Muutaman päivän kuluttua tulee 70 vuotta Ison-Britannian, Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ym. kuningattaren valtaannoususta. Samalla alkaa ”platinium jubilee” eli platinajuhlavuosi. On toki aivan poikkeuksellinen saavutus yleensä pysyä hengissä 70 vuotta hallitsijana, saati onnistua tehtävässään sillä tavoin kuin kuningatar Elisabet on sen tehnyt.
Maailma on muuttunut valtavasti näiden 70 vuoden kuluessa. Kuningatar syntyi brittiläisen imperiumin hiipumisen aikoina, ja sai perinnöksi kruunun maailmassa, jolloin maailmansodat olivat kaataneet Saksan, Itävalta-Unkarin, Venäjän, Italian ym. vuosisataiset monarkiat. Moni saattoi olettaa, ettei hänen hallituskaudestaan tulisi pitkää, kun myös Britannia ja sen entiset alusmaat siirtyisivät tasavaltaan. Kuitenkin on käynyt toisin – presidentit ja pääministerit ovat maailmalla vaihtuneet, Elisabet on pysynyt, järkähtämättä, horjumatta, mahtavan kansansuosionsa tuella. Hänen vaikutuksensa ei ole ulottunut vain omaan maahan ja Kansainyhteisön maihin, vaan kaikkialle maailmaan.
Olen kommentoinut kuningashuoneiden, toki pääasiassa Britannian hovin, tapahtumia ajoittain mm. sosiaalisessa mediassa ja olen yleensäkin seurannut ja ottanut kantaa brittimonarkian toimintaan. Sitä on kiiteltykin, mutta hyvin usein saan asiasta myös kritiikkiä.
Minua ei haittaa, että asioista ollaan eri mieltä ja debatoidakin saa seinälläni. Kaikkien ei tarvitse pitää samoista asioista ja ymmärrän hyvin argumentit sen puolesta, että kaikissa maissa tulisi olla vaaleissa valittava valtionpäämies. On kuitenkin hieman rasittavaa, kun vuodesta toiseen saan yleensä kommentteina tai yksityisviesteinä aina kuninkaallisia ja jopa kunnioitettua kuningatarta koskeviin päivityksiini samat palautteet, joiden mukaan monarkia on vanhanaikaista ja veronmaksajien rahoilla elättien hyysäämistä ja en voi käsittää, kuinka palvot ihmisiä ja mitä tuo meille suomalaisille kuuluu jne. – Ihan yhtä lailla minä voisin kirjoitella vaikka formulaa katsoville ihmisille, että mitä järkeä on katsoa tuntikausia tv:stä, kun autot ajavat lujaa, jännittää, hurrata ja juhlia sitä, kuka eri veroparatiiseissa kirjansa pitävistä miljonäärikuljettajista sattuu milloinkin lujimpaa ajamaan. Mitä sekään kenenkään elämään vaikuttaa? Mutta en (ainakaan yleensä) sano mitään, vaan annan heidän pitää ilonsa. Enkä lähde kirjoittamaan jonkun kannattamansa formulakuskin voitosta iloitsevan seinälle kirjoittelemaan, että onpa sulla paska harrastus, kun tuommosta seuraat.
Tänä juhlavuonna varmaankin otan useasti kantaa kuningattaren juhlavuoden tiimoilta ilmeneviin asioihin. Jos se tuntuu Sinusta pahalta, niin minun päivityksiäni ei kannata lukea. Tässä nyt kuitenkin tämän yhden kerran reagoin muutamiin niihin kommentteihin, joita olen vuosien varrella saanut.
1. Mielestäni monarkia ei ole vanhanaikainen asia. Niissä maissa, joissa on monarkian traditio, se toimii parhaimmillaan yhteiskuntaa kiinteyttävänä tekijä. Siltana maan historian ja nykypäivän välillä, osana kansakunnan suurta kertomusta. Poliitikkoja voidaan haukkua ja vaihtaa vuorollaan, mutta hallitsija pysyy kaiken sen yläpuolella. Britannian monarkiassa hallitsijalla on myös tärkeä rooli poliittisessa päätöksenteossa ja pidän sitä parempana kuin Ruotsin mallia, jossa kuningas on lähinnä keulakuva. Tietenkin valta pitää olla kansan valitsemalla parlamentilla ja hallituksella, demokratian mukaisesti, mutta hallitsijalla on kuitenkin tehtäviä koneistossa. Britannian kaikki pääministerit ovat kertoneet, miten suuri apu ja tuki kuningattaresta on ollut kulloisellekin hallitukselle. Mikä voimavara on neuvotella maan asioita henkilön kanssa, joka on käsitellyt Britannian kohtaloita jo suuren Churchillin aikana!
2. Minä en kuitenkaan ole monarkisti. Se, että arvostan suuresti brittiläistä perustuslaillisen monarkian järjestelmää, ei tarkoita, että toivoisin sitä Suomeen. Olen kiitollinen, että Maalaisliitto, Alkio ja Kallio ym. taistelivat Suomeen tasavallan. Meillä ei ole suomalaisen kuningashuoneen perinnettä enkä usko, että sellaista olisi enää 1900-luvun alussa kyetty tyhjästä onnistuneesti muokkaamaan. Jokainen kansakunta rakentaa kuitenkin oman traditionsa perustalta.
3. Sanotaan, että kuningashuonetta ylläpidetään veronmaksajien rahoilla Britanniassa. Jokainen voi julkisten tietojen perusteella laskea, miten paljon tuloja jo pelkästään palatsien pääsylipputuloina ym. matkailuna maahan saadaan monarkian ansiosta. Samoin täytyy muistaa, että huomattava osa kuningassuvun tuloista tulee heidän henkilökohtaisesta omaisuudestaan, mm. vuosisatojen ajan suvussa periytyneestä maaomaisuudesta. Jos monarkia lopetettaisiin, ei se omaisuus siirtyisi tietenkään valtiolle. Ellei sitten haluttaisi kommunistista vallankumousta, jossa yksityisomaisuus kansallistetaan? (Venäjällä ainakaan Romanovien kaataminen ei ainakaan kauhean hyvin päättynyt.)
4. En palvo ketään ihmistä, en edes kuningatarta, mutta miljoonille ihmisille ympäri maailmaa, myös minulle, kuningatar Elisabet on suuren mielenkiinnon kohde ja inspiraation lähde. Hän on varmaankin maailman tunnetuin nainen. Miljoonat seurasivat hänen elämäänsä jo pikkutyttönä ja nyt, pian 96-vuotiaana naisena, hänet tunnetaan kaikkialla maailmassa. Hänen puheensa, esiintymisensä ja hänen toimintansa valtionpäämiehenä, tulevat vuosisatojen ajan olemaan tutkimusten kohteena. Tinkimättömällä velvollisuudentunnollaan, hillityllä olemuksellaan ja vaatimattomuudellaan kaikkien rikkauksiensa keskellä hän on herättänyt ihmisten ihailua, ja kenties rohkaissut monia meitä tavallisia ihmisiä omassa elämässään yrittämään paremmin, jaksamaan vaikeuksista huolimatta. Eräässä kuningattarelle omistetussa laulussa (All those glorious years, kirjoittanut Richard Kates) ovat mm. seuraavat sanat:
”May God watch over you and keep you from harm,
and bless you for the good you’ve done.
We only hope you know the joy you have brought,
and all the hearts you have won.
Your gentle wisdom has enlightened our lives.
Your smile has swept away our fears.
And now we humbly offer thanks to you ma’am,
for all those glorious years!”
Nyt on todella aika kiittää kuningatarta, ja ennen kaikkea kiittää Korkeinta, joka on varjellut kuningattaren 70-vuotisen hallituskauden, ja suonut maailmalle esikuvan velvollisuutensa nurkumatta täyttävästä naisesta ja kelpo kristitystä, joka ei ole aina päässyt helpolla, mutta joka on ollut uskollinen sille valalle, jonka hän kerran 21-vuotiaana vannoi: ”Koko elämäni, olkoonpa se pitkä tai lyhyt, tulee olemaan omistettu teidän palvelemisellenne…”