Hartauspuheeni Kemijärven kirkkovaltuuston kokousta avattaessa, 19.6.2023

Hyvä kokousväki,

Valitsin tuon virren 620 (Sen suven suloisuutta), koska sitä laulettiin, ei toki aivan nykyisillä sanoilla, vaan aiemmassa versiossaan, Kemijärvellä jo 1870-luvulla. Tuolloinhan Kemijärvellä, kuten muuallakin Suomessa, seurakunnan tehtäväkenttä muuttui, kun kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan

Luin taannoin Maaseudun Tulevaisuudesta artikkelin, jossa kysyttiin, onko jo aika erottaa kirkko valtiosta? Tämä oli tietysti provosoiva kysymys, erotettiinhan kirkko ja valtio toisistaan jo 1860- ja 1870-lukujen vaihteessa.

Toki kirkko tekee yhä jotain sellaisia töitä, joista valtio maksaa korvausta, koska niillä on kulttuurihistoriallista ja yhteiskunnallista merkitystä – ja uutisten mukaan tuntuu korvaus edelleen pienenevän, se ei kata nykyiselläänkään kaikkia niitä kuluja, mitä kirkolle aiheutuu. Keskeisimpänä ovat hautausmaiden hoito. Ja kyllähän vaikka monet kirkkorakennukset ovat myös osa kulttuurihistoriaamme. Tuskin moni ateistikaan haluaisi, että vaikka Helsingin tuomiokirkko purettaisiin, ja jos kirkko ei sitä hoitaisi, niin jonkun muun tehtäväksi se tulisi.

Kemijärvellä kunnan hallinto erotettiin seurakunnasta vuonna 1871. Kunnallishallinnon perustamisen kätilönä toimi silloinen Kemijärven kirkkoherra Johan Petter Bäckman.

Joku voisi kuvitella, että hän olisi vastustanut muutosta, kun oma valta pitäjässä vähenee, mutta hän nimenomaan kannatti muutosta. Siinä alkoi olla niin paljon työtä siinä maallisten tehtävien hoitamisessa ja se oli pois siitä, miksi hän oli halunnut papiksi. Hän toki halusi opettaa lapsia ja luku- ja kirjoitustaidon lisääminen oli tärkeää, hän kirjoitti yhteiskunnan asioista sanomalehtiin ja oli valistunut mies, mutta pappina hän halusi keskittyä hengelliseen tehtävään

Mutta tästä tulivat kovat riidat paikallisten luottamusmiesten kanssa, muutosta ei haluttu ja sitä vastustettiin ankarasti. Sanottiin mm., että ei ole tarpeeksi kirjoitustaitoisia isäntiä, jotka voivat hoitaa kunnallishallinnon uusia tehtäviä ja köyhä pitäjä joutuu palkkaamaan sitten kalliita oppineita virkamiehiä. Nämä samat kirjotustaidottomat onnistuivat kuitenkin palkkaamaan Helsingistä asianajajan – aikana ilman puhelimia ja lennätintäkään Kemijärvelle – vastustamaan kirkkoherransa toimia kunnallishallinnon perustamiseksi.

Bäckman toimi sitten myös kunnallishallinnon esimiehenä, mutta vuonna 1875 hän siirtyi Ylivieskaan kirkkoherraksi. Luultavasti tämä vuosia kestänyt riitely kunnallishallinnon perustamisesta uuvutti hänet. Muuten hän oli ihan pidetty pappi Kemijärvellä, ja hän oli nimenomaan halunnut tulla tänne, hän oli jo nuorena työskennellyt täällä, ollut välillä pois ja haki sitten uudelleen paikkakunnalle.

Tarinana Bäckmannista muisteltakoon tapahtuma 1860-luvun lopulta. Tuossa pappilan vanhassa pirtissä koettiin ne ns. Parkajoen ”jymyseurat”. Lestadiolainen herätys oli leviämässä Kemijärvellä, täällä oli saarnamiehiä käynyt, ja kirkkoherra pelkäsi siitä aiheutuvan epäjärjestystä. Eräänä talvi-iltana kirkkoherra kutsui sitten saarnamiehen tuohon pirttiin ja tarkoituksena oli selvittää, että mikä opetuksessa oli väärin. Mutta kun Parkajoki aikansa saarnasi, niin kirkkoherra rupesi itkemään ja putosi polvilleen ja pyysi, että saarnaa minunkin syntini anteeksi. Ja sieltä ajalta on tämä Kemijärven seurakunnan herätyskristillinen perinne.

Mutta kun me ihmiset olemme heikkoja, savi on heikkoa, niin tämän upean liikkeenkin pariin tuli hajaantumisia, ja se koski Bäckmanniin kovasti kuulemma hänen viimeisinä elinvuosinaan.

Hänestä löysin vanhan muistokirjoituksen, josta luen pätkän. Itse en kuvittelekaan tällainen ihminen olevani, mutta onpa tässä esikuvaa meille kaikille.

”Rauhan ja sovinnon saarnaaja oli vainaja ja ei ainoastaan saarnaaja, vaan myös sen tekijä, sillä vainaja, joka oli varsin siivo ja sävyisä luonteeltaan, myöskin elämässään koeetti toteuttaa opetustaan, jonka vuoksi kaikki rehelliset ja tunnolliset seurakuntalaisensa arvoittivat häntä. Maltillineen ja sävyisä oli vainaja toisin ajatteleviakin kohtaan, kumminkaan uhraamatta totuutta alttiiksi. Levätköön rauhassa tunnokas kansalainen, harras rauhan sana julistaja.”

Rukoillaan lopuksi:

Rakas Jumala, suuri Taivaallinen Isä. Kiitos, että olet antanut Kemijärven seurakuntaan paimenia ja vastuunkantajia, jotka ovat palvelleet Sinun valtakuntaasi ja olleet siunauksena tälle pitäjälle. Johdata meitä, nykyisiä seurakuntamme viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä, ja anna meille viisautta, kun hoidamme nykyisiä tehtäviämme, että se tapahtuisi Sinun valtakuntasi työn kunniaksi ja menestykseksi. Pyhän Poikasi, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta. Aamen.