Sunnuntaina sain kuulla ystäviltäni surusanoman. Rovaniemen Ilopysäkki-kirjakaupan liikkeenharjoittaja ja toimitusjohtaja Mirja Mäntymäki oli edellisenä aamuna siirtynyt iäisyyden rajan ylitse. Mirja menehtyi äkillisen sairauden yllättämänä 69 vuoden iässä. Lähimpänä Mirjaa kaipaavat sisarukset perheineen, mutta myös Mirjan laajaa ystäväpiiriä uutinen on järkyttänyt.
Mirja oli syntyperäisiä rovaniemeläisiä. Mirja kouluttautui hallintonotaariksi ja teki työuran valtionhallinnossa. Sitten hän jätti entisen uransa ja perusti uskonystävänsä Annelin kanssa Ilopysäkki -nimisen kristillisen kirjakaupan Rovaniemen keskustaan, Rovakadun varrelle kesällä 2006. Tätä työtä hän teki poismenoonsa saakka, suunnitellen vielä viimeisinä elinpäivinään loppusyksyn tapahtumia ja joulumyyntiin valmistautumista.
Mirja oli luonteeltaan rauhallinen ja vähäeleinen, mutta hänessä oli paljon sisäistä voimaa ja lujuutta. Hän toteutti esimerkillisellä tavalla Herralta saamaansa kutsumusta ja teki työtä evankeliumin eteenpäin viemiseksi. Hän piti rukouspiiriä ja kantoi vastuuta Rovaniemen seurakunnassa mm. kirkkovaltuutettuna vuosina 2007–10 ja 2015–22 sekä toimien pitkään julistustyön johtokunnassa ja kahden vuoden ajan myös kirkkoneuvoston jäsenenä.
Raamatussa on kohta, kun Maria sanoo enkelille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanot.” Se on esikuva kaikille kristityille. Mirja toteutti Herralta saamaansa kutsua, jätti varman toimeentulonsa ja perusti liikkeensä Rovaniemen keskustaan aikana, jolloin kivijalkaliikkeet, saati kristilliset kirjakaupat, ovat olleet jo menossa pois muodista. Varmasti tuhannet ovat ne ihmiset, jotka kuluneiden yli 16 vuoden aikana ehtivät tuossa liikkeessä käydä. Kaupan pääasia ei ollut liikevoiton tekeminen, vaan ihmisten kohtaaminen. Voi sanoa, että Mirja teki samalla sisälähetystyötä. Kaupassa oli yleensä lämminhenkinen tunnelma. Omalla elämällään, kannustavilla sanoillaan ja viisailla elämänohjeillaan Mirja ohjasi monia ihmisiä Jumalan luokse ja Raamatun ääreen.
Haluan jakaa tässä muutamia omia muistojani Mirjasta. Minä ja Mirja olimme kaukaista sukua, rovaniemeläinen isomummini Hulda Huttunen ja Mirjan isä olivat serkuksia. En kuitenkaan tuntenut häntä ennen kuin muutin opiskelemaan Rovaniemelle. Kävin joskus kirjakaupassa ja paremmin tutustuimme, kun tulin Rovaniemellä mukaan Keskustan toimintaan. Mirja oli Keskustan listoilta valittu kirkkovaltuutettu, olimme yhden kauden myös yhdessä kirkkovaltuustossa ja kirkkoneuvostossa. Keskustelimme paljon erilaisista asioista, maailman tapahtumista, ja uskouduin hänelle myös monista henkilökohtaisen elämäni vaikeistakin asioista. Tiedän, että hän rukoili paljon myös minun puolestani.
Olen ikuisesti kiitollinen Mirjalle siitä, miten hän ohjasi myös minua Jeesuksen luokse ja kannusti mukaan hengellisiin tapahtumiin. Omalla esimerkillään Mirja näytti, millaista elävä rukouselämä voi olla, ja miten paljon se voi ihmiselle antaa. Mirja asui Rovaniemellä naapuritalossa, joten monet kerrat tulin seurakunnan kokouksista ja kirkonmenoista Mirjan kyydillä takaisin Viirinkankaalle. Muutama viikko sitten ostin auton. Kävin Ilopysäkiltä ostamassa kristittyjen ”kala-merkkiä” autoni taakse kiinnitettäväksi. Tuolloin ei Mirja ollut enää kaupassa, hän oli joutunut sairaalaan. Mirjan auton takana on samanlainen kalan kuva, alkukirkon kristittyjen symboli. Surulliselta tuntui nähdä tuo auto nyt parkkipaikalla, kun tietää, ettei kuljettaja enää palaa. Mutta samalla lohdutti se ajatus, että nyt omassa autossani on tuo samanlainen kalan kuva.
Mirja tuki ja kannusti minua luottamustehtävissäni, eri vaaleissa ja rukoili puolestani erityisesti kirkolliskokouksen aikana. Usein häneltä tuli rohkaiseva tekstiviesti. Yksi vaikuttavimpia kokemuksia koko elämässäni on, kun Mirja aikoi esittää minua Rovaniemellä kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi. Erinäisistä syistä jouduin kuitenkin kieltämään Mirjaa tekemästä esitystä. Silti minut veti nöyräksi ajatus, että ihminen, joka oli todellinen seurakunta-aktiivi ja väkevä rukouksen ihminen, oli valmis luottamaan minuun, joka en ole mitenkään aktiivinen seurakuntalainen tai esimerkillinen kristitty, eikä uskonelämänikään ole aina ollut niin vahvaa kuin voisi ulospäin luulla. Mutta uskon perusta meillä oli yhteinen sekä käsitys kirkon ja seurakunnan perusolemuksesta, ja se ilmeisesti Mirjalle riitti.
Mirjan uskon juuret olivat luterilaisessa kansankirkossa ja pohjoisen kristillisyydessä. Mutta hän oli avara myös muita kristittyjä kohtaan. Muistan, että kerran kävimme yhdessä Rovaniemellä helluntaiseurakunnan tilaisuudessa. Helluntaiseurakunnan väki pyysi tilaisuuden yhteydessä saada rukoilla Mirjan kirjakauppatyön sekä minun eduskuntatyöni (olin silloin Eeva-Maria Maijalan avustajana) puolesta. Se oli koskettava hetki.
Luonteeltaan Mirja oli hyvin hienotunteinen ja huomaavainen ihminen. Monesti, kun tulimme pois kokouksesta, hän sanoi, että haluaisitko käydä samalla kaupassa, ja pysähtyi ruokakaupan eteen odottamaan. Kerran kerroin Mirjalle, että Mariaa, Vapahtajan äiti, koskeva teologia on aina kiinnostanut minua, enkä pidä siitä, että luterilaisuudessa Mariasta yleensä puhutaan vain arvostelemalla muiden kirkkojen oppia Mariasta, sen sijaan, että kerrottaisiin, mitä me asiasta ajattelemme. Mirja muisti tämän, ja kun eräs ystäväni meni Ilopysäkille ostamaan minulle lahjaa, Mirja suositteli ystävälleni Mariaa protestanttiselta pohjalta käsittelevää kirjaa, jonka sitten sainkin lahjaksi.
Paitsi elämällään, myös kuolemallaan Mirja antoi meille kauniin esikuvan. Mirja ei varmaankaan ehtinyt varautua siihen, että äkillinen sairaus, jonka odotettiin olevan hoidettavissa, päättyisi tällä tavalla. Hän oli edelleen työelämässä mukana ja olipa myös asettunut edelleen ehdolle marraskuun seurakuntavaaleihin. Hän suunnitteli elämää eteenpäin. Mutta samalla – hän oli valmis siihen isoon lähtöön eikä hän sitä pelännyt. Hän uskoi, että kun on saanut uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, niin täällä saa elää levollisin mielin, tulipa lähtökutsu koska tahansa. Ja kuten Mirjankin kohdalla, se tuli lopulta aivan yllättäen.
Sain kuulla, että aivan vähän ennen poismenoaan Mirja oli ollut kävelyllä Rovaniemellä jokivarressa. Hän oli ystävänsä kanssa ihaillut ruskan värejä, ja sanonut sitten: ”Kuinkahan kaunista taivaassa onkaan, kun täälläkin on jo näin kaunista.” – Nyt luotan, että Mirja on saanut nähdä sen omin silmin, Jeesuksen sanoin: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”
Uskon, että monien Mirjan tunteneiden rukous on nyt: ”Kiitos Jumalalle kaikesta siitä hyvästä, mitä meille Mirjan kautta annoit.” Mirjan valoisa todellisen sydämen kristityn muisto antaa lohtua, rohkaisee ja inspiroi varmasti kauan.
