Eilen istuin luennoilla ja huomasin useita puheluja tulevan. En voinut vastata niihin, mutta tiesin mitä ne koskivat. Saatoin vain rukoilla, että äänestys olisi mennyt hyvin. Asia - Pelkosenniemen ja Kemijärven kuntaliitos - ei sinällään olisi henkilökohtaista elämääni muuttanut mitenkään, mutta sittenkin toivoin, ettei kotikuntani joutuisi toisen kunnan velkojen ja mahdollisten takausvastuiden maksumieheksi. Ja toivoin myös, että Pelkosenniemi saisi vielä tilaisuuden koettaa selvitä itsenäisenä kuntana, joskin tiivistä yhteistyötä muiden Itä-Lapin kuntien kanssa tehden.

Äänestys oli mennyt 7-7, yksi tyhjä, puheenjohtaja Pekka Nymanin äänen ratkaistessa. Voin vain kuvitella, millaiset tunnot kuntalaisilla on niitä valtuutettuja kohtaan, jotka ennen vaaleja lupasivat puolustaa itsenäistä kuntaa ja nyt äänestivät liitoksen puolesta.

Herravirkoja Kemijärven veromaksajien maksettavaksi olisi tullut lisää. Luultavasti eräät johtavat henkilöt olivat jo hyvin voimakkaasti orientoineet mielessän itsensä uuden Kemijärven työntekijöiksi. Paikat jäi saamatta. En ole siitä laisinkaan pahoillani.

Vaakunakysymys herätti voimakkaita tuntoja täällä Kemijärvellä. Olihan se mieletöntä luvata luopua omasta vaakunasta, josta mm. käydyssä junataistelussa tuli huomattava symboli. Kai se oli tökerösti suunniteltu korvaus pelkosenniemeläisille siitä, että peruspalvelut loppuvat. Olisipa varmaan mieltä lämmittänyt silloin.

Kuntaliitos oli kiireellä valmisteltu, ylhäältäpäin isketty malli. Se on osoitus yhä jatkuvasta kunnallisen demokratian alennustilasta Kemijärvellä. Valta on luisunut kaupungissa muutamalle henkilölle. Kuntalaisten etuja ajavien valtuutettujen täytyy olla alati valppaana ja suhtautua kriittisesti kaikkeen saamaansa tietoon. Koko ajan yritetään vedättää. Mutta aina ne juonet eivät onnistu, kuten mm. kuluneen vuoden aikana on saatu huomata.