Kuningatar haudataan huomenna, mihin reilun viikon kestäneet surujuhlallisuuden huipentuvat. Olemme nähneet ympäri maailmaa valtavat määrät erilaisia surunilmauksia, niin maiden johtajilta kuin tavallisilta ihmisiltä, jotka kunnioittavat suuren hallitsijan mahtavaa elämäntyötä ja hallituskautta. Monarkian vastustajat voivat toki arvostella järjestelmää, mutta uskoakseni jokainen vähänkään pidemmälle ajatteleva ja tunteva ihminen ei voi kokea muuta kuin ihailua kuningattaren tehtävää hoitanutta henkilöä kohtaan, hänen uskollisuuttaan, hänen omistautumistaan.
Joku voi pitää kuninkaallista prameutta kruunuineen ja timantteineen liian koreana. Minä puolestani näen niissä vahvan symboliikan, sillan yli tuhatvuotisen historian ja nykyhetken välillä. Joka tapauksessa on hyvä muistaa, että huomenna, hautajaismenojen lopussa kuningattaren arkun päältä otetaan kruunu, valtakunnanomena ja valtikka. Nuo mittaamattoman arvokkaat regaalit tuhansine jalokivineen sekä monarkian lippu nostetaan pois, jäljelle jää koruton arkku, joka lasketaan kirkon lattian alle hautakammioon.
Itävalta-Unkarin keisarillisissa hautajaisissa oli aikanaan tapana tietty seremonia. Esim. kun mahtava keisari Frans Joosef kuoli, saapui kulkue hautakammion oven eteen ja koputti oveen. Portinvartija kysyi, kuka siellä, ja saattoväestä vastattiin luettelemalla: "Me tuomme tänne Itävallan keisaria, Unkarin kuningasta jne." luetellen pitkän listan vainajan loistavia arvonimiä. Silloin portinvartija vastasi ovessa olevan luukun lävitse: "Me emme tunne häntä". Sama toistui vielä toisen kerran, mutta kolmannella kerralla saattoväestä vastattiin: "Me tuomme veljeämme Frans Joosefia, hän oli syntinen ihminen". Ja silloin portit avautuivat.
Samaa symboliikkaa näen myös huomisissa menoissa. Tämä monen maan kuningattarena palvellut, yksi modernin ajan tunnetuin hahmo, kaikkialla maailmassa rakastettu ja suunnattoman aineellisen vaurauden omannut kuningatar kohtasi hänkin saman kohtalon kuin jokainen meistä kerran kohtaa. Mutta kuningatar oli saanut omalla kohdallaan uskon kautta omaksua suuremman aarteen kuin mitä nyt hänen arkkunsa päällä lepäävät kruununkalleudet ovat. Hän tunnusti Jeesuksen Kristuksen henkilökohtaiseksi Vapahtajakseen ja sai uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja Golgatalla vuotaneessa sovintoveressä.
Kuningatar Elisabet on laskenut kruununsa Kuninkaiden kuninkaiden jalkojen juureen. Tunnettu on hänen luvallaan hänen uskonelämästään kertova kirja: "Palvelija-kuningatar ja kuningas, jota hän palvelee." Kuluneiden 70 vuoden aikana hän paitsi hoiti työnsä ja velvollisuutensa voimiaan säästämättä elämänsä viimeisiin tunteihin saakka, niin hän myös tunnusti kristillisen uskonsa ja puhui vakaumuksestaan tavalla, joka kelpaa esikuvaksi meille kaikille.
Voinemme luottaa Pyhän Kirjan sanojen käyneen hänen kohdallaan toteen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle voitonseppeleeksi elämän." (Ilm. 2:10)
Huomenna jätämme hyvästit monen maan hallitsijalle, suurelle, hyvälle, viisaalle, rakastetulle kuningattarelle, jonka vertaista on tuskin koskaan enää tuleva. Vain harva ihminen maailmanhistoriassa täyttää hänen mittansa. Mutta ikuiseen elämään astuu ihminen, jonka arvonimet, mahti ja vauraus jää tänne, siellä on vain sisaremme Elisabet, samanlainen puutteellinen ihminen kuin me muutkin, ihminen, joka on tarvinnut armoa ja anteeksiantoa.
Huominen on surujuhla, mutta olkoon se myös kiitoksen päivä suuresta, kauniista, Britannian, kansanyhteisön ja koko maailman edessä eletystä ihmeellisestä tarinasta, esimerkillisestä elämäntyöstä. Toinen elisabetiaaninen aika on päättynyt, mutta sen muistot, opetukset ja innoitus säilykööt kirkkaana osana ihmiskunnan suuressa kertomuksessa.
