Jos käydyistä hallitusneuvotteluista voi löytää jotakin hyvää, niin ainakin sen, että kansalaiset ovat seuranneet politiikka keskimääräistä enemmän. Tuntuu, että sellaisetkin henkilöt, joita valtiollinen elämä ei yleensä kiinnosta, ovat viipyneet uutissivuilla tavanomaista pidempään. 

Hallitusneuvottelujen lopputulos osoittaa selkeästi todeksi vanhan vaalilauseen sanoman: ”Keskustapuolue – maaseudun ainoa turva”. Sinipunahallitus on ollut ja on lappilaisille ihmisille kaikkein huonoin mahdollinen hallitusvaihtoehto. Suorastaan surkuhupaisalta tuntuu, että monet lappilaiset äänestivät nyt Keskustan asemesta Perussuomalaisia, koska kokivat Keskustan unohtaneen maakuntaväen. Mutta Perussuomalaisten vaalivoitto johtikin siihen, että saimme suurkaupunkilaisimman hallituksen pitkiin aikoihin.
 
Timo Soini on EU-kritiikissään mielestäni monin paikoin oikeassa, ja toivon myös omassa puolueessani EU-kriittisen äänen pääsevän vahvemmin esille. Mutta tämän EU-asian takia Soini luopui mahdollisuuksistaan vaikuttaa esim. kuntien valtionosuuksiin ja moniin muihin maakuntiin kipeästi koskeviin asioihin. Perussuomalaisten menettely johti siihen, että niin SMP:n kuin Maalaisliiton perilliset ovat ulkona hallituksesta. Onko se ihmiselle hyvä?
 
Moni meistä seurasi vaali-iltana epäilemättä myös Uudellemaalle siirtyneen Paavo Väyrysen kohtaloa. Ne henkilöt, jotka ovat vuosien ajan soittaneet minulle suutaan Paavon tukemisesta, ovat epäilemättä tyytyväisiä. Mutta sittenkin on todettava, että jos Paavo Väyrysen edustamaan aluepoliittista ja Eurooppa-poliittista linjaa olisi valtakunnan päätöksenteossa enemmän toteutettu, eivät Lappi, isänmaa ja Keskusta olisi siinä tilassa kuin ne nyt ovat.
 
Hyviäkin elementtejä vaalituloksesta on löydettävissä. Lapissa Keskustan ääniharavaksi tuli omalta kotiseudultani uusi ehdokas Eeva-Maria Maijala, ohi monien ennustusten, kansan syvistä riveistä ja kestäviin perusarvoihin – kotiin, uskontoon ja isänmaahan – nojaten.
 
Muutaman sadan äänen päähän valinnasta jäi nuori Katri Kulmuni. Vaalien alla minulla oli kunnia kirjoittaa hänen kanssaan kirja Kokemuksia Keskustasta. Jos EU pysyy pystyssä vielä joitakin vuosia, niin tarvitsemme sinne vahvasti aatteellisia edunvalvojia. Katri Kulmunilla on kaikki edellytykset tehdä ”riikkamannerit” seuraavissa EU-vaaleissa. Nimi on syytä pitää mielessä.
 
Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä, jotka sanovat, että Keskusta sai sellaisen kannatuksen kuin se on ansainnut. Jätevesiasetus, metropolin rakentaminen pääkaupunkiseudulle ja monin tavoin liian oikeistolainen hallituspolitiikka johtivat vaalitappioon, samoin liian myöntyväinen EU-linja. Tarvitaan linjanmuutos, paluu aatteen ytimeen, ja se ei taida olla uskottavaa ilman että puolueen vastuuhenkilöitä vaihdetaan. Maakuntien luottamus puolueeseen on palautettava, sillä sinipunan johtamassa Suomessa alkiolaista Keskustaa tarvitaan enemmän kuin aikoihin.