Heino.jpg

Syvällä surulla, mutta ylösnousemuksen toivossa ilmoitan, että ukkini, poromies Heino Kaisanlahti, ”Rova-Heino”, menehtyi eilen illalla 21.2.2023 sydänkohtaukseen Rovaniemellä. Hän olisi täyttänyt kesäkuussa 95 vuotta.

Ukki oli henkisesti valmis lähtöön, mutta lopullinen lähtö tuli yllättäen. Viimeiset viisi päivää hän oli sairaalahoidossa oikeassa jalassa olleen tulehduksen takia. Kivulias jalkavaiva oli hankaloittanut liikkumista ja turhauttanut häntä jo pidemmän aikaa. Vaivaan löydettiin jo oikea lääkitys, kun sydän yhtäkkiä pysähtyi. Viime viikot olivat raskaat, kun hän joutui kulkemaan kolmella eri paikkakunnalla sairaaloissa, mutta henkisesti hän oli melko vireä loppuun saakka.

Olin hänen luonaan sairaalassa noin puolitoista tuntia ennen poismenoa, ja hän keskusteli tavallisista asioista, kyseli politiikasta ja sote-uudistuksen etenemisestä jne. ja söi hieman päivällistä. Soitimme myös kotiin mummille ja äidille. Yllättävää kyllä, hän pyysi, että ”älkää tulko huomenna, tulkaa vasta parin päivän päästä, että saan levätä, niin kyllä minä tästä kuntoudun”. Ehkä hän aavisti lähtönsä eikä halunnut ketään vuoteensa vierelle juttelemaan silloin, enpä minäkään haluaisi.

Ukki oli tiiviisti mukana elämässäni lapsuudesta lähtien. Olin äidinvanhemmilleni ainoa lapsenlapsi. Ymmärrän tietysti olevani etuoikeutettu, että olen 38-vuotiaaksi saanut pitää kaikki isovanhempani täällä. Keskityn nyt vähäksi aikaa perheeni suruun ja käytännön järjestelyihin. Näillä näkymin jatkan kuitenkin vaalikiertuetta normaalisti muutaman päivän jälkeen, vaikka se vaikealta nyt tuntuukin. Ukki sanoi minulle, että jos hän kuolee talvella, että kampanja pitää käydä silti täysillä loppuun asti. Vielä ambulanssihoitajillekin hän mainosti ehdokkuuttani.

Kiitos kaikille, jotka ovat ottaneet osaa perheeni suruun.

* * *

Heino Kaisanlahti syntyi 7.6.1928 Kemijärvellä, Rovalan tilalla Kemijärven Alakylässä. Hänen vanhempansa olivat porotilallinen Johan Eemil Kaisanlahti (1890–1949) ja emäntä Hilda Josefiina o.s. Javarus (1900–73). Perheeseen syntyi kaikkiaan 14 lasta, joista Heino oli neljäs. Rovalassa opetettiin jo varhain työnteon merkitys. Niin pian kuin kynnyksen yli pääsi, oli kotitilan töihin tartuttava. Porotalouden lisäksi harjoitettiin maa- ja metsätaloutta sekä erilasta liiketoimintaa.

Myös Heino omaksui kovan työnteon ihanteen ja yrittäjähenkisen elämäntavan. Jo asepalvelusta suorittaessaan hän hankki lomilla edullisesti pientä tavaraa, jota möi palvelustovereilleen, sekä järjesti epävirallista lottoa ja arpajaisia, joissa jäi tietysti voitolle. Nuoruudessaan hän oli puoli vuotta sähköyhtiössä työssä toisen palveluksessa, mutta jäi sieltä pois, koska halusi olla oman itsensä herra. Pääasiallisesti hän oli poromies, mutta kävi nuorena myös savotoilla ja harjoitti erilaista liiketoimintaa. Vuosikymmenien ajan hän piti myös matkamuistokauppaa Martinvaarassa.

Joulukuussa 1959 Heino avioitui asuntolanhoitaja Else Huttusen kanssa. He tapasivat, kun Else oli työssä Hyypiön koululla, lähellä ukin kotitilaa. Heidän vanhempansa olivat kyllä tunteneet toisensa jo pitkään, mutta Heino ja Else tutustuivat vasta aikuisiällä. Avioliittoa kesti 63 vuotta. Heille syntyi tytär Tarja marraskuussa 1960 ja minä ainoana tyttärenpoikana lokakuussa 1984.

Kotiseutu oli Heinolle tärkeä. Häntä oli hyvin vaikea saada lähtemään edes Rovaniemelle. Yhden kerran hän kävi Kanarialla ja jonkun kerran Ruotsissa, mutta muuten hän tyytyi kuuntelemaan perheenjäsenten matkakertomuksia. Heinon kaksi veljeä muutti aikanaan Amerikkaan ja heidän kanssaan pidettiin kyllä tiiviisti yhteyttä yli Atlantin. Kesäisin ukki kävi mielellään Rovajärven mökillä. Vielä yli 90-vuotiaana hän laski verkkoja ja poimi marjoja. Ajokortti hänellä oli loppuun saakka.

Ukkini seurasi aktiivisesti maailman tapahtumia. Hänen ja hänen kavereittensa keskusteluja kuuntelemalla myös minä sain lapsena ensimmäiset ajatukseni politiikasta. Hän oli innokkaasti mukana myös äitini ja minun erilaisissa vaalitöissä. Yleensäkin hän oli hyvin kiinnostunut erilaisista yhteiskunnallisista ilmiöistä, vaikka itse hän ei tietääkseni ollut mukana muissa luottamustehtävissä kuin aikanaan poropaliskunnan hallituksessa.

Ukilla on monia vaikeita sairauksia, joista hän selvisi. Keväällä 1991 tehtiin vaikea sydänleikkaus ja sanottiin, että jos kaikki menee hyvin, niin voi elää vielä kymmenen vuotta. Lisävuosia tuli kuitenkin 32 vuotta.

Viime kesänä mummin 90-vuotispäivät menivät vielä hienosti, ja myös ukki tapasi siellä paljon ystäviämme. Syksyllä ukki oli kuukauden sairaalassa verenmyrkytyksen takia, mutta selvisi siitä ja ehti olla nelisen kuukautta vielä kotona, tiiviisti maailman tapahtumia seuraten. Sairaudet kuitenkin uuvuttivat niin mieltä kuin ruumista, ja useasti hän ilmaisi olevansa jo valmis lähtöön. Myös pappien kanssa hän sai keskustella viimeisinä aikoinaan.

”Nyt maailman myrskyistä päässyt
on kätkössä turvallisessa.
Nyt nukkuu hän, vaan herää kerran
taas uutena kirkkaudessa.” (virsi 242)