13012019uusher%C3%A4ys.jpg

Jumalan rauhaa!

Rakkaat sisaret ja veljet Jeesuksessa Kristuksessa. Minut on pyydetty puhumaan tänne aiheesta epäjumalille uhrattu liha, jota Apostoli Paavali käsittelee 1. korinttilaiskirjeen 8. luvun jakeissa 1-13.

Tämä aihepiirihän on sillä tavoin ajankohtainen, että nykyään on lihansyönnin vaikutuksista käyty paljon julkista keskustelua ja esim. koulujen tai armeijan pakolliset kasvisruokapäivät herättävät aika voimakkaitakin tunteita. (Minulle on kyllä sanottu, että kasvisruokapäivä on kouluissa mäkkäripäivä ja armeijassa pitsapäivä.) Mutta en ota tähän nyt tässä yhteydessä kantaa muuta kuin totean, että ruumis on Pyhän Hengen temppeli, jota meidän on vaalittava, on elettävä ja syötävä terveellisesti ja löydettävä itselle sopiva ruokavalio.

Tässä Paavalin kirjeen kohdassa ei ole kuitenkaan kyse sinällään liharuokien syömisestä tai liharuokien eettisyydestä, vaan pohjimmiltaan siitä, miten kristittyjen tulee elää ja toimia yhteisössä, jossa elävät vähemmistönä toisenlaisen uskontojen ja ideologioiden ympäröimänä.

Tämä Korintin kaupunki Kreikan rannikolla oli muinaisina aikoina ollut mahtava kreikkalainen kaupunkivaltio. Sodassa koko kaupunki tuhottiin, sen asukkaat tapettiin tai myytiin orjiksi. Noin sata vuotta ennen tätä Paavalin kirjeen kirjoittamista Julius Caesar oli perustanut Korintin kaupungin paikalle roomalaisen siirtokunnan, joka kasvoi nopeasti merkittäväksi kaupan ja merenkulun keskukseksi. Tämän alueen kaivauksista on löytynyt mm. monia kylpylälaitoksia, joissa ihmiset kävivät virkistäytymässä.

Melko yleisesti ainakin kristittyjen piirissä tätä Korintin kaupunkia pidettiin myös hyvin paheellisena kaupunkina. Monen muun satamakaupungin tavoin siellä kävi paljon merimiehiä ja muita matkustavaisia, joiden huvituksina saattoi olla esimerkiksi prostituutio ja alkoholi. Siellä oli myös runsaasti erilaisten pakanauskontojen temppeleitä, joissa palvottiin ja uhrattiin monenlaisille jumaluuksille.

Tämän kaiken keskelle syntyi kristillinen seurakunta. Siellä oli myös pieni juutalainen yhteisö, josta osa kääntyi kristityiksi. Apostoli Paavali oli joitakin vuosia ennen tämän kirjeen kirjoittamista asunut Korintissa sen teltantekijäpariskunnan, Akvilan ja Priskillan luona, ja tehnyt tätä lähetystyötään Korintista käsin. Paavali siis tunsi hyvin tämän Korintin ja siellä olevan kristillisen seurakunnan olot. Tämän ympäröivän maailman kulttuurin tavat vaikuttivat myös Korintin seurakunnassa, etenkin vasta kääntyneiden parissa.

Nämä olosuhteet Korintin seurakunnassa on hyvä pitää mielessä, kun tutkimme tätä Paavalin kirjoitusta epäjumalille uhratusta lihasta.

Luetaanpa mitä Paavali tästä asiasta siis kirjoittaa:

Sitten on puhuttava epäjumalille uhratusta lihasta. Meillä kaikilla toki on tästä asiasta tieto. Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee.

Epäjumalille uhratun lihan syömisestä sanon näin: Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala. Onhan tosin sekä taivaassa että maan päällä niin sanottuja jumalia, moniakin jumalia ja herroja, mutta meillä on vain yksi Jumala, Isä. Hänestä on kaikki lähtöisin, ja hänen luokseen olemme matkalla. Meillä on vain yksi Herra, Jeesus Kristus. Hänen välityksellään on kaikki luotu, niin myös meidät. Mutta kaikilla ei tätä tietoa ole. Tottumuksesta epäjumaliin jotkut lihaa syödessään edelleenkin ajattelevat, että se on epäjumalille uhrattua, ja tämä tahraa heidän epävarman omantuntonsa.

Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan. Jos heikko veljesi näkee sinut, jolla on tietoa, aterialla epäjumalan temppelissä, eikö hänen omatuntonsa saa tästä tukea siihen, että hänkin voisi syödä uhrilihaa?

Näin sinun tietosi vie tuhoon tuon heikon, oman veljesi, jonka vuoksi Kristus on kuollut. Kun te tällä tavoin teette syntiä veljiänne vastaan ja haavoitatte heidän horjuvaa omaatuntoaan, teette syntiä Kristusta vastaan. Näin ollen: jos ruoka viettelee veljeni syntiin, en ikinä enää syö lihaa, jotta en viettelisi veljeäni.

Mistä tässä pohjimmiltaan siis on kyse – uskovaisen suhteesta maailmallisuuteen, ”tämän maailman menoon”. Minä olen kotoisin Kemijärveltä, jonka pitäjän vanha kristillisyys perustui nimenomaan lestadiolaiseen uusheräyksen. Kotiseutuni kristillisyydessä on perinteisesti ollut voimakas korostus siinä, että vaikka kristitty elää maailmassa, niin hän ei ole maailmasta, eikä hänen tule sopeutua tämän maailman menoon.

Lars Levi Laestadiushan ei – kuten tuossa aloituspuheenvuorossa todettiin – perustanut mitään uutta uskontoa. Hän opetti sitä, mitä Kristus opetti ja mitä Luther oli opettanut ja luterilaisuudessa opetettiin. Lestadiolaisuushan on sitten myöhemmin jakaantunut eri suuntauksiin, mutta jos lestadiolaisuuden eri suunnissa on nykyään jotain muuta lisää siihen, mitä Laestadius opetti, niin se on ihmisten tekemää, ei Laestadiuksen.

Mielestäni juuri tätä apostoli Paavali tässä kirjeessään tuo esiin, kristityn suhdetta maailmaan.

On helppo tuomita vaikkapa väkivaltainen käytös tai aviorikokset, koska tietää, että ne rikkovat ihmistä, olipa hän mitä uskontokuntaa tahansa tai uskontokuntiin kuulumaton. Miten meidän tulee suhtautua johonkin sinällään harmittomaan asiaan, johon voi kuitenkin sisältyä epäkristillisiä tekijöitä, tai jotka voivat johdattaa toisia ihmisiä poispäin Jumalan valtakunnasta ja Hänen yhteydestään?

Historiaa ja raamatunhistoriaa tutkineet ovat kertoneet, että tuohon aikaan liha ei ollut mikään tavallinen, jokapäiväinen ruoka ainakaan vähävaraisemmissa perheissä. Se oli pikemminkin juhlaruokaa. Ja tuossa roomalaiskaupungissa liha teurastettiin yleensä sillä tavalla, että teurastus tapahtui temppelissä tai ainakin jonkinmoisen uskonnollisen rituaalin yhteydessä. Teuraseläin ikään kuin symbolisesti uhrattiin jollekin roomalaiselle epäjumalalle, ehkä pieni osa lihaa annettiin sinne temppeliin, ja loput tuotiin sitten lihakauppoihin myytäväksi. (Juutalaisilla oli toki omat oppinsa lihan teurastuksesta eivätkä he ostaneet lihaa näistä roomalaisten lihakaupoista.) Lisäksi temppeleissä järjestettiin yhteisiä kokoontumisia, jotka olivat osa paikkakunnan normaalia sosiaalista elämää, ja siellä syötiin uhrimenoin valmistettua ruokaa. Näistä tilaisuuksista ylijäänyt ruoka voitiin myydä seuraavana päivänä.

Mutta miten kristittyjen tuli tähän suhtautua? Kuitenkin monet halusivat syödä lihaa eikä kaikilla ollut mahdollisuutta järjestää itse teurastusta, johon pakanariitit eivät kuuluneet. Lisäksi tätä lihaa jaettiin joskus ilmaiseksi ja olisiko köyhiä kristittyjä ihmisiä pitänyt kieltää ottamasta sitä vastaan?

Tunnemme sanonnan, että ”kansa tarvitsee leipää ja sirkushuveja”. Ja Rooman vallan allakin käytiin vaaleja tai poliitikot ja virkamiehet hakivat kansan suosiota eri tavoin. (Meillä on nytkin tulossa keväällä vaaleja ja eräs tuttavani, joka oli Lapista lomalla Helsingissä kerran eduskuntavaalien aikaan muutaman viikon ajan, kertoi eläneensä pelkästään ilmaisella ruoalla kiertämällä eri puolueiden vaalitilaisuuksien sopanjaoissa ja makkaratarjoiluissa.) Myös Roomassa oli tapana, että kansan suosiota hakevat ehdokkaat tai julkiset viranhaltijat jakoivat lihaa ihmisille omissa tilaisuuksissaan, ja tietysti tämä oli juuri tätä roomalaisuskonnon mukaan valmistettua lihaa.

Paavali siis kirjoitti: Ei ruoka vie meitä lähemmäs Jumalaa. Emme menetä mitään, jos jätämme syömättä, emmekä voita mitään, jos syömme. Pitäkää kuitenkin huoli siitä, ettei tämä teidän vapautenne saa heikkoja kompastumaan.

Eihän hyvä, terveellinen ruoka sinällään ole pahaa tai syntistä. Oleellista on se, että minkä vaikutuksen tämä epäjumalille uhratun lihan syöminen tekee toisissa kristityissä, etenkin heissä, joiden usko on heikompi. Niinpä Paavali pitää tärkeänä sitä, etteivät kristityt herätä toiminnallaan pahennusta. Eli ainakaan ei pitänyt mennä epäjumalanpalvelukseen mukaan, ei senkään takia, että sieltä saisi hankittua ruokaa.

Sen sijaan tällä tavoin valmistettua lihaa sai kyllä syödä kotioloissa. Köyhillä kristityillä oli tarpeeksi vaikeaa muutenkin, niin jos edullista lihaa sattui saamaan ilman, että tarvitsi henkilökohtaisesti osallistua mihinkään epäkristillisiin menoihin, niin kyllä sitä sai syödä.

Siis – ei turhia kahleita ja tekopyhää hurskastelua. Syökää mitä haluatte – liha ei pilaannu, vaikka joku roomalaispappi lukisi lukujaan teurastuksen aikana – mutta älkää kuitenkaan toimiko sillä tavalla, että sillä osoitettaisiin hyväksyntää toisten uskontojen oppien mukaan tapahtuvalle lihanvalmistukselle tai että ohjattaisiin omalla toiminnalla toisia ihmisiä ei-kristillisten uskontojen ja toimintojen piiriin.

Hyvä, maalaisjärkinen ohje, kuten Paavalilla yleensäkin. Meidän päivinämme tämä asia voi tuntua vähän vieraalta, mutta toisaalta kun monissa paikoissa myydään esim. islamilaisen uskon mukaan teurastettua halal-lihaa, niin ehkäpä tässä on jotain opiksi otettavaa taas meillekin.

Ja tietysti tämä opetus sopii paljon muuhunkin. Esimerkkinä usein tämän opetuksen yhteydessä on käytetty kristittyjen suhdetta alkoholiin. Raamatussa monissa kohdissa pyhät miehet, jopa Vapahtaja itse, juovat viiniä. Tosin viini valmistettiin eri tavalla tuohon aikaan kuin nykyään, ja joidenkin mukaan sen alkoholiprosentti oli tuolloin pienempi kuin nykyään Alkosta ostettavissa viineissä. Mutta täysin alkoholitonta viini ei kuitenkaan ainakaan yleisesti ollut, siitähän monet Raamatun kohdat kertovat.

Lestadiolaisuudessa on ollut perinteisesti ehdottoman raittiuden opetus. Tämä on myös oma henkilökohtainen vakaumukseni. Tiedän, että on uskovaisia, jotka käyttävät alkoholia maltillisesti eikä se aiheuta heille ongelmia. Mutta moni perustelee ehdotonta kantaansa juuri tällä Paavalin opetuksella – vaikka minulle siitä ei tulisi ongelmia, niin joku voi katsoa minusta esimerkkiä, ja sortua väärinkäytön uhriksi.

Muistan lukeneeni jostain, että Lapin suuri herättäjä ja tämän mahtavan herätysliikkeen oppi-isä, rovasti Lars Levi Laestadius sai aikanaan syytöksiä, että hän joi kotikaljaa. Tiedämme, että Laestadius oli suuren raittiusliikkeen alullepanija, kun Lappi oli hukkua viinaan. Hän taisteli ankarasti juoppoutta vastaan. Mutta siihen aikaan ei ollut elintarvikeliikkeitä, joista ostettiin virvoitusjuomia, joten kaljan juominen ruokajuomana oli ihan tyypillistä. Kotikaljassahan alkoholiprosentin saa lähelle nollaa, mutta tietysti valmistustavasta riippuen siihen voi tullakin hieman alkoholia. Ja jos käymisprosessia kiihdyttää, niin sitä tietenkin halutessaan siihen saakin. No, Laestadius tuskin halusi, mutta hän syytettiin, että hänkin juo kotikaljaa ja hänen vastustajansa vihjailivat, että noin se suuri raittiusmieskin todellisuudessa juopottelee.

Laestadius ilmoitti tuolloin, että hän kyllä voi näistäkin luopua, jos voidaan osoittaa, että se herättää pahennusta ja estää ihmisiä raitistumasta. Hän sanoi suurinpiirtein, että hän voi vaikka mehustakin luopua ja siirtyä pelkkään veteen, jos sillä estetään yhdenkään ihmisen sortuminen juoppouteen!

Ja pätee tämä Paavalin opetus moneen muuhunkin, mitä nykyään tapahtuu. Näistä käydään monenlaisia eettisiä keskusteluja, joissa voidaan liikkua hyvinkin herkillä alueilla. Ja ihmiset loukkaantuvat, kun ajattelevat, että jokaisella on oikeus toimia vapaasti niin kuin haluavat eikä mitään saisi arvostella.

Voidaan keskustella esim. onko uskovaisen sopivaa käydä tanssiravintoloissa. Eihän tanssiminen itsessään ole paha asia tai syntiä, Raamatussakin sitä tehdään. Mutta holtiton alkoholinkäyttö, irtosuhteet ja pettämiset, mitä tällaisissa paikoissa voi tapahtua, tietysti on ihmistä rikkovaa. Entä voiko kristitty käydä joogaamassa. Toiset pitävät sitä syntinä, koska näkevät siinä yhteyksiä pakanallisten uskontojen henkioppeihin – ja joissakin seurakunnissa, ainakin täällä Helsingissä, järjestetään kristilliseksi joogaksi kutsuttuja toimintoja. (Minulla jäisi kyllä suoraan sanottuna menemättä…)

Tai miten perinteisesti uskovan kristityn pitäisi suhtautua siihen, jos perheenjäsen jättää lapsensa kastamatta ja järjestää ateistiset nimiäiset, tai solmii avioliiton maallisen uuden lainsäädännön samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa, vaikka Raamatun mukaan avioliitto on miehen ja naisen välinen. Tuleeko osallistua tapahtumaan, ettei loukkaa omaistensa tunteita ja mahdollisesti riko välejään läheisiinsä, joita tulee kohdella kunnioituksella ja rakkaudella – vai osoittaako näihin osallistumalla siten hyväksyntää menettelylle, jolla torjutaan kristilliset perinteet ja opit, joiden varaan myös suomalainen yhteiskunta on vuosisatojen ajan rakentunut.

Tässä kaikessa puhuttelevat tuon äsken lukemani Paavalin kirjeen kohdan sanat:

Mutta tieto tekee ylpeäksi, rakkaus sen sijaan rakentaa. Jos joku luulee tietävänsä jotakin, hänellä ei vielä ole oikeaa tietoa. Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee.

Tieto on tärkeää, mutta meidän ei kannata kuvitella ihmisviisaudella ja tämän maailman tiedolla voitavan kumota Jumalan lakeja ja sitä, mitä Raamattu opettaa. Kaiken edessä on rukoiltava viisautta ja johdatusta Jumalalta ja oltava nöyrin mielin Hänen sanansa edessä. Oli vaikka kuinka korkeasti oppineet opettajat tai piispat tai tohtorit neuvoja antamassa, niin mikään ei saa ylittää Raamatun Sanan auktoriteettia.

* * *

Lopuksi haluan vielä kertoa, miten tämä Paavalin kirjeen kohta koskettaa minua juuri sen syntyajankohtansa tähden. Kristitty pieni seurakunta aikansa mahtavimman maailmanvallan ja sen kulttuurin ja uskontojen keskellä. Pieni seurakunta, maailman ja maailmallisuuden paineessa. Kuten Luukkaan evankeliumin 12 luvussa vanhan käännöksen mukaan lukee: ”Älä pelkää, sinä piskuinen lauma; sillä teidän Isänne on nähnyt hyväksi antaa teille valtakunnan.”

Me Suomessa olemme saaneet pitkään elää kristillisen yhtenäiskulttuurin aikaa emmekä ehkä vieläkään täysin ymmärrä, millainen pakanuuden yö on yllemme laskeutumassa. Me olemme pian niitä kristittyjä siellä tämän päivän Korintissa. Kodeissa yhä vähemmän opetetaan lapsille iltarukousta, yhä useampi koulu sulkee ovensa kristillisten seurakuntien työntekijöiltä. Samalla uskonnollista tyhjiötä tulevat täyttämään itämaiseen mystiikkaan perustuvat opit ja islaminusko.

Ja taistelemmeko me kristityt vai nukummeko? Ajatelkaa, että muutama vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa noin kolmannes kirkon työntekijöistä kertoi epäilevänsä Kristuksen neitseestäsyntymistä. Ja nimenomaan papeissa näitä oli enemmän kuin muissa työntekijöissä keskimäärin! Yhä useampi tämän kansankirkon pappikin siis on kieltämässä kristinuskon perusopit!

Rovaniemellä vaikutti aikanaan sellainen uusherännyt kirkkoherra kuin Aatu Laitinen. Hän käytti joistakin papeista nimitystä ”helvettiin taluttajat”.

Kun puna-armeija hyökkäsi maahamme talvisodassa, niin meillä oli presidenttinä Kyösti Kallio, joka piti sen kuuluisan rukouksen radiossa vaimonsa kanssa. Kotiseudullani Itä-Lapissa pian sen jälkeen lämpötila laski 40 astetta ja venäläisten hyökkäys pysähtyi Pelkosenniemellä. Kun Suomen kansa oli rukoillut, niin pakkanen yltyi hetkessä – pari päivää myöhemmin uusi hyökkäys, joka aivan ihmeellisesti torjuttiin Kemijärven Mäntyvaarassa – reilu 20 kilometrin päässä keskustasta; tarkoitus oli saada yhteys rautatiehen ja marssia Ouluun, pistää Suomi poikki ja katkaista elintärkeä huoltoyhteys Ruotsiin!

Suomen kansaa on todella siunattu ja siunataan jatkossakin, jos se rakentaa Raamatun elävän sanan pohjalle.

Että vaalitaan ja levitetään sitä Jumalan tulta. Kun tulta ei ole saatu sammumaan, vaikka yritetty toki on koko tämän kaksituhatvuotisen kristillisyyden ajan. Niitä sammuttajia löytyy kyllä edelleen – kirkkojen sisältäkin – mutta minkä Jumala sytyttää, niin sitä mikään ei voi sammuttaa!

Siellä Korintissakin kaiken pimeyden keskellä Herra ilmestyi Paavalille näyssä ja sanoi: ”Älä pelkää, vaan puhu edelleen, älä vaikene. Minä olen sinun kanssasi. Kukaan ei käy sinun kimppuusi eikä tee sinulle pahaa. Tässä kaupungissa on paljon minun kansaani.”

Rohkaiskoon tämä Herran sanat meitä tänäänkin.

Herra siunatkoon teitä, Herra siunatkoon Suomen kansaa ja Herra siunatkoon Israelia! Aamen.

Kiitos, kun sain tulla tänne.