hilu.jpg

Kuvassa minä ja Suomen Keskustanuorten puheenjohtajaksi ehdolla oleva Hilkka Kemppi.

* * *

 

 

 

Liityin Keskustan jäseneksi keväällä 2000 Esko Ahon presidentinvaalikampanjan innoittamana. Puolueen jäsenvaalissa perheenjäseneni olivat toki toivoneet Paavo Väyrysen voittoa, mutta kun Ahosta tuli ehdokas, niin häntä tuettiin.

 

En tullut ensi alkuun mukaan Keskustanuorten toimintaan. Jotenkin ajattelin, että minulle riittää kotipaikkakuntani keskustalainen järjestötoiminta. Eikä Kemijärvellä Keskustanuorten toimintaa silloin vielä ollutkaan. Ja myöhemminkin, vaikka jonkun aikaa omaa osastoa koetimme pyörittää, niin toiminta keskittyi enemmänkin piiritasolle. Vanhat paikallisosastothan ovat yleisemminkin toimineet korkeintaan kokousedustuksen saamiseksi

 

Yliopistovuosinani tulin mukaan enemmän Lapin Keskustanuorten toimintaan. Kuuluin piirin johtokuntaan vuodet 2008–09, työskentelin piirin määräaikaisena toiminnanjohtajana helmikuusta joulukuuhun vuonna 2010 ja elokuusta 2011 vuoden 2012 loppuun saakka olin piirin puheenjohtaja.

 

Parhaani yritin, usein monin tavoin haasteellisissa olosuhteissa, keskustalaisen aatteen eteenpäin viemiseksi. Kuinka hyvin tai huonosti tässä onnistuin, jätän sen toisten arvioitavaksi. Monenlaisia muistoja noihinkin vuosiin mahtuu. Ansiomitalilla palkittiin, niin että kai siellä jotain hyvääkin sai aikaan.

 

Osallistuin joitakin kertoja valtakunnalliseen Keskustanuorten liittokokoukseen, jossa mm. tehdään tärkeitä poliittisia linjauksia ja valitaan liiton kulloinenkin johto. Monista Keskustanuorten johtohahmoista on tullut myöhemmin merkittäviä valtiollisia tekijöitä; mm. liiton ensimmäinen puheenjohtaja oli Johannes Virolainen.

 

Eräs ikimuistoisimmista poliittisista tapahtumista, joihin sain osallistua, oli vuonna 2009 liittokokous oli Kalajoella. Olin mukana tukemassa Antti Kurvisen valintaa Keskustanuorten uudeksi puheenjohtajaksi. Antti ei ollut ennakkosuosikki, mutta kova kampanja siivitti hänet voittoon. Samassa kokouksessa liittohallitukseen valittiin ääniharavana Katri Kulmuni, jonka kampanjapäällikkönä toimin. Nyt he molemmat ovat kansanedustajia.


Viimeisin liittokokoukseni oli Mikkelissä syksyllä 2013. Olin mukana Sallamaarit Markkasen kampanjassa. Valitettavasti hän jäi tasatuloksen vuoksi arvalla pois toiselta kierrokselta. Äänestin toisella kierroksella Joonas Könttää. Kumpikaan ei päässyt puheenjohtajaksi, mutta molemmat ovat edenneet sittemmin hyvin poliittisella urallaan, ollen mm. kumpikin vuorollaan Brysselissä Paavo Väyrysen avustajana.

 

* * *

 

Kun täyttää 30 vuotta, loppuu aika toimia Keskustanuorissa. En ole enää äänestämässä valinnoista tämän syksyn liittokokouksessa eivätkä valinnat minulle oikeastaan kuulukaan.

 

Kuitenkin on kysytty, mitä ajattelen Keskustanuorten toiminnasta ja sen merkityksestä, ja sen tulevista valinnoista? Eräät ystäväni ovat pyytäneet minulta kannanottoa ja kansalaisen vapaudella toki voin sen tehdä.

 

Keskustanuorten historiallinen tehtävä on kasvattaa nuorta sukupolvea alkiolaisen keskusta-aatteen tuntoon. Sen puitteissa voi olla toki monenlaista virkistystoimintaa enkä vähättele järjestön sosiaalista merkitystä. Ei liikkeen pidäkään olla mikään ”broilerihautomo”. Suurimman osan keskustanuorista ei edes tarvitsisi tehdä varsinaista poliittista työuraa. Mutta heistä tulisi kasvattaa vastuullisia kansalaisia ja lähiyhteisöjensä vaikuttajia.

 

Keskustanuorten tulisi keskittyä ennen kaikkea niihin asioihin, jotka yhdistävät kansanliikettämme – jotka ovat aatteen ydintä. Kun meillä on kirkkaana tiedossa yhteinen ideologinen perustamme, jolta ponnistamme, ja kasvamme aatteeseen, niin meidän on helpompi kestää myös erimielisyydet muissa asioissa. Yhteinen päämäärä, johon suurten ajattelijoittemme, Santeri Alkion, Kyösti Kallion, Urho Kekkosen ym. asettamat suuntaviitat yhä meitä viitoittaa, tulee löytyä Keskustanuorten kartasta ja kompassista. Jos olemme lauma, hajoaa puolue.

 

Keskustanuorten on sallittava avoin ja moniarvoinen keskustelu niin keskuudessaan kuin julkisuudessa. Vahva johtajuus ei merkitse erilaisten mielipiteiden tukahduttamista ja julkisten kannanottojen kieltämistä, vaan päinvastoin.

 

Suomen viralliset poliittiset nuoret, ainakin ennen eduskuntavaaleja, olivat Kokoomuksen Susanna Koski ja Vasemmistoliiton Li Andersson. He hallitsivat julkisuutta taitavasti ja molemmat tulivatkin valituksi eduskuntaan. Heidän toimintansa toi paljon näkyvyyttä myös heidän edustamilleen poliittiselle nuorisojärjestöille. Keskustankin riveistä nousi läpi useita nuoremman polven kansanedustajia, mutta ketään heistä ei valittu ensisijaisesti keskustanuorena ja liekö kovin suurelta osin edes sen toiminnan kautta kerättyjen ansioiden ja näkyvyyden johdosta.

 

Keskustanuorten himmentynyt julkisuuskuva on kirkastettava. Suomen suurin puolue ansaitsee nuorisojärjestön, jolla on korkea poliittinen profiili. Keskustanuorten tehtävä ei ole vain puolueen kulloistenkin linjausten ja kulloistenkin johtohenkilöiden tukeminen. Pikemminkin sen on joskus oltava ”piikkinä puolueen lihassa”.

 

Järjestötoimintaa on kehitettävä ja siihen on tuotava aatteellisia elementtejä. Puhuin omat vuoteni keskustanuorissa kyllästymiseen asti aatteellisen koulutuksen merkityksestä, vaihtelevalla menestyksellä. Desentralismi, hajautetun yhteiskunnan aate ja pienyhteisöjen voima ovat kuitenkin olleet puolueen voima niin agraariyhteiskunnassa kuin nykypäivänä. Maailma ja rakenteet muuttuvat, mutta ihminen on perusolemukseltaan sama.

 

Keskusta-liikkeessä johtajilla on ollut usein suuri merkitys. Sanotaan, että olemme johtajauskollinen puolue. Ehkä olemme sitä liikaakin. Yksi mies tai nainen voi vain harvoin yksin ratkaista jonkun valtakunnan tai edes poliittisen järjestön kohtaloa.

 

Nyt Keskustanuorten puheenjohtajakisa ja muut johtopaikkojen (varapuheenjohtajat ja liittohallitus) kisat ovat jälleen käynnistyneet. Keskustanuorten puheenjohtajuutta tavoittelee mm. Keskustaopiskelijoiden nykyinen puheenjohtaja, asikkalalainen Hilkka Kemppi.

 

Vaihdos Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajan nuijan varresta tämän suuremman nuorisojärjestön eli Keskustanuorten johtoon olisi ihan luonteva. Anu Vehviläinen ja Antti Kurvinen ovat tulleet valituksi nuorten johtoon juuri opiskelijaliiton puheenjohtajuuden jälkeen.

 

Vaikka olemme asuneet ja opiskelleet Rovaniemellä yhtä aikaa, niin emme olleet siellä mitään ystäviä. Muistaakseni tapasimme vain joitakin kertoja eräiden julkisten tilaisuuksien yhteydessä. Minulla ei ole siis mitään velvollisuutta antaa suositusta jonkin vanhan kaverini puolesta.

 

Uskoakseni olen Hilkka Kempin kanssa lukuisista asioista eri mieltä. Näissä olosuhteissa ajattelen silti, että hän voisi olla erilaisia keskustanuoria kokoava ja liikettä yhdistävä voima – joka tarvittaessa uskaltaa myös toimia kentän äänitorvena puoluejohdon suuntaan. Viimeaikaiset kannanotot, joissa hän on vastustanut junayhteyksien karsimista maaseudulta tai pohdinnat järjestödemokratian lisäämisestä esim. ministerivalintojen suhteen, ovat olleet olevaisissa oloissa sangen tervetulleita raikkaita tuulia.

 

Huomionarvoista on sekin, että koko 70-vuotisen historiansa aikana Keskustanuorilla on ollut vain yksi naispuheenjohtaja, vuosina 1989–91. Naista ei pidä valita tietenkään vain siksi, että hän on nainen. Vastustan yleensäkin kiintiöajattelua. Aina pitää valita paras. Mutta ei kai se niin voi olla, että vuosikymmenestä toiseen paras ehdokas on aina mies.

 

Hilkka on myös hyvä esiintyjä ja osaa kohdata ihmisiä taitavasti. Tämä on tärkeätä, sillä puheenjohtaja on aina myös liikkeensä käyntikortti ulospäin. Puheenjohtajan on hankittava näkyvyyttä edustamalleen järjestölle. Hänen täytyy kiertää ahkerasti kenttää, kuunnella ja tulkita heidän tuntojaan. Alkiolaisen aatteen ytimessä on ihminen. Ei puolue-eliitti ja etujoukot, ei järjestelmä, vaan yksilö. Kun yksilö voi hyvin, niin yhteiskuntakin voi hyvin. Kun keskustalaiset tuntevat aatteen ja kasvavat siihen jo nuorena, pystyy puoluekin tekemään enemmän aatteen mukaista politiikkaa. Alkio näki Maalaisliiton itsekasvatusjärjestönä. Olisiko aika keskittää voimat siihen?

 

Suomen politiikassa erilaisia henkilövalintoja on kutsuttu siirtymiseksi muutaman piirun verran vasemmalle tai oikealle, kun erilaisten poliittisten liikkeiden kurssia on haluttu hieman muuttaa.

 

Olisiko Hilkka Kempin valinta Keskustanuorten puheenjohtajaksi valinta ”pari piirua” ihmisen suuntaan?