Terveisiä Turusta!

Kirkolliskokous alkoi avajaismessulla Turun tuomiokirkossa. Kesken loppuvirren kuului hetken aikaa omituinen voimakas kumiseva ääni. Kysyin, että onko tuo nyt se pasuunan soitto ja vaivamme olisivat ohitse. Mutta ei ollut, joten kokous alkoi ja vielä Herran kansa vaeltaa...

Monia vanhoja tuttuja on täällä tavannut, mutta paljon uusiakin, joihin on mielenkiintoista tutustua. Onhan tämä läpileikkaus Suomen Siionista. Haikein mielin ajattelen monia yhteistyötovereitani, joita ei täällä enää ole, joka vapaaehtoisesti luopuneena tai vaaleissa pudonneena. Mutta Herran kansahan ei koskaan iäksi erkane, lohduttaudutaan sillä!

Olen ainoa vaaleilla valittu lappilainen tällä kertaa. Viimeksi meitä oli peräti kolme, mutta nyt edustajat keskittyivät Pohjanmaalle. Jos kaikki lappilaiset olisivat tulleet lappilaisten ehdokaslistalle, olisimme saaneet ainakin kaksi läpi. No, kansanvalta on puhunut ja näillä mennään.

Lisäksi Saamelaiskäräjät saavat toki lähettää oman edustajansa tänne, mutta nyt heidän edustajansa ja varaedustajansa ovat molemmat poissa, eli minä edustan yksin koko laajaa Lapinmaata. Viime kaudella edustaja oli hyvä yhteistyötoverini, pitäjänneuvos Veikko Guttorm Utsjoelta.

Ohjelmassa on ollut toistaiseksi lähinnä alkavan nelivuotiskauden järjestäytymiseen liittyviä asioita.

Tärkeitä valintoja olivat kirkolliskokouksen varapuheenjohtajien valinnat sekä valiokuntapaikkojen lukumäärästä päättäminen. Kaikista äänestettiin. Valiokuntapaikkoja ei vielä jaettu, vaan viralliset päätökset tehdään huomenna. Esitykset saatiin valitsijamiesten kokouksessa kyllä valmiiksi.

Koska arkkipiispa on aina puheenjohtaja, on kirkolliskokouksen varapuheenjohtajille tärkeä tehtävä vaaleilla valittujen edustajien valitsemina vastuuhenkilöinä kirkolliskokouksen työskentelyn järjestelystä ja etenemisestä. Edelliset pitkäaikaiset varapuheenjohtaja Timo Sahi ja Kaisa Rönkä eivät ole enää kirkolliskokouksessa.

Kirkolliskokouksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi oli kaksi ehdokasta. Jo ennen kokouksen alkua etenkin helsinkiläiset liberaalit kampanjoivat voimakkaasti Katri Korolaisen puolesta. Hän on kokouksen nuorimpia edustajia, mutta jo mm. ylioppilasliikkeessä pitkän uran tehnyt filosofian maisteri Helsingin Kalliosta.

Vastaehdokkaaksi kokouksessa nousi mikkeliläinen lääketieteen tohtori Seija Kuikka. Oulun hiippakunnan edustaja Pauli Niemelä esitti hänen valintaansa ja kävin puolestani pitämässä kannatuspuheenvuoron Seija Kuikan valinnalle.

Vitsailin myöhemmin, että savolaiset naiset ovat kohtaloni. Olenhan ollut savolaisia naishenkilöitä tukemassa politiikassa eri tehtäviin ja myös omassa tuttavapiirissäni heitä on useita.

Tunnen molemmat ehdokkaat jo usean vuoden ajalta. Tuntui vähän ikävältäkin asettua Katrin valintaa vastaan. Olemmehan ystäviä ja tavanneet silloin tällöin kokousten ulkopuolellakin. Vaikka edustamme hyvin erilaisia taustoja ja maailmankatsomuksia, niin meillä on ollut hyvä yhteistyö.

Puheenvuorossani muistutin kuitenkin siitä, että mielestäni on katsottava, mille paikalle kukakin parhaiten sopii. Nuorempien edustajien paikka on mielestäni dynaamisessa salikeskustelussa, jossa nuorten äänen tuo varmasti paremmin esille kuin varapuheenjohtajana kokouksen kulkua johtaessa ja erilaisista kokousmenettelyyn liittyvistä asioista päätettäessä.

Seija Kuikan elämänkokemus on hyvin laajaa. Lääkärinä hän on oppinut kohtaamaan erilaisia ihmisiä hyvinkin vaikeissa tilanteissa. Laaja kokemus kirkollisissa ja poliittisissa luottamustoimissa, mm. Mikkelin kaupunginhallituksen puheenjohtajana, on tuonut riittävän osaamisen johtaa puhetta kirkolliskokouksessa. Olen Seijan kanssa mukana yhdessä myös Kuntaliiton valtuuston toiminnassa. Hän edustaa mielestäni myös maltillista keskitietä kirkon asioissa ja voisi olla siksikin näinä aikoina hyvä valinta kansankirkon tärkeässä tehtävässä, kun kirkkomme yhtenäisyys on koetuksella. Viime kaudella Seija puolusti kanssani tinkimättömästi seurakuntien itsemääräämisoikeutta pakkoyhtymämallia vastaan.

Luulen, että Katrin kannattajat saattoivat tehdä ehdokkaalleen karhunpalveluksen korostaessaan varapuheenjohtajien roolia kirkon kasvoina. Jopa muistutettiin, että kirkosta eroamisiinkin voisi näin vaikuttaa. – Eivät ne, jotka kirkosta eroavat, välitä kyllä siitä, kuka on jonkun kirkolliskokouksen varapuheenjohtaja! Sitä paitsi Katri Korolainen on ollut hyvin aktiivisesti esillä kirkon ”virallisena nuorena” lukuisissa eri yhteyksissä, myös kirkon tiedottamisessa.

Kampanjoinnista välittyi mielikuva, että valintaa olisi sitten käytetty julkisuuteen päin todisteena kirkon liberalisoitumisesta. Tämä saattoi viedäkin henkilönä sinällään kelpo ehdokkaalta kannatusta. Onhan kirkolliskokouksen puheenjohtaja, arkkipiispa Mäkinen, kuitenkin jo melko liberaalin linjan edustaja. ”Kirkon kasvoiksi” kai saa muitakin vielä Suomen luterilaisessa kirkossakin valita?

Äänestyksessä Seija Kuikka sai 61 ääntä ja Katri Korolainen 46 ääntä.

Kiitospuheessaan Seija Kuikka tähdensi aivan oikein rooliaan varapuheenjohtajana nöyrin ottein: ”Minä en ole kirkon kasvot – te kaikki olette!”

Toisen varapuheenjohtajan vaalissa kunnallisneuvos Johannes Leppänen Saarijärveltä sai 69 ääntä, maakuntajohtaja Pertti Rajala Porista 35 ääntä ja Katri Korolainen 3 ääntä, minkä lisäksi hylättiin yksi ääni.

Johannes Leppänen toimi aikanaan pitkään mm. kansanedustajana ja hänellä on hyvin laaja luottamusmieskokemus. Hengelliseltä taustaltaan hän on vanhoillislestadiolaisia. Minäkin puheessani kannatin Leppäsen valintaa.

Valitsijamiehet, joiden tehtävä on valmistella monia henkilövalintoja, kuten kirkkohallituksen ja valiokuntien valinnat, kokoontuivat illalla. Oma hiippakuntani eli Oulun hiippakunta antoi minulle luottamuksen olla Pauli Niemelän ja Tuula Okkosen ohella yksi kolmesta valitsijamiehestä. Kokouksen luottamuksellisista keskusteluista en voi tässä kertoa, mutta eiköhän sieltä esitys kohtuullisella työllä tule

Itse pyrin pääsemään ensisijaisesti lakivaliokuntaan, jossa olin edelliskaudenkin. Ei siihen vaikuta tungosta olevan.