Mediassa on runsaasti uutisoitu, kuinka kirkolliskokous on käsitellyt ns. sukupuolineutraalia avioliittolakia. Uutisissa on ollut myös runsaasti virheitä. Kirkolliskokous ei ole käsitellyt avioliittokäsityksen muuttamista. Käsitelty aloite koski sitä, miten uuteen lakiin ja sen seurauksiin tulisi kirkossa varautua. Aloitteen tarkoitusperät toki luultavasti ovat pohjustaa maaperää sille, että maallisen lainsäädännön vuoksi jouduttaisiin muuttamaan kirkon ikuisia oppeja ja arvoja. Aloitteen johdosta yleisvaliokunnan tekemä mietintö oli mielestäni asiallinen ja siinä tuotiin selkäesti esiin kristillinen avioliitto miehen ja naisen välisenä liittona. Tämä erityissuhde on ainutlaatuinen, sen puolustaminen ei ole tasa-arvon vastustamista, vaan tosiasioiden tunnustamista ajan muotivirtauksista huolimatta.

Itse käytin asiasta seuraavanlaisen lyhyen puheenvuoron.

* * *

Arvoisa puheenjohtaja. Kiitän minäkin yleisvaliokuntaa perusteellisesta mietinnöstä. Me aistimme jo tästä tunnelmasta, että kyse on hyvin herkästä asiasta, ja kun näin herkästä asiasta on onnistuttu minunkin yllätyksekseni laatimaan yksimielinen mietintö, niin pitäisin kyllä hyvänä, että emme lähtisi tätä täällä enää muuttamaan ja horjuttamaan taidolla laadittua kokonaisuutta. Annammeko silloin kirkosta minkälaisen kuvan?

Itse asiasta totean vain lyhyesti, kuten moni ennen minua on jo todennut, että eduskunnan päätös ei voi sanella tietenkään kirkon päätöksiä, eikä eduskunnan päätös voi merkitä sitä, mitä Raamattu sanoo ja että luomisessa asetettu järjestys jotenkin muuttuisi. Kirkko saa kyllä pitää omana epäonnistumisenaan sitä, että tässä kristinuskon arvojen varaan rakentuneessa maassa kansanedustajien enemmistö on vieraantunut kristillisestä avioliittokäsityksestä. Miten onnistumme opettamaan paremmin kristillistä uskoa ja oppia? Miten me kirkkona voimme tässä tehdä enemmän? Siitä meidän ennen kaikkea tulisi keskustella.