Kuningas Charlesin kruunajaiset pidetään lauantaina. Historiallista prosessia on joiltakin osiltaan karsittu, mutta sen keskeiset elementit ovat edelleen samat kuin kruunajaisissa Britannian maaperällä yli tuhannen vuoden ajan. Varmaankin on ihmisiä, jotka pitävät tällaisia seremonioita tarpeettomina ja halveksuvat yleensä koko monarkiaa järjestelmänä. Se on heidän oikeutensa. Älkäämme antako sen pilata kuitenkaan iloa harvinaisen kruunajaisjuhlan johdosta. Brittimonarkia on menestystarina. Sen historia ei ole virheetön eikä sen valtiollinen merkitys ole sama kuin vuosisatoja sitten, mutta se on sopeutunut, selviytynyt ja kestänyt.

Mitä kaikkea onkaan tapahtunut näiden tuhannen vuoden aikana! Henrik III vahvisti Magna Chartan, joka toimi myöhempien ihmisoikeuksien julistusten ja perustuslakin perustana. Ensimmäisen Elisabetin aikana lyötiin Espanjan merten herruus ja alkoi Englannin ja sen kielen ja kulttuurin leviäminen eri mantereille. Miten tämä monarkia on ulottanut vaikutuspiirinsä ympäri planeettaamme, ja vaikka sen imperiumi on romahtanut ja siirtomaat itsenäistyneet, niin miten syvän vaikutuksen se on antanut entisten alusmaittensa järjestelmiin, ja miten sen raunioista syntyi Kansainyhteisö. Ja miten edelleen – Kanadasta Australiaan, Falklandin saarilta Gibraltarille – edelleenkään ei aurinko laske kuningas Charlesin maiden yllä.

Viimeksi kruunajaisissa, vuonna 1953, kruunu laskettiin 26-vuotiaan nuoren naisen päähän. Nyt kruunataan mies, joka ikänsä puolesta olisi jo oikeutettu ”viisaan lepoon”, mutta jonka suurin elämäntyö on vasta alkamassa. Hän on toki Walesin prinssinä valmistautunut pitkään tehtäväänsä, ja olisi varmasti mielellään jo vuosia sitten äitinsä taakkaa keventänyt. Mutta vanhan kuningatar Victorian tavoin halusi kuningatar Elisabetkin kestää ja pitää valansa loppuun asti.

Lööppimedia on tuonut kruunajaisten alla esiin kaikenlaisia kruunajaisten toisarvoisia, joskin inhimillisen uteliaisuuden kannalta kiinnostavia kysymyksiä. Kuitenkaan tulevan viikonlopun merkitys ei ole siinä, mihin istumajärjestykseen eräät sukulaiset on asetettu kirkkoon tai jos joku amerikkalaisnäyttelijätär osallistuu tai on osallistumatta tapahtumaan. Eikä enää ole aika muistella vuosikymmeniä vanhoja perhetragedioita.

Uuden kuninkaan tehtävä ei ole helppo. Ajan myrskyt – joissa niin monet hyvät ja kestävät perinteet halutaan hävittää – koettelevat myös monarkiaa. Eikä varmasti kovimpien monarkistienkaan ole helppo tervehtiä uutta ajanjaksoa. Väistämättä uutta kuningasta tullaan vertaamaan hänen edeltäjäänsä, Elisabet Suureen, jonka loistelias 70-vuotinen hallituskausi on vasta päättynyt. Eikä tämän mahtavan hallitsijan kaltaista henkilöä tietenkään aivan hetkessä synny maailmanhistoriaan. Hänen saappaitaan, tai korkokenkiään, ei ole mahdollista täyttää.

Mutta muistettakoon sekin, että paras tapa kunnioittaa suuren kuningattaren muistoa on tukea ja toivoa menestystä uudelle kuninkaalle. Suuri kuningatar ei olisi halunnut meidän toistelevan, kuinka ”Elisabetin kaltaista hallitsijaa ei voi enää tulla”. Hänen elämäntyönsä oli lujittaa ja vahvistaa monarkiaa. Hän halusi olla yksi helmi pitkässä ketjussa. Jos uusi kuningas otetaan samalla lämmöllä vastaan kuin rakastettu kuningatar aikoinaan, olisi Elisabet siitä varmasti hyvin tyytyväinen. Uusi hallitsija on erilainen persoona ja hänellä on erilainen elämänhistoria kuin hänen suurella äidillään oli. Mutta toivokaamme hänelle menestystä ja rukoilkaamme hänelle voimaa ja viisautta kestää tämä kaikki.

Monissa nettikeskusteluissa huomaan, että on ihmisiä, joilla ärsyttää, kun kuninkaan puolisoa, Camillaa, kutsutaan kuningattareksi. Koetaan, että hänet asetetaan tällä tavoin Elisabetin rinnalle. Mutta tästähän ei ole kyse. Camilla ei ole hallitseva kuningatar, vaan kuninkaan puoliso, jota perinteisesti kutsutaan kuningattareksi. Yrjö VI:en vaimoa Elisabetia (myöhempää kuningataräitiä), kutsuttiin kuningattareksi, samoin Yrjö V:n vaimoa kuningatar Maryä jne. – Muistetaakoon myös, että kuningatar Elisabet itse antoi ennen kuolemaansa julkisen lausunnon, jossa hän toivoi, että Camillaa kutsuttaisiin aikanaan kuningattareksi ja että hän saisi samanlaisen tuen hallitsijan rinnalla kuin prinssi Philip aikanaan. Se oli suuri kädenojennus, kaikki perheessä tapahtunut huomioiden, mutta se kuvasti juurikin edesmenneen kuningattaren suuruutta ihmisenä ja ymmärrystä hallitsijana.

Ja kuten vuosisadasta vuosisataan, myös tulevana lauantaina, samassa ikiaikaisessa Westminster Abbeyn kirkossa, kuningas Charles vuorollaan istuu yli 700 vuotta vanhalle kruunajaistuolille ja arkkipiispa voitelee hänet pyhällä öljyllä, kuten kymmenet kuninkaalliset sukupolvet ennen häntä, ja lausuu sanat: ”Ja kuten pappi Sadok ja profeetta Natan voitelivat Salomon, niin myös sinut voidellaan, siunataan ja julistetaan kuninkaaksi kansojen ylle.” Tuo öljy on muuten kotkanmuotoisessa astiassa, joka valmistettiin alun perin edellisen Charlesin eli Kaarle II:en kruunajaisiin vuonna 1661. Ja lusikka, jolta öljy kaadetaan, mainitaan ensimmäisen kerran kuningashuoneen kalleuksien luettelossa vuonna 1349. Ja kuninkaan kruunussa on safiiri Edvard Tunnustajan sormuksesta ja ensimmäisen Elisabetin käyttämiä helmiä. Kaikki tämä kuvastaa sukupolvien kulkua ja määrättyjen asioiden pysyvyyttä – monarkiaa siltana kansakuntien historian ja nykypäivän välillä.