Julkaisen tässä eilen kirkolliskokouksessa pitämäni puheenvuoron koskien seurakuntarakenteiden kehittämisen päälinjoja ja siitä annettua hallintovaliokunnana mietintöä.

---

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajatoverit. Käsittelemme erittäin suurta ja merkittävää asiaa. En kuvittele vähäisen kokemukseni perusteella osaavani lausua tästä hankkeesta kokonaisuutena mitään lopullista, jokaisen yksityiskohdan hyväksyvää tai hylkäävää totuutta, mutta eräitä huomioita rohkenen kuitenkin tehdä. Kun viime istuntokaudella sain asiaa koskevan esityksen käsiini, totesin, että ei tämä niin huono ollut kuin pahimmat pelkoni olivat olleet. Myös tästä hallintovaliokunnan mietinnöstä minun täytyy todeta, että huonomminkin olisi voinut käydä. Yleisesti ottaen tämä yhtymämalli on uskoakseni kohtuullisen hyvä lähtökohta kirkkomme rakenteita tarkasteltaessa. Se kuitenkin edellyttää aidosti suurta liikkumavaraa yhtymän perussääntöjen kirjoittamiseen. Olen pohtinut, että onko todella välttämätöntä, että kaikki seurakunnat kuuluvat pakosta yhtymiin vai olisiko erityisillä perusteilla voitava säilyttää itsenäisiä seurakuntia. Kirkon hengellistä yhtenäisyyttä ei uhkaa se, että eri puolilla Suomea päädytään erilaisiin hallinnollisiin ratkaisuihin, joissa hallinnolliset erityisolosuhteet sitä edellyttävät. Päinvastoin, se voi jopa vahvistaa niitä, jos pakkoliitosten aiheuttamaa katkeruutta ei synnytetä. Vapaaehtoiselta pohjalta käydyt neuvotteluthan voivat johtaa myös siihen, että yhtymä syntyy kivuttomasti ja keskinäinen luottamus vahvistuu. Vakavasti tulee pohtia, mitä tehdään niille suurille seurakunnille, joiden ei todellakaan kannata liittää ketään itseensä ja joihin ei varmaankaan ole hurjan paljon pienemmillä seurakunnilla motivaatiota liittyä äänettömäksi yhtiömieheksi. Ei kai tällaisia suuria seurakuntia aleta keinotekoisesti pilkkoa ja muodosteta niistä sitten seurakuntayhtymää?

Suuri muutosesitys on se, että seurakunnat taloudellisesti itsenäisinä yksikköinä lakkaavat olemasta. Seurakuntayhtymää ei siis kannata uskoa miksikään kevytrakenteiseksi palveluorganisaatioksi. On kaunista kuvailla, että seurakunnat saavat keskittyä nyt hengelliseen työhön ja se jotenkin maallinen rahankäyttö on sieltä pois. Mutta sittenkään ei taida olla aivan perätöntä väittää, että missä päätetään rahankäytöstä, missä päätetään resurssien jaosta, siellä on myös valta. Niin se taitaa pitkälti olla myös kirkossa. Tekee mieli siteerata Britannian entistä pääministeriä Margaret Thatcheria. Hän sanoi, että laupiasta samarialaista ei muistaisi kukaan, jos hänellä olisi ollut vain hyvää tahtoa, mutta hänellä oli myös rahaa. Ei omaisuuden hoitaminen toki ole seurakunnan ydintehtävää, vaikka niistä joskus suurimmat intohimot saadaankin aikaan, mutta omaisuutta on kuitenkin rakkaudella vaalittu ja seurakuntalaiset kokevat sen tärkeäksi. Myös hautausmaiden hoidon ja esimerkiksi hautapaikkojen uudelleenkäytön suhteen on hyvin suuria eroja jopa naapuriseurakunnittain. Yhtymien muodostamisessa syntyviä säästöjä puntaroitaessa on huomioitava myös pitkien välimatkojen alueet, joita meillä Suomessa riittää. Tiedätte, että tulen Kemijärveltä. Meillä välimatkat voivat jo muutaman seurakunnan yhdistämisellä johtaa siihen, että sillä yhteisellä kiinteistötyöntekijällä menee koko päivä yhden sivukappelin vuotavaa patteria tarkastaessa. Jos esimerkiksi Itä-Lapin kolme seurakuntaa pistettäisiin yhdeksi yhtymäksi, niin matka sen yhtymän laidalta toiselle olisi suunnilleen yhtä pitkä, kuin täältä Turusta on Lahteen tai Kauhajoelle. Tampere on vielä lähellä. Jos taas seurataan maallisella puolella taannoin julkistettua karttaharjoitusta ja Luoteis-Lapin suurkunnaksi kaavailtu alue muodostettaisiin yhdeksi seurakuntayhtymäksi, niin yhdensuuntainen matka yhtymän sisällä olevan kahden asutuskeskuksen välillä, siis ei rajalta rajalle, olisi samaa suuruusluokkaa kuin Helsingistä on matkaa Keuruulle, Merikarvialle tai Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon rajalla sijaitsevan Jukajärven rannoille. Eivät taida tietkään aina olla pohjoisessa yhtä hyvässä kunnosta kuin täällä, kun tahtoo olla niin vaikeaa saada valtiolta takaisin omia rahojamme pohjoisiin hankkeisiin.

Ymmärtääkseni uudistusta on ainakin osittain lähdetty viemään eteenpäin maallisen puolen kuntauudistuksen vuoksi, mutta rohkenen tässä epäillä, että siitä hankkeesta ja siihen olennaisesti liittyvästä sote-palvelu-uudistuksesta ei taida tulla mitään. Eduskuntavaalit ehtivät väliin ja sen jälkeen voimme olla taas lähtöruudussa. Eli ainakaan sen vuoksi ei kannata älytöntä kiirettä pitää, mutta tietysti on hyvä olla ajoissa ja ennakkoon liikkeellä. Hallintovaliokunnan mietinnössä on yksi kohta, joka suuresti ilahdutti mieltäni. Kiitos. Kirkkohallituksen esittämästä yhden vaalin mallista halutaan luopua. Tosin voisimme me kuitenkin puhua yhdestä vaalista, mutta siinä samassa vaalissa valitaan sekä seurakuntaneuvoston että yhtymänvaltuuston jäsenet. Vaikka samalla äänestyslapulla. Pistettäköön ylös ympyrä tekstillä "yhteiseen kirkkovaltuustoon" ja alle ympyrä tekstillä "seurakuntaneuvostoon". Ja ympyrän keskelle saa numeron piirtää. Molempia toimielimiä varten toki tarvitaan oma ehdokasasettelu sekä ehdokaslistat, eikä siis siten, että kaikki ovat automaattisesti ehdolla molempiin. Me ymmärrämme varmasti kaikki, että näiden toimielinten luonne tulee olemaan hyvin erilainen ja erityyppiset henkilöt ovat kiinnostuneita vain siitä toisesta tehtävästä. Kunnioitettakoon näiden henkilöiden valintoja. Olisi merkinnyt aikamoista vallan keskittämistä, jos seurakuntalaiset eivät olisi enää saaneet valita kirkkovaltuustoa. Miettikääpä muuten sitä edustuksen kattavuutta, jos jokaisesta seurakunnasta seurakuntaneuvoston jäsenet saisivat valita muutaman parhaan kaverinsa edustajaksi kirkkovaltuustoon. Esimerkiksi tuolla pohjoisessa aika monessa seurakunnassa on usein vähintääkin yksinkertainen enemmistö eräällä poliittisella puolueella, johon muuten itsekin satun kuulumaan. Miettikääpä, minkä värisiä yhtymävaltuustot sitten olisivat. Kuinka hyvin demokratia toteutuisi? Olen kuullut täällä sanottavan, että uudistus kaatuu kuitenkin, kun jo valiokunnassa on jätetty niin paljon eriäviä mielipiteitä. Mutta tiedättekö, minusta oli melkein mukavampi lukea näitä eriäviä mielipiteitä kuin varsinaisia mietintöjä. Hyvä kun niitä on jätetty ja ongelmakohdat tuotu avoimesti esiin. Dialogin kautta maailma rakentuu.

Haluan vielä kommentoida paria eriävää mielipidettä. Hallintovaliokunnan mietintöön eriävän mielipiteen jättäneet edustajat Aakko ja Ala-Kapee-Hakulinen ovat todenneet, että kirkkoherra on esittelystä vastaava johtaja, eikä hänen tule olla virkansa puolesta jäsenenä vaaleilla valitussa seurakuntaneuvostossa. En ole ollut ajamassa kirkkoherroja pois nykyisten kirkkoneuvostojen puheenjohdosta, mutta minun on kyllä sanottava, että olen tämän eriävän mielipiteen kanssa samaa mieltä. On erikoinen tilanne, että sama henkilö on esittelijänä ja päätöksentekijänä. Seurakuntaneuvostot sitä paitsi tulisivat nyt monessakin mielessä nykyisten kirkkovaltuustojen tilalle ja myös siellä puheenjohtajana on maallikko, joten ainakin tässä puheenjohtajakysymyksessä pitäisin linjakkaana, että puheenjohtaja tulisi olemaan jatkossakin maallikko. En jaksa uskoa, että kirkkoherran arvovaltaa heikentäisi se, ettei hän olisi kirkkoneuvoston jäsen. Se voi jopa vahvistaa hänen asemaansa. Varsinkin sellaisessa tilanteessa, että kirkkoherra olisi yksi seurakuntaneuvoston jäsenistä ja sitten seurakuntaneuvosto valitsisi keskuudestaan puheenjohtajan, tuntuu mielestäni hyvin ongelmalliselta. Siinä luottamusmiehet ja kirkkoherra asetettaisiin heti kauden alussa tarpeettomasti vastakkain puheenjohtajavaalissa. Kuka on kirkkoherran puolella ja kuka vastaan.

Kerronpa esimerkin omasta henkilöhistoriastani. Aikanaan valittiin vaalilautakunnan puheenjohtajaa. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja katsoi tarpeelliseksi muistuttaa ennen keskustelun avaamista, että kirkkoherraakin saa esittää. Kädet nousivat. Oma käteni taisi valitettavasti olla ensimmäisenä ylhäällä ja kun puheenvuoro tuli minulle, minä hölmönä, nuorena kirkkovaltuutettuna rohkenin esittää puheenjohtajaksi erästä pitkäaikaista kirkkovaltuutettua, tavallista maatilan isäntää. Silloin alkoi kuhina ja kauhistelu ja mummot tuskailivat tuoleissaan, että miten tuollaisen esityksen voi tehdä. Seuraavaksi esitettiin kirkkoherraa ja vedottiin, että tuo maanviljelijä vetäytyisi vaaleista ja niin jouduin vetämään esitykseni pois, etten aiheuttaisi seurakunnassa pahennusta.

Lisäksi oli eriävä mielipide, jossa todettiin, että kaikkien seurakuntaneuvoston vaaleilla valittujen jäsenten joukosta ei välttämättä löydy kokoustekniikan hallitsevaa henkilöä, mutta kirkkoherra sen kyllä osaa. Sen voin kyllä hyvin uskoa, että neuvostoon valittujen joukkoon mahtuu henkilöitä, joiden vahvuuksiin kokoustekniikka ei kuulu, mutta että yksikään neuvostoon valituista ei osaisi johtaa kokousta, on jo vähän liian paksua väitettä. Meitä luottamushenkilöitä kun joskus syytetään siitä, että seurakunnan luottamuselimiin tunkevat kunnallispoliitikot keräämään vain itselleen meriittiä ja kirkkokansan ääniä kunnallisvaaleihin, niin jos meillä kunnallispoliittista kokemusta on, pitäisi kokoustekniikka olla ainakin jonkinlaisessa hallussa, jos mikään muu ei sitten olisikaan. Toivon menestystä, viisautta ja johdatusta tämän suuren uudistushankkeen jatkovalmisteluun. Kiitos.