Kuvassa olen muinaisen Seforiksen kaupungin raunioilla. Siitä kaupungista perimätiedon mukaan Vapahtajan äiti Maria oli kotoisin. On ihmeellistä saada nähdä kaikki nämä paikat, joissa Raamattu tulee eläväksi.
Näkymä Nasaretiin, Herramme kotikaupunkiin, joka luultavasti Hänen lapsuusvuosinaan näytti kovin toisenlaiselta!
Sapatti-iltana näkymä Jerusalemin kaupunkiin. Illalla oli melko hiljaista kaduilla. Juutalaisperheet kokoontuvat koteihinsa viettämään sapattia juhla-aterian merkeissä. Lepopäivä pidetään Mooseksen lain mukaan edelleen hyvin pyhänä eikä juuri mitään työtä saisi tehdä perjantai-illan ja lauantai-illan välisenä aikana.
Kuvassa ikuinen liekki palaa 6,5 miljoonan Natsi-Saksan vainoissa murhatun juutalaisen muistolle. Koskettava ja järkyttävä museo ihmisen pahuudesta. Mutta toivo nousi kuitenkin ruumiskasojen yltä. He palasivat omaan maahansa. Hitler on kuollut - Israel elää!
Kävimme Kuolleellamerellä, jonka rannat ovat maailman matalimpia kuvia paikkoja (ihmisen tekemät kaivokset ym. pois lukien). Kuolleenmeren pinta sijaitsee n. 427 metriä merenpinnan alapuolella.