EU-vaalit ovat vielä meillä käymättä, mutta kävi niissä miten tahansa, niin yhden voiton oikeastaan kuitenkin jo saanut. Nimittäin Intiassa Sonia Gandhi sai vaalivoiton, mistä olen hyvin iloinen. Siinä missä Timo Soini on tunnetusti englantilaisen Millwall-jalkapallojoukkueen fani, olen minä Intian Kongressipuolueen fani.

Ollessani yläasteella kiinnostuin Aasian politiikasta, erityisesti Aasian kahden mahtinaisen, Pakistanin Benazir Bhutton ja Intian Indira Gandhin elämäntyöstä. Intiassa tuolloin Gandhin dynastian ja Kongressipuolueen tarinan luultiin jo olevan ohitse. Murhattua äitiään pääministerinä seurannut Rajiv Gandhi oli murhattu vuonna 1991, hänen perheensä oli vetäytynyt julkisesta elämästä, Kongressipuolue oli joutunut oppositioon karismaattisen johtajan puutteessa ja sen loppua ennustettiin yleisesti. Vuonna 1998 laajan painostuksen jälkeen Sonia Gandhi suostui puolueen puheenjohtajaksi ja seuraavana vuonna hänet valittiin Intian parlamenttiin. Alkoi Gandhin dynastian uusi nousu.

Monista uskonnoista, kielistä ja kulttuureista koostuvan Intian koossapysyminen ja valtiollisen demokratian säilyminen on melkoinen menestystarina. Huomattava osa Aasian maista on sortunut aika ajoin erilaisiksi diktatuureiksi, joita julma sotilasjuntta tai kommunistinen tyrannia pitää otteessaan. Intia, maailman suurin demokratia, puolestaan on onnistunut kerta toisensa jälkeen järjestämään maailman suurimmat parlamenttivaalit.

Intian itsenäisyystaistelua johtanut ja maata yhtäjaksoisesti sen ensimmäiset kolme vuosikymmentä hallinnut Kongressipuolue ja Nehru-Gandhi-dynastia ovat pitäneet tämän jättiläisvaltion demokratiana. Ne ovat sortuneet joskus kyllä virheisiin, ja kansa on heistä luopunut, mutta pian taas hakenut heidät taas takaisin vallankahvaan. Niin näyttää käyvän nytkin.

Vuonna 2004 Intiaa johti mahtava pääministeri ja Gandhin suvun vihamies Atal Behari Vajpayee, 80-vuotias runoja kirjoitteleva poikamies, johon Intian teknologiabuumi henkilöityi. Oikeistolaisen, hindulaista uskoa ja kansallismielisyyttä korostavan BJP-puolueen johtama hallitus lähti vaaleihin pitäen voittoa itsestään selvyytenä. Vastassa oli vain mitätön nainen, kauan sitten murhatun ja unohdetun Rajiv Gandhin leski, vieläpä italialaissyntyinen ja roomalaiskatolinen kristitty. Aikovatko intialaiset palauttaa siirtomaavallan valitsemalla eurooppalaisen ja kristityn johtajan, hindu-kansallismieliset kysyivät.

Vaalitulos vuonna 2004 olikin melkoinen järkytys Intian oikeistolle. Maaseutuväestö ja Intian köyhät olivat lähteneet joukolla äänestämään. Vajpayee hävisi, Sonia Gandhin johtama Kongressipuolue tuli suurimmaksi puolueeksi ja onnistui löytämään enemmistön hallitukselle, tosin kommunistipuolueiden tuella. Alkoi valtava parjauskampanja, hinduenemmistöisen Intian pääministeriksi ei voisi muka tulla kristittyä. Sitten Sonia Gandhi ilmoitti, ettei hän aiokaan ryhtyä pääministeriksi, vaan esitti tehtävään tunnetun talousuudistaja Manmohan Singhin (tunnemme hänet uutiskuvista hailakansinisestä turbaanista). Singh on uskonnoltaan sikhi. Hänen nimityksensä oli melkoinen osoitus Sonia Gandhin suuruudesta - olivathan äärisikhit murhanneet Indira Gandhin ja koko uskontokunta joutunut vainon kohteeksi tämän johdosta. Mikä kädenojennus! Ja moniko vaalit voittanut puoluejohtaja on kieltäytynyt maan pääministeriydestä vaikka Euroopassa? Sonia Gandhi kuitenkin jakoi valtaa, pysyen itse yhä puolueen puheenjohtajana.

Monia hyviä tuloksia näiden viiden vuoden aikana onkin saatu aikaan. Rouva Gandhin johtaman puolueen suurin ansio on kuitenkin "secular state", maallinen valtio. Hän on estänyt hindujen, muslimien ym. uskontojen Intiassa esiintyvien ääriaineisten sekoittamisen politiikkaan ja taistellut virallisesti lopetettua, mutta käytännössä yhä varsin voimakasta kastilaitosta vastaan. Intiassa nämä ovat tulenarkoja asioita. Rouva Gandhi on tehnyt sen henkensä uhalla. Hänen miehensä ja anoppinsa murhien tähden hän pysyikin pitkään poissa julkisuudessa, sanoen, ettei halua lastensa menettävän toistakin vanhempaansa. Mutta sitten hän katsoi miehensä ja anoppinsa tavoin: Intian onni menee henkilökohtaisen onnen edelle.

Kongressipuoluetta on vaikea sijoittaa suomalaiselle puoluekartalle. Köyhien ja vähäosaisten puolustajana se on sosiaalikysymyksissä kallistunut yleensä melko vasemmalle. Intian kaltaisessa maassa köyhyyden poistamisessa riittääkin työtä. Varsinkin Indira Gandhin aikana maassa harjoitettiin melko valtionjohtoista talouspolitiikkaa. Toistaalta puolue on aina tehnyt selvän pesäeron kommunismiin, ja nykyisen pääministeri Manmohan Singhin aikana maassa on harjoitettu aiempaa kapitalistisempaa talouspolitiikkaa, tosin Intian erityislaatuisiin oloihin sovellettuna. On sanottu, että nykyinen hallitus on joutunut tekemään vasemmistolaisempaa politiikkaa kuin se olisi halunnut, koska sen enemmistön säilyminen on ollut riippuvainen marxilaisten puolueiden tuesta. Näiden vaalien myötä tilanne muuttui jälleen.

Kun vuonna 2004 vallasta syöstiin Intian oikeisto, niin näissä, toukokuun 2009 vaaleissa, karvaan tappion koki Intian vasemmisto. Kongressipuolue on voimistunut molemmissa vaaleissa ja näyttää ottavan jälleen sen kiistattoman johtoaseman, joka sillä oli vuosikymmenien ajan.

Intiassa on käytössä samanlainen enemmistövaali kuin esim. Isossa-Britanniassa. Jokaisesta vaalipiiristä valitaan vain yksi parlamenttiedustaja, eniten ääniä saanut. Vaaliliitot solmitaan siten, että puolue A sopii puolueen B kanssa, että A asettaa ehdokkaan vain tiettyihin vaalipiireihin ja B toisiin. Sitten puolueet kehottavat kannattajiaan äänestämään joko puoluetta A tai B, riippuen siitä, missä vaalipiirissä nämä asuvat.

Kongressipuolue nousi Intian selvästi suurimmaksi puolueeksi. Se sai parlamenttiin, Lok Sabhaan, 206 edustajaa, kun viimeksi sillä oli 145 edustajaa. Puolueen liittolaiset, pääasiassa Kongressipuolueesta irronneita alueellisia puolueita, saivat 51 paikkaa eli yhteensä nykyistä Singhin ja Gandhin hallitusta tukevilla on parlamentissa 257 edustajaa, vain muutaman paikan päässä parlamentin enemmistöstä. Jos ja kun se saa tuekseen joitakin pienpuolueita, ei se tarvitse enää vasemmistopuolueiden tukea hallituksen muodostamiseen. BJP-puolueen ja sen liittolaisten muodostama oppositio menetti 17 paikkaa ja Lal Krishna Advani saa happamena jatkaa oppostion johtajana.

Mediassa ennustettiin kahden suuren blogin - Kongressipuolueen ja hindunationalistisen oikeiston - voiton sijaan ns. Kolmannen rintaman yllättävän. Tämä kommunistien sekä "kastittomien kuningattareksi" kutsutun Mayawatin puolueiden liitto epäonnistui pahasti. Sitä ennakoi kyllä jo paljastukset kastittomien kuningattaren tähänastisista aikaansaannoksista kotiosavaltiossaan. Köyhien puolustajana mainostanut täti on kunnostautunut lähinnä henkilökultin rakentamisessa ja itseään esittävien patsaiden pystyttämisesä.

Suuri yllätys oli kuitenkin Intian kansan jyrkkä ei marxilaisuudelle. Maassa on koko sen itsenäisyyden ajan vaikuttanut pieni, mutta sitkeä jyrkän linjan kommunistien ryhmittymä. Nyt kommunistiset puolueet menettivät yli puolet edustuksestaan, 59 paikkaa putosi 23 paikkaan. Keralan osavaltio, joka oli marxilaisten linnoitus jo Nehrun päivinä, käänsi suuntansa suorastaan dramaattisesti. Nykyisessä parlamentissa osavaltion 20 paikasta kommunisteilla oli 15 ja Kongressipuolueella ei yhtään. Nyt Keralasta valittiin 13 Kongressipuolueen edustajaa ja vain neljä kommunistia. Ilmeisesti maan työväenluokkakin yhä selkeämmin uskoo, että köyhyyttä ei voiteta Marxin, vaan Gandhin opeilla.

Vaalituloksen myötä on selvää, että Manmohan Singh jatkaa Intian pääministerinä. Intian politiikkaan kuuluvat poliittiset dynastiat ja lähiviikkojen suuri kysymys Intiassa onkin, tuleeko Sonia Gandhin poika, toiselle kaudelleen parlamenttiin suurella ääntenenemmistöllä valittu Rahul Gandhi mukaan hallitukseen. Sonia Gandhi ilmeisesti tyytyy johtamaan puoluetta, onhan hän jo sen aseman perusteella käytännössä maan vaikutusvaltaisin poliitikko. Mikäli Rahul Gandhi tulisi sinällään dynaamisen, mutta jo iäkkään ja terveysongelmista kärsineen Singhin tilalle pääministeriksi kesken parlamenttikauden, olisi hän viidettä sukupolvea Nehru-Gandhi sukua Intian johdossa. Gandhin nimi hohtaa yhä tarunomaisena intialaisten mielissä, toivottavasti heidän kohtalonsa ei ole yhtä draaginen kuin niin monen Intian rakentamiseksi elämänsä uhranneen Gandhin, Mahatman, Indiran ja Rajivin.