IMG_1867%20%E2%80%93%20Kopio-normal.jpg

Lapsuusperheeni hyvä tuttava Onni Ylitalo menehtyi äkilliseen sairaskohtaukseen 19.9.2013. Julkaisen tässä hänen muistotilaisuudessaan pitämäni pienen puheen.

Hyvä saattoväki!

Haluan kertoa muutamia ajatuksia, joita minulle nousi Onni Ylitalon poismenon johdosta.

Oman perheeni ja Ylitalon perheen ystävyys on perua siltä ajalta, kun isoukkini Akseli Huttunen osti mökin Kemijärven Särkikankaalta vuonna 1937.

Historian tapahtumat voivat vaikuttaa paitsi yhteiskunnallisessa elämässä niin myös yksityisperheissä sukupolvien päähän. Niinpä tämä Akseli Huttusen päätös muuttaa Kemijärvelle vaikutti myös siihen, että Ylitalot ovat olleet osa perheeni elämää jo neljän sukupolven ajan.

Eli jos se Huttusen mökin edellinen asukas ei olisi joutunut pontikankeitosta vankilaan, niin kenties me emme olisi Ylitaloihin koskaan tutustuneet.

Lapsuudestani muistan, miten kävimme usein Ylitalon Anjan luona ja useinhan Anja kertoi myös velipoikiensa kuulumisista. Muistan myös, kuinka mummini muisteli monesti tarinoita omista kasvuvuosistaan. Särkikankaalle ns. ”Pikkumökkiin” muuttaneet Huttuset ystävystyivät lähistöllä asuneen Ylitalon perheen kanssa, niin lapset kuin vanhemmat. Ylitalon kaivosta Huttuset hakivat monesti talousvetensä; Akseli kun ei saanut kaivoa tehdyksi, vaikka asiaa kovasti suunnittelikin.

Ylitalon Alpin ja Sohvin perheessä oli kolme lasta: tytär Anja ja pojat Eero ja Onni. He jakoivat lapsuusleikit Huttusen perheen lasten kanssa. Ja yhteydenpito on säilynyt näihin päiviin saakka.

Onni Ylitalo eli elämänsä täällä kotiseudullaan ja oli monien kemijärviläisten tuntema. Hän työskenteli enimmän aikaa linja-autonkuljettajana. Olen viime päivinä huomannut, miten monet tapaamani henkilöt ovat tunteneet Onnin ja halunneet jakaa muistojaan hänestä kuultuaan, että Onni on nyt poissa.

Onni Ylitalo kuului niihin maan hiljaisiin, jotka eivät pitäneet ääntä itsestään, mutta jotka antoivat oman arvokkaan työpanoksen kotiseutunsa rakentamiseksi. Myös eläkepäivikseen hän jäi synnyinseudulleen.

Itse tapasin Onnin usein kirjastossa tai Kemijärven katukuvassa, missä hänen kookas ja leppoisa hahmonsa oli tuttu näky polkupyörineen. Onni oli ahkera kirjaston käyttäjä, mikä kertoo hänen tiedonjanostaan.

Joskus keskustelimme myös yhteiskunnallisista kysymyksistä. Näistäkin asioista Onni toi mielipiteensä julki hyvin asiallisesti ja hyvässä hengessä, vaikka yhteiskunnallinen katsantokanta meillä olikin erilainen. Pidänkin suurena rikkautena sitä, että osassa kasvuympäristössäni on ollut erilaisia yhteiskunnallisia ideologioita. Niin Huttusellakin ajateltiin – ihmisiä kohdeltiin tasavertaisina ja naapurisopua arvostettiin, vaikka katsantokannat olivat erilaisia. (Isoukkini, vaikka olikin köyhän työläisperheen isä, oli oikeistolainen ja Ylitalot vasemmistolaisia.)

Muistan lapsena kuulleeni joltakin vanhalta LP-levyltä perinteisen työväenliikkeen surumarssin sanat:

Matkansa päähän toverimme saapunut on
Ihmisen retki siinä aina muuttumaton

Onni Ylitalon retki tällä planeetalla on nyt päättynyt. Toivon omaisille voimia surun keskellä. Sydän säilyttää muistot.