Arvoisa puheenjohtaja!

Lakivaliokunnassa on jätetty kolme eriävää mielipidettä tähän mietintöön. Yli puolet lakivaliokunnan jäsenistä on mukana jossakin eriävässä mielipiteessä. Paperisena jaetussa mietinnössä liitteenä olevasta minun ja edustaja Lindbäckin allekirjoittamaksi merkitystä eriävästä mielipiteestä on jostain syystä jätetty pois edustaja Viitalan nimi. Netissä olevassa versiossa se kyllä oli mukana. Eli tuotakoon se myös tässä ilmi.

Yhtenä eriävän mielipiteen jättäneistä haluan muutamalla sanalla kertoa näkemykseni tähän asiakokonaisuuteen.

Haluan aluksi kommentoida muutamia niitä väitteitä, joilla olen eri yhteyksissä kuullut tätä hanketta puolusteltavan.

Ensinnäkin on sanottu, että miten te siellä pohjoisessa tai muilla ns. syrjä-alueilla aiotte sitten pärjätä, jos tätä pakkoyhtymämallia ei toteuteta. Että miten te sitten saatte ne rahat riittämään?`

Mutta eihän missään ole esitetty laskelmia, jotka osoittavat, että tämä malli toisi minkäänlaisia säästöjä – saatikka, että se toisi sellaisia säästöjä, joita ei muuten voisi synnyttää. Syrjäalueiden välimatkat eivät lyhene sillä, että muodostetaan pakolla seurakuntayhtymiä. Lapissa jo muutaman seurakunnan pakottaminen yhtymään tulee väistämättä johtamaan sellaisiin seurakuntayhtymiin, jotka maantieteellisesti merkitsevät samaa kuin se, että Turku ja Tampere pistettäisiin samaan seurakuntayhtymään – ja enemmänkin. Pitkien välimatkojen aiheuttamat kustannukset ovat tosiasiat yhtymissäkin ja toisaalta jo nyt on mahdollista käyttää yhteisiä työntekijöitä – ja perustaa myös yhtymiä, jos se jollakin alueella koetaan tarkoituksenmukaiseksi.

Kun on kerrottu, kuinka yhtymillä on turvattu pienten seurakuntien olemassaolo, niin hieno juttu, mutta senhän voi tosiaan tehdä jo nyt! Ei se vaadi tätä esitystä.

Toiseksi on sanottu, että rikkaat seurakunnat ovat itsekkäitä eivätkä auta köyhempiä ja vastustavat pakkoyhtymiä, jottei tarvitse luopua omaisuudestaan toisten hyväksi.

Mutta miten tämä seurakuntayhtymä tähänkään avun toisi? Tuskin kovin monella seurakunnalla on niin suuria omaisuuksia, että niiden tasaamisella voidaan pidemmän päälle yhtymän sisällä köyhempien seurakuntien ongelmia parantaa, vaikka seurakuntien oma omaisuus vietäisiinkin yhtymän käsiin. Miten se iso seurakunta saataisiin siinä paljon markkinoidussa ”väljässä perussäännössä” antamaan sille pienemmälle seurakunnalle enemmän kuin mitä se jo nyt saa? Kyllä ne verotuloista ne keskeisimmät tulot kuitenkin käsittääkseni jatkossakin tulevat.

Sitten on sanottu, että pakkoyhtymiin on mentävä, koska olisi niin työlästä ja raskasta pitää yllä kahta erilaista sääntelyä, siis yhtymiä ja itsenäisiä seurakuntia yhtä aikaa.

Mutta sellainen mallihan on jo nyt olemassa! Mitä vahinkoa siitä on tähänkään asti ollut?

Ja on myös sanottu, että päätös täytyy tehdä nyt. Että tässä on niin iso työ tehty ja on kehityksen pysäyttämistä ja voimavarojen hukkaan heittämistä ja ties mitä, jos tätä ei nyt hyväksytä.  Ja että rakennemuutos on välttämätön.

Mutta eihän tämä valmistelutyö hukkaan mene, vaikka tätä kokonaisuutta ei nyt kaikkine ongelmakohtiin tällä istuntoviikolla hyväksyttäisikään. Tulevaisuudessa tämän valmistelun monia hyviä elementtejä tullaan joka tapauksessa varmasti hyödyntämään seurakuntarakenteitamme koskevassa päätöksenteossa.

Sosiaalinen paine esityksen hyväksymiselle on epäilemättä nyt kova. Mutta joskus on kuitenkin rohkeutta ja jopa viisautta uskaltaa toimia vastoin sitä, minne virta vie ja yleinen mielipide käy.

Minä olen tällä viikolla paljon ajatellut sitä, että keitä minä täällä edustan. Ketkä minut ovat tänne lähettäneet? Paitsi Korkeimman edessä, niin heille minä olen toiminnastani täällä vastuullinen.

Rovaniemen rovastikunnan kokouksessa oli yksimielinen kanta – yhtymiin vain vapaaehtoisuuden pohjalta. Siinä kokouksessa oli mukana suuren seurakunnan edustajia ja monta pienten seurakuntien edustajaa. Myös erilaiset hengelliset taustat olivat edustettuina, oli liberaaleja ja konservatiiveja ja siltä väliltä – ja kaikki olivat yksimielisiä tästä asiasta – ei pakkoyhtymiä!

Sama malli kun ei sovi kaikkialle Suomeen eivätkä puheet väljästä perussäännöstä riitä poistamaan perusongelmaa, yhtymiin pakottamisen problematiikkaa. Meillä on suuria seurakuntia, osa juuri yhtyneitä, joiden pilkkominen olisi turhaa ja keinotekoista. Meillä on pieniä seurakuntia, jotka pärjäävät hyvin ja tekevät naapureittensa kanssa tarvittaessa hyvää yhteistyötä omista lähtökohdistaan käsin. Miksi me lähtisimme rikkomaan näitä hyviä, paikallisista olosuhteista rakentuneita malleja? Muutoksia tulee varmasti, mutta onko tämä oikea ja kestävä tapa tehdä niitä?

Koko tämä pakkoyhtymähanke lähti liikkeelle viime hallituskaudelle aloitetusta suurkuntahankkeesta, joka koki tunnetun loppunsa. Nyt meillä on uusi hallituskausi alkamassa ja millaiseksi Suomen kuntakenttä ja tehtävänjako nyt muodostuvat, siitä meillä ei vielä ole tietoa.

Kipa-hankekin on vielä monine myllerryksineen kesken. Olisiko syytä suorittaa yksi suuri prosessi kirkossa loppuun ennen kuin seuraavaa aloitetaan käynnistetään seurakuntakenttäämme kuormittamaan?

Tulevaisuudessa – jos tämä valitettava jäsenkato kirkossa jatkuu – voimme sitä paitsi päätyä lopulta siihen, että meillä on vain kaksi hallinnon tasoa: perusseurakunnat sekä hiippakunnat.

Sitä paitsi eilen pöydillemme jaetussa tulevaisuusvaliokunnan mietinnössä esitettiin komitean nimeämistä tuottamaan kirkolle uusia organisaatiomalleja. Viime syysistuntokaudella jo täällä tehtiin päätös perustaa komitea, jonka tehtävänä on a.) arvioida kirkon organisaatiota kokonaisuutena b.) tehdä tarpeelliset selvitykset siitä sekä c.) laatia ehdotus uudesta kirkon organisaatio- ja toimintamallista tai vaihtoehtoisista malleista viimeistään marraskuussa 2016. kokoontuvalle kirkolliskokoukselle.

Kun tällainen suuri työ on nyt käynnistymässä, niin eikö meidän tulisi jättää myös tämä kaikkein tärkein organisaatiota koskeva uudistustyö ennakkoluulottomasti tämän komitean harkittavaksi? Mitä tämän komitean kannattaa edes työtään aloittaa, jos me nyt lyömme lukkoon tämän kaikkein tärkeimmän organisaatiokysymyksen? Kirkolliskokous vieläpä katsoi, että ”visionäärisen luonteensa vuoksi komitean tulee olla ennakkoluuloton”.

Arvoisa puheenjohtaja!

Oma kantani tähän asiaan on, että tätä ei nyt tällä erää hyväksytä, vaan jätetään raukeamaan.