candle.gif benazir.jpg 

Joulukuun 27. päivä vuonna 2007 tulee jäämään koko maailmanhistoriaan surullisena, mustana ja raskaana päivänä. Pakistanin oppositiojohtaja ja maan entinen pääministeri, Pakistanin tyttäreksi kutsuttu Benazir Bhutto liittyi demokratian marttyyreiden joukkoon. Hänen maallinen elämänsä päättyi tänään salamurhaajan luoteihin. Vielä tänään iltapäivällä televisiokamerat välittivät kuvaa hänestä puhumassa vaalitilaisuudessaan elinvoimaisena ja säteilevänä, uskollisten kannattajiensa ympäröimänä. Ja muutamia tunteja myöhemmin tänä nopean tiedonvälityksen aikakautena Internetin uutissivuilta saimme nähdä kuvia, joissa miesjoukko kantaa hänen arkkuaan pois sairaalasta.

Benazir Bhutto on kuollut. Huomenna se lukee kaikkien vähänkin merkittävämpien sanomalehtien etusivuilla. Benazir Bhutto, tuo upea ja rohkea nainen, menehtyi raukkamaisen, pahuuden ja kaaoksen voimia edustavan salamurhaajan luoteihin. Näin voi todella sanoa, sillä Pakistan on ajautumassa kaaokseen. Vuosien maanpaosta kotimaahansa Pakistaniin palanneen Benazir Bhutton odotettiin ottavan merkittävä rooli.maansa rakentajana ja koko Aasian olojen vakauttajana. Hän oli nähnyt monien sotilasdiktaattoreiden hallitsevan Pakistania ja hän ajoi maahansa demokratiaa. Parin viikon päästä hänen odotettiin voittavan parlamenttivaalit ja nousevan jälleen Pakistanin johtoon.

Bhutton suku on ollut rakentamassa tätä Intiasta vajaat 60 vuotta sitten erotettua valtakuntaa. Benazir Bhutton isä, maan pääministeri, tunnettiin ankarana köyhien ihmisten puolustajana ja hän menetti henkensä julman tyrannin, kenraali Zia Ul-Haqin kynsissä. Bhutton veljet on myös murhattu. Vuonna 1988 Benazir Bhutto tuli pääministeriksi, maailman ensimmäiseksi naisjohtajaksi islamilaisessa maailmassa. Hänellä oli hyvät suhteet länteen, hän oli demokratian kannattaja ja ihmisoikeuksien puolustaja. Monenlaiset poliittiset juonet kaatoivat hänet, mutta nyt hän oli palaamassa takaisin, vahvana, voittoisana ja juhlittuna. Mutta se sama pahuus, joka kaatoi World Trade Centerin tornit, kaatoi tänään tämän hyvän ja kansaansa rakastavan naisen.

Olin yläasteella, kun tein esitelmää poliittisista salamurhista. Luin tuolloin Benazir Bhutton omaelämäkerran Idän tytär ja lumouduin tästä häikäisevästä naisesta. Hän on Intian Indira Gandhin ohella yksi poliittisia esikuviani ja sankareitani. Hän ei kumarrellut kuvia, uskalsi uhmata vaaroja oikeaksi kokemiaan asioita puolustaessaan. Häntä lyötiin ja häväistiin, mutta hän käveli rohkeasti pystypäin pelkäämättä kuolemaa. Esitelmässäni äidinkielen tunnilla siteerasin hänen kuvaustaan isänsä murhasta. Nyt, kahdeksan vuotta myöhemmin, Benazir Bhutton elämä on päättynyt samalla tavoin kuin hänen isänsä.

Suomi on kaukana Pakistanista ja täällä kairojen keskellä tuntee joskus olevansa kaikessa rauhassa kaukana ihan kaikesta. Silti uutinen Benazir Bhutton kuolemasta on koskettanut minua. Tunnen suoranaista ahdistusta, kun luen yhä uudelleen uskomattomalta tuntuvia uutisotsikoita. Benazir Bhutto on murhattu. Tuo kaunis ja elinvoimainen nainen on äkkiä poissa. Sitä on vaikea käsittää. Odotin, että hänen paluunsa muodostaa alun Pakistanin olojen vakiintumiselle ja maan demokratiakehitykselle. Pian olisi käyty vaalit ja saatu maahan edes jokseenkin kansanvaltainen hallitus. Tätähän terroristit niin kovasti pelkäävät ja vastustavat. Toki Bhutton murhasta puhuttiin paljon jo etukäteen, taisin itsekin sanoa syksyllä, että "vielä ne sen tappavat", mutta sittenkin uskoin, että turvatoimet olivat niin äärimmilleen kiristetyt, ettei mikään voi mennä vikaan. Mutta Bhutto ei halunnut hallita palatseista, hän halusi mennä rakkaan kansansa pariin, nähdä ja koskettaa ihmisiä. Kätellä heitä, halata heitä, tuntea heidän ilonsa ja murheensa.

Benazir Bhuttolle julkinen meni yksityisen edelle, olihan hän kasvanut poliittiseen dynastiaan, jolle politiikka oli ihmisen, erityisesti maan köyhien asian ajamista. Silti Benazir Bhutto oli myös yksityishenkilö, hän oli aviovaimo, äiti ja tytär. Toisaalta hän oli koko Pakistanin tytär, tunnetasolla jotain paljon enemmän kuin meidän politiikkomme - miljoonat pakistanilaiset surevat tänään yhtä raskaasti kuin Benazirin aviomies, lapset ja vanha äiti.

Eikä suru ole edes yksin pakistanilaisten. Benazir Bhutto kuului ja kuuluu yhä koko ihmiskunnalle, sillä ne ihanteet, joiden puolesta hän taisteli, ovat universaalit, maailmanlaajuiset. Jokainen oikeutta, totuutta ja vapautta rakastava ihminen suree Benazir Bhutton kuolemaa. Ympäri maailmaa kaikki kansanvaltaan uskovat ihmiset kohdistavat ajatuksensa tämän suurenmoisen naisen elämäntyöhön. Benazir Bhutto antoi henkensä maailmanrauhan puolesta. Hänen muistonsa elää ikuisesti.

Niin vaikealta kuin Pakistanin tulevaisuus nyt näyttääkin, on vain toivottava ja rukoiltava pakistanilaisille ja erityisesti maan johtajille viisautta mennä eteenpäin tästä tilanteesta. Kun tietää, miten todella rakastettu Benazir Bhutto oli kannattajiensa parissa, voi vain kuvitella, millaista surua ja myös vihaa ja raivoa Pakistanissa tänään tunnetaan. Kunpa he löytäisivät lohtua siitä totuudesta, että pahat hallitsijat ja terroristit ovat aina hävinneet. Totuus ja rakkaus ovat lopulta aina voittaneet. Benazir Bhutton ylväs muisto kertokoon halki vuosituhansien sukupolvelta toiselle kaunista esimerkkiä siitä, miten ylivoimaisten vaikeuksienkin keskellä ihmisen velvollisuus on puolustaa oikeutta ja totuutta.

Benazir Bhutto olisi voinut valita toisenkin tien. Hän olisi voinut jäädä Lontooseen ja Dubaihin loistoasuntoonsa nauttimaan eläkepäivistä omaistensa ympäröimänä ja jättää terroristeja ja pommimiehiä täynnä olevan kotimaansa huolet toisten harteille. Mutta hän täytti osansa, suoritti velvollisuutensa. Sanotaan, että suurinta pelkuruutta on tiedostaa vääryys ja olla siihen puuttumatta. Se on joskus kovin vaikeaa. Mutta Benazir Bhutto ei ollut raukka. Kansan onni oli hänen onnensa. Hän ei voinut jäädä kotiin, hän palasi Pakistaniin jatkamaan isänsä työtä. Se päättyi hirvittävällä tavalla, mutta pikemminkin hänen kuolemansa kirkastaa kuin himmentää hänen kauniin elämänsä muiston hohdetta. 

Lepää rauhassa, Benazir!

---

Benazir Bhutton omaelämäkerrasta "Idän tytär" (1988)

Vuonna 1981 Benazir Bhutto kirjoitti vankeudessa 27-vuotiaana:
"Lopulta tulee kuitenkin kuolema enkä minä sitä pelkää. ... elukat voivat eliminoida vain ihmisiä. Aatteita ne eivät voi eliminoida. Demokratian ajatus jää eloon. Ja kun demokratia väistämättä voittaa, me elämme uudelleen."

Vuonna 1984 jouduttuaan maanpakoon Englantiin Heathrow'n lentokentällä:
"Olen syntynyt Pakistanissa ja aion kuollakin Pakistanissa. Isoisäni on haudattu sinne. Isäni on haudattu sinne. En koskaan hylkää maatani. ... Minä en aio hylätä teitä. Pysyn rinnallanne viimeiseen hengenvetooni saakka. Bhuttot pitävät lupauksensa."