Kekkonen.jpg

Urho Kekkonen (Paavo Väyrynen) työpöytänsä takana Tamminiemessä

LK%20260716.jpg

Lapin Kansassa ollut arvio näytelmästä.

tamminiemess%C3%A4.jpg

Minä nuorena Väyrysenä presidentti Kekkosen luona.

Susanna.jpg

Susanna "backstagellä" juuri ennen viimeisen näytelmän alkua. Susanna kannusti minua kovasti roolin vastaanottamiseen, mistä lämmin kiitos! Taustalla "Paavo-Kekkonen" valmistautumassa näytelmään.


* * *

Tänään oli Pohjanrannassa viimeinen kesäteatteriesityksemme. Kaikkiaan yleisölle esitettiin kahdeksan kertaa näytelmä Urho ja hänen kisällinsä. Näytelmän kirjoitti ja ohjasi Paavo Väyrynen. Näytelmähän kertoi presidentti Kekkosen poliittisen uran viimeisistä vaiheista ja yhteistyöstä nuoren, nousevan poliitikon Paavo Väyrysen kanssa.

Asetelma oli mielenkiintoinen ja aika koominenkin, kun Väyrynen itse nyt varttuneempana miehenä esitti presidentti Kekkosta ja minä puolestaan esitin nuorta Väyrystä. Pohjanrannan kesäteatteri sai paljon julkisuutta. Monet valtakunnalliset lehdetkin kävivät meitä haastattelemassa. Onhan Paavo Väyrynen viimeinen Urho Kekkosen läheisistä yhteistyötovereista, joka on edelleen mukana päivänpolitiikassa. Suomen Kuvalehden kanteenkin Väyrynen päätyi kaljuperuukki päässä.

Näytökset olivat loppuunmyytyjä. Moni halukas ei saanut lippuja, vaikka kuuden näytelmän sijasta esitettiinkin kahdeksan kysynnän vuoksi. Valitettavasti aikataulusyiden vuoksi ei ole mahdollista järjestää enää lisäesityksiä, vaikka sellaista mahdollisuutta hetki kartoitettiin. Kyllä ilahdutti, kun niin monet sukulaiset ja ystävät ehtivät käydä esityksen katsomassa.

Nyt esitysrupeaman jälkeen on väsynyt ja raukea, mutta kuitenkin tyytyväinen olo. Jäävihän olen arvioimaan, miten esitykset menivät. Kun sitä on minulta kysytty, niin olen vastannut lähinnä, että "kyllähän ne taputtivat." Olen saanut kyllä paljon kiitosta ja kannustusta, siitä kaikille lämmin kiitos. Etenkin niille ystävilleni, jotka alun perin minua rohkaisivat menemään näytelmään mukaan. Onhan niin, että usein sitä eniten ihmisenä kasvaa, kun uskaltautuu oman mukavuusalueensa ulkopuolelle.

Minä en ole esiintynyt teatterissa kuin lapsena koulun näytelmissä. Kun Paavo pyysi minua, niin kieltäydyin ensin ja pyysin häntä etsimään jonkun "oikean" näyttelijän tilalleni. Näyttelijää etsittiinkin oikein lehti-ilmoituksen voimin, mutta lopulta Paavo kuitenkin pyysi minua uudestaan. Rohkaistuin silloin, että otetaan tämä erilaisena kokemuksena. Hurjalta kyllä tuntui esittää henkilöä, joka oikeasti istuu vastapäätä toisessa roolihahmossa. Onneksi en tiennyt näytelmään suostuessani, miten suuren julkisuuden esitys tulee saamaan!

En voinut toteuttaa suunnittelemiani pieniä kesälomamatkoja kotimaassa, kun aikatauluni tuli sidotuksi harjoituksiin ja näytäntöihin. Vietin pitkiä aikoja Pohjanrannassa Keminmaalla. Toisaalta, tästä tuli minulle ainutkertainen kokemus, josta olen Paavolle tietysti hyvin kiitollinen.

Paavo toimi itse näytelmän ohjaana. Meitä konsultoi myös ammattiohjaaja Päivi Kolmonen. Paavon näyttelemän Urho Kekkosen lisäksi rooleissa olivat Mikko Lampela valtioneuvos Martti Miettusena, Mika Kouri presidentin adjutanttina sekä Ritva Lampela kaksoisroolissa rouva Anita Hallamana ja toimittaja Maarit Tyrkkönä. Kiitän heitä kaikkia, että suhtautuivat minuun, lavatyöskentelyyn kokemattomaan, asiallisesti ja kannustavasti.

En usko, että näyttelemisestä tulee minulle pidempiaikaista harrastusta. Sen sijaan mahdollisten tulevien näytelmien käsikirjoittamiseen tämä harrastajanäyttelijänä toimiminen antoi varmasti lisää eväitä. 

Näytelmässä Paavo kertoi oman näkemyksensä nuoren Väyrysen noususta Kekkosen lähipiiriin. Koetin käsikirjoituksen ja ohjauksen mukaan rakentaa nuoresta Väyrysestä uskottavan hahmon. Helppoa se ei ollut, koska samalla piti olla päättäväinen, vahvasti aattellinen ja päämäärätietoinen nouseva poliitikko - joka kuitenkin suhtautui Kekkoseen syvällä arvostuksella ja nöyryydellä, joskaan ei nöyristellen. Väyrynen ja Kekkonen eivät olleet mielestäni varsinaisesti kavereita, mutta Kekkonen ohjasi ja opasti nuorta Väyrystä politiikan maailmaan kädestä pitäen, isoisämäisesti, tukien ja kannustaen, joskus myös vähän kurittaenkin. Vaikka jo ensimmäisellä kahdenkeskisellä tapaamisella Kekkonen heittää tittelit pois - "minä olen vain Urho" - niin suhde ei ollut mielestäni täysin tasavertainen toveruus. Monumentaalinen Kekkonen - historiamme suurin valtiomies, ehkä korkeintaan Mannerheimin ohella - oli hahmo, johon nähden Väyrynen pysyi oppipojan asemassa. Kuitenkin hän uskalsi esittää omia mielipiteitään ja toimia itsenäisesti suhteessa Kekkoseen. Tapaamiset olivat yleensä luontevia.

Kysyin Paavolta kerran, että miltä se tuntui istua Kekkosta vastapäätä ja jutella hänen kanssaan. Tuollaista historiamme todellista suurmiestä. Paavo vastasi, että henkilönä Kekkonen oli kuitenkin hyvin mutkaton ja tavallinen mies. Keskustelu oli kuin jonkun hyvän tuttunsa kanssa juttelisi. Mitään hienostelua tai turhantärkeilyä ei Kekkosessa ollut.

Mitä kunnianhimoa Kekkosella oli "kisällinsä" tulevaisuutta kohtaan, sitä en osaa sanoa. Jotkut "väyrys-vammaiset" ovat vihjailleet, että näytelmässä Paavo korostaa omaa osuuttaan Kekkosen perintöprinssinä. Tässä on ennakkoluulo siitä, että Väyrynen vain nostaisi itseään todellista korkeampaan arvoon. Tällaista ei näytelmässä kuitenkaan nähty. Mitä Kekkonen toivoikaan Väyrysen uralle, niin ei hän missään vaiheessa sanonut Väyryselle, että tämän tulisi pyrkiä presidentiksi hänen jälkeensä. Vakaata ulkopoliittista linjaa Kekkonen varmasti toivoi hänen noudattavan kaikissa tehtävissään, mille paikalle kansanvalta sitten hänet asettaisikaan.

Näinä yhteiskunnallisesti levottomina aikoina niin Suomessa kuin Euroopassa, Urho Kekkosen poliittinen linja ja hänen henkinen perintönsä ovat jälleen erittäin arvokkaita.