Vuoden 2009 ensimmäinen kuukausi on kääntymässä lopuilleen. Kuten tiedetään, tämä kuukausi on ollut minulle raskas läheisen ihmisen poismenon johdosta. Isomummini Hulda Kaisamatti olisi täyttänyt tämän kuun viimeinen päivä 94 vuotta, mutta hän sai taivaskutsun jo kuukauden toisena päivänä. Joulun aikana hän piti jo epätodennäköisenä, että hän näitä syntymäpäiviä täällä maan päällä enää viettäisi – hymyillen pudisti päätään ja näytti sormellaan ylöspäin, kun koetin puhua, että jaksakaa nyt, kun syntymäpäivätkin ovat kohta edessä.

 

Mutta jokunen sana pitää vissiin politiikasta puhua. Ja puhun suoraan niin kuin tapanani on, hymistelijöitä ja takanapäin puhujia on tarpeeksi ilman minuakin. Tulin vuoden alusta kaupunginvaltuutetuksi ja kirkkovaltuutettuna alkaa kolmas vuosi. Valtuustokauden alussa tehdään aina henkilövalinnat. Ne ovat politiikassa usein vaikeimpia ja eniten pahaa mieltä herättäviä tehtäviä. Niissähän eivät asiat riitele, vaan ihan todellisesti vastakkain ovat henkilöt – ja toisten osana on valita, kuka tai ketkä ovat sopivimpia kuhunkin luottamustoimeen. Aina niistäkin on onneksi selvitty ja kun valtuustokausi on edennyt, on päästy keskittymään sitten niihin varsinaisiin asia-asioihin.

 

Kaupunginvaltuustosta

 

Keskusta hävisi kunnallisvaalit ja se näkyi luottamuspaikkajaossa, mikä oikein onkin. Valtuuston ja sivistyslautakunnan puheenjohtajuudet menivät Vasemmistoliitolle, hallituksessa ja 9-jäsenisissä lautakunnissa edustuksemme putosi viidestä neljään. Kun ryhmien välillä oli paikat jaettu, puolueet valitsivat henkilöitä saamiinsa paikkoihin. Lautakuntien valinnat sujuivat sopuisasti ja monet henkilövalinnat olivat mielestäni onnistuneita. Hallituksesta jouduttiin Keskustan ryhmässä äänestämään ja valtuustossa Keskustan piiristä esitettiin suhteellista vaalia. Myös Kristillisdemokraattien oli tarkoitus saada suhteellisella vaalilla hallitukseen ääniharavansa Pirkka Aalto, mutta pokka petti ryhmätauon jälkeen. Keskustan lista, jolle Kaarina Soppelan nimi oli asetettu ensi sijalle puolestaan jätettiin vaaliin ja se sai yhdeksän ääntä – yli neljänneksen valtuutetuista!

 

Lainsäätäjä on suhteellisella vaalilla antanut mahdollisuuden tietyn suuruiselle määrälle valitsijoita saada oma edustajansa kuhunkin luottamuselimeen. Muutoinhan kunnallisten luottamushenkilöiden valinnat olisivat vain enemmistön diktatuuria. Jos valinnat tapahtuisivat tavallisella enemmistövaalilla, saisivat esim. 18 valtuutettua sanella kaikki hallitus- ja lautakuntapaikat 17 valtuutetun jäädessä ilman ainoatakaan paikkaa. Keskustan ryhmässä tilanne oli se, että osa ryhmästä halusi itselleen kaikki hallituspaikat ja toinen puoli ei olisi saanut ainoatakaan. Jotta koko ryhmä tunnustaisi sen tosiasian, että osa ryhmästä ei ole tyytyväinen nykyiseen pienen piirin politiikkaan, jouduttiin suhteellinen vaali käymään.

 

Erilaiset mielipiteet henkilökysymyksistä näkyivät jo ryhmän ensimmäisessä kokouksessa, jossa Heikki Nivala voitti vain niukalla ääntenenemmistöllä Kaarina Soppelan valittaessa ryhmälle uutta puheenjohtajaa. Jo tästä olisi enemmistön pitänyt tajuta, että suurta vähemmistöä kohtaan on tarjottava sovinnonkättä. Mutta mitään sellaista ei tapahtunut – kaikki valinnat olisi pitänyt mennä sen mukaan kuin ne oli eräässä pirtissä päätetty. Tärkeimpänä tavoitteena oli pelata Kaarina Soppela ulos kaupunginhallituksesta, onhan hän Kemijärveä hallitsevan punaisen klikin kannalta sen verran kiusallisia totuuksia tuonut kuluneina vuosina esille. Tämä puhe ei ole muuten vainoharhaisuutta, vaan täyttä totta – sen todistaa mm. taannoinen Lapin liiton hallituksen jäsenen valinnassa tapahtunut menettely. Keskustan valtuustoryhmä oli esittänyt tehtävään Kaarina Soppelaa ja viesti oli asianmukaisesti viety Keskustan piiritoimikuntaan, mutta koska nimi ei tietyille paikallistason poliitikoille kelvannut, pelattiin paikalle tunnetulla tavalla Mauno Kerkelä.

 

Vasemmisto on mielellään tuonut esille, miten sen kaikki valinnat olivat yksimielisiä. Niin, yksimielisestihän Ceausescukin vielä loppuvuodesta 1989 valittiin Romanian johtoon kommunistipuolueen kokouksessa, kunnes systeemi murtui jouluna. Vasemmistoliiton hallitusvalinnat merkitsevät sitä, että Juha Pikkaraisella on jatkossakin kaksi ääntä kaupunginhallituksen kokouksissa. Mutta se on heidän valintansa. Minua ei hävetä yhtään, että Keskustassa oli kaksi erilaista näkemystä kaupunginhallituksen valinnasta. Jos kaikki ovat aina samaa mieltä, se kertoo vain siitä, että osa ei ajattele omilla aivoillaan.

 

Ja kuka voi tämän jälkeen tosissaan väittää, että meillä on ryhmäkuria ja pakotetaan yhteen muottiin? Demokratia on kaunista, vaikka se voi joskus tehdä kipeää. Kun Keskustan sisäisistä riidoista niin mielellään toisissa puolueissa puhutaan, niin puhukaapa siitäkin, että saimme aikaan valtuuston kokouksen tauolla kompromissin, joka kelpasi kaikille valtuustoryhmän jäsenille. Keskustan kunnallisjärjestön tekemästä esityksestä ei paria varajäsentä lukuun ottamatta muuttunut mikään muu paikka kuin tämä yksi kaupunginhallituksen jäsen. Yli 90-prosenttisesti valtuustossa järjestön ja valtuustoryhmän esitys meni siis läpi. Valinnat olivat mielestäni vieläpä ainakin pääosin hyvin onnistuneita. Uusia nousi valtuustoon, uusille pitää jakaa vastuuta. Olen iloinen, että nuorista Iiris Jakola tuli valituksi sivistyslautakuntaan. Valintoja tekeville ilmoitinkin, että jos Iirikselle annetaan tämä paikka, en tule itse olemaan vailla mitään lautakuntapaikkoja. Mutta olen sanonut suoraan senkin, että en ole järin innostunut siitä, että uusia valtuutettuja nostetaan kylmiltään kaupunginhallitukseen. Ei ensi kauden kansanedustajistakaan yleensä tehdä ministereitä. Esimerkiksi viime kirkollisvaaleissa sain eniten ääniä ja tulin lähetystyön johtokunnan puheenjohtajaksi. Mutta en lähtenyt tavoittelemaan neuvostopaikkaa, koska halusin ensin päästä asioista perille.

 

Tietysti on aina niitä, joille sovinto ei kelpaa. Näyttää siltä, että Kaarina Soppelan valinnasta muutamien henkilöiden on ollut hirvittävän vaikea päästä yli. Kun kaikki ei mennyt etukäteen tismalleen suunnitellun käsikirjoituksen mukaisesti, on arvovaltatappiota vaikea niellä. Se pitäisi ainakin kostaa tavalla tai toisella. Niinkö sitä Kemijärven asioita hoidetaan?

 

Eräs rouvashenkilö vaati kanssani käymässään puhelinkeskustelussa äitini erottamista Keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajan paikalta sillä perusteella, että hän uskalsi kannattaa muuta kuin Heikki Nivalan listaa kaupunginhallituksen jäsenten vaalissa. Mikä demokratian kukkanen! Rouvashenkilö muistutti kovasti omista ansioistaan, mutta ei suostunut itse ryhtymään uudeksi puheenjohtajaksi eikä hänellä ollut myöskään esittää ketään muuta henkilöä. Sitä kun on lapsena opetettu vanhoja ihmisiä kunnioittamaan, niin en viitsinyt ihan suoraan sanoa, että jos ei ole esittää vaihtoehtoa, niin silloin kannattaa pitää turpa tukossa. Tyhjän räksyttämisellä maailma ei ole ennenkään paremmaksi tullut.

 

Omalta kohdaltani voin sanoa, että tein ratkaisun tukea Kaarina Soppelaa hallitukseen omantuntoni mukaan. Kuluneena aikana kaupungin hallinnossa on tehty sen verran paljon huonoja, osin jopa laittomia päätöksiä, että hallitukseen tarvittiin vankkaa kokemusta. Silloin kuin tehdasta lähdettiin pakkolunastamaan ja massaliikkeen hienosti alkanut työ kaupungin hyväksi lähti väärille raiteille, piti Soppela päänsä kylmänä. En tietenkään ole kaikesta samaa mieltä hänen kanssaan, olen monesti ollut jyrkästi hänen kanssaan eri linjoilla asiakysymyksissä. Mutta Kaarinasta sentään tietää, että hän on aidosti keskustalainen. Puolet Keskustan ryhmästä halusi hänet hallitukseen, ei se hänen omaa ”vallanhimoaan” ollut. Moni muistaa, että Kaarina Soppela ja Aulikki Imporanta sanailivat aikanaan melko kipakasti koskien elintarvikelaboratorion lopettamista. Mutta kun kaupungin etu on vaatinut, ovat ”vanhat rouvat” pystyneet hyvään yhteistyöhön. Sopu on aina riitaa parempi. Nyt kaupungilla on uusi kaupunginjohtaja, jolla varmasti on osaamista ja laajaa asiantuntemusta, tulevaisuudessa voi olla edessä monia hyviä asioita. Se edellyttää kunnallishallinnossa toki tosiasioiden tunnustamista ja vallan hajauttamista. Yhden ja kahden miehen show ei Kemijärveä nosta.

 

Minua on pyritty painostamaan ja jopa uhkailemaan monin tavoin. Monesti olen miettinyt, mitä ihmiset sanoisivatkaan, jos näkisivät, mitä suljettujen ovien takana oikeasti tapahtuu – ja millaiseksi vaalitulokset silloin muodostuisivat! Mutta eiköhän tämä tästä taas eteenpäin lähde. Kun istuin ryhmäkokouksessa kaupungintalolla, valitsin istuinpaikakseni tuolin sukulaiseni, kunnallismies K.E. Kaisamatin muotokuvan edessä. Ajattelin mielessäni – sinä et murtunut, en murru minäkään.

 

Kirkkovaltuustosta

 

Kirjoitetaanpa vielä kirkkovaltuustosta. Siellä ei alkanut nyt uutta valtuustokautta, vaan valtuustokausi saavutti puolivälinsä. Valtuuston puheenjohtajisto sekä neuvosto valittiin jälkimmäiselle kaksivuotiskaudelle. Puheenjohtajaksi valittiin uudelleen Timo Alaräisänen ja varapuheenjohtajaksi Irma Kortelainen. Olin molempien valintojen kannalla. Alaräisänen on monista tehtävistään huolimatta ehtinyt tunnollisesti hoitaa valtuuston puheenjohtajuuden ja Irmahan on minulle tuttu yhteistyötoveri jo vuosien ajalta.

 

Kirkkoneuvostosta, joka seurakunnan hallinnossa vastaa kunnallishallinnosta kaupunginhallitusta, puolestaan käytiin suhteellinen vaali. Sellaista ei ole ilmeisesti ollut paljon tapana käydä, mutta nyt siihen päädyttiin, koska tehtäviin oli enemmän tarjokkaita kuin täytettäviä paikkoja. Suhteellisessa vaalissa seurakunnassa ei äänestetä listaa, kuten kunnanvaltuustoissa, vaan henkilöä – mutta äänet menevät ensin sille listalle, jolle henkilöt ovat asetetut ja siitä pääsee läpi äänimäärien mukaisessa järjestyksessä.

 

Suhteelliseen vaaliin asetettiin kaksi listaa. Toisella listalla olivat kaikki entiset kirkkoneuvoston jäsenet, toiselta listalta tarjottiin neljää uutta nimeä. Uusien kasvojen listalta Timo Kyyhkynen tuli valituksi ja entisistä neuvostolaisista Leena Juujärvi putosi. Myös Unto Viitamäki oli lähellä tulla valituksi tältä listalta – hän sai saman suhdeluvun kuin Eino Majava, mutta arpaonni suosi Majavaa ja Viitamäki jäi valitsematta. Hänet valittiin kyllä sitten neuvostoon varajäseneksi samoin kuin Irja Uusisalmi uutena nimenä. Olin itse viimeiset kaksi vuotta Raimo Kerkelän varajäsen kirkkoneuvostossa, mutta nyt kieltäydyin tästä tehtävästä, sillä valtaa on hajautettava.

 

Ymmärrän, että kokoukset menisivät nopeammin ohi, jos niissä ei äänestettäisi. Mutta hieman ihmetytti muutamien kirkkovaltuutettujen tuskastelut suhteellisen vaalin pitämisestä. Vaalissa kävi niin, että Timo Kyyhkynen sai viisi ääntä ja Kyyhkysen lista yhteensä kuusi ääntä – ja neuvostosta pudonnut Leena Juujärvi sai vain yhden äänen. Olisiko tämän yhden äänen takia pitänyt näiden muiden olla vaatimatta suhteellista vaalia, koska melkein hamasta ihmiskunnan aamunkoitosta saakka on kuulemma ollut tapana, että entiset jatkaa kauden loppuun…

 

Syynä kirkkoneuvoston henkilömuutoksiin oli selkeästi kolme seikkaa – tai ainakin minun ratkaisuihini ne vaikuttivat. Kirkkoneuvosto on tehnyt pääasiassa hyvää työtä ja saanut aikaan monia hyviä päätöksiä ja päätösesityksiä. Mutta on myös asioita, joista ei voi kiitosta jakaa. Kun tapanani on sanoa suoraan asiat, niin sanon ne tässä:

 

1.) Ailangan metsäasia, josta on tullut Kemijärven seurakunnan lukiotaistelu ja joka ei ole ainakaan parantanut seurakunnan imagoa. Metsiä on hoidettu huonosti vuosikymmenien ajan, pitkälti sen vuoksi, että seurakunnassa on ollut ajatuksia, joiden mukaan metsien museointi on luonnonsuojelua. Neuvosto ei pannut Metsäkeskuksen tekemää hyvää metsäsuunnitelmaa toimeen, vaikka se oli saanut lainvoiman.

 

2.) Neuvoston oma-aloitteisuus asioissa, jotka mielestäni eivät ole palvelleet seurakunnan etua. Neuvosto toi itse esille omien palkkioittensa korottamisen. Nyt on pyritty sanomaan, että haluttiin luoda yhtenäinen palkkiosääntö, ja pieni palkkionkorotus oli vain sen työn välttämätön seuraus. Mutta pöytäkirjoistakin ilmenee, että asia lähti liikkeelle siitä, että yksi neuvoston jäsen valitti kirkkovaltuutettujen olevan tyytymättömiä palkkioiden pienuuteen. Toinen vastaavanlainen asia oli se, että kirkkoneuvosto mankui valtuustosta otetut yhteisvalokuvat ilmaiseksi itselleen ja valtuutetuille – eli seurakunnan maksettavaksi – vaikka oli ensin esitetty, että kukin maksaa oman kuvansa, kuten lapset maksavat luokkakuvansakin eikä koulu.

 

3.) Valtaa tulisi yleensä hajauttaa eikä keskittää. Kun kirkkoneuvosto valitsi seurakunnan edustajia eri yhteisöihin, esim. Yhteismetsään tai Lyyli Perungan säätiöön, niin sen sijaan, että valinta olisi suoritettu laajapohjaisesti, valitsi kirkkoneuvosto edustajat omista jäsenistään. Keskustan ryhmälle tuli kahdeksan edustusta. Sen sijaan, että näistä olisi keskusteltu ryhmässä ja tiedusteltu kirkkovaltuutettujen halukkuutta eri tehtäviin, valitsi neuvosto keskuudestaan Raimo Kerkelän kolmeen tehtävään, Leena Juujärven kolmeen tehtävään ja Esa Kankaan kahteen. Minulle tuli vähän paha mieli niistä valinnoista, kun ainakin kaksi kirkkovaltuutettua otti minuun yhteyttä ja kertoi, että hekin olisivat olleet kiinnostuneita tehtävistä, mutta heille ei oltu puhuttu mitään. Minusta olisi ollut parempi valita useampia eri henkilöitä edustajiksi. Toivottavasti uusi neuvosto huomioi tämän valintoja tehdessään.

 

Todettakoon tässä, että kirkkovaltuustossa mielipide-erot eivät ole purkautuneet yhtä repivästi kuin joskus kunnalliselämässä. Vaikka asioista on erilaisia näkemyksiä, on meitä kuitenkin yhdistänyt kristinuskon yhteinen päämäärä ja opin ydinsanoma. Tämä on näkynyt mm. Kemijärven seurakunnan korkeassa lähetyskannatuksessa. Lähetyskäskyn täyttäminen on sisäistetty ja siitä on koitunut paljon siunausta seurakunnalle. Kuitenkin hengellisyyden piirissäkin eri uskovilla on erilaisia painotuksia ja meillähän on hallinnossa paljon myös ”maallisia” käytännön asioita ja niistä näkemykset eivät aina käy yksiin, vaikka kompromisseihin – milloin enemmän, milloin vähemmän onnistuneisiin – onkin usein päästy. Kun Juudaksen tilalle valittiin aikoinaan uutta opetuslasta, oli silloinkin useampia ehdokkaita kuin yksi. Henkilövalinnat ovat täysin luonnollisia asioita ja osoitus siitä, että kyseiset luottamustehtävät kiinnostavat, mitä demokratian kannalta voinee pitää vain hyvänä asiana sekä maallisen että hengellisen regimentin piirissä.