Istun tietokoneellani Rovaniemen-asunnolla aurinkolasit päässä. En pidä sairauksien valittamisesta, niin en tee sitä tässä, mutta kai se jotain migreeniin viittaavaa on. Valojen sammuttaminen auttaa ja kunnon yöunet. Onneksi tätä ei esiinny usein. Terveys on sellainen asia, että siitä pitäisi aina olla kiitollinen eikä vain sairaana lupailla, että kunhan tästä selviän, niin alan kyllä huolehtia kunnostani.

Lapin Kansa kertoi, että Lapin kunnista Kemijärvellä väestön kirkkoon kuuluminen on kaikkein suurinta, peräti 96 %. Kyllähän se jotain kertoo, vaikka tietenkään mihinkään uskonnolliseen yhteisöön kuuluminen ei vielä sellaisenaan kerro ihmisen tai alueen hengellisyyden asteesta, sikäli kun sitä toinen ihminen edes voi arvioida. Iloisin mielin kumminkin luin tuon uutisen. Taloudellisesti kovasti kärsineen, omaleimaisen kotiseutuni ihmiset ovat vuosisatojen ajan saaneet luottaa Raamatun sanaan ja lupaukseen uudesta maasta ja taivaasta, jossa kyyneleet kuivataan.

Joskus on sanottu, että Lapin elämänmenoa ei voi ymmärtää tuntematta kolmea k-kirjaimella alkavaa asiaa - nimittäin: kirkkoa, Keskustapuoluetta ja kommunismia. Ehkäpä niinkin.

Olen aina ollut ekumenian voimakas kannattaja. Niin paljon kuin kristillisillä kirkoilla onkin näkemyseroja, on yhteisiä käsityksiä syytä korostaa ja muistaa, että päämäärä kaikilla on yhteinen. Kristilliset kirkot tunnustavat yhden kolmiyhteisen Jumalan, Jeesuksen ainoaksi Vapahtajaksi ja Raamatun ehdottoman auktoriteetin. Siksi muistan lämmöllä edesmennyttä paavi Johannes Paavali II:tä, joka teki paljon työtä kirkkojemme lähentymisen hyväksi.

En ole katolilainen, mutta uskallan siteerata tässä nykyistä paavi Benedictusta. Hän on pitänyt kauniin puheen elämän puolustamisesta. Hyökkäykset syntymätöntä elämää vastaan lisääntyvät kaikkialla, Ruotsi on sallimassa abortin ulkomaiden kansalaisille. Elämää on voitava ja uskallettava puolustaa, saipa siinä kuinka vanhoillisen leiman otsaansa.  Paavin mukaan "elämä on ensimmäinen hyvä, jonka olemme saaneet Jumalalta. Se on kaiken muun hyvän perusta." Siksi elämän lahjan suojeleminen "on velvollisuus, josta riippuu koko ihmiskunnan tulevaisuus".

Tietysti tässä ajassa, kuten jokaisessa ajassa, on omat hyvät ja huonot puolensa. Synkkä nykymaailman menon jatkuva päivittely ei ole kivaa kuultavaa, tosin tunnustan syyllistyväni siihen usein. Oma kirkkomme saisi kuitenkin lujemmin puolustaa niitä terveitä, kestäviä arvoja, joiden varaan tämän maan rakentaneet esi-isät elämänsä perustivat. Raamatun sanoma ei vanhene, se on universaali.

Tässä kun tenttiin lukemisia tuskailee ja pelkää niiden tulevan hylkyinä - suuremmista murheista puhumattakaan - niin pitäisi muistaa, miten kaikkiin vaivoihin voi pyytää rukouksessa apua Jumalalta. Miten paljon suuremmissakin vaikeuksissa kristityt ovat iloisin mielin panneet toivonsa Korkeimman johdatukseen. En ole mikään "kiihkouskovainen" enkä varmaan mikään erityisen hyvä uskovainen. Mutta kaikissa elämäntilanteissa olen saanut luottaa siihen, että meitä johdatetaan ja voimme kantaa kaikki huolemme Golgatan ristin juurelle. Jeesus on kärsinyt sen rangaistuksen, joka olisi kuulunut meille syntiemme tähden. Laulun sanoin saamme luottaa ja iloisin mielin kilvoitella uskossa: "Yksin en kulje en hetkeäkään vierelläin aina mä Jeesuksen nään. Suojellen, varjellen, nostaen, auttaen, kanssain hän käy kautta maailman tään."