perjantai, 5. heinäkuu 2019

Keskustan tilanteesta

Facebook-seinälläni on käyty rapsakkaa keskustelua puolueen tilasta. Näkemykset ovat hyvinkin erilaisia. Kirjoitin eräälle keskustelijalle hieman pidemmän vastauksen, joka mielestäni ansaitsee paikan myös täällä blogissa.

* * *

Kyllä monet ihmiset kokevat, että kriittistä keskustelua ei voi käydä, koska vähäisenkin arvostelun esittäminen johtaa raivokkaisiin reaktioihin ja leimataan huonommiksi keskustalaisiksi. Suuri osa kenttäväestämme on mennyt vaalitappion jälkeen omituiseen siilipuolustukseen, jossa keskustelua on vaikea käydä. Gallupit ovat nyt 11 %:n tuntumassa. Kuinka paljon pitää vielä tippua?

 

Eivät kaikki jaksa samalla tavalla olla paineessa ja haukuttavana kuin minä ja tuoda näitä asioita keskusteluun, vaan he ajattelevat, että antaa olla ja jäävät pois toiminnasta ja jättävät äänestämättä. Merkit vaalitappion tulosta olivat jo pitkään ilmassa, mutta myös puolueen vastuupaikoilla on voimakas sosiaalinen paine yhtenäisyyteen, ettei leimaannu häiriköksi ja ettei tulisi hankaluuksia omalle poliittiselle uralle. Olen saanut niin paljon myönteistä palautetta tätä aihetta koskevasta Suomenmaan kirjoituksestani, että aivan yksin en liene ajatuksineni ole.

 

En tietenkään tarkoita, enkä usko että kukaan vähääkään Keskusta-aatteesta ymmärtävä tarkoittaa, etteikö vaikeina aikoina pitäisi tehdä koviakin päätöksiä. Kun taloutta pannaan kuntoon, niin kipeitäkin ratkaisuja on tehtävä. Ei alkiolaisuus kenenkään mukaan ole sitä, että jaetaan vain rahaa sinne tänne. Keskusta on vastuullinen puolue, ei populistinen puolue. Aktiivimallilla saattoi olla hyvä tavoite – työ on parasta sosiaalipolitiikkaa ja ihmisen on parempi olla töissä kuin ottaa vastikkeetta vain avustuksia. Mutta toinen asia on sitten, että onnistuiko aktiivimallin toteutus ollenkaan, etenkään maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla. Aktivoiko se oikeasti ketään vai leikkasiko vain niiltä, joilla ennestäänkin on vähän?

 

Mitä tarkoitat alkiolaisuuden sopimattomuudella? Tietenkin puolueen on sanoitettava linjansa ja muovattava kunkin ajan toimintamalli vastaamaan sen ajan haasteita ja tarpeita, mutta täytyyhän meillä olla aatteessa jonkunlainen ankkuri. Minä en ainakaan ole sanonut, että Keskustan ratkaisu on vain iskulause, että ”palataan Alkion linjoille”. Olen koko poliittisen toimintani ajan toivonut laajoja aatteellisia ohjelmia konkreettisine ratkaisuesityksineen,

 

Mutta jos aatepohjalla ei ole merkitystä ja mennään vain kulloistenkin suhdanteiden pohjalta ”enemmän ajan mukaan”, niin mitä puolueen ideologialla sitten on merkitystä? Jos me sopeudumme ja hyväksymme, että väestö, työpaikat ja palvelu keskittyvät ja maakuntien Suomi näivettyy ja on vain maakuntakeskusten varassa ja huolehdimme vaan, että talous on kunnossa, niin eikö ole sitten sama lyödä puoti kiinni ja mennä Kokoomukseen? – Lopulta kysymys on siitä, että menemmekö ajopuuna ajan hengen ja ihmisten enemmistön mukana, vai pyrimmekö muuttamaan ajan henkeä ja yhteiskunnallisten kehitysten suuntaan, ja herättämään ihmisten aatteellista tietoisuutta?

 

Olen kyllästymiseen asti kirjoissani ja kirjoituksissani tuonut esille erilaisia ajatuksia ja vaihtoehtoja, mutta silti aina joku kommentoi minulle, että ”täytyy esittää vaihtoehtoja eikä vain arvostella”. (Usein tuntuu, että syy ei ole arvostelussa, vaan arvostelijassa…)

 

Tässä nyt kuitenkin muutamia parannusehdotuksia:

 

1.     Perutaan taksiuudistus, jonka Keskustan mandaatilla ollut ministeri jyräsi läpi vastoin Keskustan puoluekokouksen päätöstä, ja myönnetään, että Keskusta teki tässä virheen.

2.     Valitaan jatkossa vain sellaisia ministereitä, joilla on aidosti kokemusta keskustalaisesta päätöksenteosta.

3.     Aletaan ajaa laajaa alueellistamisohjelmaa, jossa valtionhallinnon yksiköitä sijoitetaan tasapuolisemmin ympäri maata, kuten useissa Pohjoismaissa ja Virossa on nyt tehty.

4.     Aletaan ajaa korkeakoulupolitiikkaa, jossa valtiovalta voi päättää filiaalien sijoittamisesta niin, että esim. Kajaanissa ja Savonlinnassa voitaisiin jälleen antaa yliopisto-opetusta.

5.     Tarkastellaan jatkossa esim. lääkekorvauksia koskevia päätöksiä tehtäessä, mikä vaikutus niillä on kaikkein heikoimpiosaisten ihmisten asemaan ja koetetaan välttää päätöksiä, joissa ihmiset joutuvat miettimään, onko varaa ruokaan vai lääkkeisiin.

6.     Rakennetaan puolueessa laaja koulutuspaketti Keskusta-aatteen ytimen sisällöstä ja toteutetaan koulutuksia kentällä, niin nuorten kuin vanhempienkin keskustalaisten parissa, antamaan inspiraatiota aatteelliseen työhön ja Keskusta-liikkeen kehittämiseen.

maanantai, 1. heinäkuu 2019

Keskustalaisesta keskustelukulttuurista

Olin keväällä ehdokkaana EU-vaaleissa. Vaikka tiesin, ettei minulla ole mitään aitoa mahdollisuutta tulla valituksi, niin kävin niin kovan kampanjan kuin ilman valtakunnallista tunnettavuutta olevalle ehdokkaalle, polvet ruvella kerjätyillä vähillä rahoilla ja omilla säästöillä oli kampanjaa mahdollista käydä. Osallistuin 138 vaalitilaisuuteen ja kävin paljon keskusteluita keskustalaisen väen kanssa eri puolilla maata.

 

Sain tutustua tällä matkallani moniin upeisiin järjestöihmisiimme – noihin uskollisiin kahvikeittäjiin ja telttojen pystyttäjiin, joiden ansiosta puolue on olemassa – ja käydä lukemattomia hyviä keskusteluja. Keskusta-liikkeessä olen toki toiminut jo 19 vuotta, joten aivan vieraalle kentällä en liikkunut.

 

On kuitenkin pakko todeta, etteivät kaikki kokemukseni kenttäkierrokselta eivät olleet myönteisiä. Suurin yksittäinen pettymykseni oli sen havainnon tekeminen, miten vähän aitoa keskustelua puolueen tilasta, aatteesta ja Keskusta-liikkeen suunnasta on eduskuntavaalien katastrofituloksenkaan jälkeen käyty.

 

Vaalitappiota on pyritty monelta taholta selittelemään vain sillä, että ”ihmiset eivät ymmärtäneet, kun oli pakko tehdä kovia päätöksiä, että talous saadaan kuntoon”. Tämä ei kuitenkaan riitä selitykseksi. Tarvitaan perusteellinen selvitystyö, niin puolueen harjoittaman politiikan osalta kuin myös järjestötyömme tilasta.

 

Unohtaa ei sovi sitäkään, mitä kansanvallan tilalle merkitsee se, ettei puoluekokouspäätöksillä ole usein suurtakaan arvoa käytännön politiikassa. Määrääkö kenttäväki ja puoluekokous puolueen linjan – vai määräävätkö puolueen johtavat poliitikot lähipiireineen, mitä puolueväen on kulloinkin Keskustan teltoilla puolusteltava? Tai mitä kertoo puolueen tilasta esim. se, että vuosi sitten puoluehallituksen enemmistö pyrki viemään puoluekokousväeltä oikeuden valita puoluesihteerin, mutta puoluekokouksessa esitys torjuttiin murskaluvuin. Eikö puoluejohto aistinut kentän tunnelmaa vai eikö siitä vain välitetty?

 

Joskus tuntuu siltä, että valitettavasti osa kenttäväestämme pyrkii jopa tukahduttamaan avointa ja kriittistä keskustelua. Ikään kuin sitä pelättäisiin. Arvostelun esittäjät leimataan heti huonommiksi keskustalaisiksi, vaikka kyse olisi vuosikymmeniä uskollisesti vaaleista toiseen Keskustan kampanjoissa työtä tehneistä ihmisistä, jotka eivät ole koskaan olleet mukana muiden puolueiden toiminnassa.

 

Olen miettinyt, onko puolueen historian vanhoista linjariidoista jäänyt jotain niin syviä arpia kansanliikkeen sieluun, että asiallistakin kriittistä keskustelua ja virheiden tarkastelua on niin vaikea käydä ja tehdä? Onhan meillä ollut aikanaan K-linjan ja V-linjan välinen kova valtataistelu tai monia hyvinkin repiviä henkilövaaleja puoluekokouksissa. On myös syytetty siitä, että kovissa paikoissa joskus puolueemme johtohenkilöt ovat jääneet yksin – ja sen vastavaikutuksena nyt on kaikki vähäinenkin eri vaihtoehtojen esittäminen koettu puoluejohdon kampittamiseksi.

 

Sanotaan myös, ettei keskustelua pitäisi käydä julkisesti, vaan omien kesken jossakin ”pukuhuoneessa”. Mutta mistä löytyy niin suuri pukuhuone, jonne kaikki keskustalaiset mahtuvat. Olletikin, kuin täytyy muistaa, ettei luottamuksen palauttaminen riitä yksin Keskustan ydintoimijoiden suhteen, vaan nimenomaan keskustalaisten äänestäjien suhteen. Ja me Keskusta-aktiivit olemme kuitenkin vain hyvin pieni osa kaikista niistä ihmisistä, jotka puoluetta yleensä vaaleissa äänestävät.

 

Puolue on meille monelle hyvin rakas. Useat meistä ovat löytäneet sen parista paljon mielekästä tekemistä elämäänsä, monia hyviä ystäviä, jotkut puolisonkin. Puolue ei ole kuitenkaan mikään lahko, jota ei saisi arvostella, tai perheenjäsen, jota rakastaa niin paljon, ettei suostu näkemään sen puutteita ja erehdyksiä. On hirveää nähdä, kuinka jotkut omaa keskustalaisuuttaan mieluusti korostavat ihmiset saavat suorastaan raivokohtauksia, jos koettaa tarkastella niitä syitä, joiden takia olemme nyt hävinneet useat vaalit peräjälkeen. Sillä tavalla ei voiteta kyllä yhtään uutta äänestäjää puolellemme.

 

Puolue ei ole itsetarkoitus – eikä se ole vain kiva harrastepiiri tai väline saada itselle työmahdollisuuksia. Puolue on ase taistelussa paremman maailman puolesta ja demokratian kivijalka.

 

Santeri Alkio, joka ei kaihtanut kovaakaan keskustelua eikä pelännyt tarttua vaikeisiin kysymyksiin, näki elämän ja myös yhteiskunnallisen elämän perustana ihmisyyden kehitystarpeen ja ihmisenä kasvamisen. Tämä ei tapahdu ilman jatkuvaa itsekritiikkiä. Aina voi tehdä paremmin. Ja jos takana on historiallinen vaalitappio ja koko kansanliikkeen tulevaisuus on vakavasti uhattuna (vaikka tätäkään ei kaikille kestä sanoa), niin silloin täytyy todella syvällisesti tarkastella – mitä kaikkea tulisi voida tehdä paremmin. Miksi tämä puolue olemassa? Miten aatteemme eroaa muiden puolueiden aatteista?

 

Pitkäaikainen Maalaisliiton puheenjohtaja V. J. Sukselainen puhui Maalaisliiton 40-vuotisjuhlassa vuonna 1956 mm. seuraavaa:

 

Me maalaisliittolaiset annamme suuren arvon puolueelle, mutta tuskin kukaan meistä saattaisi yhtyä niihin kommunistien puoluesihteerin sanoihin, jotka hän jokin aika sitten kohdisti eräiden puoluekurssien osanottajille. Hän sanoi: "Oppikaamme rakastamaan puoluetta yli kaiken." Minä en kehottaisi ketään rakastamaan puoluetta yli kaiken. En tarkoita tällä yksin sitä, että kristityn on rakastettava Jumalaa yli kaiken, tarkoitan myös sitä, että puolueen yläpuolella on isänmaa ja Suomen kansa. Puolue on se väline, jota yhteiskunnalliset ryhmät ja mielipidesuunnat käyttävät pyrkiessään vaikuttamaan valtakunnan asioihin.

 

(Kirjoitus julkaistu Suomenmaan blogissa 28.6.2019)

keskiviikko, 12. kesäkuu 2019

Lakipalvelu Janne Kaisanlahti

lakipalvelu.jpg

Lakiasiaintoimistoni jatkaa työtään! Teen jälleen perunkirjoituksia, testamentteja, valituksia ym. lakitöitä yli 10 vuoden kokemuksella. Ottakaa yhteyttä, jos on tarvetta! Pyynnöstä teen myös sukututkimuksia.

Ollessani työssä eduskunnassa pystyin hoitamaan lakiasioita vain sivutoimisesti, mutta nyt minulla on siihen enemmän aikaa.

Myös kirjoittamistani kirjoista on edelleen saatavissa ainakin: Metsälappalaisten muistoja (10 e), Kemijärvi 1918 (25 e), Levärannan kylän historia (25 e), Runokuvia Suomesta (10 e), Kaikuja Kemijärveltä 2 (25 e), Iisakki Hoikan elämäkerta (25 e), Väärän akan lampaat söivät (10 e). Samoin Eeva-Maria Maijalan toimittamaa Kemin-Lappi elää! teosta voi tilata minulta (25 e). Muista kirjoista voi olla yksittäisiä kappaleita myös jäljellä.

* * *

Olen saanut jonkun verran kysymyksiä, miksi en ole mennyt/pyrkinyt lappilaisen uuden ministerin Katri Kulmunin erityisavustajaksi. Olenhan tehnyt Katrille runsaasti työtä vuosien ajan ja ollut tukemassa häntä eri tehtäviin. Olen kyllä keskustellut asiasta Katrin kanssa, mutta sanoin hänelle, että en ainakaan tässä vaiheessa ole käytettävissä. Yksi syy tähän on se, että en halua muuttaa vakituisesti pääkaupunkiseudulle, mitä tällaisen työn tekeminen olisi käytännössä vaalinut. Uskon sitä paitsi, että kasvulleni ihmisenä ja myös työurani kehitykselle on parempi, että teen välissä muutakin kuin politiikkaa. Oli toki suuri etuoikeus saada palvella lappilaisia ja isänmaata Eeva-Maria Maijalan eduskunta-avustajana 9.8.2011-17.4.2019. Mutta aika aikaansa kutakin. Sitä paitsi en ajattele puoluetta ensisijaisena keinona saada itselle (suoja)töitä, vaan kansalaisten palvelemisena. Kun Keskusta kärsi kovan vaalitappion, niin olisi suotavaa, että avustajakuntaankin tulisi runsaasti uutta verta ja uusia näkökulmia.

torstai, 6. kesäkuu 2019

Keskusta hallitukseen, Katri ministeriksi

katri%20kantalahti.jpg
Kuvassa olen tänään elinkeinoministerin tehtävissä aloittavan Katri Kulmunin kanssa Venäjällä Kantalahdessa vuosia sitten.

Uuden hallituksen ministerivalinnat on tehty. Antti Rinteen hallitus aloittaa tänään toimintansa.

Perustellusti voi kysyä, mitä historiallisen vaalitappion kokenut Keskusta tekee hallituksessa. Itsekään en ole intoillut hallitukseen menemisestä. Vaalin voittajien olisi tullut voimakkaammin yrittää ensin muodostaa hallitusta, ja sellaisen ratkaisu olisi pitänyt koettaa saada, jossa Perussuomalaiset olisi otettu mukaan hallitukseen. Pelkään pahoin, että Perussuomalaisten kannatus voi kasvaa vielä kovastikin oppositiossa. Oli myös suuri virhe jatkaa hallituksessa Sinisen nollapuolueen kanssa ilman edes uusia hallitusneuvotteluja kesällä 2017. Tästä kaikesta on maksettu ja maksetaan kallista hintaa.

Toisaalta voi myös kysyä, olisiko ollut parempi, että Antti Rinne olisi tehnyt sinipunahallituksen?

Riippumatta siitä, olipa Keskusta hallituksessa tai oppositiossa, on perusteellinen selvitystyö puolueen tilasta tehtävä. Historialliset murskatappiot eivät saa mennä ohi olankohautuksella. Valitettavasti kaikki eivät pidä kriittisestä keskustelusta. Se on kuitenkin käytävä, jos puolue halutaan pelastaa. Alkiolaista Keskusta-liikettä Suomi tarvitsee kyllä jatkossakin, mutta tämä kansanliike kasvaa vain juuriltaan.

Tänään valittiin Keskustan ministerit. On hyvä asia, että kaikilla ministereillä on jo takana poliittista kokemusta, enemmän tai vähemmän, pääasiassa kuitenkin enemmän. Pidän huonona, jos Keskustan mandaatilla valitaan ministeriksi henkilöitä, joilla ei ole kokemusta keskustalaisesta traditiosta ja syvällistä käsitystä Keskusta-aatteen merkityksestä. Aatteellinen politiikka ei perustu ensisijaisesti käypäläisiin, vaan edellyttää pitkäjänteistä vaikuttamistyötä.

Olen tyytyväinen, että Lapista ministeriksi valittiin Katri Kulmuni. Olen tehnyt Katrin kanssa yhteistyötä yli vuosikymmenen ajan. Itse asiassa uskallan sanoa olleeni ensimmäinen, joka syksyllä 2009 alkoi esittää ajatusta, että Katri voisi lähteä eduskuntavaaleihin. Olimme tuolloin molemmat Keskustanuorten aktiiveja. Sen jälkeen on kuljettu pitkä tie. Aina se ei ole ollut helppokaan, kun vahvat luonteet ovat törmänneet, mutta kuitenkin eteenpäin on lopulta yhdessä menty. Emme ole kaikesta samaa mieltä, mutta Katri edustaa joka tapauksessa vahvaa maakuntahenkistä hajautetun yhteiskuntajärjestyksen ajattelutapaa.

Enpä tiedä, olisinko Katrin kampanjapäällikkönä monet vaalit toimineen ystäväni Tuija Palosaaren kanssa osannut arvata, mitä kaikkea tässä vielä saamme seurata. Katri on ollut kaksi kertaa Lapin ääniharava eduskuntavaaleissa, hänet on valittu ylivoimaisella äänten enemmistöllä Keskustan varapuheenjohtajaksi, ja hän toimii myös mm. Suomi-Venäjä Seuran puheenjohtajana.

Toivon Katrin asettuvan ehdokkaaksi myös Suomen Keskustan puheenjohtajavaalissa.

sunnuntai, 26. toukokuu 2019

Vaalit on käyty

kiitos%20possu.jpg

EU-vaalit on käyty. Haluan lämpimästi kiittää kaikkia teitä vankkumattomat kannattajani, jotka äänestitte minua ja teitte niin moni tavoin vaalityötä yhteisen kampanjamme hyväksi. Tulen olemaan teille ikuisesti kiitollinen ja monet tämän kampanjan muistot ja kohtaamiset antavat minulle varmasti voimaa koko loppuelämäni ajaksi! Kiersin ympäri Suomea yli 130 tilaisuudessa, ja se on ollut todella upea ja ainutkertainen kokemus elämässäni. Kiitos teille kaikille, jotka sen mahdollistitte!

 

Valitettavasti resurssimme olivat liian vähäiset. Minulla ei ole suuren yleisön parissa juurikaan tunnettavuutta emmekä onnistuneet keräämään kampanjaan läheskään sellaista budjettia, mitä alun perin suunniteltiin. En ole saanut vaalirahoja suurpääomalta, en ay-liikkeeltä enkä edes MTK:lta. Omien ja perheeni rahojen lisäksi suuri osa budjettia tuli pieninä lahjoituksina yksityishenkilöiltä ja olen siitä todella kiitollinen. Keskustan yleinen heikko kannatus johti myös siihen, ettei ns. liikkuvia ääniä kovin paljoa tullut Keskustan listalle, ja ydinkannatusjoukko äänesti ensisijaisesti tuttuja, ”isoja nimiä”. Tämä huomioiden olen erittäin tyytyväinen jokaisesta minulle annetusta äänestä.

 

Kampanjan tavoite oli tuoda keskusteluun niitä perinteisiä arvoja, jotka ovat Suomen kansan murtumaton perusta, ja jotka ovat aikanaan tehneet myös Maalaisliitosta mahtavan. Olen halunnut korostaa puolueen sisäisessä keskustelussa niitä asioita, jotka yhdistävät kaikkia hyvin erilaisia keskustalaisia yhteisten tavoitteiden ääreen. Keskusta on historiansa vakavimman kriisin äärellä, mutta kiertueeni ympäri Suomea on valitettavasti osoittanut, että kaikki eivät tätä tiedosta ja osa väestämme haluaa jopa tukahduttaa kriittisen keskustelun, vaikka kannatuksemme on historiallisen alhainen. Tosiasioiden tunnustaminen on kuitenkin kaiken viisauden alku.

 

Mitä nyt seuraavaksi? Voin avoimesti myöntää, että takanani on toki hyvin tapahtumarikas ja monivaiheinen, mutta myös erittäin uuvuttava ja monin tavoin haastava ajanjakso. Työni eduskunnassa päättyi Eeva-Maria Maijalan avustajana, kun hän putosi viime eduskuntavaaleissa. Otin työn tosissani ja uskallan väittää, että teimme Maijalan kanssa todella kovasti työtä Lapin hyväksi. Heti tämän raskaan vaalirupeaman ja oman työpaikan menettämisen jälkeen oli lähdettävä EU-vaalikentille ilman juurikaan levon hetkeä.

 

Halusin käydä kampanjan tosissaan ja minimibudjetin täyteen saaminen edellytti aika suurta lovea omiin säästöihini. Tämä tarkoittaa sitä, että en jouda juuri lomailemaan, vaan on alettava katsella uusia hommia. Minullahan on toki myös oma lakiasiantoimisto, jonka puitteissa olen tehnyt jonkun verran lakitöitä. En ole kuitenkaan kovin paljon ehtinyt oman ammattini töitä viime vuosina tehdä, kun politiikka on vienyt niin runsaasti aikaani. Olen kokenut sen kutsumukseksi. Mutta aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

 

Joku ehkä arveli, että olen EU-vaaleissa mukana vain kerätäkseni nimelleni julkisuutta tuleviin vaaleihin. Vaikka pitkään politiikassa mukana olleena tiesin, että läpimenomahdollisuuteni ovat olemattomat, niin kyllä minä ihan tosissani näissä vaaleissa olin. Voin jo nyt ilmoittaa, että en ole lähdössä esim. kuntavaaleissa ehdokkaaksi, en Rovaniemellä enkä muuallakaan. Olen toiminut politiikan parissa niin vapaa-ajalla kuin työurallani, ensin nuorisojärjestön työntekijänä ja sitten eduskunta-avustajana, reilusti yli kahdeksan vuotta. Nyt on aika tehdä jotain muutakin 😊

 

Puolueen jäsenenä ja puolueen toiminnassa toki aion jatkaa. En ole puolueessa ”käypäläinen”, vaan olen vaikuttanut pitkäjänteisesti puoluetoiminnassa 19 vuotta, ja aion tehdä niin jatkossakin.

 

Kiitos vielä kerran teille kaikille, jotka olette minua tukeneet. Esirukouksianne tarvitsen jatkossakin!

 

Mieleeni tulevat mummini lapsuusperheessä, aineellisesti köyhässä perheessä, käytetyt sanat – ”Rahat meni, mutta jäipä Jeesus!”