Olenko ehdokkaana tulevissa eduskuntavaaleissa?

Tähän kysymykseen olen saanut vastata useasti viime kuukausina ja nyt myös viime viikonlopun puoluekokouksessa. Olen vastannut rehellisesti – ”en tiedä”.

Olen ollut mukana politiikassa vuodesta 2000 lähtien. Kertaakaan en ole ollut ehdolla eduskuntavaaleissa, en edes pyrkinyt ehdokkaaksi. Muuten olen kyllä ollut vaalitöissä mukana. 

Olen tainnut joskus sanoakin, että tärkeintä on palvella kotimaakuntaa ja isänmaata, ja haluan tehdä sen siltä poliittiselta ideologialta ja arvomaailmalta, jota pidän oikeana – perinteinen maalaisliittolainen maailmankatsomus, lähipalvelut, lähiyhteisöt ja lähidemokratia, elämän sisältönä ihmisenä kasvaminen ja yhteisöllisyys kuluttamisen ja materialismin ihannoinnin sijaan, Suomen kansan perinteiset perusarvot: koti, uskonto ja isänmaa.

Mutta tätä työtä voi tehdä politiikassakin myös muilla tavoin kuin olemalla itse ehdokkaana kaikissa mahdollisissa vaaleissa. Vaikutuskanavia on monenlaisia. Itse olen saanut hoitaa monia paikallisia luottamustoimia Lapissa, toimia myös puoluessa eri tasoilla ja luultavasti tärkeimpänä on ollut se aika, jolloin olen saanut toimia työkseni poliittisena avustajana.

Tämä aika on vienyt myös silmissäni pois kaiken mahdollisen hohdon ja glamourin esim. kansanedustajan työstä, jos joskus sellaista siihen vielä kuvittelin. Se on kovaa ja usein epäkiitollista työtä, jos jotain aikoo oikeasti aikaan saada. Huudella voi tietenkin kuka tahansa, silläkin voi kannatusta saada, mutta asiantilat harvemmin mellastuksella muuttuvat. Kansanedustajien kovia palkkoja kadehditaan, mutta aika monella – jos ei ole liikemiestuttavia tai ay-liikkeen rahoja – tahtoo huomattava osa tuloista mennä vaalikampanjan kulujen kattamiseen ja vaalivelkojen maksamiseen.

Ja kun vanha totuus tahtoo olla, että olipa kuka tahansa hallituksessa, niin Lappi on aina oppositiossa. Tai kuten vanha rovaniemeläinen valtiopäivämies Iisakki Hoikka, jonka elämäkerran aikanaan kirjoitin, totesi: ”Tämä Suomi on kuin lehmä. Te täällä etelässä sitä lypsätte ja me pohjoisessa saamme vain pitää sarvista kiinni.”

En ole ollut myöskään erityisen tyytyväinen kaikkeen kehitykseen, mitä puolueessa on tapahtunut viime vuosina. Toisaalta minulla on aina ollut selvää, että mihinkään muuhun nykyiseen puolueeseen en voisi lähteä, alkiolais-kekkoslainen ideologia on aatteellinen vakaumukseni. Minusta on levitetty moneen kertaan valheita, että olen muka lähdössä johonkin toiseen puolueeseen, kaikki se on ollut perätöntä puhetta. Erinäiset poliittiset tapahtumat viime vuosina ovat kuitenkin vaikuttaneet motivaatiooni politiikan suhteen, en sitä voi kiistää. Haluani tehdä työtä Lapin hyväksi se ei tietenkään ole vähentänyt. Mutta keinot on miettivä vakavasti ja realistisesti.

Toisaalta asiaa myönteisesti tarkasteltaessa tietysti on niinkin, että itse kunkin vuorollaan on laitettava itsensä likoon kansanvallan nimissä ja tarjottava vaihtoehtoa. Demokratia päättää. Ja olen miettinyt, mitä menettävääkään olisi, paitsi kummitytön tulevan perinnön tuhlaaminen taas yhteen vaalikampanjaan ja se, että jotkut minuun nihkeästi suhtautuvat ihmiset pääsisivät nauramaan vaalitulosta, jos äänimäärä jäisi kehnoksi. (Mutta pitäähän ihmisille iloa antaa!) Joka tapauksessa voisi kerätä listalle ääniä ja edistää mahdollisesti hyvin ehdokkaiden läpimenoa. Ja jos sattuisi itse menemään läpi, niin tietysti parhaansa sitä yrittäisi. Läheiseni kyllä työskentelytapani tuntevat. Paljon minussa on ihmisenä puutteita, mutta tokko sentään voi laiskuudesta syyttää.

Kirjoitan avoimesti tähän – kun se on tapani, vaikkei politiikassa aina kannattaisi – että mahdollinen ehdokasasettelun kokonaisuus vaikuttaa paljon harkintaani. Listaa ei saa rakentaa niin, että siellä on muutama ”kärkiehdokas” ja muut sitten keräilevät heille ääniä. Aito keskinäinen kilpailu nostaa koko listan menestymisen mahdollisuuksia, koska kaikki äänet satavat samaan laariin. Kun puolue asettaa ehdokaslistaa, niin puolueen edun täytyy mennä yksittäisen ehdokkaiden oman edun edelle. Takavuosina näin ei ole Lapissa aina ollut.

Toisaalta on kuitenkin inhimillistä, että olen pohtinut omassa mielessäni sitä, mikä vaikutus mahdollisella ehdokkuudellani olisi eräiden muiden ehdokkaiden asemaan. Olen läheltä seurannut Katri Kulmunin ja Eeva-Maria Maijalan poliittista toimintaa, ja työskennellyt myös molempien avustajana. 

En halua, että ehdokkuuteni millään nähtäisiin toimintana Katria vastaan tai että joku kokisi, että olisin ehdokkuudellani hajottamassa ääniä Eeva-Marian mahdolliselta paluulta eduskuntaan, jos hän päättää olla edelleen ehdokkaana. Toivon vilpittömästi, että molemmat menestyvät jatkossakin poliittisissa toimissaan ja tulevat valituksi kaikissa niissä vaaleissa, joissa ovat mukana. Samoin toivoisin kovasti, että vanha ystäväni Susanna Junttila, joka toimii tällä hetkellä Rovaniemellä kaupunginhallituksen puheenjohtajana, lähtisi vaaleihin ehdokkaaksi.

Joka tapauksessa luonteeni on sellainen, että mihin lähden, niin lähden tosissani. Eduskuntavaalit eivät ole pelleilyä varten. Kyse on vakavasta tehtävästä, kotimaakunnan asioiden hoitamisesta. Siitä vastataan äänestäjien ja kerran myös Korkeimman edessä.

Jos lähtee vaaleihin, niin pitää olla sekä pyrkyä että nostetta. Kesän aikana minun on selvitettävä, onko niitä. Yksin en lähde mihinkään. Minulla on toki myös henkilökohtaista kunnianhimoa elämässä (esim. väitöskirja), mutta se ei pidä sisällään sitä, että minun tarvitsisi välttämättä olla itse koskaan kansanedustaja. Jos lappilaiset laajasti sellaista haluaisivat, niin sitten velvollisuuteni on harkita asiaa. Kuitenkin tiedostan sen, että myös muissa rooleissa voi asioihin vaikuttaa. Otan tietysti kiitoksella kaiken palautteen asiassa vastaan. Esirukouksiakin tarvitaan. Elämä kumminkin jatkuu, olipa ratkaisu kumpi tahansa