Mistä presidentinvaaleissa on kyse? Tasavallan presidentti on ennen kaikkea ulkopolitiikan johtaja. Presidentin valtaoikeuksia on karsittu, liikaakin, mutta maamme ulkosuhteiden osalta presidentti on vielä melkoinen päättäjä.

Vaalien ykköskysymys on siis se, kenen haltuun uskallamme antaa maamme ulkopolitiikan johtamisen. Suomen asema varsinkin itäisen suurvallan naapurina asettaa meille edelleen haasteita, mutta avaa myös mahdollisuuksia. Maailman myrskyjen lävitse Suomi-laiva on purjehtinut, karikot välttäen, kun sen kompassina on ollut koeteltu ulkopolitiikka.

Suomi tarvitsee presidentin, jolla on sekä riittävä kokemus ulkopolitiikan hoitamisesta että luotettava ulkopoliittinen linja. Paavo Väyrynen on tässä selvästi ansioitunein. Hän on toiminut ulkoministeriön johtotehtävissä viidellä eri vuosikymmenellä ja on Suomen pitkäaikaisin ulkoministeri.

Muilla ehdokkailla ei ole läheskään samanlaista ansioluetteloa esitettävänään. Toiseksi kokenein tällä alalla lienee Paavo Lipponen, joka pääministerikausillaan osallistui jonkin verran ulkopolitiikan johtoon. Sen sijaan esim. Sauli Niinistöllä ei ole päivääkään kokemusta Suomen ulkopolitiikan johtotehtävistä.

Erityisen kokenut Paavo Väyrynen on idänsuhteittemme hoitamisessa. Me itälappilaiset tiedämme niiden merkityksen. Kauppa- ja matkailuyhteistyön kehittäminen tuo huikeita näköaloja alueellemme. Ehkäpä kerran saamme vakuutettua venäläiset myös Kantalahden ratayhteyden hyödyistä. Meille on hyväksi, että valtakunnallisestikin osataan hoitaa hyvin idänsuhteita.

En jaa kaikkia Tarja Halosen arvoja, mutta ulkopolitiikan hän on mielestäni hoitanut hyvin, Paasikiven-Kekkosen linjalla. Emme ole tunkeneet sotilasliittoon Nato-haukkojen painostuksesta huolimatta. Maailmannäyttämöllä Suomen tulee edelleen pyrkiä lääkärin eikä tuomarin tehtäviin. Suomalaisten sotilaiden ei tarvitse taistella ja kuolla vieraiden valtioiden käymissä sodissa.

Sauli Niinistön valinta merkitsisi muutosta nykyiseen linjaan. Hän on pyrkinyt tekemään irtiottoa Nato-myönteiseen linjaansa. Hänen puolueensa ajaa kuitenkin Suomea Natoon. Ja onpa Niinistö myöntänyt kotisivuillaankin haluavansa ensin eurooppalaisen sotilasyhteistyön syventämistä ja sitten: ”Päätepisteessä vastaan voi tulla myös Nato”. – Ääni Niinistölle on ääni sotilasliiton jäsenyydelle.

EU-politiikassakin presidentti voi näyttää suuntaa. Paavo Väyrysen toiminta perustuu Suomen itsenäisyyden puolustamiseen liittovaltiokehitystä vastaan. Jos Väyrystä olisi kuunneltu eivätkä Lipponen ja Niinistö olisi vieneet Suomea rahaliittoon, Suomi olisi nyt samassa asemassa luonnollisimpien EU-kumppaneittemme, toisten pohjoismaiden rinnalla. Mutta nyt me maksamme toisten velkoja.

Menneeseen emme voi enää vaikuttaa, mutta siitä voi oppia. Tarvitsemme presidentin, joka on osoittanut kykynsä kaukonäköiseen ajatteluun, ja joka pitää kiinni kansallisesta edustamme.

Moni liian myöntyväiseen EU-politiikkaan ja Keskustan sameaksi koettuun linjaan kyllästynyt äänesti viime vaaleissa Perussuomalaisia. Hyvin tämän ymmärrän. Mutta Keskustan luottamus heikkeni juuri siksi, että Paavo Väyrysen edustama linja ei näkynyt tarpeeksi poliittisissa teoissa. Nyt Perussuomalaisten Soinin äänestäminen on kuitenkin kehno protesti. Kyse on todella vakavasta asiasta, maamme ulkopolitiikasta.

Timo Soini ei tunnu olevan edes kovin tosissaan näissä vaaleissa. Kenestä tulisikaan Perussuomalaisten johtaja, jos Soini muuttaisi Mäntyniemeen? Eiköhän Soinilla ole ihan riittämiin tekemistä eduskunnassa, alkaen oman eduskuntaryhmänsä paimentamisesta.

Paavo Väyrysen arvopohja kestää. Aikana, jolloin ihmiset hakevat onnea pinnallisista nautinnoista sekä jatkuvasta kuluttamisesta, itsekkäiden ja pinnallisten arvojen vallitessa, Suomi tarvitsee presidentin, jonka arvomaailman perustana ovat henkiset, hengelliset ja yhteisölliset arvot materialismin ylivaltaa vastaan.

Paavon myötä saisimme myös upean Maan Äidin, Vuokon, joka on elänyt aviomiehensä rinnalla ja tukena yli 40 vuotta. Paavo onkin joskus todennut hänellä olevan häntä itseään ”vanhempi ja viisaampi” vaimo.

Moni on myöntänyt minulle yllättyneensä, miten raikasta ja modernia linjaa Paavo edustaa, kun vain ensin nielee ennakkoluulonsa ja tutustuu Paavoon. Jotkut ovat toki kertoneet ärsyyntyneensä Paavon itsevarmasta ja omahyväiseksi väitetystä esiintymisestä jne. – Totta on, että Paavo on vahva luonne, jonka persoona ei miellytä kaikkia. Varsinkin, kun mediassa hänestä on luotu vuosikymmenet todella huonoa mielikuvaa.

Olen näihin väitteisiin usein vastannut, olivatko Mannerheim, Paasikivi ja Kekkonen vaatimattomia tyyppejä? Erilaiset esiintymistavat vetoavat eri ihmisiin. Tärkeintä on silti nyt katsoa, minkälainen ulkopoliittinen linja on maalle paras ja kenellä on eniten edellytyksiä sen toteuttamiseksi.

Meille lappilaisille Paavo Väyrysen valinta olisi historiallinen teko – ensimmäinen lappilainen presidentti. Näissä vaaleissa paras tapa valvoa omaa etuamme on äänestää lappilaista ehdokasta. Vai kuka mielestäsi parhaiten olomme tuntee? Espoolainen populisti, helsinkiläinen nahkuri, espoolainen kamreeri – vai lappilainen tohtori?