Eilen pidettiin Kemijärven Keskustanuorten syyskokous sääntömääräisine asioineen. Minut valittiin jatkamaan puheenjohtajana ensi vuoden. Olin asettanut ehdoksi, että tuen tulee olla yksimielinen. Meitä on nimittäin niin vähän ja työtä paljon, että yhtenäisyyttä ei saa vaarantaa. Jos persoonani olisi herättänyt epäluottamusta, niin olisin väistynyt, kuten jo vähän lupailinkin. Näissä vähäisissä mittakaavoissa ei puheenjohtajuus merkitse minkään suuren vallan käyttöä. Se merkitsee työtä ja kaikki mahdollinen vaikutusvalta on työllä saatava aikaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Osastomme sihteerinä jatkaa Teija Tohmola, varapuheenjohtajana Anna Poropudas. Lisäksi johtokuntaan valittiin Jussi Alaräisänen, Minna Imporanta, Heikki Maukonen, Niina Pajari ja Petra Uusisalmi.

 

Kokouksessamme päätimme kannanotosta Rovaniemi-Kemijärvi junayhteyden säilyttämisen puolesta. Sen menettäminen olisi kestämätöntä. Keskusta on saanut täältä aina laajan kannatuksen. Keskusta on nyt pääministeripuolue. Teimme kovasti työtä sen eteen, että pääsimme hallitukseen. Täytyy kai siitä edes jotain hyötyä olla! Jos nykyisen hallituksen aikana päätetään junaliikenteen loppumisesta kaiken tämän alueemme kurjistumisen keskellä, niin mistä ihmeestä löydetään motivaatio tehdä vaalityötä tulevissa eduskuntavaaleissa?

 

Aamulla saimme kuulla uutisista, että EU:n rahoituksesta on syntynyt sopu. Tämä sopu merkitsee nettomaksuosuutemme nelinkertaistumista ja maatalousrahojen leikkaamista kolmanneksella. Sanotaan, että se on hinta Euroopan laajentumisesta. Sanotaan, että se on hinta rauhasta Euroopassa! TV1:n lauantaiseuraan oli koottu lehtien päätoimittajia kehumaan ratkaisua. Muista aiheista keskustelussa oli kyllä hyviäkin mielipiteitä.

 

Olisiko meillä nyt sitten sota, jos emme olisi EU:ssa? Epäilen vahvasti. Emmekö olisi voineet Eta-sopimuksen puitteissa saaneet ne samat edut mitä esimerkiksi Norja? Ja eikö EU:n pitänyt olla taloudellinen liitto – ei sotilaallinen! On mieletöntä, että tällaista ratkaisua, joka on viemässä viimeisetkin edellytykset maanviljelyn harjoittamiselta kotimaassa, ylistetään tai ainakin todetaan, että se oli välttämätön ratkaisu.

 

Suuret presidenttimme, nyt jo tuonen virran ylittäneet, korostivat miten tärkeää pienen maamme on tunnustaa tosiasiat. Nyt tosiasia on se, että meillä ei ole minkäänlaista vaikutusvaltaa EU:n asioihin. Lipponen antoi kaikessa periksi liittovaltion vaatimuksille saadakseen edes jonkun viran unionin johdossa. Sekään ei onnistunut.

 

Katson, että elintarvikkeiden omavaraisuus on kansakunnan suuri ylpeyden aihe. Toivottavasti vielä joskus tajutaan suomalaisen maatalouden merkitys. Tapa puhua EU:sta Suomessa on hyvin mielenkiintoinen. Päättäjämme selostavat, kuinka pelättyä pahempi tulos on ”torjuttu”. Melkein juhlitaan sitä, että sokerituotantoa ei lopeteta heti kerralla! Miksi täytyy koko ajan ylistää torjuntavoittoja? Täytyy olla todella suuria hyötyjä, että tässä unionissa kannattaa olla mukana. Mitä ne ovat, sitä en tiedä. Nyt hyväksytty ratkaisu antaa ymmärtää, että suomalaiset päättäjät ovat valmiita uhraamaan oman alkutuotantomme EU:n laajenemisen hyväksi.