Ystäväni, Rovaniemen kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Susanna Junttila ilmoitti eilen lähtevänsä edelleen kuntavaaleihin ja Keskustan listalle. Hän kirjoitti päätöksestään Facebookissa mm. seuraavasti:

”Omien ajatusteni ja edustamani puolueen valtakunnan politiikan välillä on ristiriitoja. On pitänyt tosissaan pohtia, millaiseksi keskusta on kehittynyt ja onko puolue enää sellainen kuin siihen 2000-luvun alussa liityin.

Motivaatiotani politiikassa eivät ole lisänneet EU:n elpymispaketin hyväksyminen, Haaviston tukeminen ministerivastuuasiassa, hallituksen päätökset turpeen osalta, maahanmuuttopolitiikka ja ylipäätänsä Keskustan mukanaolo nykyhallituksessa. Monipaikkaisuus toki on hieno juttu, mutta ei se perinteistä aluepolitiikkaa voi korvata.

Toisaalta, Maalaisliitto-Keskustan perinteinen ideologia on minun poliittisen ajatusmaailmani perusta. Minkään muun puolueen aatemaailma ei ole vaihtoehto minulle. Mikään muu puolue ei ole pitänyt aluepolitiikkaa arvomaailmansa ytimessä samalla tavoin kuin Keskusta.”

* * *

Pystyn yhtymään Susannan ajatuksiin ja tuntoihin. Samanlaista kipuilua on ollut itselläni ja monilla muillakin tuntemillani vahvasti perinteisen, juurevan keskustalaisen aatemaailman omaavilla ihmisillä. Kyse ei ole vain viime vuoden tapahtumista – vaikka itselleni se onkin ollut kovin raskasta seurattavaa – kyse on yli vuosikymmenen ajan tapahtuneesta kehityksestä. Kirjoitin tästä aiheesta kirjan ”Taisteluun desentralismin puolesta” vuonna 2018 eikä siitä ole edelleenkään mitään pois otettavaa. Paljon olisi lisättävää.

Kuitenkin – siinäkin tapauksessa, että Suomen Keskusta lopullisesti tuhoutuisi, niin minulle mikään muu nyt olemassa olevista puolueista ei olisi vaihtoehto. En usko, että kenellekään muullekaan tosikeskustalaiselle, Alkion ja Kekkosen ideologian kannattajalle.

Tunnen ihmisiä monista eri puolueista, ja toivon kaikille vilpittömästi isänmaan hyväksi työtä tekeville ihmisille menestystä, heidän puoluekannastaan riippumatta.

Niille persuille, jotka ovat toivoneet minun siirtyvän heidän riveihinsä, totean myös, että kiitos, mutta ei kiitos. Minä olin yksi harvoja kepulaisia, joka julkisesti vastustin persujen hallituksesta heittämistä ja uuden hallituksen muodostamista sinisen höpöpuolueen kanssa kesällä 2017. En arvostanut niitä, jotka pettivät teidät ja aatteenne. Älkää tekään odottako, että minä luopuisin omalta ideologiselta perustaltani.

Niille kokoomuslaisille, jotka syyttävät Keskustaa punavihreän politiikan tukemisesta ja koettavat vedota vanhan liiton maalaisliittolaisten houkuttelemiseksi riveihinsä, riittänee mainita, että te olette valinneet Kirsi Pihan pormestariehdokkaaksenne Helsinkiin.

Olen viime päivinä käynyt lukuisia keskusteluja kuntavaalien tiimoilta Keskustassa pitkään toimineiden eri henkilöiden kanssa. Ymmärrän hyvin monien ihmisten tuskan ja kipuilun. Tästä huolimatta – tai oikeastaan juuri tämän takia – kannustan ystäviäni, jotka pohtivat ehdokkuuttaan, asettumaan ehdokkaaksi Keskustan listalle. Nyt, nyt jos koskaan, kenties kipeämmin kuin milloinkaan sodanjälkeisen aikamme historiassa, teitä tarvitaan. Jos vaikenette, ääntänne käyttää joku muu.