Tänään Isossa-Britanniassa on alkanut nelipäiväinen Platinum Jubilee, platinajuhla, jota vietetään myös ympäri maapalloa kuningattaren 70-vuotisen vallassaolon kunniaksi.

Kaikkien sodan kauhujen ja koronapandemian aiheuttamien vaikeuksien keskelläkin koko sivistynyt maailma kohdistaa katseensa tai luo ainakin hetken ajatuksensa nyt tähän suureen kertomukseen, suureen palvelutyöhön, Ison-Britannian, Kanadan, Australian, Uuden-Seelannin ym. maiden kuningattareen Elisabet toiseen.

Maailma on muuttunut valtavasti näiden 70 vuoden aikana. Kuningatar on pysynyt ja kestänyt. Muuttuvassa maailmassa olemme saaneet kokea jotain kestävää. Hänen esimerkkinsä, hänen rohkaisevat puheensa ja valtiotekonsa tulevat koskettamaan ja inspiromaan ihmisiä vielä vuosisatojen päähän, historioitsijat tulevat tutkimaan hänen elämäänsä ja etsimään siihen uusia näkökulmia.

Englanti nousi maailmanvallaksi ensimmäisen kuningatar Elisabetin aikana. Hänen rinnalleen ihmiskunnan historiassa tulee jäämään toinen kuningatar Elisabet, jonka aika ja haasteet ovat olleet toki kovin erilaiset, mutta josta maailma jo nyt oikeutetusti käyttää nimityksiä ”Elisabet Suuri” tai ”Maailman Kuningatar”.

Kun Elisabet vielä prinsessana ollessaan meni naimisiin prinssi Philipin kanssa marraskuussa 1947, kirjoitti hänen äitinsä, kuningatar ja myöhempi kuningataräiti Elisabet, tyttärelleen kirjeessä mm. seuraavaa:

”Rakkahin Lilibet, ketkään vanhemmat eivät ole voineet saada koskaan parempaa tytärtä, sinä olet aina niin epäitsekäs ja ajattelevainen enkeli isälle ja minulle, ja me olemme niin kiitollisia hyvyydestäsi ja lempeydestäsi. On ihanaa ajatella, että sinun onnesi on tehnyt miljoonat ihmiset myös onnellisiksi näinä vaikeina aikoina, ja se on ihmeellinen voima tälle maalle, että me voimme tuntea olevamme yhtä suurta perhettä tällaisissa tilanteissa.”

Kuningatar tuli yllättäen, vain 25-vuotiaana, tähän raskaaseen tehtävään. Hän ei halunnut tehtävään, eivätkä kaikki hänen luontaiset ominaisuutensakaan olleet kenties erityisen sopivia juuri kuningattareksi. Hänen koulutuksensa ei ollut ehkä kaikilta osin riittävä, hänellä ei ole mitään oppiarvoja, hän ei ole luontainen puhuja eikä persoonaltaan mitenkään räiskyvä tai julkisuutta kaipaava, pikemminkin hyvin vaatimaton ja pidättyväinen. Jotkut ovat sanoneet, kenties hän itsekin, että hän olisi ollut paljon onnellisempi maatilan emäntänä hevostensa parissa.

Se, että hänestä on tullut mitä on tullut, on vaatinut kovasti työtä. Ja sitä on motivoinut yksi ajatus – velvollisuudentunto. Se on mennyt kaiken oman nautinnon ja mukavuudenhalun edelle. Lupaus, jonka hän pyhästi, Jumalan nimeen, antoi 21-vuotiaana – että ”koko elämäni, olkoonpa se pitkä tai lyhyt, on omistettu teidän palvelmiseenne…” Sen lupauksen hän on pitänyt ja siitä maksettu henkilökohtainen hinta on varmasti ollut korkea. Mutta elämällään hän on opettanut meille, että ihminen voi nousta suurtenkin vaikeuksien yli, kun hän on päättäväinen. Ja että suurinta elämässä on täyttää velvollisuutensa, läheisiään, yhteisöään, isänmaataan kohtaan.

Tulevat mieleen Fransiscus Assisilaisen rukouksen sanat:

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,                  
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Aina joskus näkee ilkeitä kommentteja, esim. lehtien keskustelupalstoilla, että kuninkaalliset ovat ”kansan elättejä” tai vähätellään kuningattaren tekemää työtä tyyliin, että ”helppohan se on kättä vilkuttaa parvekkeelta”.

Ensinnäkin on hyvä muistaa, ettei edustaminenkaan ole helppoa. Olla kokonaisen kansakunnan, saati kansainyhteisön, elävä käyntikortti, on valtava taakka harteilla. Jokainen puhe, sana, ele, ilme tulkitaan. Kaikella edustetaan, ei vain yksittäistä ihmistä, vaan vuosituhantista monarkiaa ja sen suojeluksessa olevia kansakuntia ja kulttuureita. Jo se yksistään olisi melkoinen työ nyt 96-vuotiaalle naiselle. Virheitä ei kärsi tehdä, olipa kyse huipputason valtiovierailuista tai tavallisten kansalaisten kohtaamisesta.

Mutta tämän ohella kuningatar on maittensa perustuslaillinen hallitsija, ja etenkin Ison-Britannian järjestelmässä hänellä on keskeinen rooli. Hän ei ole itsenäinen poliittinen toimija, mutta hän on mukana koneistossa. Hän neuvottelee viikottain pääministerin kanssa ja osallistuu hallituksen päätösten valmisteluun. Mikä voimanlähde Britannian hallitukselle, etenkin näinä myrskyisinä aikoina, on voida käyttää tukeana ja apuna henkilöä, joka on aikanaan hallinnut Britanniaa yhdessä suuren Churchillin kanssa!

Perustuslaillinen monarkia on myös taannut Britannian demokratian pysyvyyden. Vahvimmatkaan poliitikot eivät ole päässeet yksinvaltaiseen asemaan, koska kaiken yläpuolella on ollut kuningatar. Ja hänen asemansa perustuu ennen kaikkea kansansuosioon, joka taas perustuu siihen, että kansa voi nostaa ja laskea poliitikkoja vaaleissa, mutta isänmaallisten tunteiden kohteena on ikiaikainen monarkia, joka yhdistää kansakunnan sen historiaan ja rakentaa pohjaa vakaalle tulevaisuudelle.

Meillä on tuskallisia esimerkkejä maailmalla nähtävissä siitä, miten voi käydä, jos kaikki valta maassa keskittyy yhdelle ihmiselle tai hänen lähipiirilleen.

Toivottavasti tulevat päivät osoittavat myös kuningattarelle sen kiitollisuuden, jota paitsi hänen hallitsemiensa kansojen kansalaiset, niin koko sivistynyt maailma tuntee häntä ja hänen työtään ja hänen antamaansa inspiroivaa esikuvaa kohtaan.

Väkevä oli se vertauskuva, joka joitakin vuosia sitten kuningattaren luvalla hänestä ja hänen uskonelämästään tehdyn kirjan otsikoksi oli valittu: ”Palvelija-kuningatar ja Kuningas, jota hän palvelee.” Kaiken loistonsa ja maallistuvan maailman myrskyjen keskelläkin kuningatar on aina avoimesti tunnustanut henkilökohtaisen uskonsa Kristukseen ja Raamatun opetuksiin.

Suokoon Jumala, joka kansojen kohtaloita ohjaa, että kuningatar saisi jatkaa työtään vielä monien vuosien ajan ja antakoon sitten, kun Herran hyväksi näkemä aika on tullut täyteen, hänen voida tyytyväisenä todeta: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi…”

Kauan eläköön kuningatar!