Suruviesti kohtasi aamulla perhettäni. Läheinen perheystävämme nukkui pois Kemijärvellä 88 vuoden iässä. Jätän hänen nimensä täällä netissä mainitsematta, koska hän ei koskaan kaivannut nimelleen julkisuutta, vaikka läheisemme toki tietävät, kenestä on kyse. Haluan kuitenkin jakaa muutaman ajatuksen.
Ystävämme syntyi Kemijärvellä työläisperheen tyttärenä kesällä 1933. Suomussalmelta tullut äiti oli kohdannut tulevan miehensä, kemijärveläisen kivityömiehen, Petsamossa. Äiti oli siellä savotan kokkina, yksin elantoa hankkivana, hänen ensimmäinen avioliittonsa oli ollut vaikea ja päättynyt, kun aviomies oli joutunut murhasta linnaan. Kun työt Petsamossa loppuivat, päätti pariskunta suunnata Kemijärvelle. Siellä ystävämme varttui kahden veljensä kanssa Särkikankaan mökkiläisten joukossa. Lapsiperheitä oli paljon, yhdessä leikittiin ja touhuttiin.
Perheen äiti oli vahvatahtoinen nainen, joka oli kokenut kovia. Hän omaksui kommunistisen maailmankatsomuksen, jonka opetti myös lapsilleen. Myös ystävämme oli elämänsä halki mukana vasemmistolaisessa työväenliikkeessä ja kannatti kommunistista aatetta eikä epäröinyt tuoda sitä julki. Hän oli myös tiedonhaluinen, luki paljon kirjoja eri aloilta, Leninin sanoin, ”oppikaa ja opiskelkaa”. Ideologiset erot eivät aina tehneet ystävyyttä ja yhteistyötä hänen ja perheeni kesken helpoksi, mutta niiden takia välit eivät kuitenkaan koskaan katkenneet.
Särkikankaalla ystävämme perhe tuli asumaan isoukkini Akseli Huttusen ostaman mökin läheisyyteen. Perheistä tuli läheisiä, vaikka Akseli edusti poliittista oikeistoa. Mummini ja ystävämme olivat koulukavereita, heidän ystävyytensä kesti yli 80 vuotta. Nuorena he matkustelivat kesälomillaan paljon yhdessä eri puolilla Suomea.
Mummini tavoin myös ystävämme kävi ensin keskikoulun ja valmistui sitten Kemijärven seminaarista asuntolanhoitajaksi. Hän ei perustanut koskaan omaa perhettä, vaikka joitakin sulhasehdokkaita nuorempana olikin. Hän omistautui työlleen ja harrastuksilleen. Hän työskenteli eri puolilla Lappia ja jonkun aikaa myös Pohjois-Karjalassa. Kun koulukuljetusten yleistyttyä asuntolat jäivät vähitellen pois käytöstä, niin ystävämme muutti Norjaan, Jäämeren rannalle, jossa työskenteli seitsemän vuotta kalatehtaalla. Norjan-aikoina hän oppi syömään silliä, josta tuli hänelle herkkuruoka. Palattuaan Kemijärvelle hän työskenteli aikuiskoulutuskeskuksen virkailijana, mistä jäi aikanaan eläkkeelle.
Ystävällämme oli omintakeinen tapa ajatella ja ilmaista itseään. Hän puhui usein huoliteltua kirjakieltä, painokkaasti asiansa ilmaisten. Hän oli tarkkailija, joka seurasi maailman menoa ja ihmisten toimintaa, ja esitti joskus pisteliäitäkin huomioita. Vaikka elämä tuntui joskus raskaalta, niin sen alta pilkahti usein huumori ja nauru, sarkastiset huomiot ihmisten turhantärkeydestä ja kaiken katoavaisuudesta. Totuin vierailemaan hänen luonaan lapsesta lähtien, ja kerroin sielä monesti sellaisia asioita, joita jätin omalle perheelleni kertomatta. Muutaman kerran kävin lapsena isoäitini ja tämän ystävämme kanssa matkoilla Tamperella ja Tukholmassa.
Minulle hänen kauttaan avautui myös maisema perinteiseen työväenliikkeeseen, sen aatteeseen, tapaan ajatella ja toimia. Ilman häntä en olisi tällaista tietenkään koskaan kokenut. Sokea hän ei ollut oman aatteensa nimissä tehdyille asioille ja varoitti kaikenlaisesta henkilöpalvonnasta. ”Stalin oli samanlainen hullu kuin Hitler”, hän sanoi minulle, ja korosti aina kannattavansa rauhaa sodan sijaan. Venäjän kieli, kirjallisuus ja kulttuuri olivat hänen mielenkiintonsa kohteena.
Ystävällämme oli läheiset välit veljiinsä. Kun vanhemmat kuolivat jo 1954 ja 1955, niin jäljellä ollut perhe hitsautui tiiviisti yhteen. Molemmat velipojat kuolivat syksyllä 2013. Tämä oli kova isku, josta hän ei oikein henkisesti koskaan selvinnyt. Ote elämään alkoi herpaantua. Koska hänellä ei ollut lähiomaisia, perheemme yhteys häneen tiivistyi. Viime vuodet äitini ja minä olimme hänen lähimmät omaisensa virallisestikin. Etenkin äitini teki kovasti työtä hänen hoitoonsa liittyvissä asioissa.
Vuosi sitten ystävämme siirtyi palveluasuntoon omasta tahdostaan. Sopeutuminen ei ollut helppoa, mutta paljon oli hyviäkin hetkiä. Kesällä käytiin pihalla katselemassa kukkia. Luonnon tarkkailu ja vuodenaikojen vaihtelu oli hänelle mieluista. Mutta vuoden kääntyessä lopulleen mieli alkoi synketä, etenkin liikuntakyvyn rajoittumisen myötä, ja joulupäivänä hän joutui sairaalaan. Sieltä häntä ei enää otettukaan palveluasuntoon, vaan vuoden toiseksi viimeisenä päivänä meille ilmoitettiin, että tänne ei saa enää palata, joten hän joutui jäämään sairaalaan odottamaan uutta asuinpaikkaa.
Sairaalassa häntä ei enää pyynnöistämme huolimatta nostettu pyörätuoliin, vaan ilmoitettiin, että hän on vuodepotilas. Sairaalaan mennessä hän ei sitä vielä ollut, mutta sellaiseksi hän siellä tuli, ajoittain viisi mummoa makasi samassa huoneessa, kun aiempi vuodeosasto on muutettu paljon pienempiin tiloihin. Kaksi ja puoli kuukautta kesti ennen kuin Kemijärven kaupunki löysi pitkäaikaiselle veronmaksajalleen viimein hoitopaikan Attendosta. Siellä oli upea huone hänelle, joka kalustettiin hänelle tutuilla tavaroilla, ja alettiin suunnitella hoitoa ja mahdollista kuntoutusta geriatriaan erikoistuneen henkilökunnan kanssa. Ystävämme odotti kesää, mutta uudessa asunnossa asuminen jäi muutamaan viikkoon.
Yksin aikuisikänsä eläneenä ystävämme oli joskus hyvin itsepäinen eikä häntä voinut ohjailla. Valitettavasti tämä näkyi joskus sellaisissa asioissa, joissa ei olisi kannattanut. Hän kieltäytyi ottamasta rokotetta ja sairastui nyt Kemijärvellä laitoksissa levinneeseen koronatautiin, mikä koitui hänen kohtalokseen.
Soitin hänelle toissailtana ja sanoin hänelle, että palaan parin päästä Kemijärvelle ja kun hän on parantunut, niin tulen häntä katsomaan. Hän vastasi minulle: ”Mitä se parin päivän päästä enää vaikuttaa tulla, silloin minä olen jo tukehtunut.” – Hänellä oli hyvin omintakeinen huumorin taju, joten ajattelin hänen vitsailevan. Mutta näin tässä nyt kävi.
Pohdiskelevana, analyyttisena, tiedonhaluisena ihmisenä hän eli varmasti monin tavoin rikkaan elämän. Muistan häntä kiitollisin mielin.
