Ensimmäiset aluevaalit käytiin Suomessa 23.1.2022 ja aluevaltuustojen toimikausi alkoi 1.3.2022, siis kaksi vuotta sitten. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät siirtyivät kunnilta hyvinvointialueille 1.1.2023. Tätä vaalikautta on jäljellä vielä 15 kuukautta, seuraavat aluevaalit käydään 13.4.2025 yhtä aikaa kuntavaalien kanssa, ja uusien aluevaltuustojen työ alkaa 1.6.2025.

Mitä ajattelen nyt eletyistä kahdesta vuodesta? Se, mitä tässä kirjoitan, ei ole välttämättä lopullista totuutta, vaan pohdintaa yksinkertaisen rivivaltuutetun näkökulmasta. Vaaleissa minulla oli mainos, jossa luki: ”En ole sote-asiantuntija”. Monihan halusi valita edustajakseen sote-puolella työskentelevän ihmisen, ja se on ihan ymmärrettävää. Mutta itse halusin edustaa tavallisia lappilaisia, jotka itse ovat palveluiden käyttäjiä tai ainakin sellaisten omaisia.

Syksyllä 2022 kävin Eläkeliiton vieraana kotipitäjässäni kertomassa omia näkemyksiäni soteuudistuksesta. Ehkä jotkut yllättyivät, kun en ylistänyt uuden järjestelmän autuutta, kuten monet vaalipuheissaan tekivät. Aloitin (tarkistin muistiinpanoistani) esitykseni sanoilla: ”En ole täällä hyvinvointialueen matkasaarnaajana kertomassa, miten kaikki menee tulevaisuudessa paremmin, koska en ole itsekään siitä ollenkaan vakuuttunut.”

Haluan myös sanoa, että mitään todellista maakuntamallia, aluehallintoahan ei syntynyt, ei yleistä toimivaltaa, eikä valtion keskushallinnoista alueille siirrettäviä toimintoja, vaan pelkkä sote-uudistus, pitkälti kuntien sote-palveluiden ja sairaanhoitopiirien yhdistämisellä. Poliittinen voima ei riittänyt niin pitkälle kuin moni keskustalainen uskoakseni olisi halunnut.

Tietenkin jotain oli tehtävä pelkälle sotellekin. Kuntavetoisenakin homma oli tulossa tiensä päähän. Monelle pienelle kunnalle taakka alkoi käydä liian raskaaksi. Sote-sektorilla oli isoja ongelmia, jotka eivät johdu suinkaan nyt tehdystä uudistuksesta, mutta joita nyt mieluusti kuitataan, että ”Kepu teki soten, ei voi enää mitään.” Palkkaharmonisaatio, yleinen kustannuskehitys, koronaruuhkien jälkeisten hoitojonojen purkaminen – kaikki laitetaan soteuudistuksen syyksi, mutta nämä asiat olisivat olleet kuitenkin vastassa myös kuntapohjaisessa järjestelmässä. Samoin keskustelu viedään helposti siihen, kuinka perustettiin uusia himmeleitä ja ”kavereille töitä”, vaikka todellisuudessa meillä Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirit, Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä, Lapin pelastuslaitos ym. liittyvät yhdeksi hyvinvointialueeksi, eli 21 kunnan organisaatiosta tehtävät siirtyvät yhden organisaation vastuulle. Tässä mielessä kyse oli himmelien purkamisesta. Toki nykyisen organisaation sisälle voi muodostua tarpeettomia rakenteita, ruokkiihan koneisto usein itseään, ja niiden suhteen on oltava tarkkana.

* * *

Monet tavalliset ihmiset eri puolilla Suomea, etenkin maakunnissa ja maaseudulla ovat varmasti seuranneet kauhistuneina viime viikkojen uutisointeja hurjista säästötavoitteista ja leikkauslistoista. Perustellusti moni kysyy, että tässäkö se palveluiden paraneminen on? Yksiköitä suljetaan, palveluita heikennetään?

Hallituksen nyt edellyttämällä soten säästötahdilla välttämättömät peruspalvelut ovat uhattuna, toimintoja keskitetään ja alueiden elinvoima näivetetään. Nykyisellään hyvinvointialueille ei aidosti anneta edes mahdollisuutta parantaa palveluita. Valtava suuri historiallinen uudistus ei tapahdu hetkessä. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tammikuussa virkamiestyöryhmän esityksen, jossa mm. laajan palveluiden keskussairaaloiden määrä tippuisi kolmannekseen. Tällaiset kaavailut tuskin helpottavat tilannetta alueilla. Siellä on ollut vasta vähän aikaa palveluiden ja kulurakenteen kehittämiseen. Nyt tarvittaisiin työrauha uuden järjestelmän alkuun saattamiseen. Tällaisen muutoksen johtaminen ja mahdollisesti taloudellisempien toimintatapojen löytäminen vaatii varmasti monen vuoden aikaa eikä jatkuvia muutoksia ja epävarmuutta.

Mutta samalla on jokaisen vuorollaan hallituksessa olleen puolueen myönnettävä oma vastuunsa. Uudistus siirtyi vaalikaudelta toiselle ja kaatui monta kertaa poliittisiin erimielisyyksiin. Ja jos laissa havaitaan virheitä, ne on korjattava – ja sitä kiireemmin, jos kyse on perustavanlaatuisista valuvioista. Kun lakeja tehtiin, ei hyvinvointialueita vielä ollut eikä kukaan voinut valvoa niiden etua. Nyt tilanne on toinen ja käytännön elämä osoittaa usein puutteet, joita teoria ei havaitse. Nykyiset vallanpitäjät eivät voi mennä edellisten hallitusten selän taakse. Toivoisin, että ainakin isoimmista ongelmista voitaisiin käydä hallitus-oppositiorajat ylittävää yhteistyötä. Soten epäonnistuminen horjuttaisi pahasti ihmisten luottamusta pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan perusteisiin, eikä näinä aikoina tarvittaisi yhtään enempää kahtiajakoa.

Toivoisin, että aluevaltuustoissa joka tapauksessa korostuisivat oman hyvinvointialueen intressit. Arvoja ja tavoitteita on tietysti erilaisia, koska ideologiat ovat erilaiset. Silti liian paljon ainakin omissa kokouksissamme keskustelu on mennyt mielestäni tarpeettomaan puoluepoliittiseen nokitteluun. Aluevaltuusto ei ole kuitenkaan eduskunnan täysistunto. Itsekin toki politikoin ja arvostelen eri puolueita. Mutta aluevaltuuston päättäjä ei ensi sijassa edusta hallitusta tai oppositiota, vaan lappilaisia. (Ja oma kokemukseni eduskunnasta on, että Lappi on siellä aina oppositiossa, oli kuka tahansa hallituksessa.)

Näillä näkymin edessä on vaikeita päätöksiä. Pahinta on, jos ne esitetään ilman vaihtoehtoja ja ilman vaikutusarvioita ja riittäviä kustannusarvioita. Mietin, olisiko laissa pitänyt taata edes joku minimitaso jokaiseen kuntaan? Entä miten epärealistiset säästötavoitteet suhtautuvat niihin oikeuksiin, jotka perustuslaki meille takaa. Ja jos uhkana on, että alue yhdistetään Pohjois-Pohjanmaahan, niin jääkö senkään vertaa? Kaikkia esillä olleita säästöjä ei voine toteuttaa ilman, että palvelut tosiasiallisesti rapautuvat. Palveluverkkomme on nyt jo niin harva, että kuinka paljon sitä enää voisi vähentää? Mitä ratkaisuja edessä onkaan, niin lähtökohta pitää olla kuitenkin aidon sotepalvelukeskuksen (ei kylmäaseman) pitäminen joka kunnassa sekä kahden sairaalan säilyttäminen. Tämänhän vaaleissa ihmisille lupasimme.

Alijäämä on suuri, joskaan se ei ole yksin Lapin ongelma, vaan kaikkialla Suomessa. Ratkaisuna on esitetty perusterveydenhuollon ja ennaltaehkäisyn tehostamista. Kaunis tavoite on sekin, ettei suljeta yksiköitä, vaan lisätään niiden kustannustehokkuutta – mutta helpommin sanottu kuin tehty. Palvelustrategian pitäisi lähteä kuitenkin palveluntarpeista käsin. Ja silloin myös päätöksenteon valmistelun pitäisi olla, ei vain infotilaisuuksia, vaan aitoa vuorovaikutusta luottamushenkilöiden ja virkamiesten kesken.

Lappi on monella tavalla erityinen alue. Tämä täytyy myös palveluittemme rahoituksessa huomioida. Matkailijatkin on hoidettava, vaikka asuisivat muualla, mutta turismin lisäksi raskas teollisuus ja kaivokset sekä lisääntyvä Nato-yhteistyö vaikuttavat siihen, miten paljo porukkaa täällä liikkuu ja mitä voi tapahtua; onko nämä otettu riittävästi valtion rahoituksessa huomioon?

Tuoko keskittäminen säästöjä tai parempia palveluita? Osoittaako joku, että isommat sairaalat ovat pieniä parempia – ja jos näin on (mitä logiikkaa kuulee joskus Länskää vastustettaessa esitettävän), niin eikö sillä logiikalla ole sitten siirrettävä mahdollisimman paljon myös lappilaisten toimintoja Ouluun? Toivottavasti näin ei kuitenkaan tehdä.

* * *

Nyt päätöstään lähestyvä vaalikausi oli Lapin hyvinvointialueen ensimmäinen. Organisaatiorakenne ja toimivaltasäädökset hyvä tarkastella huolella ja tarvittaessa selkeyttää. Onko valtaa keskittynyt liikaa esim. aluehallitukselle, jolla hyvin paljon työtä erittäin suuria asioita käsiteltävänä, ja hyvinvointijohtajalle ja muille ylimmille johtajile. Lautakunnilla tehtäviä on taas melko vähän. – On tarkasti havainnoitava "siirtymävaiheen" ongelmat ja puutteet, jotka on korjattava - organisaatiossa lappilaisten valitsemien edustajien on voitava vaikuttaa, ei vain lausunnonantajana. Lautakunnille olisi esim. annettava itsenäinen toimivalta tehdä esityksiä hallitukselle. Vaikutusmahdollisuuksia on tietysti tarkasteltava ennen kaikkea asiakkaiden näkökulmasta, mikä on isoin asia – Ryhmäpuheenjohtajamme Pekka Pelttari sanoi muistaakseni jossakin puheenvuorossaan, että muutos on tehtävä alhaaltapäin. Mitkä ovat ongelmat lappilaisten ihmisten näkökulmasta?

Laajassa Lapinmaassa hyvinvointialueen jakautuminen palvelualueisiin on varmasti ollut tarpeen, yhtenä tavoitteena estää johtamisen siiloutuminen. Ettei ole vain keskitetyn hallinnon malli, vaam toimialojen toiminta ohjattaisiin alueilta käsin eikä ylhäältä keskushallinnosta. Mm. aluevaltuutettumme Esko Tavia on ollut aktiivinen palvelualuemallia koskevassa keskustelussa ja tuonut julki painavia puheenvuoroja tästä asiasta. Itsekin mietin, että keskushallinnosta operatiivisen johtamisen hoitaminen voi olla vaikeaa. Tuntui, että homma lähti väärälle raiteelle heti alusta, kun osa ei halunnut ollenkaan palvelualueita. Toimivallan siirtäminen palvelualueille on otettava vakavammin huomioon. Sellaistakin palautetta on kuulunut, että minkä ennen on voinut hoitaa asiat helposti, niin nyt pitää pyytää Rovaniemeltä lupa, byrokratia on lisääntynyt, työnteko hankaloitunut. Työntekijöiden kuulemisen toimivuudesta tai toimimattomuudesta on myös tullut palautetta. Ja työhyvinvoinnin merkitys korostuu, kun muistaa sen ison haasteen, mikä on työntekijöiden eläköityminen tulevina vuosina. Kun parisenkymmentä organisaatiota on yhdistetty, niin joissakin on ollut toimivat systeemit, joiden koetaan nyt muuttuneen.

Tällaiset viestit on otettava vakavasti. Samoin pohdintaa ovat herättäneet esim. hankintapäätökset – onko hankintatoiminta liian keskitettyä ja pysyvätkö pienet palveluntuottajat mukana? Paljon hyviä tavoitteita on kuultu myös johtamistyön kehittämisestä, työssä viihtymisestä, osallistavasta työhyvinvoinnista jne. – miten todellisuudessa kauniista sanoista tulee todellista elävää elämää?

* * *

Kuulun aluevaltuuston lisäksi pelastus- ja valmiuslautakuntaan. Sen toiminnan kautta minulle on korostunut ensihoidon ja pelastuspalveluiden merkitys, samoin VPK-yhteistyön tärkeys etenkin pitkien välimatkojen alueella.

Lapissa pelastuslaitoksen asiat ovat verrattain hyvin, työpaikkoihin on paljon hakijoita, työhyvinvointi valtakunnallisesti verrattuna korkealla tasolla ja sairaspoissaoloja vähän.
Ylimääräistä ei toki täälläkään juuri ole. Väliporrasta on karsittu jo ennen tätä uudistusta ja hallinto on kevyt, joten säästöt alkavat olla pian mahdottomia ilman, että perustuslaillinen oikeus elintärkeisiin palveluihin vaarantuu. Mitä säästöt voisivat olla? Paloasemien sulkemista? VPK-sopimusten irtisanomista? Eikö tämä vaarantaisi jo ne elämää turvaavat välttämättömät palvelut, jotka jo perustuslaki takaa, ja joita jopa ns. yövartijavaltion kannattajat pitävät julkisten palveluiden ytimenä? Joka tapauksessa kun priorisointeja tehdään, niin kyllähän se niin on, että jos olet jumissa palavassa talossa tai moottorisaha on osunut polveen tai on tulppa päässä, niin silloin minuutit ratkaisevat. Ja se juuri korostaa pelastustoimen tärkeyttä etenkin Lapin olosuhteissa.

Harva palveluverkko ei ole olemassa vain vähäväkiselle seudullemme, vaan myös täällä käyville matkailijoille. Viime lautakunnan kokouksessa meille kerrottiin, että tehtävämäärissä on ollut kasvua esim. viime vuoteen verrattuna. Huomattava osa tehtävistä liittyy matkailuun, mikä on tietysti Lapille tärkeää, mutta tämäkin on resurssien jaossa otettava huomioon. Hyvinvointialueen tavoitteena on vähentää pelastuspuolen tehtäviä, mutta käytännössä hyvinvointialueen mahdollisuudet tämän tavoitteen toteuttamiseksi ovat sangen rajalliset – yleistä valistusta ja esim. paloturvallisuuteen liittyvää koulutusta lukuun ottamatta – ovat sangen rajalliset. Säätila auttoi viime kesänä, kun metsäpaloja tuli vähän, mutta ”säät ja ilmat säätää” joku meitä korkeampi.

Pelastuslaitoksessa työhyvinvointi on kyselyjen mukaan parantunut ja sairaspoissaoloja on keskimääräistä vähemmän. Uskoakseni tämä kertoo myös hyvästä työilmapiiristä. Toki pelastuslaitoksella on ollut jo valmiina oma organisaatio, kun hyvinvointialueelle siirryttiin, eikä se ole joutunut samanlaiseen myllerrykseen kuin kuntapuolelta uuteen systeemiin joutunut sosiaali- ja terveystoimi.

Julkisuudessa on esitetty joskus kannanottoja, että pelastustoimi siirrettäisiin valtiolle. Jokainen ymmärtänee, mihin tämä johtaisi harvaan asuttujen palveluiden osalta, kun päätökset tehtäisiin siinäkin viime kädessä Helsingissä. Paikallisuus on jo monessa asiassa heikentynyt ja niin kävisi tässäkin.

* * *

Lopuksi vielä joitakin huomioita pienemmistä asioista.

Meillä Keskustassa päätettiin, että kaikki lautakuntien nykyiset jäsenemme jatkavat kauden loppuun eikä vaihdeta puolivälissä. Jokainen ryhmä tietenkin tekee, kuten hyväksi kokee, mutta mielestäni lautakuntien kausi saisi olla kyllä koko vaalikauden mittainen. Valitaanhan kunnissakin lautakunnat kerralla neljäksi vuodeksi. Juuri kun tehtäviin alkaa oppia, niin kausi jo vaihtuisi. Joskushan henkilöitä vaihdetaan kesken kaiken, jotta kaikki halukkaat pääsevät vähän aikaa olemaan, mutta onko tällainen menettely aina tarkoituksenmukaista?

Meidän ryhmässämme ainoa muutos vuodenvaihteessa oli aluevaltuuston varapuheenjohtajuus. Syynä tähän oli alueellinen tasapuolisuus. Kun valtuustokauden alussa vastuuhenkilöitä valittiin, osa äänestyksen jälkeen, niin kävi niin, että Itä-Lappi jäi ns. mopen osalle. Aluehallituksen pöydän ympärillä istui kolme ylälappilaista eikä yhtään itälappilaista. Tuolloin sovittiin, että aluevaltuuston I vpj:na toimii kauden alkupuolen ylälappilainen ja jälkipuolen itälappilainen. Meitä itälappilaisia on Keskustan ryhmässä kolme ja sovimme keskenämme, että Petteri Salmijärvi tulisi meistä kyseiseen tehtävään, ja piirikokous tämän hyväksyi. (Esim. minulla on riittävästi tehtävää jo nykyisissä luottamustoimissani – tehtäviä ei pidä liikaa keskittää samoille henkilöille.)

Korona-ajan myötä etäkokoukset yleistyivät ja meilläkin voi osallistua aluevaltuuston ja lautakuntien kokouksiin etänä. Itse olen pyrkinyt kuitenkin osallistumaan aina paikan päälle, jos mahdollista. Verkostoituminen ja vuorovaikutus on silloin tehokkaampaa. Sitä paitsi olen kulkenut kokouksiin yleensä naapurikunnasta tulevan edustajan kyydillä, niin siitä ei ole tarvinnut maksaa minulle edes kilometripalkkioita.

Tästäpä sitten vielä aasinsilta niihin meidän palkkioihimme. Julkisuudessa on käyty keskustelua kokouspalkkioista ja ns. ryhmärahoista, joiden tasoa on jo kertaalleen pienennetty. Jotkut luulevat, että ryhmärahaa maksetaan meille, siis luottamushenkilöille. Joku kysyi minulta, ilmeisesti ihan vilpittömästi, että vieläkö teen (yrittäjän) töitä, kun ”olet siellä aluevaltuustossa?” Ei meille valtuuston rivijäsenille mitään vuosipalkkioita makseta, vain kokouspalkkio kokouksista, ja sillä ei kyllä tuntipalkoille pääse, eikä tietysti tarvitsekaan. Sama pätee lautakuntiin ja aluehallituksen tavalliset jäsenet pitkät kokoukset ja asioiden valmisteluaika huomioiden eivät hekään taida kummoista tuntitaksaa nauttia.

Tottakai esimerkillä johdetaan ja jos yhdessä katsotaan, että aluevaltuustojen ryhmien toimintaa ei tarvitse tukea, niin ei se minusta kiinni jää. Mutta sellainen populistinen mellastus kokonaisuuden kannalta mitättömistä summista, samalla kun hallituksen toimilla vaarannetaan koko sote-palveluiden asema maakunnissa, tuntuu hämmentävältä. (Eikö Kepu juuri siksi äänestetty pois vallasta, kun maakunnissa koettiin, ettei se tehnyt tarpeeksi vahvaa aluepolitiikkaa? Ja syystäkin meitä välillä kurmootettiin – mutta tuliko parempaa tilalle, aika näyttäköön.)

Ryhmien toiminnalla kuitenkin annetaan mahdollisuudet tuoda tavallisten ihmisten ääntä paremmin esille, niillä poliittisilla painotuksilla, joille kansalaiset, palveluiden käyttäjät, ovat luottamuksensa antaneet. Ryhmän puitteissa voidaan hankkia myös tietoa päättäjille, jotka tekevät tätä luottamushenkilöpohjalta, eivät päivätyönään. Ryhmärahaa on käytetty meillä mm. jokaisen Lapin kunnan kattaneeseen kiertueeseen ja muihinkin tilaisuuksiin. Tästä on viitsitty mm. valehdella, että se on käytetty vaalityöhön. Luulenpa, että monelle meistä luottamushenkilöistä olisi hyväksi käydä tutustumassa eri puolille Lappia, miten ihmiset kokevat sote-palvelut omassa pitäjässään, mikä on hyvin ja mikä huonosti – sen sijaan, että tunnetaan vain oman kotikunnan tilanne. Ainahan voi muualtakin oppia ottaa.

* * *

Sote-lain 1 §:n 1 momentissa lukee: ”Tämän lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia ja terveyttä sekä varmistaa yhdenvertaiset, yhteentoimivat ja kustannusvaikuttavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut koko maassa.” – Tämä tavoite pysyköön mielissämme ja toivottavasti kaikilla puolueilla on valmiutta myös lain muuttamiseen ja päätösten uudelleen tarkasteluun sikäli, kun tavoite ei näytä toteutuvan.