Urho Kekkosen syntymästä tulee tänään kuluneeksi 121 vuotta. Muutama päivä sitten vietettiin hänen kuolemansa 35-vuotismuistoa. Monet sanomalehdet huomioivat nämä merkkipäivät, vaikka ne tulevat tietysti joka vuosi.
Havaitsin, että myös monet keskustalaiset tuttavani reagoivat päiviin sosiaalisessa mediassa ja useat lausuivat jonkun sanan Kekkosesta. Myös sellaiset henkilöt, jotka ovat syntyneet kauan Kekkosen päivien jälkeen.
Urho Kekkonen on kulttihahmo ja ikoni, jonka sitaatteja voidaan viljellä ja josta tehtyjä meemejä voidaan jakaa somessa. Häntä koskevia kirjoja on julkaistu suuri määrä ja edelleen vaikkapa hyvinkin toisarvoiset paljastukset hänen yksityiselämästään herättävät yleisön mielenkiintoa. Huomaan, että jopa monet persuhenkiset ihmiset tuovat nykyään somessa Kekkosta esiin suomalaisuuden symbolina, vaikka SMP oli aikanaan Kekkosen ankarimpia vastustajia.
Kekkonen tietysti kuuluu koko isänmaalle, mutta meille keskustalaisille hänellä on kuitenkin aivan erityinen merkitys. Meille hänen tulisi olla ennen kaikkea ideologinen esikuva ja suunnannäyttäjä. Maailma on paljon muuttunut Kekkosen ajoista, niin elinkeinorakenteemme kuin kansainvälinen toimintaympäristömmekin. Kuitenkin hänen peruslinjansa – vahva aluepolitiikka ja hajautettu yhteiskuntajärjestys, sekä harkittu ja vakaa, kansalliseen etuun perustuva ulkopolitiikkaa seikkailupolitiikan sijaan – on edelleen tälle maalle turvallinen lähtökohta.
Olen vuosien ajan (turhaan) pyytänyt, että Keskusta uudelleen painattaisi tai muutoin kokoaisi suurimpien ajattelijoittensa keskeisimpiä tekstejä aatteellisen työn ja poliittisen toimintamme inspiraatioksi. Urho Kekkosen julkaistuja tekstejä löytyy toki runsaasti Internetistä. Esim. Kansalliskirjaston ylläpitämässä julkaisuarkisto Doriassa UKK-aineisto on vapaasti luettavissa. Samoin esim. Kari Hokkasen kirjoittama Kyösti Kallion elämäkerta tai Santeri Alkion päiväkirjat löytyvät Internetistä.
Joku voi sanoa, etteivät ihmiset ole tärkeintä, vaan ne aatteet ja asiat, joita yhteiskunnallisessa toiminnassa pyritään viemään eteenpäin. Näinhän se tavallaan onkin. Ihmisten on kuitenkin yleensä helpompi samastua toisiin ihmisiin ja saada oppia heidän toiminnastaan ja teoistaan. Suurten valtiollisten toimijoiden elämäntyöstä riittää ammennettavaa ja tulkittavaa. Olen ulkomaanmatkoiltani hankkinut vuosien varrella suuren määrän mm. Abraham Lincolnia, Margaret Thatcheria ja kuningatar Elisabetia käsittelevää kirjallisuutta. Aina niistä löytyy uusia näkökulmia ja johtopäätöksiä.
Toivon, että myös keskustalaiset kantavat vastuunsa Urho Kekkosen poliittisen perinnön vaalimisesta ja hänen elämäntyönsä tutkimisesta. Nimenomaan siinä valossa, mitä siitä on opittavaa tämän päivän järjestötyöhön ja poliittiseen vaikuttamistyöhön.
Me suomalaiset olemme olleet poikkeuksellisen siunattuja, että kansamme kohtalokkaina hetkinä sille on annettu Mannerheimin, Paasikiven ja Kekkosen kaltaisia, kansainväliset mitat täyttäviä suurmiehiä. Inhimillisistä puutteistaan ja joistakin virhearvioistaan huolimatta he johdattivat kansamme sodasta rauhaan ja heidän elämäntyönsä antaa meille inspiraatiota siihen, miten ja mihin suuntaan maata tulisi johtaa. Jokaisen sukupolven ei tarvitse keksiä pyörää uudestaan.
(Kolumni Suomenmaassa 3.9.2021)
