Arvoisa kokousväki!

Jo lapsena meille on uskontotunneilla opetettu, että Raamattu on kristittyjen pyhä kirja. Kristinusko perustuu Raamattuun. Raamattu on uskon ylin auktoriteetti. Se on kirja, joka on meille kristityille rakas. Se on kirja, jonka yksittäisiä opetuksia ja elämänohjeita myös moni ei-kristitty kertoo kunnioittavansa. Mutta se on myös kirja, jota meidän nimellisesti kristityssä maassamme avoimesti halveksutaan ja pilkataan.
Moni meistä on varmasti valmis tunnustamaan Raamatun olevan myös kirja, joka on monesti meille kristityillekin hämmentävä, kun luemme Vanhan Testamentin ankaria lakeja ja kuvauksia raaoista sodista, joita valittu kansa kävi toisia kansoja vastaan. Se kertoo suorastaan vastenmielisiä asioita. Muistan lapsena pitäneeni Raamatun patriarkkoja suurina sankareina, uskon miehinä. Sitten aloin lukea Vanhan Testamentin alkulehdiltä, millaisia miehiä näiden kantaisien joukossa oikein oli.
Nykyajan sukupuolimoraalin höllentyneitä käsitteitä paheksuttaessa me viittaamme usein Sodoman ja Gomorran kaupunkien tuhoon. Jumala hävitti nämä kaupungit niiden syntien tähden. Jumala kuitenkin pelasti kaupungista hurskaan Lootin ja tämän tyttäret. Usein tässä yhteydessä jätetään mainitsematta, mitä tämä hurskas Loot teki pelastuttuaan. Hän makasi humalassa tyttäriensä kanssa ja saattoi molemmat raskaaksi. Muistan olleeni todella pyöristynyt, kun luin ensimmäistä kertaa Raamatusta tällaisen tapahtuman.
Vedenpaisumuksesta Jumala pelasti Nooan ja hänen perheensä, sillä Jumala oli havainnut Nooan ”ainoaksi vanhurskaaksi tämän sukupolven joukossa”. Mitä Nooa teki pelastuttuaan? Raamattu ei kerro Nooan elämänvaiheista vedenpaisumukseen liittyvien tapahtumien jälkeen juuri muuta kuin sen, että Nooa ryhtyä maanviljelijäksi ja perusti viinitarhan. Viinitarhansa sadosta Nooa joi itsensä niin humalaan, että lopulta sammui alastomana telttaansa. Selvittyään juopumuksestaan Nooa kirosi nuorimman poikansa, joka oli nähnyt isänsä alennustilan ja mennyt kertomaan siitä toisille veljilleen.
Entä sitten Juuda, yksi Israelin heimojen kanta-isistä, yksi Jaakobin kahdestatoista pojasta? Muistamme kertomuksen Joosefista, jonka veljet möivät orjaksi, ja josta tuli lopulta mahtava valtias Egyptinmaassa. Minua itseäni koskettaa suuresti erityisesti se kohta Raamatussa, kun Joosefin luut otetaan Egyptistä mukaan – vuosisatojen jälkeen – kun Israelin kansa pääsi palaamaan omaan maahansa Mooseksen johdolla. Joosefin veljestä Juudasta kertoo kokonainen luku Vanhassa Testamentissa. Siinä kuvataan varsin suorasukaisesti, kuinka Juuda, jäätyään leskeksi, nautti mielellään prostituoidun palveluista (antaen vuohen palkkioksi), mutta oli valmis lähettämään edesmenneen poikansa vaimon poltettavaksi, kun tämä tuli leskenä raskaaksi.
Muistan muuten kysyneeni lapsena, että kun Jumala kerran loi vain Aatamin ja Eevan, niin mistä heidän poikansa Kain sitten sai vaimon. Raamatussa vain mainitaan Kainilla olleen vaimo, mutta mistä tämä vaimo ilmestyi, sitä ei kerrota. Kysymykseeni Kainin vaimosta sain vain vastauksen, että ”ei sitä Raamattua pidä niin kirjaimellisesti ottaa”. Vastaus ei saanut minua tyytyväiseksi.
Olen usein sanonut, että joku ihminen haluaisi perustaa uskonnon, ei hän kirjoittaisi Raamatun kaltaista kirjaa – nimittäin, jos ihmisjärjellä ajattelisi luoda sellaisen uskonnon, johon ihmiset haluavat liittyä. Raamattu on täynnä kertomuksia, jotka on ainakin ensilukemalta vaikea ymmärtää, jotka herättävät jopa kummeksuntaa ja vastenmielisyyttä.
Mutta sitten meidän on muistettava, miksi Raamattu on kirjoitettu, kuka sen on kirjoittanut, ja mitä tarkoitusta varten.
Äsken mainitsemani kuvaukset Raamatun kanta-isien toiminnasta eivät ole tarkoitetut esikuviksi ihmiskunnalle. Päinvastoin! Niiden kuvausten kuuluu kyllä olla Raamatussa. Ne kertovat, miten raadollisia ja pahoja ihmiset voivat olla. Sellaisetkin ihmiset, jotka ovat saaneet osakseen suuria siunauksia ja joiden luulisi saaneen olla niin lähellä Jumalan läsnäoloa, ettei heidän voisi edes kuvitella uskaltavan sortua moisiin synteihin.
Jeesus itse on sanonut: ”Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Tahtoa ihmisellä on, mutta luonto on heikko.” (Matt. 26:41)
Ja missä olisi parempi paikka valvoa ja rukoilla kuin ristin juurella? Sinne meitä viitoittaa Pyhä Raamattu. Raamattu kertoo monista asioista, mutta sen ydin ja punainen lanka on Jeesus Kristus. Myös Vanhan Testamentin, sillä se on täynnä ennustuksia Messiaasta.
Emme tiedä, kuka on Raamatun vanhimmat kirjat koonnut ensimmäistä kertaa yhteen. Joidenkin mukaan Mooses olisi itse kirjoittanut hänen mukaansa nimetyt viisi Mooseksen kirjaa. Jotkut taas uskovat, että kertomukset ovat kulkeneet perimätietona sukupolvelta toiselle, kunnes niitä on vähitellen alettu koota kirjalliseen muotoon. Siitä kuitenkin olen varma, että Jumala on antanut Raamatun muodostua siihen muotoon ja sellaiseksi kirjakokoelmaksi kuin Hän on parhaaksi katsonut.
Uuden Testamentin syntyhistoria on paljon tutumpi. Monesti väitetään, varsinkin islaminuskoa kannattavien ihmisten toimesta, että Raamattu olisi väärennetty. Että Jeesus ei oikeasti väittänyt olevansa Jumalan Poika ja muuta sellaista. Myös monet ateistit tunnustavat Jeesuksen suureksi ihmiskunnan opettajaksi. Hyvä sinällään, jos Jeesuksen elämänohjeet kelpaavat ei-uskovankin elämään. Mutta niistä opeista ei ole kovin paljon hyötyä, jos niitä luetaan vain puolinaisesti. Kaikki Jeesuksen toiminta pohjaa siihen, mitä Hän sanoi olevansa – Jumalan Poika, ihmiskunnan syntien sovittaja.
Historiankirjoitus osoittaa, että Uuden Testamentin tekstit ovat säilyneet muuttumattomina. Tämän tasapuolisesti ajattelevat ateistisetkin tutkijat myöntävät. Alkukristittyjen parissa laaditut tekstit ovat meidän Uusi Testamenttimme. Harhaoppeja on esiintynyt toki jo alkukirkon aikoina, mutta ne on onnistuttu kitkemään pois. Nykyään niitä esitellään suurina paljastuksina, mutta ei niissä mitään uutta ole. Ne sotivat Raamattua vastaan jo vuosisatoja sitten, ja tekevät niin edelleen.
On selvää, että Jeesus todella puhui niin kuin Raamatussa lukee. Hän opetti olevansa Jumalan Poika. Jos siis sanoo arvostavansa kristinuskon etiikkaa ja Jeesuksen opetusta, vaikkei uskokaan Hänen olevan Jumalan Poika ja nousseen kuolleista, niin siinä samalla tulee väittäneeksi Jeesusta valehtelijaksi. Ja luultavasti myös mieleltään järkkyneesti. Sillä eihän kukaan tervejärkinen ihminen väitä olevansa Jumalan Poika, ellei todella ole sitä.
On vain kaksi vaihtoehtoa. Jos Jeesus oli valehtelija ja huijari, alkukirkko syntyi valheelle ja marttyyrit vuodattivat verensä turhaan, ei kristinuskolla ole merkitystä ja se kannattaa hylätä. Mutta jos Jeesus todella oli ja on se, mikä Hän sanoi olevansa, silloin suhtautumisemme Häneen ratkaisee kohtalomme. Näiden välillä minun ja sinun on tehtävä valinta.
Minä en tullut rippikoulussa uskovaksi, vaikka sainkin kristinuskon mukaista opetusta. Uskoin kyllä Jumalan olemassaoloon, mutta en mielestäni tarvinnut Jeesusta Vapahtajakseni. Ajattelin, että olen elänyt niin hyvän elämän, että kun en ole ketään tappanut enkä kaupasta varastanut enkä muuta sellaista, niin täytyyhän minun päästä Taivaaseen omilla ansioillani. Ja jos en kelpaa, niin jään sitten ulos.
Mutta lukiovuosinani Jumala kutsui minua puoleensa ja minä vastasin kutsuun. Tajusin, että minäkin kurja syntinen tarvitsen Jumalan anteeksiantoa ja armoa. Tuolloin minä kohtasin uskontoa opettaneen.
Tunnustuksellista uskonnonopetusta vastaan tehdään työtä jatkuvasti tässä maassa. Olen ollut todella jyrkkä tällaisia esityksiä vastaan. Yksinkertaisesti siitä syystä, että koen ne hyökkäyksinä koko kristinuskoa kohtaan. Minut tunnustuksellinen uskonnonopetus pelasti elämän tielle. Lukion opettaja Ritva Kajasviita julisti minulle Jumalan Sanan niin, että en enää voinut paeta Jumalan kutsua.
Ritva Kajasviita kuvasi maapallon ja sen ihmiset saatanan panttivangeiksi. Ja kun katsoo kaikkea pahaa, mitä maailmassa tapahtuu, voi helposti yhtyä tähän kuvaukseen. Tämä on seurausta syntiinlankeemuksesta, ihmisen kapinasta Jumalaa kohtaan. Ritva Kajasviidan mukaan Jumala ei kuitenkaan hylännyt ihmiskuntaa syntiinlankeemuksen jälkeen, vaan haluaa tuoda meidät pelastukseen, iloon ja rauhaan. Ritva Kajasviidan puheista välittyi ihmeellisen kirkkaasti Jumalan suuri rakkaus ja tajusin, että se oli kohdistettu myös minulle kurjalle syntiselle, tavalliselle ihmiselle. Minäkin tarvitsin sitä.
Ritva Kajasviidan opetus ei ollut mitään synkkää moraalisaarnaa, vaan iloista, riemullista julistamista. Jokin siinä kolahti. Olin joskus teologisia ja filosofisia kysymyksiä pohtiessani toivonut, että kunpa joku tulisi antamaan varmat vastaukset näihin kysymyksiin, jo lähetty! Tai ehkä olin jollakin tasolla aina tiennyt sen, mutta nyt vasta oikein todella sen tajusin.
Lukiovuosina minulle selvisi, että Jumala on ilmoittanut tahtonsa ensin Israelin kansan vaiheissa ja sitten tulemalla itse ihmiseksi Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Näistä tositapahtumista on kerrottu Raamatussa, jota Ritva Kajasviita kutsui Jumalan rakkauskertomukseksi ihmiskunnalle. Raamatusta Ritva Kajasviita osoitti, miten Vanhan Testamentin monta vuosisataa ennen Kristusta kirjoitetut ennustukset Jeesuksen syntymästä toteutuivat. Samoin ovat meidän päivinämme toteutuneet Raamatun ennustukset Israelin kansan palaamisesta kotimaahansa lähes kahdentuhannen vuoden hajaannuksen jälkeen.
Raamattua Ritva Kajasviita vertasi myös dynamiittiin, joka on vaarallinen ateismille ja muille harhaopeille. Vaikka ihmiset kehittelisivät mielestään miten järkeviä ja sivistyneitä maailmanselityksiä tahansa, ovat ne kuitenkin haavoittuvaisia. Raamatusta tekee niille vaarallisen yksinkertaisesti se seikka, että totuus on Raamatun puolella. Miksi esimerkiksi ateistiseen ideologiaan perustunut suuri ja mahtava Neuvostoliitto pelkäsi Raamattua niin paljon, että kielsi kirjojen tuomisen alueelleen. Miksi monissa islamilaisissa maissa Raamatusta kertominen on kielletty, jopa ankarin rangaistuksin? Eivätkö nämä mielestään täydelliset järjestelmät kestäkään kritiikkiä?
Ei elämäni automaattisesti uskonratkaisusta muuttunut ylösalaisin. Paljon vääriä valintoja olen tehnyt myös uskonratkaisun jälkeen. Paljon on pitänyt pyytää anteeksi. Suurin virheeni on ollut se, etten ole tarpeeksi turvannut Jumalan johdatukseen ja ihmeelliseen armoon. Olen ponnistanut liiaksi omilta voimiltani. Silloin, kun olen uskonut jonkun asian Jumalalle, silloin toimeni ovat menestyneet. Mutta kun olen katsonut vain itseeni ja rukoillut toistamiseen samaa ja samaa asiaa, todellisuudessa uskomatta, että Jumala minua auttaa, silloin ovat suunnitelmani kuivuneet kokoon.
Raamatun ihmeellisyys on siinä, että Raamatun lupaukset ovat totta tänäänkin. Pyhä Henki toimii myös meidän ajassamme.
Lopuksi haluan kertoa esimerkin. Ehkä se on pieni esimerkki, mutta esimerkki kuitenkin.
Kerran riitaannuin pahasti erään ihmisen kanssa. Koin, että hän oli loukannut minua tahallaan, ja sanoin itselleni, että en anna milloinkaan anteeksi. Olin todella katkera, loukkaantunut ja vihainen. Mutta oli hyvin ahdistavaa kantaa sitä vihaa sisällään. Lopulta pyöritin asiaa mielessäni jatkuvasti ja aloin voida suorastaan fyysisesti pahoin.
Sitten päätin, että kun en muuta keksi, niin rukoilen. Vaikka rukoushan ei saisi olla viimeinen keino. Sen pitäisi olla ensimmäinen keino, kun kohtaamme ongelmia. Ensin on rukoiltava.
Istuin kotona vuoteessani ja rukoilin, että ota Herra tämä taakka minulta pois. Sanoin, etten osaa itse asiaa hoitaa ja haluan heittää tämän asian nyt Golgatan ristin juurelle.  Kun lopetin rukouksen, muistan ajatelleeni, että kyllä Jumala aikanaan varmasti minulle vastaakin. Mutta Jumala katsoikin hyväksi vastata minulle heti.
Kun lopetin rukouksen, otin yöpöydältä sen kummempia ajattelematta päällimäisenä olleen kirjan, jonka olin muuten saanut Ritva ja Heimo Kajasviidalta lahjaksi. En ollut koskaan aikaisemmin lukenut sitä kirjaa. Kirjasta aukesi sivu, jolla oli vain yksi lause kuvan alapuolella: “Ystävyys edellyttää jatkuvaa anteeksiantamista.” – En voinut muuta kuin pistää kädet ristiin. Jumala oli vastannut minulle heti. Nyt tämä ihminen on yksi parhaita ja luotetuimpia ystäviäni.
Pyhä Henki todella toimii tässä ajassa ja vastaa rukouksiimme.
Viittasin äsken naapurimaahamme Venäjään, jossa ateismin aikana kristinusko oli käytännössä kielletty. Nyt kirkonkellot taas soivat siellä ja tuovat iloa ja lohtua paljon kärsineelle kansalle.
Rohkenen esittää, että rukoilemme venäläisestä Optinan luostarista peräisin olevan vanhan rukouksen sanoin:
Herra, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.
 
Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.
 
Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.
 
Opeta minua olemaan suora ja rehellinen perheenjäseniäni kohtaan, etten saattaisi ketään levottomaksi enkä aiheuttaisi kenellekään mielipahaa.
Herra, anna minulle voimaa kantaa tänään uupumukseni, anna voimaa kohdata päivän jokainen tapahtuma. Ohjaa tahtoani ja opeta minua rukoilemaan, uskomaan, toivomaan, antamaan anteeksi ja rakastamaan.
 
Aamen.