Eilen saimme tietää, että Fennovoima on valinnut paikkakunnat, joille ydinvoimalaa kaavaillaan ja että Kemijärvi ei ole niiden joukossa. En ollut kovin pettynyt, koska en oikein uskonut, että se todella Kemijärvelle toteutettaisiin - niin hyvä ja toivottava hanke kuin se tietysti olisikin meille ollut. Tänään ilmoitettiin oikeusministeriön kaavailuista lopettaa Kemijärven käräjäoikeus. Sekään ei ollut kovin suuri yllätys. Tämähän on ollut linja jo pitkän aikaa: sen sijaan, että pohdittaisiin, miten pidetään koko maa asuttuna, tyydytään vain kaavailemaan palveluverkon ja kuntarakenteen hallittua supistamista Pohjois- ja Itä-Suomessa ja muualla muuttotappioalueilla.

Tänä aamuna sitten tuli lopullinen pommi. Siitäkin on jo huhuttu vuosia, mutta olemme toivoneet, ettei se tapahdu ja siirtäneet sen mahdollisuuden pois mielistämme. Nyt se kuitenkin on totta: Stora Enso lopettaa Kemijärven sellutehtaan. Ei riittänyt Salcomp, Orion ja monet muut aluettamme kohdanneet onnettomuudet. Mikähän on huomisen uutinen. Ehkä se, että lentomäki sijoitetaan Aavasaksalle?

Sellutehdas on ollut Kemijärven maamerkki. Se syntyi rakkaassa ja kiitollisessa muistossa elävien kansanedustaja M.O. Lahtelan ja suuren presidenttimme Urho Kekkosen uutterien ponnistelujen ansiosta. Silloin vielä oli valtion omistamia yrityksiä. Se oli sitä Kekkosen aikaa, josta hieno ja sivistynyt nykymaailma haluaa päästä eroon, mutta joka tarjosi työtä ja toimeentuloa vähäväkisten alueiden ihmiselle, aikaa, joka uskoi kaikkien ihmisten tasapuoliseen kohteluun.

Kaupunginjohtaja Korva on Lapin radiossa pitänyt luonnonsuojelijoiden toimintaa metsätaloutta vastaan yhtenä syynä tehtaan sulkemiseen. Luultavasti se on yksi merkittävä syy. Asfalttivihreät, joista suurin osa ei ikinä ole omistanut maata eikä hoitanut omaa metsää, ovat valheellista informaatiota levittämällä saaneet aikaan paljon vahinkoa. Järkevä luonnonsuojelu perustuu siihen, että luontoa ei museoida, vaan metsiä hoidetaan kestävällä tavalla. Punavihreille pipertäjille se on kuitenkin vaikeata käsittää.

Vuosiin, vuosiin emme ole saaneet tänne Itä-Lappiin oikeastaan mitään uutta, vaan olemme joutuneet taistelemaan olemassaolevien olojen puolesta, ja siinäkin on saatu tyytyä korkeintaan ns. torjuntavoittoihin; samanlaisiin torjuntavoittoihin, joita saadaan aina EU:n kanssa neuvoteltaessa ja jollaiseksi varmaan tulevaa maataloustukiratkaisuakin tullaan nimittämään. Tulee vain mieleen, onko tämä väistämätöntä? Onko tämä vapaa markkinatalous sellaista, että valtio ei voi tehdä mitään tai antaa vain pieniä armopalasia, kuten Salcompin lähdettyä kävi. Nytkin varmasti äyhkätään, että kyllä valtio tulee kaveriksi, mutta jos se tapahtuu jonkun parinkymmenen hengen viraston hajasijoituksella, niin se on ihan yhtä tyhjän kanssa.

Itälappilaisia ei voi syyttää siitä, että he olisivat apaattisena tyytyneet odottamaan, mitä valtio heille antaa. Sitkeydellä ja kovalla työllä on vuosisatojen ajan yritetty, viimeksi tapeltu porukalla rautatieyhteyden puolesta. Se ei kuitenkaan riitä nyt, kun raha on ainoa merkitsevä arvo yritysmaailmassa ja vapaa markkinatalous on päästetty jylläämään. Salcompin lähdettyäkin luvattiin tänne vaikka mitä. Tuli vain rippeitä. Varmasti nytkin taas luvataan tukitoimia ja muuta sellaista. Mutta väistämättä tulee mieleen sanonta, että oli kuka tahansa hallituksessa, niin Lappi on aina oppositiossa. Erityisesti Keskustalla on suuri vastuu, sillä puolueeseen on täällä vuosikymmenten ajan luotettu ja Keskustan ehdokkaille äänet annettu. Jos Kekkonen eläisi, hän iskisi nyrkin pöytään, että nyt pojat junat kulkemaan, teollisuutta Itä-Lappiin, lentomäki Suomulle ja ydinvoimala Juujärvelle, niin kyllä se tästä... Mutta mitä presidentti enää edes voisi tehdä? Nythän kuulemma aloitetaan pikainen perustuslain tarkistus, jotta saataisiin viimeisetkin vallankipeneet suoralla kansanvaalilla valitulta presidentiltä pois. Presidentti on herroille vaarallinen instituutio, se nähtiin Kekkosen aikana, kun kansan valitsema isäntä löi Helsingin herrat kuriin ja järjestykseen. Sellaisen hyvän ajan ei haluta enää toistuvan.

No, Kekkonen on kuollut, siitä ei pääse mihinkään. Miten tästä eteenpäin? Itä-Lapin syöksykierre vain jatkuu, muuttotappio kiihtyy sikäli kuin enää on lähtijöitä. Valtionjohdolta tulee varmasti ymmärtäväisiä sanoja lähipäivinä, tuleeko mitään muuta? Jäämme odottamaan. Tulevaisuudenuskoa itälappilaisilta on kuitenkin kohtuutonta vaatia ilman radikaaleja toimenpiteitä. Tarvittaisiin kokonainen asennemuutos: koko maan asuttuna pitäminen tavoitteeksi nykyisen palvelurakenteen, korkeakouluverkon, kulkuyhteyksien ym. karsimisen sijaan. Kuinka täyteen Helsinki pitää ahtaa, kuinka paljon perinteisiä arvoja pitää polkea lokaan, kuinka paljon maaseutua pitää polkea alas ja kuinka kauan EU:n edessä pitää maata kontallaan ennen kuin tämä kansa ja etenkin sen herrat tajuavat, että nykyinen suuntaus on väärä ja vahingollinen.

Kun tietää, millaisia vaikeuksia myös aikaisemmat sukupolvet täällä kohtasivat, olisi asiallista päättää tämä kirjoitus johonkin iloiseen, parempaan huomiseen katsovaan toteamukseen. Näissä tunnelmissa sellainen kuitenkin tuntuisi epärehelliseltä. Tietysti on voitava vielä katsoa eteenkin päin, mutta nyt en oikeastaan osaa muuta kuin siteerata loppuun Irwinin kappaletta, joka kuvastanee luultavasti muidenkin kuin minun ajatuksiani:

Kun oli hohtoa sentään Urkissa
oli hommatkin hallinnassa.
Hyppii sopulilaumat nurkissa
koko touhulle ilkkumassa.
Langat oli hänellä näpeissään,
nyt kansa katselee touhua häpeissään.

Sillä kusessa ollaan, koko saakelin sakki.
Kusessa ollaan, tässä tyhjenee takki...