maanantai, 24. tammikuu 2022

Kiitos kannatuksesta aluevaaleissa!

Aluevaalit on käyty. Sain alustavan laskennan mukaan vähän yli 800 ääntä ja tulin siis valituksi uuteen Lapin hyvinvointialueen valtuustoon. Suuri KIITOS teille, jotka annoitte ainokaisen äänenne minulle sekä teille, jotka tuitte eri tavoin kampanjaani. Nöyrin mielin ja puutteeni tuntien koetan tehdä parhaani, että olisin luottamuksenne arvoinen.

En ollut ääniharava, mutta en myöskään miinaharava. Keskustan ehdokaslistalta valittiin yhteensä 22 aluevaltuutettua, ja minä olin äänimäärässä Keskustan listalla yhdeksännellä sijalla. Valtakunnallisesti ja myös Lapissa Keskusta menestyi paljon odotettua paremmin. Meihin luotetaan edelleen lähipalveluiden ja vahvan aluepolitiikan puolustajina – olkaamme luottamuksen arvoisia! Jos tämän vaalivoiton joku teki, niin se oli keskustan kenttä ja maakuntien väki, joka sittenkin halusi meille tukensa antaa. Sotevaaleja ei voiteta bensan hinnasta puhumalla. Mutta älkäämme tuudittautuko siihen, että kaikki on nyt hyvin kohti tulevia eduskuntavaaleja. Eivät vaalit ole veljiä keskenään aina. Kovaa työtä ja herkkyyttä kansan tuntojen äärellä tarvitaan edelleen.

Erityisen iloinen asia minulle vaaleissa oli, että vanha ystäväni Katri Kulmuni tuli Lapin ylivoimaiseksi ääniharavaksi. Menneinä vuosina on tapahtunut paljon. Lapin kansa luottaa kaikesta eletystä huolimatta Katriin vahvana keskittämispolitiikan vastustajana. Hän on Lapin poliitikkojen selkeä ykkönen, ja toivon hänelle voimallista menestystä myös tulevissa eduskuntavaaleissa. Jos Lapista vielä joskus valitaan ministeri, niin se on Katrin paikka - tosin en lähde enää itse avustajaksi! :D Hauskana yksityiskohtana vielä todettakoon, että Katrin pian syntyvän vauvan isoisä tuli Keskustan listalla kolmanneksi ja keräsi myös todella vahvan kannatuksen.

Minulla meni kovasti aikaa ja energiaa näiden vaalien kampanjointiin. Rahaakin meni omasta pussista n. 6.500 euroa ja kirjamyynnillä ja lahjoituksilla rahoitettiin lisäksi yli 5.000 euroa, etupäässä vaalilehden painatusta, jakelua ja printtimediaa. Ensi viikolla pitääkin nyt palata tosissaan taas leipätöiden pariin, että saan kaikki budjettini jälleen kuntoon! Tämä ei ole halpa harrastus :D

Miksi sitten kampanjoin niin paljon? Vastaus on yksinkertainen. Minun oli pakko, jos halusin päästä läpi. Vaaliasetelma oli minulle hyvin haastava.

Tiesin, että vaaleissa sote-osaaminen ja sotealan ammateissa olevat ihmiset tulevat saamaan nyt poikkeuksellisen vahvaa kannatusta. Minulla ei tällaista ammattitaustaa ole. Samoin kuntien johtavat viranhaltijat olisi vahvoilla vaalin luonteen takia. Ja kun koronan takia ei voinut kampanjoida, niin entuudestaan tunnetut henkilöt, kuten kansanedustajat, tulisivat olemaan vahvoilla. Koen, että yksi vahvuuteni on se, kun pääsen puhumaan suoraan ihmisille, tupailtoihin ja muihin sellaisiin puhetilaisuuksiin. Tätä ei koronan takia voinut tehdä. Printtimediaan ja someen koetin panostaa. Minun kiertueitani ja mainoksiani ei puolue kustantanut, vaan kaikki meni omasta pussista. Keskustan Kemijärven kunnallisjärjestö tuki kyllä minun ja Anita Ruokamon kampanjaa ja siitä olen todella kiitollinen heille!

Lisäksi kohdallani vaikuttaa sellainen tosiasia, että en ole minkään kunnan valtuutettu enkä mukana missään kunnallishallinnon organisaatiossa. Kotiseudultani Kemijärveltä oli ehdolla KD:n koko Lapin vaalipiirin ainoa ehdokas (joka istuu Keskustan mandaatilla edelleen kirkkovaltuuston puheenjohtajana), ja hänen puolueensa keskitti luonnollisesti kovasti voimia hänen valintansa tueksi. Tämä ehdokas sai Kemijärveltä varmasti paljon myös keskustalaisten ääniä. Lisäksi Kemijärvellä oli tehty päätös, että kylissä ei ole äänestyspisteitä eikä äänestysauto kierrä, vaan on vain keskustassa yksi äänestyspaikka. Tiesin, että tämä kaikki tulisi vaikuttamaan äänimäärääni alentavasti.

Vaalitulos osoittaa sen, että monet pienemmät kunnat keskittivät omille ehdokkailleen ja muille jäi vain rippeitä. Ja näinhän se hyvä onkin. Tunnistan tässä selvästi tuskan ja pelon, mitä moni pienen kunnan asukas etenkin Lapin pitkien välimatkojen kairoilla kokee omien palveluittensa menettämisen puolesta. Toivon, että lautakuntia ym. valitessamme huomioimme myös ne kunnat, jotka eivät saaneet aluevaltuustoon vaaleissa ketään läpi eikä kaikkia paikkoja ahnehdita vain läpimenijöiden kesken.

Vaikka itse sainkin pääosin ääneni Kemijärveltä ja Rovaniemeltä, muualta lähinnä yksittäisiä ääniä (joita arvostan suuresti!), niin pidän mielessä aluevaltuutettuna myös pienten kuntien asian ja tasapuolisen kohtelun.

 

tiistai, 11. tammikuu 2022

Aluevaalit

Jannen%20mainos.jpg

Aluevaalit käydään nyt Suomessa ensimmäistä kertaa.

Uudet aluevaltuustot ovat paljon vartijoina sen suhteen, miten toimivaksi uusi aluehallinto muodostuu ja millä tavalla meille kaikille tärkeät sosiaali- ja terveyspalvelut tullaan jatkossa järjestämään. Moni voi tuntea vaaliväsymystä ja kokea sote-alueen itselleen vieraaksi. Näissä tammikuun vaaleissa on kuitenkin erittäin tärkeää käydä äänestämässä. Etenkin ensimmäisten aluevaltuustojen työ ja merkitys tulee olemaan uraauurtava.

En voi antaa suuria ja samalla konkreettisia lupauksia. Ei kukaan vastuullinen ehdokas voi. Aluehallinto on vasta alkutekijöissään. Aika näyttää, millaiseksi se tulee muodostumaan. Itse voin vain luvata tekeväni parhaani sen eteen, että uudesta aluehallinnosta kehitetään kansanvaltainen, koko maakuntaa tasapuolisesti kohteleva ja että nykyinen palvelutaso ei tule heikkenemään. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että paikallisen näkemykset ja esim. kuntien rooli, ainakin oman alueensa edunvalvojana, tulee rakentumaan vahvaksi suhteessa uuteen aluehallintoon.

Keskusta on asettanut Lapissa aluevaaleihin täyden, 73 ehdokkaan listan. Myös minä olen mukana tällä ehdokaslistalla. Olen liittynyt Keskustan jäseneksi toukokuussa 2000, jolloin olin 15-vuotias. Olen ollut siis puolueen jäsen yli 21 vuotta ja ollut poliittisessa toiminnassa eri tehtävissä mukana kutakuinkin koko tuon ajan.

Keskustapuoluetta on syytetty viime vuosina paljosta ja on siihen ollut aihettakin. Jokainen, joka on vähääkään seurannut minun poliittista toimintaani, tietää, miten aikanaan vastustin esim. jätevesiasetukseen liittyvää sekoilua, Bernerin taksiuudistusta tai kesän 2017 hallitusratkaisua. Mutta sääsken ääni ei taivaaseen kuulu, eikä minulla ollut pienissä asemissani tietenkään voimia näitä olla kaatamassa.

Henkilökohtaisesti minulle oli hyvin raskasta kokea, miten vahvasti aatteellinen, tinkimättä maakuntia puolustanut lappilainen Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kaadettiin syksyllä 2020. Johannes Virolainen sanoi aikanaan hävittyään puheenjohtajakisan, että kansanvalta on puhunut ja pulinat pois. Katrikin on puheenjohtajakisan hävittyään jatkanut lannistumatta työtään lappilaisena kansanedustajana. Mutta minun sieluni ei ole yhtä suuri. Kaiken sen väärämielisyyden näkeminen, mitä kesän ja syksyn 2020 tapahtumiin liittyi, sai minut vakavasti pohtimaan, olisiko viisaampaa luopua puoluepolitiikasta ja keskittyä vaikka juristin uraan ja väitöskirjan tekoon, joka on valitettavasti aina joutunut siirtymään erilaisten poliittisten töiden ja muiden toimieni tieltä.

Ymmärrän siis hyvin, että moni on pettynyt Keskustaan ja jättänyt äänestämättä meitä. Samalla on kuitenkin kysyttävä – mikä on se vaihtoehto? Mikä puolue se sitten olisi, joka puolustaa lappilaista ihmistä ja vahvaa aluepolitiikkaa? Kyllä Keskusta on meille oikea puolue, mutta meidän on vahvistettava myös Keskustan sisällä perinteistä maalaisliittolaista ideologista suuntaa, Alkion aatetta ja Kekkosen linjaa.

Tämän vuoksi olen suostunut ehdokkaaksi näihin aluevaaleihin. Uutta aluehallintoa on rakennettava vahvan aluepolitiikan pohjalta ja tavallisen, pienen ihmisen näkökulma mielessä pitäen.

Minunkin mielestäni aluehallintouudistus on jäämässä nyt ensi kierroksella vajavaiseksi. Tämä ei ole se kauan odotettu maakuntahallinto, jota me keskustalaiset olisimme halunneet. Mutta olisiko muunlaisella hallituspohjalla saatu tämänkään veroista tulosta? Viime hallituskaudella porvarihallitus ei kyennyt lopulta tuomaan minkäänlaista soteuudistusta eduskuntaan. Nyt on otettu ensimmäinen askel, jonka pohjalta voimme lähteä rakentamaan.

Tavoitteena olkoon todellinen maakuntahallinto, johon avit, elyt ja maakuntaliitot voidaan mahdollisimman suuressa määrin yhdistää. Maakuntahallinto, joka ei keskitä päätösvaltaa maakunnan sisällä, vaan jolle valtion keskushallinnosta, Helsingistä, ministeriöistä, siirretään valtaa – lähemmäs alueita, lähemmäs ihmisiä.

Monien lappilaisten tavoin minäkin olin huolissani sote-palveluiden saavutettavuudesta nyt, kun vastuu palveluiden järjestämisestä siirtyy kunnilta uusille hyvinvointialueille. Uudistus onnistuu silloin, jos tavalliset ihmiset, palveluiden käyttäjät, eivät huomaa mitään muutosta palveluissaan – tai korkeintaan niin, että palvelut paranevat. Etenkin pienissä kunnissa ja harvaan asutuilla alueilla pelätään, että palvelut karkaavat entistä kauemmaksi. Tämä huoli on otettava vakavasti.

Joskus olen kuullut sanottavan, että näissä vaaleissa pitää äänestää vain ”sote-asiantuntijoita”. Mutta mitä se tarkoittaa? Jos soteasiantuntijalla tarkoitetaan sosiaali- ja terveyspuolen työntekijää tai viranhaltijaa, niin sellainen en ole. Palveluiden käyttäjän näkökulmasta minulla sen sijaan on kokemusta.

Tiedän, mitä on taistella läheiselle ihmiselle pääsyä hoitoon tai hoivakotiasumisen piiriin. Tiedän, mitä on jonottaa päivystyksessä tai leikkausjonossa iäkkään läheisen kanssa. Tiedän, miten paljon se voi joskus omaisilta vaatia. Eikä se saisi niin olla, koska kaikilla ei ole omaisia ja kaikki eivät jaksa taistella.

Ehkäpä myös se, että olen toiminut politiikassa yli 20 vuotta eri tehtävissä ja työskennellyt yli seitsemän ja puoli vuotta eduskunta-avustajana etupäässä Lapin ihmisten elämää käsittelevien asioiden parissa, on antanut minulle jotain eväitä reppuun siitä, miten tämän maakunnan palveluita voidaan puolustaa ja kehittää.

Olen käytettävissä, jos niin tahdotte.

Janne Kaisanlahti
aluevaaliehdokas numerolla 356

maanantai, 3. tammikuu 2022

Venäjä-suhteesta ja Nato-jäsenyydestä

Kun olen joutunut makaamaan koko päivän kykenemättömänä puhumaan suukirurgisen leikkauksen jäljiltä, niin on ollut aikaa ajatella. Toimettomana oleminen on minulle hyvin vastenmielistä. Kerjään turpaan varmaan tällä kirjoituksellani, mutta koska suu on veressä muutenkin, että menköön.
 
Viime päivinä on nähty mediassa runsaasti kannanottoja Nato-jäsenyyden puolesta, tänään Vihreiden mepit ovat alkaneet hehkuttaa Natoon liittymisen etuja. Osassa kannanotoista on sanottu avoimesti, että syynä on Venäjän politiikka ja Venäjän poliittisen johdon käytös. Käytännössä tarkoitetaan sitä, että Venäjä on jotenkin arvaamaton ja että Suomen turvallisuusasema paranee, mitä syvällisemmin meidät kytkettäisiin Naton sotilasliittoon ja mekanismeihin mukaan.
 
Itse en voi näihin ajatuksiin yhtyä. Ensinnäkin on kysyttävä, tajuavatko ne suomalaiset, joita pelotellaan Venäjällä, ettei Nato ole perustettu Suomen suojaksi. Se on Yhdysvaltain johtama sotilasliitto, jonka jäsenyys vetäisi meidät mukaan Yhdysvaltain ja sen liittolaisten konflikteihin. Se vie meidät varmasti paljon todennäköisemmin myös vastusten tuon monien pelkäämän itänaapurin kanssa kuin se, ettemme siinä mukana olisi. Ja onko Suomen sotilaiden tehtävä kaatua vieraiden valtioiden sodissa? Näin helpostiko olemme valmiita unohtamaan Paasikiven ja Kekkosen kovat ulkopoliittiset oppitunnit? Moniko meistä on vannonut sotilasvalansa Natolle?
 
Viime päivinä on puhuttu myös etupiireistä – että niitä ei saisi olla. Mutta onko mikään pieni kansakunta lopulta täydellisesti suvereeni? Eikö isompien intressit ole kuitenkin aina enemmän tai vähemmän huomioon otettava? Eivätkö suurvallat ole aina tarkkoja siitä, mitä niiden rajoilla tapahtuu? Kun Kennedy esti neuvosto-ohjusten tuomisen Kuubaan, niin eikö se ollut USA:n etupiirin vartiointia? Ja meistä kai se oli hyvä, että Nikita veti ohjuksensa pois Kuubasta? Mitä jos Kanada päättäisi antaa Venäjälle tukikohdan jostain USA:n takamaiden tuntumasta? Me varmastikin pitäisimme sitä sopimattomana ja hyväksyisimme Amerikan vastatoimet. Mutta samalla meidän mielestämme Naton aseita pitäisi saada viedä Ukrainan ja Venäjän rajalle?
 
Tietysti meille, joilla on länsimainen oikeusjärjestys ja demokratia, voi esim. Yhdysvaltain vaikutuspiirin levittäytyminen näyttää hyväksyttävämmältä kuin jonkun muun suurvallan kohdalla. Edustammehan kuitenkin monin tavoin samoja arvoja. Mutta erityisen onnistuneiksi ei voi lännenkään viime vuosikymmenien operaatioita kehua. (Ja kyllä, Irakin sotaa sympatisoin aikanaan itsekin, että kaatuu sentään yksi tyranni. Olen viime vuosina joutunut myöntämään, että Irakissa on tainnut moni asia itse asiassa mennä paljon huonommin Saddamin kaatumisen jälkeen. Puhumattakaa, mikä on Afganistanissa tilanne. Kaiken verenvuodatuksen ja miljardien tuhlaamisen jälkeen – Taleban on jälleen vallassa.)
 
Venäjän ja Ukrainan suhde ja konflikti, jolla Suomessa nyt ihmisiä pelotellaan Nato-jäsenyyden taakse, ei ole sekään verrattavissa Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. On täysin historiatonta väittää niin. Ukrainan konflikti on monisyinen ja niin itä kuin länsikin omaavat vahvoja intressejä tuon maan suhteen. Siihen sekaantuminen, saati sen ratkaiseminen, ei ole meidän asiamme.
 
Tällainen Nato-jäsenyyden vastainen puhe alkaa kuitenkin Suomessakin käydä yhä hankalammaksi. Valtamediassa on paljon vahvaa kannatusta Nato-jäsenyydelle. Syytetään uussuomettumisesta tai jopa putinistiksi, jos koettaa tarkastella maailmanpolitiikan realiteetteja Puhumattakaan, jos uskaltaa mainita, että Venäjälläkin on esim. Suomenlahden alueella omat turvallisuusintressinsä, eikä se hymyile, jos me tuomme Naton aseet lähelle kaupunkia, jossa on yhtä paljon asukkaita kuin koko tässä maassa. Aivan oikein – Suomi tekee itse omat ratkaisunsa kenenkään käskemättä – mutta koska emme elä tyhjiössä, niin myös ympäristön realiteetit on näitä päätöksiä tehtäessä otettava huomioon.
 
Toivon, että Suomen kansan enemmistö ymmärtää kuitenkin, että seikkailupolitiikan tielle ei pienellä maalla ole varaa lähteä. Itsenäisyytemme ja vapautemme takaa edelleenkin parhaiten vahva maanpuolustustahto ja yleinen asevelvollisuus sekä taitava, rauhantahtoinen ulkopolitiikka, jolla vaalitaan hyvin suhteita kaikkiin maihin, etenkin naapurimaihin.
 
Venäjä on ollut tietysti maallemme vuosisatojen ajan uhka, mutta se on ollut myös mahdollisuus. Onko joku ylpeys hukata ainutlaatuinen asemamme, kaupankäynti ja yhteistyö suuren naapurimaan kanssa. Onko meillä todella niin heikko itsetunto, että kaikin keinoin on voitava julistaa, kuinka Kekkosen aika oli ”harmaalla alueella olemista” ja enää emme ole ”ryssän rajamaa”?
 
Tällä en tarkoita tietenkään sitä, että meidän pitäisi jotenkin ihannoida Venäjää tai kannattaa sen kansainvälispoliittisia pyrkimyksiä. Arvoiltamme olemme tietysti osa länttä. Ikuisesti kiitos esi-isille, jotka taistelivat ja saimme pitää vapautemme. Monta omaakin sukulaistani lepää sankarihaudoissa, venäläisten luotien läpäisemänä. Emmekä saa koskaan unohtaa, miten Karjala, Salla ja Petsamo meiltä vietiin. (Vaikka meidänkään politiikkamme 1930-luvulla ei ollut ehkä aina virheetöntä, niin mikään ei oikeuta sitä, että Stalin hyökkäsi päällemme 1939.) Edelleenkin meidän ja suuren itäisen naapurimme hallintotavat eroavat suuresti toisistaan. Esimerkiksi Venäjän viimeiset duuman vaalitkaan eivät täyttäneet länsimaista käsitystä vaalien demokraattisuudesta. Paitsi että oppositiopuolueiden toimintamahdollisuudet ovat hyvin rajattuja ja näkyvyyden saaminen vaikeaa, niin ääntenlasku ei vaikuta menneen aivan nappiin. On sangen ilmeistä, että Venäjällä kommunistien kannatus olisi paljon suurempi, jos äänet olisi laskettu oikein. (Toinen asia sitten on, olisiko kommunistien paluu valtaan Venäjän saati Maapallon etu?)
 
Mutta meidän pitää ymmärtää, että jokainen maa kasvaa omilta juuriltaan. Venäjän nykytila on vuosisataisen kehityksen seurausta, eikä meidän tehtävämme ole lähteä sitä sorkkimaan. Suurvallat ovat herkkiä asemastaan ja arvovallastaan. Niin on ollut ennen ja nin on nytkin. Meidän pienenä maana on sitä vaikea käsittää. Mutta rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ne ajat, jolloin Venäjä on ollut heikko, ovat olleet aikoja, jolloin paikalliset konnat ja länsivallat ovat olleet äkkiä pyrkimässä saaliinjaolle.
 
Kaiken tämän Venäjä-vihamielisyyden keskellä on hyvä muistaa, että historiassamme on saatu idästä myös toisenlaisia vaikutuksia ja tekoja. Venäjän keisarinna Elisabet Petrova oli ensimmäinen maailmanhistorian hahmo, joka julkisesti teki esityksen, että Suomi voisi olla itsenäinen valtio. Keisari Aleksanteri I nosti Suomen kansakunnaksi kansakuntien joukkoon siinä missä osana Ruotsia olimme vain Ruotsin raaka-ainevarasto. Keisari Aleksanteri II antoi meille oman rahan ja eduskuntalaitoksen, mahdollistaen kansallisen heräämisemme, suomen kielen, kulttuurin, taiteen ja tieteen kehityksen. Vladimir Leninin kynällä allekirjoitettiin Suomen itsenäisyyden tunnustaminen vuodenvaihteessa 1918. Tokkopa kukaan näistä Venäjän hallitsijoista toimi yksinomaan rakkaudesta Suomea kohtaan. Elisabet halusi Suomesta Venäjälle vasallivaltion (ja veti lopulta senkin lupauksensa pois), Aleksanterit tahtoivat suomalaisista kuuliaisia alamaisia ja Lenin odotti punakaartien ottavan Suomessa vallan. Mutta yhtä kaikki – Venäjän merkitys Suomen historiassa on ollut valtavan suuri, eikä sitä tule tarkastella yksinomaan sotien ja sortovuosien kautta.
 
Nykyään tuntuu, että Venäjästä saisi puhua vain kielteiseen sävyyn täällä. Kuitenkin se on naapurimaamme, jonka ihmiset suhtautuvat meihin yleensä hyvin ystävällisesti, jopa sydämellisesti. Venäjän kulttuuri on mitä mielenkiintoisin ja se on antanut Maapallon yhteiseen kulttuuriperimään eräät sen lahjakkaimmista kirjailijoista, säveltäjistä ja taidemaalareista. Venäjän tieteen saavutukset ovat myös moninaiset. Venäläinen keittiö on mitä herkullisinta. Venäjällä esim. perhearvot, vanhojen ihmisten kunnioittaminen ja tiettyjen perusarvojen vaaliminen ovat edelleen arvossaan. Siunattu asia on myös, ettei ateismin pitkä yökään voinut hävittää maasta sen tuhatvuotista ortodoksista uskoa, ja jälleen kirkonkellot soivat kaikkialla tuota valtavaa maata. Mikä lohtu on kristinusko ollut tälle paljon kärsineelle kansalle sen vuosisataisissa kohtalonhetkissä!
 
Venäjän kulttuurisesta vaikutuksesta on sanottu joskus, että vaikka meidän valtiollinen järjestyksemme ja oikeuskäsittemme ovat lännestä, niin kansanluonne ja sielunmaisemamme on itäistä tekoa. Ja on siinä ajatuksessa paljon perää. Monella meistä löytyy myös itäistä geeniperimää. Itsellänikin – vaikka pääosa tunnetuista esivanhemmistani onkin asunut Suomessa – löytyy molempien vanhempieni sukujuurista myös venäläistä vaikutusta.
 
Itse olen käynyt Venäjällä useita kertoja turistimatkoilla eikä minulla ole mitään kielteistä sanottavaa näiltä matkoilta. Venäjän kulttuurin tuntijana en voi silti itseäni pitää. Minulla ei ole Venäjällä asuvia tuttavia ja osaan kieltä melko huonosti, vaikka itseopiskelun tuloksena jonkun verran yksinkertaisia lauseita kykenenkin jo lukemaan.
 
Suuri presidenttimme J. K. Paasikivi, vanha kokoomuslainen porvari ja mitä isänmaallisin mies, kirjoitti päiväkirjaansa 2.8.1944 ulkopoliittisesta ohjelmastaan:
 
a) Suomen ulkopoliittinen probleemi on Venäjä ja suhteemme siihen. Kaikki muut ovat poliittisesti toisarvoisia.
b) Hyvät ja ystävälliset välit Neuvosto-Venäjään.
c) Konflikteja vältettävä.
d) Suomen on kartettava Venäjän-vastaista ja Venäjälle vihamielistä politiikkaa. Suomen ulkopolitiikka ei saa olla Venäjän-vastaista eikä Venäjälle vihamielistä.
e) Tähän on pyrittävä, huolimatta pettymyksistä, joita olemme saaneet ja saamme kokea
 
Me sanomme helposti, että nyt aika on toinen kuin kylmän sodan aikana. Niin kuin onkin. Mutta onko kaikki silti toisin? Onko todella? Lakimiehenä olen nähnyt, että parempi on riidellä sukulaisten kuin naapureiden kanssa. Sukulaisista pääsee tarvittaessa jotenkin eroon, mutta naapureista ei, ellei halua muuttaa. Onko itseisarvo, että sitä parempi suomalainen on, mitä huonompia välejä naapurimaahan toivoo? Onko historiasta sittenkin jotain opiksi otettavaa?

lauantai, 1. tammikuu 2022

Suuri näyttelijätär Betty White on poissa

Eilen kantautui suruviesti Yhdysvalloista. Suuri näyttelijätär Betty White, joka teki maailmankuulun uran viihdekulttuurin parissa 81 vuoden ajan, menehtyi äkillisesti eilen aamulla. Vaikka hän olisi täyttänyt muutaman viikon päästä 100 vuotta, tuli kuolema yllätyksenä. Olihan hän loppuun saakka voimissaan ja esillä mediassa. Vielä muutama päivä sitten hän antoi haastattelun, jossa mm. sanoi pitkän ikänsä salaisuudeksi sitä, että on pyrkinyt välttelemään "kaikkea vihreää syötävää". Tulevia 100-vuotisjuhlia oli suunniteltu huolella ja rouva White lausui niistä viime viikolla: "Who doesn't love a party?!? This one is gonna be GREAT!"
 
Betty Whitea voi joku pitää vain pinnallisena hupi- ja viihdenäyttelijänä, mutta eikö juuri tämän usein niin ankean maailman keskellä ole hyvä joskus nauraakin. Hän teki ihmisiä iloiseksi välittömällä ja nokkelalla esiintymisellään. Hän sai miljoonille ainakin hetkeksi aikaan hyvän mielen, eikä se ole väheksyttävä suoritus. Hänen huumorinsa ei ollut ilkeää, vaan pohjimmiltaan myötätuntoista ja elämänmyönteistä. Vuosikymmeniä hän esiintyi kymmenissä komediasarjoissa ja tv-visailuissa, mutta maailmanlaajuisesti hänet muistetaan erityisesti Tyttökullat-sarjasta, jota esitettiin kymmenissä maissa. Draamasarjoissa hän myös esiintyi, mm. Kauniissa ja rohkeissakin sivuroolissa Stephanie Forresterin äitinä.
 
Betty White tuli tunnetuksi ennen kaikkea työnsä kautta, ei yksityiselämän skandaalien, kuten monet nykyisen ajan nollajulkkikset. Nuoruudessaan hänellä oli toki useita epäonnistuneita miessuhteita, mutta tavattuaan lopulta 38-vuotiaana tv-visailujuontajan, leskeksi jääneen Allen Luddenin, heille muodostui mitä onnellisin, sitoutunut ja uskollinen avioliitto. Betty White kertoi myöhemmin katuneensa, ettei suostunut aiemmin Luddenin kosintaan, vaan torjui miehen ensin kahden vuoden ajan, koska siten he olisivat saaneet enemmän aikaa yhdessä. He ehtivät olla naimisissa 18 vuotta, kunnes Allen Ludden kuoli syöpään. Betty White eli sen jälkeen leskenä 40 vuotta sanoen, ettei voisi kuitenkaan koskaan löytää parempaa miestä. Useissa haastatteluissa hän kertoi odottavansa taivaaseen pääsyä, että pääsee jälleen yhteen miehensä kanssa. Betty White ei saanut omia lapsia, mutta toimi äitipuolena miehensä ja tämän edesmenneen vaimon kolmelle lapselle.
 
Rauha suuren näyttelijättären muistolle!

torstai, 23. joulukuu 2021

Hyvää Joulua!

Joulu on jälleen käsillä ja takana yksi vuosi iloineen ja suruineen. Verrattuna edelliseen vuoteen, joka oli minulle politiikan maailmassa kovien nousujen ja laskujen vuosi, tämä on ollut tasaisempi. Koronankin kanssa olemme oppineet elämään, vaikkei se olekaan meitä rauhaan jättänyt.

Olen tämän vuoden elättänyt itseäni pääasiallisesti yksityisyrittäjänä. Kyllä se on työtä vaatinut, mutta pinnalla on pysytty. Pienen rupeaman olin tosin keväällä piiritoimiston määräaikaisena työntekijänä, kun entinen toiminnanjohtaja siirtyi muihin tehtäviin ja ennen kuin uusi valittiin tilalle. Kuntavaaleissa en ollut ehdolla, mutta kampanjatöissä olin muuten mukana. Syksyllä mukava projekti oli Lyyli Perunka -näytelmän uuden version esittäminen Kemijärvellä, useita kertoja täysille saleille. Se saatiinkin esitettyä ennen kuin paheneva koronatilanne olisi näytökset estänyt.

Kulunut vuosi, etenkin sen loppupuoli, on ollut myös melko mollivoittoinen. Monta läheistä ihmistä on kuollut. Kuluneiden viime vuosien aikana olen menettänyt useita lähiomaisia. Mutta se on elämän laki. Useimmat heistä ovat olleet jo iäkkäitä ja valmiita lähtöön. Silti eron ikävä voi olla suuri. Tänä vuonna olen osallistunut myös erään vaikeasti sairaan perheystävämme hoitoon. Kaiken tämän keskellä tuntee yhä voimakkaammin oman aikansa rajallisuuden ja juuriensa irtoamisen. Toisaalta olen saanut ilolla seurata sukupuun toisen puolen uusien versojen syntymistä, veljieni perheiden kasvua ja etenkin kummityttöni varttumista ja kehittymistä. Odotan häneltä paljon, ille faciet!

Paitsi Jumalalle, joka on osoittanut minulle syntiselle armoaan tänäkin vuonna monin ihmeellisin tavoin, niin myös monille hyville ystävilleni saan olla kiitollinen. Heidän tukensa ja kannustuksensa on ollut minulle korvaamattoman arvokasta. Matkoja en ole koronan takia voinut tänäkään vuonna tehdä Helsinkiä kauemmaksi, mutta olen saanut tavata ja muuten pitää yhteyttä moniin ystäviin ja saanut myös uusia ystäviä tänä vuonna.

Hyvää Joulua - Jeesuksen syntymäjuhlaa - toivotan kaikille! Laskeudutaan nyt hetkeksi joulun rauhaan ja muistetaan joulun todellinen sanoma.