Tänään, 13.9.2021, tulee 409 vuotta siitä, kun Ruotsin entinen kuningatar Kaarina Maununtytär kuoli klo 5 iltapäivällä lyhyen, mutta vaikean sairauden murtamana Kangasalla Liuksialan kartanossa.
Kansakunnat tarvitsevat tarinoita osana identiteettinsä muodostamista. Kun kansallinen herääminen koettiin 1800-luvulla, alettiin Suomessa kertoa Kaarina Maununtyttären tarinaa. Ainoa Suomeen haudattu kuninkaallinen sai oman kappelin ja marmorisarkofagin, joka on vieläkin Turun tuomiokirkossa ihmisten ihailun kohteena. Tarina köyhästä tytöstä, jota kohtalo heitteli Ruotsin valtaistuimelle, vankityrmään ja lopuksi hämäläiselle maaseudulle suurtilan emännäksi, on kiehtonut monia sukupolvia.
Myös minua, kun jo nuorena olin kovin kiinnostunut historiasta, Vaasa-suvun alkuvaiheet ja myös Kaarinan ja Eerik XIV:n vaiheet kiehtoivat. Myöhemmin olen pyrkinyt hankkimaan käsiini erilaista tietoa ja tutkimusta tästä ajanjaksosta ja Kaarinan elämästä. On mielenkiintoista huomata, miten eri aikakaudet muokkaavat eläneiden ihmisten elämäntarinoita omaan kehykseensä sopiviksi.
Kaarinan tarinaa on esitetty yleisimmin tuhkimotarinana, joka päättyy huonosti. Köyhä tyttö, joka lähinnä passiivisesti tapahtumia seuraten, joutuu kiihkeästi rakastuneen, mutta mielenvikaisen kuninkaan vaimoksi, koettaa rauhoitella miestään, joutuu lopulta vallankaappauksen jälkeen miehensä kanssa vangiksi ja tämän kuoltua häipyy suomalaisen maaseudun rauhaan, jossa elää hiljaisuudessa hyväntekeväisyydelle ja hartaudelle omistautuen. Sinällään kaikki tuo on totta, mutta tarinassa on paljon muutakin.
Suomessa on usein kerrottu kansallishenkiseen sävyyn, että Kaarina polveutui suomalaisista suvuista. Tälle väitteelle ei ole tiettävästi mitään todisteita. Hän oli syntynyt Tukholmassa, hänen vanhempansa olivat uplantilaisten talonpoikien jälkeläisiä. Kaarinan äidinkieli oli ruotsi. Hän tuskin olisi edes tullut Suomeen, ellei Juhana III oli lähettänyt (karkottanut) häntä miehensä kuoltua asumaan Kangasalle kruunun omistamalle tilalle. Tämän ei tietenkään tarvitse vähentää hänen merkitystään meille. Hän asui yli puolet elämästään Suomessa.
Ulkonäöltään Kaarina esitetään taiteessa ja elokuvissa usein hoikkana ja eteerisenä, lähes keijukaismaisena, hentona hahmona. Kuitenkin kaikki aikalaislähteet sekä kuninkaan piirtämät kuvat kertovat, että Kaarina oli hyvin kookas, pitkä, vanttera ja rehevä keltahiuksinen maalaistyttö, jonka valtavan suuret tissit (henkisten ominaisuuksien sijaan) ensiksi herättivät kuninkaan mielenkiinnon.
Kaarinasta on ajoittain rakennettu pyhimysmäistä kulttia, jossa häntä pidetään perinteisten kristillisten arvojen vahvana edustajana. Tällöin ohitetaan lähes sivumaininnalla, että hän synnytti kuninkaalle kaksi aviotonta lasta tämän rakastajattarena, eikä hän luultavasti olisi koskaan tullut edes kuninkaan vaimoksi, elleivät kutakuinkin kaikki potentiaaliset eurooppalaiset prinsessa olisi kieltäytyneet Eerikin kosinnasta. Eikä Kaarinakaan pyhimys ollut. Hän työskenteli nuorena tyttönä kapakassa tarjoilijana eikä kuningas Eerik tiettävästi ollut aivan ensimmäinen mies hänen elämässään. Varmasti Kaarinalla oli myönteinen vaikutus kuninkaaseen, mutta Eerik XIV osoittautui lopulta tyranniksi, joka määräsi mielivaltaisia kuolemantuomioita ja tappoi jopa itse omin käsin erään aatelismiehen. Usein korostetaan heidän avioliittonsa onnellisuutta, mutta Kaarina kuitenkin huusi vankilassa miehelleen: ”Ansaitsisit tulla teloitetuksi!”
Elämänsä loppupuolen Kaarina eli toki Suomessa laajasti kunnioitettuna. Maatilan emäntänä hän onnistui paremmin kuin kuningattarena. On monia tarinoita, jotka kertovat hänen kristillisistä hyveistään, armeliaisuudestaan, köyhien auttamisesta ja siitä, miten hän antoi anteeksi monille entisille poliittisille vihamiehilleen. Aikalaislähteiden mukaan Kaarina oli etenkin loppua kohti syvästi uskonnollinen. Viimeisinä sanoinaan kuolinvuoteeltakin hän lausui rukouksia. Vuonna 1596 nuijamiehet, jotka lähtivät kapinaan Klaus Flemingiä vastaan ja polttivat aateliskartanoita, jättivät Kaarina Maununtyttären Liuksialan rauhaan. Tätä on pidetty osoituksena siitä, miten suurta suosiota leskikuningatar nautti tavallisen kansan parissa. (Joskus on tosin väitetty, että leskikuningatar lepytti raivostuneet eteläpohjalaisjoukot menemällä sänkyyn nuijamiesten päällikön Jaakko Ilkan kanssa. Väitteelle ei ole kuitenkaan esitetty mitään uskottavia todisteita ja se lienee perätön.)
Kaarinan elämän suuri tragedia oli, että hänen ainoa eloon jäänyt poikansa Kustaa riistettiin häneltä 7-vuotiaana ja lähetettiin ulkomaille kaukaisten sukulaisten luokse. Ainoan tyttärensä hän sai sentään pitää luonaan. Uusi kuningas pelkäsi entisen kuninkaan pojan voivan aikuisena vaatia kruunua. Kaarina ilmeisesti kävi jonkinlaista kirjeenvaihtoa poikansa kanssa, mutta vasta kaksikymmentä vuotta myöhemmin Kaarina onnistui tapaamaan poikansa ja matkusti tätä varten Tallinnaan. Yhteydenpito poikaan voitiin pahimmillaan katsoa maanpetokseksi, mutta Kaarina otti riskin. Kustaa päätyi myöhemmin Venäjälle, ajautui siellä poliittisen pelin kohteeksi ja kuoli epäselvissä oloissa. Kaarina lähetti rahat pojan hautajaismenoja varten, mutta paikallinen viranomainen ilmeisesti otti rahat itselleen. Tytär Sigrid, joka avioitui kahdesti ruotsalaisten aatelismiesten kanssa, vietti paljon aikaa äitinsä kanssa ja Kaarina ehti toimia isoäitinä tyttärensä lapsille.
Kaarina Maununtyttären haudalle on kirjoitettu teksti: ”Tässä haudassa on hänen tuhkansa, joka oli muinoin ensimmäisten joukossa säätyyn, hyveisiin ja onneen nähden ylistetty, Katariinan, Liuksialan valtiattaren, jolle Eerik XIV, svealaisten ja goottien kuningas soi kunnian olla kumppanina kuninkaallisessa aviovuoteessa. Sen jälkeen hän vietti leskeysaikansa rauhassa aina elämänsä 63:een vuoteen saakka tavoiltaan ylistettynä, hurskaana ja viattomana Liuksialan kartanossa. Hän kuoli uudistetun pelastuksen vuotena 1612.”
Kaarina Maununtyttärestä on tehty monia romaaneja ja näytelmiä, mutta nykyaikainen kunnollinen perusteellisiin aikalaislähteisiin perustuva elämäkertateos puuttuu. Toivon, että joku asiansa osaava historioitsija ottaisi sen joskus työnsä alle.