Maamme nykyinen hallitus, Kataisen sosialistihallitus, on esittänyt kotihoidontuen leikkaamista osana ensi vuoden budjettia. Kotihoidon tukea voi hakea perhe, jonka alle 3-vuotias lapsi ei ole kunnan järjestämässä päivähoidossa.

Vaikea aika vaatii vaikeita ja epäsuosittuja päätöksiä. Margaret Thatcher sanoi Britannian ollessa kriisissä, että hänen säästöohjelmansa on kyllä kuin pahanmakuinen lääkekuuri, mutta se täytyy ottaa, jotta potilas jää eloon. Emme voi vastustaa kaikkia ikävältä tuntuvia esityksiä vain siksi, että ne heikentävät hetkellisesti jonkun taloudellista asemaa.

Suomalainen sosiaalipoliittinen järjestelmä vaatii varmasti paljon remonttia. Ronald Reagan korosti usein, että työ on paras sosiaalipoliittinen ohjelma. Järjestelmän on kannustettava ihmisiä ottamaan vastaan työtä avustusten sijaan, silloin kun työtä on tarjolla. Aina sitä ei ole.

Valtion budjetissa on kuitenkin runsaasti menoeriä, joiden leikkaaminen merkitsee vain hetkellistä säästöä ja kulujen tosiasiallista lisääntymistä jonkun toisen momentin kohdalla. Yksi tällainen on kotihoidontuki.

Kotihoidontuen tarkoituksena on ollut mahdollistaa lasten hoitaminen kotona. Vanhempien valinnanvapautta on haluttu lisätä perheiden omista lähtökohdista käsin. Näin nämä lapset ovat olleet pois julkisen päivähoidon piiristä ja kulut ovat olleet pois toiselta momentilta. Kotihoidontuen leikkaaminen merkitsee paineiden siirtämistä julkiseen päivähoitoon ja menojen lisäämistä sillä puolella.

Hallitus esittää, että nykyinen kotihoidontuki kohdennetaan puoliksi kummallekin vanhemmille. Siis mikäli toinen vanhemmista ei pidä hänelle korvamerkittyä tukijaksoa, niin perhe menettää tämän osan tuesta. Valtio palkitsee sinua, jos isä ja äiti ovat molemmat yhtä paljon kotona!

Vaikka Kokoomuksen pitäisi olla johtava hallituspuolue, niin kyseinen esitys on täyttä sosialismia, suorastaan törkeää suomalaisten perheiden valinnanvapauteen puuttumista. On perheen sisäinen asia päättää omista lähtökohdistaan käsin, onko kotona äiti vai isä vai vuorotellen molemmat, ja jos molemmat, niin missä suhteessa vuorot jaetaan. Elämäntilanteita on monenlaisia, osa hyvinkin herkkiä. Mm. Lapsiperheiden etujärjestö on todennut, että lakimuutos tukaloittaisi perheiden asemaa.

Kasvatusvastuu on aina ensisijaisesti kodeissa. Nykyäänhän on yhä lisääntyvässä määrin asennetta, että yhteiskunta - tarha ja koulu ja valtio - ovat lasten kasvattajia. Eikä vanhempia tai muita kasvatusvastuussa olevia saisi syyllistää. Mutta koti on kuitenkin se paikka, jossa lapsi saa tärkeimmät suuntaviitat elämän varsitielle. Koteja ja vanhemmuutta yhteiskunnan on ensisijaisesti tuettava.

Ja jos tavoitteena on vain vähentää kotihoidontuen määrää, niin miksei sitä sanota suoraan, vaan naamioidaan se muka tasa-arvon kaapuun, niin että isä ja äiti ovat oikeutettuja täysimääräiseen tukeen, jos he jakavat kotihoitojaksot puoliksi. Kuitenkaan kaikki eivät eri syistä johtuen voi tällaiseen ratkaisuun päätyä. Taustalla väikkyy sitä paitsi jälleen ikävä ajatus kotona olevian äitien syyllistämisestä. Heidän tekemänsä työ on kuitenkin hurjan arvokasta niin kodeissa kuin koko yhteiskunnan tasolla.

Jos joku kuvittelee, että konservatiivina arvojani johtaa ajattelutapa, että naisen paikka on kotona essu päällä hellan ääressä, niin ei tunne taustaani. Itse olen kasvanut ympäristössä, jossa naiset kävivät ansiotyössä. Sitä pidettiin suorastaan kunnia-asiana. Omassa kasvuympäristössäni ei ole ollut ns. kotirouvia; esim. molemmat isoäitini ovat tehneet lähes 40-vuotisen työuran erilaisissa ansiotöissä. Itse kasvoin yksinhuoltajaäidin ainoana lapsena, ja kun äiti kävi työssä, niin vietin arkipäiväni peruskoulun alkamiseen saakka etupäässä isovanhempien luona. Tämä oli järjestely, joka meille siinä elämäntilanteessa katsottiin sopivaksi, perheen omista lähtökohdista käsin. Mutta kuten sanoin, perheitä ja elämäntilanteita on hyvin monenlaisia.

Mielenkiintoista on ollut seurata Kristillisdemokraattisen puolueen roolia tässä päätöksenteossa. Ymmärrän sen, että pieni puolue voi vaikuttaa hallituksessa vain sangen rajallisesti puolueen kokonaislinjoihin. Mutta kotihoidontuki ja perheiden tukeminen on ollut tämän puolueen arvojen ytimessä. Nyt nämä asiat näyttävät unohtuneen, kun puolue on saanut hallitusvastuun.

Pidän tärkeänä sitä arvokeskustelua, jota monet kristillisdemokraatit ovat käyneet yhteiskuntamme maallistuessa. Mutta Kristillisdemokraatit ovat kuitenkin vain yksi poliittinen puolue, jota on voitava arvostella leimautumatta sen edustamien perusarvojen vastustajaksi. Olletikin, jos tämä puolue itse unohtaa nämä arvot omassa hallituspolitiikassaan. Pari vuotta sitten muistutin lappilaisia eduskuntavaaleissa, että KD:ta ei kannata äänestää, kun puolue ei saa Lapista kuitenkaan omaa kansanedustajaa ja parempi olisi tukea isompien puolueiden perinteisiä arvoja edustavia ehdokkaita ja auttaa heitä tulemaan valituksi.

Tästä muutamat henkilöt loukkaantuivat verisesti ja antoivat sangen aggressiivista palautetta. Esim. eräs viimeisellä tuomiolla pelotellut rouva totesi aikovansa kertoa kaikille tuttavilleen, että Janne Kaisanlahti on syynä siihen, ettei hän koskaan tule äänestämään Keskustaa. Mutta KD nyt ei kuitenkaan saanut yhtään kansanedustajaa Lapista. Eivät saa ensi vaaleissakaan. Mutta siihen ei minun kirjoituksiani tarvita. Se hallituspolitiikka, jota KD on ollut tukemassa, pitää kyllä huolen siitä, että puolue kannatus Lapissa tulee putoamaan entisestään.

Kristillisdemokraattien yleisohjelmassa lukee: "Vanhemmilla tulee olla taloudellisesta asemastaan riippumatta mahdollisuus valita erilaisten päivähoitomuotojen ja kotihoidon välillä. Yhteiskunnan on arvostettava kotona tehtävää työtä. Kotihoidontukea on korotettava ja laajennettava."

Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari totesi tiedotteesaan: "Kotihoidon tuen ainoat todelliset puolustajat näyttävät olevan oppositiossa. Kannustan Kristillisdemokraatteja äänestäneitä miettimään tarkkaan, kenelle äänensä jatkossa antavat Perheiden asema ei ainakaan parane Kristillisdemokraatteja äänestämällä."