Kevätaurinko on alkanut paistaa. Olen valitettavasti rikkonut jälleen aurinkolasini, toinen sanka on poikki. Eivät ne ole mitään hienoja, optikolta ostettuja, vaan muovisia laseja, mutta harmi silti. Pitää tonkia laatikkoja, jos löytyisi vielä ehjiäkin.

Tulin Rovaniemeltä tänään Kemijärvelle, kuten joka ainoa viikonloppu. Kävin sauvakävelemässä tällä Särkikankaalla pitkin teollisuusaluetta (nuorekas harrastus) ja se oli varmaan viikon paras hetki. Olen istunut Rovaniemen-asunnolla apaattisena tuijottamassa tietokoneruutua ja purnannut selkäkipuja. Reippaasti liikkuessa vaivat unohtuvat. Ulkoilun merkitys paitsi fyysiselle myös henkiselle kunnolle on huomattava.

En ole koskaan osallistunut minkäänlaiseen joukkueurheiluun. Koululiikunnassa sain siitä tarpeekseni, olen liian individualisti siihen. Velipojat harrastavat liikuntaa minunkin puolestani, nuorempi on erittäin innokas jääkiekkoilija. Muutoin pidän liikkumisesta, varsinkin reippaasta kävelystä. Kai se on sitä hyötyliikuntaa. On kyllä sanottu, että hyötyliikunnan harrastuksekseen ilmoittavat juuri ne, jotka eivät liiku. Hyötyliikunnaksi kun voi lukea kaupassa käynnin ja normaalit kotiaskareet aina sohvalta jääkaapille tapahtuvaa kävelymatkaa myöten.