Naapurimaassamme Norjassa tehdyt veriteot ovat herättäneet järkytystä ympäri maailmaa. Meillä Suomessa teko on kauhistuttanut poikkeuksellisen vahvasti tietysti sen vuoksi, että tällaista tapahtuu Pohjolassa. Vastaavanlaiset veriteot ovat harvinaisia pohjoisissa oloissamme.

Tämänhetkisten tietojen perusteella kyseessä on mieleltään järkkyneen, pahan ihmisen yksin toteuttama teko. Kyseinen henkilö on nähtävästi omaksunut katsantokantaansa äärioikeistolaista fanatismia, mutta minkään järjestön asialla hän ei kai ole ollut.

Jokainen normaaliälyinen ihminen epäilemättä pitää näitä tekoja kauhistuttavina, edustipa hän mitä uskonnollista, poliittista tms. ajattelutapaa tahansa.

Erityisesti huomioitavaa on se, että uhrit eivät olleet sattumanvaraisesti valittuja, vaan isku kohdistui poliittiseen nuorisojärjestöön. Poliittiset puolueet ovat demokratian kivijalka. Norjassa onkin kuulemma liitytty nyt suurella joukolla eri puolueiden jäseniksi. Tämä on aivan oikea tapa osoittaa kaikille demokratiaa uhkaaville tahoille, että väkivallan alla emme anna periksi.

Myötätunnon osoitukset ovat koonneet ihmisiä yhteen eri puolilla pohjoismaita, mikä on tietysti hyvin kaunista. Valitettavasti tapahtumat ovat aiheuttaneet myös varsin omalaatuisia reaktioita.

Henkilökohtaisesti olen pitänyt sangen vastenmielisenä sitä keskustelua, mikä Suomessa on syntynyt jo Norjan tragediaa seuranneina päivinä. Poliitikot ovat alkaneet kerätä irtopisteitä erilaisilla manöövereillä. Vihapuheiden tuomitsemista vaaditaan ankarasti. Norjan tragedialla koetetaan lyödä erityisesti Perussuomalaisia. Tällainen toiminta tulee luultavasti vain nostamaan puolueen kannatusta. Timo Soini ei ehtinyt kommentoida tapahtumia tuoreeltaan ja tätä ihmeteltiin kovasti. Ikään kuin Soini, uskova kristitty, joka puolustaa rohkeasti myös syntymätöntä elämää, voisi olla asiasta eri mieltä enempää kuin me muutkaan.

Mielenkiintoinen havainto muuten on, että jos jossakin Suomessa julkisessa keskustelussa olen todella tavannut vihapuhetta, niin sitä on harjoittaneet mielestään suvaitsevaisen ja arvoliberaalin katsantokannan edustajat. Esimerkiksi ministeri Päivi Räsänen on ollut todella ankaran vihanpidon ja loanheiton kohteena suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Räsästä vastaan esitetyt puheenvuorot jos mitkä ovat mielestäni suorastaan pursuneet vihaa ja pimeyttä. Jonkin verran vastaavaa kujanjuoksua on tehty myös Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-ahoa kohtaan. - Kumpaakaan henkilöä en äänestäisi, mutta mainitsen heidät siksi, että he jos ketkä ovat mielestäni vihapuheiden uhreja Suomessa.

Viime päivinä olen havainnut jopa eräänlaista käsittämätöntä voitonriemua, että "mitäs nyt sanotte, eipä ne olekaan vain muslimiterroristit, jotka tällaista tekevät". Aivan kuin koetettaisiin saada tuntemaan syyllisyyttä ne vilpittömät ihmiset, jotka ovat kantaneet huolta radikaalin islamin leviämisestä Eurooppaan. Ikään kuin ongelma olisi sillä ratkaistu, että joku kristityksi itseään väittävä sairas ihminen tekee terroriteon.

On päivänselvää, että valtaosa niin kristityistä, muslimeista kuin muiden uskontojen kannattajista ja uskonnottomistakin, tuomitsee kaikkinaiset viattomien ihmisten surmat. Samoin on selvää, että niin uskonnollisissa kuin ei-uskonnollisissa ihmisryhmissä, jos ne ovat tarpeeksi suuria, on todennäköisesti mukana mieleltään sairaita ihmisiä, joilla voi olla alttius pahoihin tekoihin, ja joiden järkkynyt mieli voi hakea niihin oikeutuksen kannattamastaan ideologiasta.

Kuitenkin olisi älyllisesti ala-arvoista lähteä vertaamaan konservatiivisiä kristittyjä ja ääri-islamilaisia toisiinsa samanlaisina terrorismin kylväjinä. Ääri-islamilaisten järjestöjen ja terrorismin yhteyttä ei voi poistaa. Sen verran monessa moskeijassa on esimerkiksi Osama bin Laden -vainajan tekoja ylistetty. Sen sijaan en usko, että yhdessäkään kristillisessä kirkossa kiitettiin Norjan tapahtumia. Jokainen todellinen kristitty tuntee suurta surua ja järkytystä näitä kuvottavia ja ihmisyyden vastaisia tekoja kohtaan.

Tietysti on totta, että poliittisessa keskustelussa on syytä muistaa, että niitä kuulevat myös monin tavoin herkät ihmiset ja jyrkkiä mielipiteitä esitettäessä on vaara, että joku käsittää ne jonkun ihmisen tai ihmisryhmän ihmisarvon nollaamiseksi. Kuitenkin on niin, että jos kuulijoita on tarpeeksi paljon, niin joku käsittää aina väärin. On mahdotonta vaatia poliitikkoja tilille demokraattisessa yhteiskunnassa käytävästä julkisesta keskustelusta.

(Minä sain taannoin yhteydenoton minulle tuntemattomalta ihmiseltä, joka syytti minun nollaavan Kristillisdemokraattien kannattajien ihmisarvon, kun kirjoitin, etteivät Kristillisdemokraatit saa tarpeeksi ääniä saadakseen kansanedustajaa Lapista ja että äänet vaalipiirissä niin muodoin menevät hukkaan. Kirjoitukseni oli mielestäni täysin normaali poliittinen kirjoitus, jossa vieläpä kiittelin Päivi Räsästä. Soittaja kuitenkin väitti, että minun murskaavan henkisesti tämän puolueen kannattajia ja pelotteli Jumalan tuomiolla.)

Sitä ei käy kiistäminen, että historia on täynnä surullisia esimerkkejä poliittisen kiihotuksen tuloksista. Omassa maassammekin, 1920-luvun alussa, ministeri Heikki Ritavuori oli oikeistolaisten sanomalehtien hampaissa. Hän oli kommunismin vastustaja, mutta koska hän pyrki kansalaissopuun suoraviivaisin keinoin myös vasemmiston kanssa ja vastusti Itä-Karjalan valloitusta, joutui hän äärimmäisen oikeiston hampaisiin. Sanomalehdet julistivat hänet isänmaan petturiksi ja venäläisten kätyriksi, mitä hän ei ollut, ja lopulta mielisairas aatelismies ampui hänet luullen tehneen palveluksen isänmaalle. Motiivin teolleen hän kertoi saaneensa oikeistolehdistä, jotka kertoivat, miten kaikin puolin paha mies Ritavuori on.

Tällaisia, jonkun ihmisen tai ihmisryhmän ihmisarvon kyseenalaistavia puheita, on tietysti vältettävä. Mutta samalla on muistettava, että emme lähde lyömään ns. natsikorttia sellaisissa paikoissa, joissa ei ole sen paikka (ja yleensä ei ole). Maassamme on pitkät ja ikävät perinteet siitä, että poliittista keskustelua suitsittaessa aletaan iskeä tietynlaisia leimoja vastapuolen ihmisiin. Neuvostoliiton arvostelijat leimattiin aikanaan fasisteiksi. Nyt on ollut nähtävillä, esimerkiksi ettei maahanmuuttopolitiikkaa ole voinut arvostella leimautumatta rasistiksi.

Julkisuuteen on paukuteltu myös hätäisiä kannanottoja aselain muuttamista kohtaan. Ei ole kuitenkaan järkevää paukasta jotakin hätäistä lainmuutosta ja kuvitella, että kansalaisten turvallisuuden tunnetta lisätään sillä. Jos johonkin tulisi kiinnittää huomiota, niin mielenterveyspalveluihin, ongelmien ennaltaehkäisyyn ja poliisin resurssien sekä valvonnan lisäämiseen. (Aina joku alkaa ulvoa ihmisoikeuksista, kun puhutaan valvonnan lisäämisestä, mutta mitä pelättävää tavallisilla ihmisillä on?)

Epäilemättä pohdittavaksi tulee myös turvallisuuspalvelujen käytön lisääminen poliittisissa tapahtumissa. Vastaavanlaisia veritekoja olisi erittäin helppoa tehdä myös Suomessa, ja jos todella maailma menee näin raakaan suuntaan, tulemme varmaankin näkemään läpivalaisulaitteita ja aseistettuja vartioita julkisissa poliittisissa tapahtumissa.

Mitä aselain kiristämiseen tulee, niin sellaisiakin puheenvuoroja olen kuullut, että pitäisi ottaa mallia Yhdysvalloista ja etenkin Teksasista, jossa monilla ns. tavallisilla ihmisillä on oikeus kantaa asetta mukanaan itsepuolustukseksi. Jos Norjassa olisi sama tilanne, olisivat saarella olleet voineet puolustautua ja murhaaja olisi tehty nopeasti vaarattomaksi. Nyt ainoa puolustautumistapa oli juosta karkuun tai koettaa uida.

Tähän on helppo sanoa vastaukseksi, että mitä siitä tulisi, jos kaikki saisivat kantaa asetta. Tulisi enemmän pikaistuksissa tehtyjä tappoja jne. - Mutta toisaalta on niinkin, että ne, joilla on tarkoitus tappaa, hankkivat kyllä jostakin laittoman aseen. Ja jos Norjassa surmatyön kohteeksi joutuneilla leiriläisillä olisi ollut edes muutamilla aseita itsepuolustuksekseen, tai edes muutama aseellinen vartija, olisi uhrien määrä jäänyt murto-osaan tapahtuneesta. Aselaki tosin tuskin muuttuu meillä mainittuun suuntaan, mutta vartijoiden käyttöä suurissa yleisötapahtumissa ainakin jouduttaneen lisäämään.