä pohjoista maata ja jonka juuret ovat syvällä Lapin tuntureiden ja jänkien alla lepäävässä järkkymättömässä kallioperässä.
 
Sukumme vaiheista kertovaan kirjaan riimittelin aikanaan pientä runontapaista, jonka yhdessä säkeessä lausuttiin:
 
Luoja kun loi sukuamme / lujaa antoi luonnetta
Vaatimattomuus ja nöyryys / – niit’ ei yhtä paljoa
 
Emme ole helppoja ihmisiä. Mutta ei meidän kanssamme tylsääkään ole!
 
Toivon, että teidän yhteytenne sukumme vanhaan kotikylään Kemijärven Levärannalla tulevat muodostumaan tiiviiksi.
 
Toivon ja uskon, että hyvät perinteiset, suomalaiset ja isänmaalliset arvot pysyvät kodissanne kunniassa, ja rukoilen, että elävän Jumalan läsnäolo saa siunata teidän perhe-elämänne. Avioliitto on suuri lahja, jonka itse Jumala on jo luomisessa antanut lahjaksi miehelle ja naiselle. ”Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”
 
Ja vielä lopuksi haluan omasta puolestani henkilökohtaisesti todeta, että kun tuo meidän isämme ei ole saanut kuin poikia laitetuksi maailmaan, niin ole Sinä, Iina, tästä päivästä lähtien myös minun sisareni. Kiitos.

keskiviikko, 7. elokuu 2019

Akseli-sedän muistolle

Akseli-set%C3%A4.jpg

 

Setäni Akseli Kaisanlahti nukkui pois tänä aamuna Kemijärvellä pitkän ja vaikean sairauden jälkeen. Kuluneet pari viikkoa omaiset vuorottelivat aamusta iltaan sedän sairasvuoteen äärellä. Menetys on tietysti suuri, mutta on lohdullista, että sairaudet ja tuskat ovat nyt takanapäin.

 

Akseli syntyi 12.12.1929 Kemijärven Alakylässä, Rovalan porotilalle 14-lapsiseen perheeseen. Akseli teki elämäntyönsä poromiehenä, maanviljelijänä ja liikemiehenä. Hän osti 1950-luvun alussa kotipaikkansa Sammaleen setänsä kuolinpesältä, läheltä omaa lapsuuskotiaan. Elämäntoverinsa ja tulevan vaimonsa Ailan hän tapasi jo kansakoulussa. Yhteistä matkaa kuljettiin yli 80 vuotta! Heille syntyi kolme lasta. Vanhin tytär Raili kuoli vuonna 2011 suureksi suruksi vanhemmilleen ja meille kaikille sukulaisille.

 

Muistan Akseli-sedän ystävällisenä, kannustavana, hienokäytöksisenä, mutta myös suorapuheisena Lapin miehenä. Kova työnteko oli hänen elämänsä pääsisältö, myös suuri voiman ja ilon lähde.

 

Olen kiitollinen, että näinä viimeisinä raskaina viikkoina sain olla mukana saattelemassa häntä rajalle. Viimeisinä päivinä myös iäisyysasiat tulivat kirkkaaksi, ja lauantaina sain vakuuttaa hänelle, että Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä on pelastusvarmuus. Akseli-setä odotti jo kovasti taivasmatkaa ja omaistensa tapaamista. Eräänä viimeisistä sanoistaan hän katsoi huoneensa ovelle ja huusi neljästi: ”Äiti!” – Nyt äiti on saanut poikansa kotiin.

torstai, 1. elokuu 2019

Lapin Kansan uutinen EU-vaalien vaalirahoituksesta

Lapin Kansa julkaisi 1.8. uutisen liittyen EU-vaalien vaalirahoitukseen. Uutisen otsikko on "Vain yksi lappilainen eurovaaliehdokas jätti vaalirahoitusilmoituksen". Lisäksi jutussa on lueteltu erikseen nimeltä kaikki ne lappilaiset EU-vaaliehdokkaat, jotka emme ole tehneet ilmoitusta. Jutusta saa sellaisen kuvan, että vain SDP:n Mikkel Näkkäläjärvi on hoitanut hommansa kunnolla ja me muut emme.
 
(Lapin Kansa nostatti muutenkin Näkkäläjärveä voimakkaasti vaalien alla ja uutisoi, kuinka kenelläkään muulla lappilaisella ei ole mahdollisuuksia. Minä sain kuitenkin noin 2.500 ääntä enemmän kuin hän Lapista. Toki valtakunnallisesti Näkkäläjärvi ohitti minut äänissä.)
 
Mutta mitä vaalirahoitukseen tulee, niin ainoastaan vaaleissa valituksi tulleet sekä 1. ja 2. varasijalle tulleet jättävät ilmoituksen. Ne löytyvät mm. Valtiontalouden tarkastusviraston nettisivuilta. Meillä muilla EU-vaaleissa ehdokkaana olleilla ei ole mahdollisuutta tehdä tätä ilmoitusta. Tämä olisi ollut asiallista mainita uutisessa.
 
Itse monien muiden ehdokkaiden tavoin jätin jo ennen vaaleja kyllä ennakkoilmoituksen, jossa kerroin vaalirahoituksesta, vaikka sitä ei olisi edes pakko tehdä. Oma kampanjabudjettini oli n. 27.000 euroa, josta omaa rahaa oli n. 9.000 euroa, loput yksityishenkilöiden ja puoluejärjestöjen antamaa tukea. Niistäkin huomattava osa oli kerjätty omilta läheisiltä ja ystäviltä sekä pieninä puroina ystävällisiltä maalaisliitto-aatteen ihmisiltä. Melko yksin jäimme vaalirahoituksen hankkimisen suhteen, joten olen todella syvästi kiitollinen niille ihmisille, jotka auttoivat meitä tässä asiassa.
 
Lapin Kansan uutisen mukaan Näkkäläjärvi ei käyttänyt omia rahoja euroakaan, vaan valtaosa budjetista (joka oli suuruudeltaan yli 65.000 euroa) tuli ammattiyhdistysjärjestöiltä. Toisin kuin demareilla, minulla ei ollut mahdollisuutta saada vaalitukea ay-liikkeen jäsenmaksurahoista.
 

perjantai, 5. heinäkuu 2019

Keskustan tilanteesta

Facebook-seinälläni on käyty rapsakkaa keskustelua puolueen tilasta. Näkemykset ovat hyvinkin erilaisia. Kirjoitin eräälle keskustelijalle hieman pidemmän vastauksen, joka mielestäni ansaitsee paikan myös täällä blogissa.

* * *

Kyllä monet ihmiset kokevat, että kriittistä keskustelua ei voi käydä, koska vähäisenkin arvostelun esittäminen johtaa raivokkaisiin reaktioihin ja leimataan huonommiksi keskustalaisiksi. Suuri osa kenttäväestämme on mennyt vaalitappion jälkeen omituiseen siilipuolustukseen, jossa keskustelua on vaikea käydä. Gallupit ovat nyt 11 %:n tuntumassa. Kuinka paljon pitää vielä tippua?

 

Eivät kaikki jaksa samalla tavalla olla paineessa ja haukuttavana kuin minä ja tuoda näitä asioita keskusteluun, vaan he ajattelevat, että antaa olla ja jäävät pois toiminnasta ja jättävät äänestämättä. Merkit vaalitappion tulosta olivat jo pitkään ilmassa, mutta myös puolueen vastuupaikoilla on voimakas sosiaalinen paine yhtenäisyyteen, ettei leimaannu häiriköksi ja ettei tulisi hankaluuksia omalle poliittiselle uralle. Olen saanut niin paljon myönteistä palautetta tätä aihetta koskevasta Suomenmaan kirjoituksestani, että aivan yksin en liene ajatuksineni ole.

 

En tietenkään tarkoita, enkä usko että kukaan vähääkään Keskusta-aatteesta ymmärtävä tarkoittaa, etteikö vaikeina aikoina pitäisi tehdä koviakin päätöksiä. Kun taloutta pannaan kuntoon, niin kipeitäkin ratkaisuja on tehtävä. Ei alkiolaisuus kenenkään mukaan ole sitä, että jaetaan vain rahaa sinne tänne. Keskusta on vastuullinen puolue, ei populistinen puolue. Aktiivimallilla saattoi olla hyvä tavoite – työ on parasta sosiaalipolitiikkaa ja ihmisen on parempi olla töissä kuin ottaa vastikkeetta vain avustuksia. Mutta toinen asia on sitten, että onnistuiko aktiivimallin toteutus ollenkaan, etenkään maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla. Aktivoiko se oikeasti ketään vai leikkasiko vain niiltä, joilla ennestäänkin on vähän?

 

Mitä tarkoitat alkiolaisuuden sopimattomuudella? Tietenkin puolueen on sanoitettava linjansa ja muovattava kunkin ajan toimintamalli vastaamaan sen ajan haasteita ja tarpeita, mutta täytyyhän meillä olla aatteessa jonkunlainen ankkuri. Minä en ainakaan ole sanonut, että Keskustan ratkaisu on vain iskulause, että ”palataan Alkion linjoille”. Olen koko poliittisen toimintani ajan toivonut laajoja aatteellisia ohjelmia konkreettisine ratkaisuesityksineen,

 

Mutta jos aatepohjalla ei ole merkitystä ja mennään vain kulloistenkin suhdanteiden pohjalta ”enemmän ajan mukaan”, niin mitä puolueen ideologialla sitten on merkitystä? Jos me sopeudumme ja hyväksymme, että väestö, työpaikat ja palvelu keskittyvät ja maakuntien Suomi näivettyy ja on vain maakuntakeskusten varassa ja huolehdimme vaan, että talous on kunnossa, niin eikö ole sitten sama lyödä puoti kiinni ja mennä Kokoomukseen? – Lopulta kysymys on siitä, että menemmekö ajopuuna ajan hengen ja ihmisten enemmistön mukana, vai pyrimmekö muuttamaan ajan henkeä ja yhteiskunnallisten kehitysten suuntaan, ja herättämään ihmisten aatteellista tietoisuutta?

 

Olen kyllästymiseen asti kirjoissani ja kirjoituksissani tuonut esille erilaisia ajatuksia ja vaihtoehtoja, mutta silti aina joku kommentoi minulle, että ”täytyy esittää vaihtoehtoja eikä vain arvostella”. (Usein tuntuu, että syy ei ole arvostelussa, vaan arvostelijassa…)

 

Tässä nyt kuitenkin muutamia parannusehdotuksia:

 

1.     Perutaan taksiuudistus, jonka Keskustan mandaatilla ollut ministeri jyräsi läpi vastoin Keskustan puoluekokouksen päätöstä, ja myönnetään, että Keskusta teki tässä virheen.

2.     Valitaan jatkossa vain sellaisia ministereitä, joilla on aidosti kokemusta keskustalaisesta päätöksenteosta.

3.     Aletaan ajaa laajaa alueellistamisohjelmaa, jossa valtionhallinnon yksiköitä sijoitetaan tasapuolisemmin ympäri maata, kuten useissa Pohjoismaissa ja Virossa on nyt tehty.

4.     Aletaan ajaa korkeakoulupolitiikkaa, jossa valtiovalta voi päättää filiaalien sijoittamisesta niin, että esim. Kajaanissa ja Savonlinnassa voitaisiin jälleen antaa yliopisto-opetusta.

5.     Tarkastellaan jatkossa esim. lääkekorvauksia koskevia päätöksiä tehtäessä, mikä vaikutus niillä on kaikkein heikoimpiosaisten ihmisten asemaan ja koetetaan välttää päätöksiä, joissa ihmiset joutuvat miettimään, onko varaa ruokaan vai lääkkeisiin.

6.     Rakennetaan puolueessa laaja koulutuspaketti Keskusta-aatteen ytimen sisällöstä ja toteutetaan koulutuksia kentällä, niin nuorten kuin vanhempienkin keskustalaisten parissa, antamaan inspiraatiota aatteelliseen työhön ja Keskusta-liikkeen kehittämiseen.

maanantai, 1. heinäkuu 2019

Keskustalaisesta keskustelukulttuurista

Olin keväällä ehdokkaana EU-vaaleissa. Vaikka tiesin, ettei minulla ole mitään aitoa mahdollisuutta tulla valituksi, niin kävin niin kovan kampanjan kuin ilman valtakunnallista tunnettavuutta olevalle ehdokkaalle, polvet ruvella kerjätyillä vähillä rahoilla ja omilla säästöillä oli kampanjaa mahdollista käydä. Osallistuin 138 vaalitilaisuuteen ja kävin paljon keskusteluita keskustalaisen väen kanssa eri puolilla maata.

 

Sain tutustua tällä matkallani moniin upeisiin järjestöihmisiimme – noihin uskollisiin kahvikeittäjiin ja telttojen pystyttäjiin, joiden ansiosta puolue on olemassa – ja käydä lukemattomia hyviä keskusteluja. Keskusta-liikkeessä olen toki toiminut jo 19 vuotta, joten aivan vieraalle kentällä en liikkunut.

 

On kuitenkin pakko todeta, etteivät kaikki kokemukseni kenttäkierrokselta eivät olleet myönteisiä. Suurin yksittäinen pettymykseni oli sen havainnon tekeminen, miten vähän aitoa keskustelua puolueen tilasta, aatteesta ja Keskusta-liikkeen suunnasta on eduskuntavaalien katastrofituloksenkaan jälkeen käyty.

 

Vaalitappiota on pyritty monelta taholta selittelemään vain sillä, että ”ihmiset eivät ymmärtäneet, kun oli pakko tehdä kovia päätöksiä, että talous saadaan kuntoon”. Tämä ei kuitenkaan riitä selitykseksi. Tarvitaan perusteellinen selvitystyö, niin puolueen harjoittaman politiikan osalta kuin myös järjestötyömme tilasta.

 

Unohtaa ei sovi sitäkään, mitä kansanvallan tilalle merkitsee se, ettei puoluekokouspäätöksillä ole usein suurtakaan arvoa käytännön politiikassa. Määrääkö kenttäväki ja puoluekokous puolueen linjan – vai määräävätkö puolueen johtavat poliitikot lähipiireineen, mitä puolueväen on kulloinkin Keskustan teltoilla puolusteltava? Tai mitä kertoo puolueen tilasta esim. se, että vuosi sitten puoluehallituksen enemmistö pyrki viemään puoluekokousväeltä oikeuden valita puoluesihteerin, mutta puoluekokouksessa esitys torjuttiin murskaluvuin. Eikö puoluejohto aistinut kentän tunnelmaa vai eikö siitä vain välitetty?

 

Joskus tuntuu siltä, että valitettavasti osa kenttäväestämme pyrkii jopa tukahduttamaan avointa ja kriittistä keskustelua. Ikään kuin sitä pelättäisiin. Arvostelun esittäjät leimataan heti huonommiksi keskustalaisiksi, vaikka kyse olisi vuosikymmeniä uskollisesti vaaleista toiseen Keskustan kampanjoissa työtä tehneistä ihmisistä, jotka eivät ole koskaan olleet mukana muiden puolueiden toiminnassa.

 

Olen miettinyt, onko puolueen historian vanhoista linjariidoista jäänyt jotain niin syviä arpia kansanliikkeen sieluun, että asiallistakin kriittistä keskustelua ja virheiden tarkastelua on niin vaikea käydä ja tehdä? Onhan meillä ollut aikanaan K-linjan ja V-linjan välinen kova valtataistelu tai monia hyvinkin repiviä henkilövaaleja puoluekokouksissa. On myös syytetty siitä, että kovissa paikoissa joskus puolueemme johtohenkilöt ovat jääneet yksin – ja sen vastavaikutuksena nyt on kaikki vähäinenkin eri vaihtoehtojen esittäminen koettu puoluejohdon kampittamiseksi.

 

Sanotaan myös, ettei keskustelua pitäisi käydä julkisesti, vaan omien kesken jossakin ”pukuhuoneessa”. Mutta mistä löytyy niin suuri pukuhuone, jonne kaikki keskustalaiset mahtuvat. Olletikin, kuin täytyy muistaa, ettei luottamuksen palauttaminen riitä yksin Keskustan ydintoimijoiden suhteen, vaan nimenomaan keskustalaisten äänestäjien suhteen. Ja me Keskusta-aktiivit olemme kuitenkin vain hyvin pieni osa kaikista niistä ihmisistä, jotka puoluetta yleensä vaaleissa äänestävät.

 

Puolue on meille monelle hyvin rakas. Useat meistä ovat löytäneet sen parista paljon mielekästä tekemistä elämäänsä, monia hyviä ystäviä, jotkut puolisonkin. Puolue ei ole kuitenkaan mikään lahko, jota ei saisi arvostella, tai perheenjäsen, jota rakastaa niin paljon, ettei suostu näkemään sen puutteita ja erehdyksiä. On hirveää nähdä, kuinka jotkut omaa keskustalaisuuttaan mieluusti korostavat ihmiset saavat suorastaan raivokohtauksia, jos koettaa tarkastella niitä syitä, joiden takia olemme nyt hävinneet useat vaalit peräjälkeen. Sillä tavalla ei voiteta kyllä yhtään uutta äänestäjää puolellemme.

 

Puolue ei ole itsetarkoitus – eikä se ole vain kiva harrastepiiri tai väline saada itselle työmahdollisuuksia. Puolue on ase taistelussa paremman maailman puolesta ja demokratian kivijalka.

 

Santeri Alkio, joka ei kaihtanut kovaakaan keskustelua eikä pelännyt tarttua vaikeisiin kysymyksiin, näki elämän ja myös yhteiskunnallisen elämän perustana ihmisyyden kehitystarpeen ja ihmisenä kasvamisen. Tämä ei tapahdu ilman jatkuvaa itsekritiikkiä. Aina voi tehdä paremmin. Ja jos takana on historiallinen vaalitappio ja koko kansanliikkeen tulevaisuus on vakavasti uhattuna (vaikka tätäkään ei kaikille kestä sanoa), niin silloin täytyy todella syvällisesti tarkastella – mitä kaikkea tulisi voida tehdä paremmin. Miksi tämä puolue olemassa? Miten aatteemme eroaa muiden puolueiden aatteista?

 

Pitkäaikainen Maalaisliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen puhui Maalaisliiton 40-vuotisjuhlassa vuonna 1956 mm. seuraavaa:

 

Me maalaisliittolaiset annamme suuren arvon puolueelle, mutta tuskin kukaan meistä saattaisi yhtyä niihin kommunistien puoluesihteerin sanoihin, jotka hän jokin aika sitten kohdisti eräiden puoluekurssien osanottajille. Hän sanoi: "Oppikaamme rakastamaan puoluetta yli kaiken." Minä en kehottaisi ketään rakastamaan puoluetta yli kaiken. En tarkoita tällä yksin sitä, että kristityn on rakastettava Jumalaa yli kaiken, tarkoitan myös sitä, että puolueen yläpuolella on isänmaa ja Suomen kansa. Puolue on se väline, jota yhteiskunnalliset ryhmät ja mielipidesuunnat käyttävät pyrkiessään vaikuttamaan valtakunnan asioihin.

 

(Kirjoitus julkaistu Suomenmaan blogissa 28.6.2019)

  • Palaute


    janne ( a t ) jannekaisanlahti . net

  • Benazir Bhutto 1953-2007

    "Lopulta tulee kuitenkin kuolema enkä minä sitä pelkää. ... elukat voivat eliminoida vain ihmisiä. Aatteita ne eivät voi eliminoida. Demokratian ajatus jää eloon. Ja kun demokratia väistämättä voittaa, me elämme uudelleen.
  • Henkilötiedot

    Lappilainen lakimies, kirkolliskokousedustaja ja keskusta-aktiivi. Kirjoitan suoraan kuten ajattelen. EHDOKKAANA EUROOPAN PARLAMENTTIIN TOUKOKUUSSA 2019

  • Tagipilvi